Kela laski tt-tuen väärin

Anonyymi

Huhti-toukokuussa meille oli Kelan päätöksen mukaan tulossa toimeentulotukea vain jokunen kymppi, mikä oli mielestäni aivan liian vähän ottaen huomioon, että puoliso on ollut jo tammikuusta lähtien täysin tuloton, itselläni ainoa tulo Kelan maksama pieni tuki ja perheessä vielä alaikäinen lapsi.
Huhtikuun päätökseen oli kk-tulokseni kuitenkin laitettu väärä summa, eli tulo oli laitettu suuremmaksi mitä se oikeasti oli ja tein oikaisuvaatimuksen. Tuesta tuli uusi päätös. Uuteen laskelmaan oli sitten otettu mukaan samaan jaksoon myös toukokuu, vaikka en sille kuukaudelle ollut edes mitään oikaisua hakenut.
Ihmettelin vähän, mutta kun laskelmat olivat olleet niin vaikeaselkoiset (kuviot olivat vähän sekavat, kun Kela oli aikaisemmin ottanut aiemmin maksamiensa toimeentulotukien summia pois tästä toisesta maksamastaan tuesta ja toukokuussa tulevan tuen määrästä ei ollut vielä 100% varmuutta), niin ajattelin ekojen laskelmien olleen toukokuultakin väärin ( kun tukikin oli niissä niin mitättömän pieni), tai sitten joku ihme ennakkomaksu sen toisen tuen viimeistä jaksoa vastaan (jota ei enää näkynyt missään, vaikka aiemmin oli vielä näkynyt) ja ajattelin, että joku asia oli nyt sitten oikaistu. Lopullinen tuki oikaisun jälkeen olikin nyt sitten jo 300€.

No, nyt sitten Kelasta tuli viesti, että ovat laskeneet sittenkin sen toukokuun tt-tuen väärin ja mun pitäis antaa suostumus asian korjaamiseen ja vaikuttaa kuulemma kesäkuun tt-tukeen.

No, vähän kyllä kimpaannuin, kun jo alunperin väärin lasketun tuen oikaisun jälkeen lasketaan se oikaisukin väärin.
Kuka näistä on viime kädessä vastuussa?
Nää laskelmat menee vaan nyt jo niin mahdottomiksi, että en ainakaan minä enää edes pysy kärryillä. Luotin nyt vaan siihen, että tarkistuksen ja uusien laskelmien jälkeen kaiken on jo pakko olla ok.

Mitä jos en anna suostumusta, mitä sitten tapahtuu? Ja voiko Kela tosiaan omien mokiensa takia laittaa ihmiset vaikeisiin tilanteisiin. Perivätkö rahat jotenkin muuten, jos vaikka tt-tukea ei heidän laskelmiensa takia nyt kesäkuussa sattuisi taas muuten tulemaankaan, että eivät voi lohkaista edes siitä.
Eivät kai sitten siitä toisesta saamastani tuesta ala vaihtoehtoisesti pois ottamaan, tai jostain sairauskorvauksista?

2

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      tee valitus oikeusasiamiehelle; älä rupia niiren kyykytys ruljanssiin; sitten kun tuo "oikeusasiamies" eli joku aarnion sukulainen saa ähky kohtauksen ja hylkää valituksen ni johan rupiaa noiden eu-tirehtöörien kassa laulamaan?

    • "No, nyt sitten Kelasta tuli viesti, että ovat laskeneet sittenkin sen toukokuun tt-tuen väärin ja mun pitäis antaa suostumus asian korjaamiseen ja vaikuttaa kuulemma kesäkuun tt-tukeen."
      Ilmeisesti tuossa on käynyt niin että olet saanut toukokuussa liikaa toimeentulotukea ja kun se on jo maksettu niin Kela yirttää periä sitä takaisin ja kyse on Kelan virheestä. Jos annat suostumuksen niin tuo virhe toisaan vähennetään kesäkuun tuesta eli ei kannata suostua ja Kela ei mahda asialle mitään eikä voi vähentää sitä tulevista tuista. Suosittelen ettet anna suostumusta ja et tee mitään sellaista joka voitaisi tulkita suostumukseksi.

      Aikoinaan sattui omalle kohdalle tuollainen liikamaksu ja kunnan sossu vähensi tuon liikamaksun eli oman virheensä seuraavassa päätöksessä ilman turhia muodollisuuksia. Oikaisuvaatimukseni hylättiin aivan sekopäisillä ja mielivaltaisillla sekä jopa mielipuolisilla perusteilla joissa minusta tehtiin syyllinen kaikkeen mikä liikkuu ja varsinkin kaikkiin sellaisiin mikä ei liiku. Hallinto-oikeudessa sitten sossu sai "pataan" 100-0 ja joutui maksamaan tuon virheellisen ja laittoman takaisinperinnän jollaiseksi hallinto-oikeus katsoi tempun olevan. Oli niillä sossutantoilla sitten naama norsunvitulla pitkän aikaa 😖 No omapahan oli naamansa ja norsunvittunsakkin 😁

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/10342971/voitin-sossun-hallinto-oikeudessa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      138
      6032
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      184
      3704
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      29
      2673
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      467
      2647
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2335
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      184
      1968
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      129
      1469
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      58
      1274
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1274
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1056
    Aihe