Ensikohtaaminen

JayHendriks-65

Jostain naisesta vain näkee, että hänessä on sitä jotain. Sen näkee hänen katseestaan ja olemuksestaan. Hetkessä nainen muuttuu himottavaksi, ihanaksi, tavoiteltavaksi.
Niin kävi Millakin kohdalla. Kohdatessamme katsoin vain hänen silmiään, joista en päässyt irti. Se johtui myös siitä, miten hän katsoi minua.

Seuraavaksi havaitsin, että hän oli hoikka ja pitkä. Hänen tummat kiharat laskeutuivat olkapäille juuri niin kuin pitääkin. Hänen hehkeissä poskissaan oli hieman poskipunaa, hänen huulensa sai alavatsan kihelmöimään.
Yritä siinä sitten käyttäytyä normaalisti, kun koko olemukseni viestitti Millan jokaisen liikkeen, jokaisen sanan ja kuin pienenä bonuksena pienen käden liikkeen, jolla hän tiedostamatta pyyhkäisi muutamia hiuskiehkuroita silmiltään.

Mieleni kävi ylikierroksilla yrittäen keksiä tapaa vain jutella hänen kanssaan. Oliko se muka liikaa pyydetty? Kuinka vähään mies voisi olla tyytyväinen, pelkästään Millan läsnäoloon ja keskinäiseen jutusteluun?
Tunsin itseni tarpeeksi hyvin, jotta epäilin että maltoinko olla koskettamatta häntä? Koko keskustelun ajan olisin ylivirittyneessä tilassa aistien hänen jokaisen vähäisen liikkeen, jossa näkisin vain pelkkää seksikkyyttä.

Mieleni loihtisi näkymiä, jossa saisin suudella hänen poskiaan, kasvoja ja huulia. Hän sulkisi silmänsä ja taivuttaisi päätään taaksepäin huokaisten hiljaa.
Miten hänen läsnäolonsa voikin tehdä minusta kokonaisen? On pieni järkytys huomata, että onkin tähän saakka ollut vain puolikas.
Kaikki olisi yhtä tuskaa, jos hän ei olisi vastannut katseeseeni. Sen katseen tunnistin, se näytti vihreää valoa edetä. Hän ei voisi olla näkemättä, kuinka yritin huomaamattomasti vilkuilla häntä kuin pahainen koulupoikanen. Jo kerran huomasin hänen hymyilevän minulle.

Huomaan mielikuvitukseni laukkaavan täyttä laukkaa kuin kesälaitumille päästetty varsa. Mietin, kuinka yönhetkinä voisin painautua häntä vasten ja haistaa hänen tuoksunsa. Kuinka hän hiljaa naurahtaen huomaisi minun jälleen kiihottuneen. Ja kuinka palavasti halusin nähdä kiihkon ja tyydytyksen hänen silmissään.
Jalkani ovat kuin itsestään kävelleet hänen luokseen.
"Hei", tervehdin Millaa.
Hän hymyilee ja vastaa tervehdykseeni.
Sanotaan, että joskus tulevan rakkauden tietää etukäteen. Nyt tiesin.

2

4698

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyttö

      Lisää, jatka tarinaa, please! :)

      • JH-65

        saisin loppuviikkoon mennessä kasaan :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1256
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      1025
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      943
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      56
      904
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      781
    6. 65
      768
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      716
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      688
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      682
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      625
    Aihe