Moikka, ajattelin tulla tutkimaan löytyisikö täältä kohtalotovereitani. Tämän vuoden lääkiksen pääsykoe osoittautui kaikille meille tuntemattomaksi uhaksi, johon sopeutumiseen ei aikaa annettu. Omalla kohdallani isku oli erittäin tuntuva, sillä kolmatta kertaa täyspäiväisesti lukeneena olin enemmän kuin valmis suorittamaan normaalin lääkiksen pääsykokeen. Viime vuonna olin nimittäin vain 2 pistettä sisäänpääsyrajasta, joten vuoden pänttäämisen jälkeen olisin ylivoimainen. Osallistuin myös kolmatta kertaa valmennuskurssille, jossa harjoituskokeissa pääsin 90% onnistumisprosentilla kouluun.
Tämän vuoden sähköinen kahden tunnin koe kuitenkin sotki suunnitelmani ja jäin rannalle 1,5 pistettä vaaditusta yleislääketieteen rajasta...
Vielä on vaikea ymmärtää ja käsitellä asiaa. Toivoisin, että mikäli olet kulkenut samankaltaisen matkan ja haluaisit jakaa sen, osallistuisit tähän keskusteluun. Olisi voimaannuttavaa meille kaikille löytää toisemme ja nousta kohti uutta taistoa yhdessä.
Kolmas hylkäys lääkikseen
4
225
Vastaukset
- Anonyymi
Olet varmasti lukenut Hanna-Maria Seppälän tilityksiä aiheesta. Ehkä ne tuovat ainakin vähän lohtua. On valtava pettymys, kun ei kovan työn jälkeen pääse sisään. Itse pääsin toisella yrittämällä, mutta sen ekan kerran jälkeen minusta ei olisi ollut Seppälän tyyliin hymyilemään kauniisti lehtikuvaajalle ja sivistyneesti harmittelemaan asiaa. Se miltä tuntui tuolloin, oli täysin painokelvotonta.
- Anonyymi
Kohtalotovereita löytyy. Minä ainakin nyt päätin, etten enää tuhlaa aikaani ja elämääni lääkikseen pyrkimiseen.
- Anonyymi
On sinne vaikee päästä.
- Anonyymi
Et sä toki mihinkään lääkikseen olisi päässyt vaikka 1,5p lisää olisitkin saanut. Olisit päässyt vain toiseen vaiheeseen tekemään 4h koetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1481997Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041691- 931547
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001180Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761162- 661104
- 221027
- 48987
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73926Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei23907