Otti ja laittoi kommentti mahdollisuuden kiinne.
Vastaukset 6
Senssu- ämmä on tehnyt 90 % kaikista palstan aloituksista ja kaikke ne ovat toinen toistaan mielisairaampia.
- Anonyymi
Lähdin opiskelemaan raamattua 4-5 vuotta sitten.
Ensiksi törmäsin väitteeseen että ensin oli Maa autio ja tyhjä ja tulkintani mukaan veden peitossa. Miksi näin?
Stadin Pihlajamäessä ovat Suomen suurimmat hiidenkirnut. Vielä viime kesän infotaulussa selitettiin että ne ovat syntyneet jääkauden aikaisten sulamisvesien pyörittämien jauhinkivien tuloksina.
Kuitenkin vastaavia kirnuja on löytynyt myös eteläisestä Afrikasta. Nyt ovat tosin loppuneet valehöpinät jääkauden vaikutuksista siltä osin.Maa on siis ollut ehkä kokonaan veden peittämä?
Sitten jo heti törmäsin väittämään että Jumala teki kaartuvan kannen vesien väliin erottamaan ne toisistaan. Sitten ryhdyin opiskelemaan litteän Maan teoriaa ja vakuutuin että vesistöjen pinnat ovat aina suoria.
Hieman pidemmälle päästyäni aloin epäillä myös kehitysoppia ja sen myötä kaikkea sitä mitä myös meille valehdellaan.
En ole siis vieläkään päässyt Raamatun opinnoissani sivulle n:o 2 vaikka omaan mainion pikalukutaidon. Tämä kirja ei ole sille sovelias. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähdin opiskelemaan raamattua 4-5 vuotta sitten.
Ensiksi törmäsin väitteeseen että ensin oli Maa autio ja tyhjä ja tulkintani mukaan veden peitossa. Miksi näin?
Stadin Pihlajamäessä ovat Suomen suurimmat hiidenkirnut. Vielä viime kesän infotaulussa selitettiin että ne ovat syntyneet jääkauden aikaisten sulamisvesien pyörittämien jauhinkivien tuloksina.
Kuitenkin vastaavia kirnuja on löytynyt myös eteläisestä Afrikasta. Nyt ovat tosin loppuneet valehöpinät jääkauden vaikutuksista siltä osin.Maa on siis ollut ehkä kokonaan veden peittämä?
Sitten jo heti törmäsin väittämään että Jumala teki kaartuvan kannen vesien väliin erottamaan ne toisistaan. Sitten ryhdyin opiskelemaan litteän Maan teoriaa ja vakuutuin että vesistöjen pinnat ovat aina suoria.
Hieman pidemmälle päästyäni aloin epäillä myös kehitysoppia ja sen myötä kaikkea sitä mitä myös meille valehdellaan.
En ole siis vieläkään päässyt Raamatun opinnoissani sivulle n:o 2 vaikka omaan mainion pikalukutaidon. Tämä kirja ei ole sille sovelias.Käsittääkseni raamatukin on ihmisen kirjoittama kirja? Kuten " jumala armahtaa minä en" kirjakin.
- Anonyymi
eiks joku kansansanonta ole olemassa sitä saa mitä tilaa, joskus jopa korkojen kanssa.
- Anonyymi
Noh köh nyt en saata heti muistaa mitä tarkoitat korkoa korolle, enkä sattuneesta syystä viitsi aiheesta tätä enempää.
Anonyymi kirjoitti:
Noh köh nyt en saata heti muistaa mitä tarkoitat korkoa korolle, enkä sattuneesta syystä viitsi aiheesta tätä enempää.
Saanen muistuttaa herroja oman kansamme viisauksien aarteista, montaa sanontaa ei voine kyseenalaistaa:
https://fi.wikiquote.org/wiki/Suomalaisia_sananlaskuja
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5791184- 71821
Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.266652- 53624
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o161612Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä171611Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.84562Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta119552Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht202519Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20486