Spanielin koulutus

Kotona tassuttelee 1v3kk vanha spankku, josta on tarkoitus tehdä "sorsakoira".
Neiti oli jo viime syksynä metsällä mutta vain seurakoirana eli en käskyttänyt tms. Sai teuhata omiaan ja totutella ampumiseen. Itsellä ei saalisonni ollut myötä mutta neiti löysi kyllä kuolleen haavakon, mistä olin tosi ylpeä. Otin sorsalta siiven ja sitä piilottelin ja etsiskeltiin. Hauva otti tuon siiven suuhunsakin.

Nyt satuin löytämään auton alle jääneen fasaanin joka oli ihan priima kunnossa. Sitä ollaan eilen piiloteltu ja leikitty ja hauvaneiti oli ihan innoissaan. Mutta suuhunsa se ei suostu lintua ottamaan. Joten noutamisen kanssa on suuria ongelmia...

Nyt viisaat: Miten saan koiran ottamaan fasaanin suuhunsa?? Kaikki neuvot ovat tervetulleita!!
62003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aika on jo tainnut ajaa ohitse. Koulutus on pahasti myöhässä. Mutta koira voi olla muuten hauska.

Äänestä

Yksi lähes 100varma konsti saada koira ottamaan lintu hampaisiinsa on riistakaruselli. Toimii varsinkin jos koira on vähänkään leikkisä. Ota puolitoista metriä narua, sido fasaani tai mikä tahansa lintu toiseen päähän ja pidä itse toisesta päästä. Sitten pyörität lintua moukarinheittotyyliin ja yllytät koiraa jahtaamaan lintua, ja sehän jahtaa. Kun koira ottaa linnun suuhunsa, kehut kovasti, annat kanniskella vähän aikaa ja käsket sitten luovuttaa linnun itsellesi (tietysti omaan käteesi). Näin koira voittaa inhonsa ja noutoharjoittelu voidaan pikkuhiljaa aloittaa.

Äänestä

Mulla itellä 2vuotinen sprinkku.koira haki jo 5kk vanhana sorsat vedestä.Viime syksynä vesinouto onnistui hyvin ja koira tuo linnun vedestä käteen asti,mutta maalta ei suostu ottamaan lintua suuhunsa.Katselee vain viisaan näköisenä,eikä näytä olevan kiinnostunut koko linnusta.Oudompi juttu,kun vesinoudossa toimii kuin enkeli.

Äänestä

Koirasi on hyvässä iässä vielä oppimaan toimivaksi sorsakoiraksi. Monilla sprinkuilla on kokemattomana iso ongelma fasaanin noudon kanssa. Unohda siis fasaanin raadot ja treenaa vesilinnulla, jota koirasi tuo. Älä yritä väkisin sitä fasaania, ennen kuin koirasi on kokeneempi, tai saat noudon pilattua vielä vesilinnunkin kanssa.

Äänestä
  • Mitä jos koira ei nouda vesilintuakaan maalta? Milloin koira on niin kokenut että sille voi opettaa fasaanin noutoa? Minä koulutin koirani jo puolivuotiaana noutamaan kaiken mitä itselleni tulee mieleen ja mitä koira vaan jaksaa raahata. Esim. riistalinnut, varikset, lokit, jopa sorsankuvat pois vedestä. Mielestäni on tärkeintä aivopestä koira siihen uskoon että linnun noutaminen ja suuhun ottaminen on hauskaa.
    En tiedä onko sillä sitten merkitystä että koirani ei ole noutaja- eikä ylösajavaa rotua vaan ajokoira.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Spankku kirjoitti:

Kotona tassuttelee 1v3kk vanha spankku, josta on tarkoitus tehdä "sorsakoira".
Neiti oli jo viime syksynä metsällä mutta vain seurakoirana eli en käskyttänyt tms. Sai teuhata omiaan ja totutella ampumiseen. Itsellä ei saalisonni ollut myötä mutta neiti löysi kyllä kuolleen haavakon, mistä olin tosi ylpeä. Otin sorsalta siiven ja sitä piilottelin ja etsiskeltiin. Hauva otti tuon siiven suuhunsakin.

Nyt satuin löytämään auton alle jääneen fasaanin joka oli ihan priima kunnossa. Sitä ollaan eilen piiloteltu ja leikitty ja hauvaneiti oli ihan innoissaan. Mutta suuhunsa se ei suostu lintua ottamaan. Joten noutamisen kanssa on suuria ongelmia...

Nyt viisaat: Miten saan koiran ottamaan fasaanin suuhunsa?? Kaikki neuvot ovat tervetulleita!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu