Yksi purettu kihlaus takana (ja muutama TOSI ISOA pettymystä miesten suhteen),
jonka vuoksi olen viimeiset 10v puhunut ja mainostanut SUUREEN ÄÄNEEN,
etten KOSKAAN mene naimisiin ym...
Pari suhdetta sen jälkeen kokeneena,
olen miehelle HETI tehnyt jämptisti seväksi kantani ko. asiaan
(kuten nykyiselle kullallenikin).
Ovat suhtautuneet asiaan ihan OK:na.
Myös ystäväpiirini ja lähisukuni on tietoisia tästä,
vaikka joku joskus (uskaltaa ; ) kiusata,
"ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan"... : )
Mutta mutta, nyt olen vajaan vuoden seurustellut aivan ihanan miehen kanssa, ja olen ihmeekseni ruvennut ajattelemaan suhteen "virallistamista", haluaisin kaikille (koko maailmalle!) näyttää rakastumiseni ja kiintymykseni tähän mieheen,
ja tietenkin samalla olisi ihanaa myös toisinkin päin...
Mutta nyt sitten kadun suurta suutani ja aiempaa kielteistä asennettani kihlaukseen/avioliittoon!
Enkä sit millään "kehtaisi" muuttaa niin vahvaa ja perusteltua kantaani asiaan...
Mitenkähän mieskin asian ottaisi?
Kuitenkin selvästi ja vakavasti ollaan asiasta puhuttu ja sovittu, että yhdessä voidaan hyvinkin olla,
vaikkei naimisiin asti koskaan mentäisikään.
jonka vuoksi olen viimeiset 10v puhunut ja mainostanut SUUREEN ÄÄNEEN,
etten KOSKAAN mene naimisiin ym...
Pari suhdetta sen jälkeen kokeneena,
olen miehelle HETI tehnyt jämptisti seväksi kantani ko. asiaan
(kuten nykyiselle kullallenikin).
Ovat suhtautuneet asiaan ihan OK:na.
Myös ystäväpiirini ja lähisukuni on tietoisia tästä,
vaikka joku joskus (uskaltaa ; ) kiusata,
"ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan"... : )
Mutta mutta, nyt olen vajaan vuoden seurustellut aivan ihanan miehen kanssa, ja olen ihmeekseni ruvennut ajattelemaan suhteen "virallistamista", haluaisin kaikille (koko maailmalle!) näyttää rakastumiseni ja kiintymykseni tähän mieheen,
ja tietenkin samalla olisi ihanaa myös toisinkin päin...
Mutta nyt sitten kadun suurta suutani ja aiempaa kielteistä asennettani kihlaukseen/avioliittoon!
Enkä sit millään "kehtaisi" muuttaa niin vahvaa ja perusteltua kantaani asiaan...
Mitenkähän mieskin asian ottaisi?
Kuitenkin selvästi ja vakavasti ollaan asiasta puhuttu ja sovittu, että yhdessä voidaan hyvinkin olla,
vaikkei naimisiin asti koskaan mentäisikään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...haloooo!!!!
Niele ylpeytesi ja elä elämäsi sellaisena kuin itse haluat, ei sen mukaan mitä kuvittelet muiden ajattelevan.
Vai onko todellakin niin että tosissasi voisit harkita olla menemättä naimisiin (vaikkaitse kovasti haluaisit) vain sen takia että pelkäät muiden haluavan sanoa että "mitä-minä-sanoin"???
Uskomatonta!!!!
Hei teet nyt just niin kun mikä tekee itsesi (ja tulevan aviopuolisosi) onnelliseksi! :) :)
Vaikutat aika itsekeskeiseltä ääliöltä,feminismin huippu---->käy sääliksi se sinun ´nykyinen kulta´,hyi hitto mikä nainen!yökötät ihan kympillä,toivottavasti olet ainut laatuasi.Voin sanoa ettei sinun suhteesi loppupelissä toimi,virallistatpa sitä täi et : (
joopa joo musta toi oli aika törkeesti sanottu! itse en ole koskaan ollut samanlaisessa tilanteessa mutta silti, hähän puhui että nyt onkin niin vahvat tunteet miestäänkohtaan että naimisiinmeno ei olekkaan niin paha asia... mutta miehenkanssa he ovat jo keskustelleet että koskaan ei naimisiin mennä ja miehelle se oli sopinu! joten nyt on varmasti kyse myös siitä että mitäköhän mies ajattelee moisesta käänteestä ja suosittelenkin sinua "kaduttaa" puhumaan miehesikanssa uudelleen suhteesta häneen ja häihin että oletkin niin rakastunu että naimisiinmeno ei olekkaan niin paha asia mielestäsi:) toivotan onnea teille;)
Suhteemme ihan alkuaikoina mies oli se innokkaampi osapuoli. Olenkin miettinyt, että hän oli alussa huomattavasti enemmän rakastuneempi minuun, kuin minä olin häneen. Ehkä olen hitaasti syttyvää lajia, no, en ole koskaan kuitenkaan uskonut tai kokenut rakkautta ensi silmäyksellä.
Kuitenkin kun toinen puhuu avioliitosta (yleisellä tasolla) suunnilleen ensimmäisellä viikolla, kun ollaan tavattu, niin tottakai omat tuntemukseni ovat täysin erilaiset kuin sen jälkeen, kun oltiin tunnettu jo pitemmän aikaa. Eli olin ilmeisesti ihan ekoina viikkoina sanonut hänelle, etten aio naimisiin, koska olin juuri eronnut.
Kun neljän vuoden tuntemisen jälkeen otin puheeksi haluni sitoutua kihlauksen kautta ja myöhemmin mennä naimisiin, mies oli todella ällistynyt. Hän sanoi, että "sinähän olet aina sanonut ettet aio mennä ikinä naimisiin."
Aina? Olin kyllä, että anteeksi mitä? Itse uskon nimittäin avioliittoon instituutiona, en avoliittoon. Silloin mies sanoi, että "sinähän sanoit niin silloin kun tutustuttiin".
Just joo. Kyllä on varmaan kaikkea muutakin tullut sanottua, mutta ei tullut sitten mieleen, että tilanne ja ihminen muuttuu?