Mieheni puhuu, että aikoo tässä lähiaikoina kosia. Ei ole kertonut, milloin, mutta tiedän, että viimeistään kesään mennessä. Minua jännittää eniten se hetki, miten reagoin. Rakastan häntä ja varmasti vastaan myöntävästi, mikäli saan ylipäätään sanoja suustani, kun tiedän, että se tilanne jännittää ihan sen kauneuden ja merkityksellisyyden vuoksi. En yleensä jännitä mitään enkä jännitä miestäni missään tilanteessa. Kosiminen kuitenkin tuntuu jotenkin hurjan ihanalta asialta ja saa siksi vatsan täyteen perhosia.
Minua jännittää lähteä jonnekin eri paikkoihin mieheni kanssa, kun jännitän, että jos se kosiikin täällä ja täällä ja etenkin, kun hän siitä välillä vihjailee, että sopivan hetken tullen...
Onkos kellään muulla ollut kosimisjännitystä, siis kun tietää, että miehen kosiminen on ihan lähiaikoina tulossa muttet tarkalleen tiedä, milloin?
Minua jännittää lähteä jonnekin eri paikkoihin mieheni kanssa, kun jännitän, että jos se kosiikin täällä ja täällä ja etenkin, kun hän siitä välillä vihjailee, että sopivan hetken tullen...
Onkos kellään muulla ollut kosimisjännitystä, siis kun tietää, että miehen kosiminen on ihan lähiaikoina tulossa muttet tarkalleen tiedä, milloin?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo on parhaillaa ja nyt kun oon 100prosenttisen varma et se kosii täs viikon aikana ni asia on ok ja ootan ilosesti hetkeä mutta kyllä sinä kesään mennessä puolihulluksi tulet ja hermoilet miehelles et jokos täs kuussa?vai ens viikolla?vai ylihuomenna ??toi odottelu on oikeestaa aika perseestä..ois aina vaan parempi kun ei tietäs toisen suunnitelmista yhtään mitään!
Mut kaikesta huolimatta se kihlaus koittaa meilläkin kohta niinkun myös teillä ja onhan se odottamisen arvoista..hyvää kevättä kaikille!!
vieraalta ja jopa teennäiseltä minusta, mutta sopii tietysti toisille. Jotenkin vaan luulin, että tollaset kosimisrituaalit on jääny jonnekkin viime tai sitä edelliselle vuosisadalle, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää...:)
Oli se herkkä hetki, kun olimme kallioilla kävelemässä ja mies yllättäin pysähtyi ja pyysi istumaan minua isolle kivelle. No istuin siihen kun ajattelin, että hänen pitää solmia kengännauhaa tai jotain. Hän polvistuikin eteeni ja kosi. Uskomaton tunne se oli ja ikimuistoinen.
Mikään ei ole teennäistä mikä liittyy aitoon rakkauteen vilpittömästi..kaikki omalla tavallaan..eihän kaikki voi samalla tavalla.
Tiedän rakkaani kosivan mua huhtikuun aikana, ja sekös jännittää näin ensimmäisenä päivänä huhtikuuta.. Huu!!! Tästä lähtien on varmaan just semmosta että joka päivä ku nähdään, ootan että jokohan se nyt.. En silti aseta mitään odotuksia, ettei sitte tarvii pettyä. Annan ajan kulua ja yritän tavallaan unohtaa koko asian. Sieltä se tulee kuotyenkin, odotti eli ei! :)
Minua on kosittu tähän asti kaksi kertaa. Odottelen varsin rauhallisena kolmatta kertaa. Kahdella aiemmalla kerralla kosinta tuli yllätyksenä, varsinkin se toinen. Nyt osaan vähän aavistella...
Tai voihan olla, että poikaystäväni ei kosikaan. Voihan hän olla sellaista sorttia, jonka mielestä ei varsinaista kosintaa tarvitakaan. Kestän kyllä senkin, jokainen tyylillään.
Olimme käyneet yhdessä muutamaan otteeseen katselemassa sormuksia joten osasin jotakuinkin odottaa. Olin siis viikkotolkulla heti valppaana, kun mieheni ehdotti jotain vähänkin tavallisuudesta poikkeavaa tai viipyi kauemmin esim. työmatkalla... Tai luulin osaavani. Mieheni kosi minua niin epätavallisessa paikassa ja niin epätavalliseen aikaan, etten olisi ikinä osannut arvata!! Kaiken lisäksi polvillaan enkä siltikään arvannut mitä tuleman pitää. Jää hyvä tarina kerrottavaksi mahdolliselle jälkikasvulle!
Mun avomies on puhunut jo n. kolme vuotta sitten, että aikoo kosia. Eikä ole vieläkään kosinut! En siis enää jännitä! Aluksi kyllä mietin, kun mentiin matkalle tai oli jokin romanttinen tilanne, että nytköhän...
Minkähän takia tuostakin pitää etukäteen puhua? Onkohan se jotain epävarmuutta. Että mitä toinen vastaa. Siis niillä jotka aikoo oikeasti kosia. Kokeilee ensiks vähän kepillä jäätä, että miten toinen reagoi...
Minäkin kosintaa jo jonkin aikaa odottanut (muutaman kuukauden nyt ainaski), mutta eipäs ole kuulunu, ja alan heittää jo kirvestä kaivoon...turha kai enää edes odottaa. Tai siis uskon (toivon!), että se joskus osuu eteen, mutta ei todennäkösesti ihan lähiaikoina. Huah.
Onko oikein olla surullinen ja masentunu siitä ettei toinen kosi? Onko oikein tuntea, ettei toinen rakastakkaa tarpeeksi ku se ei kosi? Mä oon nimittäin ollu nyt tosi rikki ton asian takia...Poikakaveri on yrittäny kysellä, että mikä on, mut enhän mä voi sanoa, että se ku sä et kosi. Sehän ois painostamista ja sitä mä en halua! Mä en halua alentua sellaseen! Haluan että kosinta tulee aitona, ilosena ja ihanana yllätyksenä.
Siis mikä moukka se sun jätkä oikein on? Ei osaa lukea sua kuin avointa kirjaa ja ei tajua kosia?! Vaihtoon vaan sanon minä..
Tai mieti hetki.. oottako te edes puhuneet mahdollisesta naimisiinmenosta, ikinä koskaan? ..entä mitä mieltä hän yleensäkin on avioliitosta ja siitä missä vaiheessa se on ajankohtaista? ..oletteko olleet edes niin pitkään yhdessä, että avioliiton satama jo todellakin houkuttaisi saavuttaa? ..muidenkin kuin sinun mielestä?
Mieti noita.. ja suosittelen aika lämpimästi puhumaan sen ukkelisi kanssa..
Toi mahtaa jo harmittaa... 3 vuotta.. itse odottanut puoli vuotta ja tässä ihmettelen että mitä helvettiä..
kosimisjännitystä, eikä myöskään kosintaa. Onnellisesti silti ollaan naimisissa, joten älkääpä huolehtiko niin kovasti. Elämä on.