YLE: EU-keskustelu on puhdasta propagandaa

Anonyymi

Ylen Politiikkaradion aiheena oli tänään: ”Kannattaako Suomen kannattaa komission esitystä koronaelpymisrahastoksi?” Toimittaja Tapio Pajunen oli hankkinut asiantuntijoiksi Vihreiden kansanedustaja Satu Hassin ja Kokoomuksen Elina Lepomäen.

Arvioitiinko rahastoehdotusta ohjelmassa eri puolilta, puolesta ja vastaan. Tuotiinko esiin sen ongelmallisia puolia kuten se, että EU:lle annetaan verotusoikeus jäsenmaihin kansalaisiin, siitä tulee siis todellinen valtio, joka on verottajana Suomen yläpuolella? Tästä seuraisi uhka etenkin pienille valtioille joutua verotuksessa valtakeskuksen alaisuuteen, samaan asemaan, mitä kunnat ovat suhteessa Suoman valtioon. Viimeistään tämän jälkeen olisi turha puhua Suomen itsenäisyydestä.

Tällaisia pohdintoja oli keskustelijoilta turha olettaa. Sen sijaan ammuttiin täydeltä laidalta paksuinta mahdollista EU-propagandaa. Vihreiden Hassilta tällaista voi tietenkin odottaa, heillehän kansallisvaltiot ovat pahan alkujuuri, joka tulee hävittää, jotta suomalaisetkin pääsevät varakkaiden saksalaisten ja sivistyneitten ranskalaisten hallinnon alle. Mutta entä Kokoomuksen kansanedustaja Lepomäki. Ennen vahaa Kokoomus mainosti itseään isänmaallisena puolueena. Isänmaa taitaa nykyään olla Bryssel ja Trumpin Amerikka.

Entä sitten YLE:n toimituspoliittinen linja? Toimittaja Pajusen mielestä oikea tapa tuoda esiin EU:n hanketta on kutsua studioon kaksi vannoutunutta eurokiihkoilijaa propagoimaan komission valtiokaappausesityksen puolesta. Tasapuolisuuteen ja objektiivisuuteen ei ole edes pienen pientä yritystä.

1

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      EUvostoliiton pravdat kehtaavat väittää, että kyse olisi EU:n pelastuspaketista eli rahoista!?

      Vaikka nuo rahat tulevat jäsenmailta eli niiden veronmaksajilta!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      198
      4008
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2553
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      35
      2210
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1380
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1258
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1129
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      74
      996
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      57
      834
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      56
      824
    10. S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?

      Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt
      Lieksa
      71
      784
    Aihe