pidätte lastanne ulkona vaunuissa?!itselläni hirveän huono omatunto ku tuntuu ettei aika riitä ulkoiluun ja poika nyt 4kk ja ulkona käynyt todella vähän..kertokaas mielipiteitä =)
kuinka paljon?
....
121114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
vaan että mihin se sun aika sitten menee?
meillä nukkui tuon ikäisenä tunnista kolmeen päikkärit pihalla ja siihen ulkoilut päälle.
Meidän 2 kk tyttö nukkuu kaikki päiväunet ulkona, ja vielä äidin kanssa hikilenkki siihen päälle. Vauva ei oikein osaa enään nukkua sisällä päivisin, tai sitten siitä tulee hirveä huuto.
Me ollaan ulkoiltu ihan päivittäin siitä lähtien kun vauva täytti kaksi viikkoa ja ulkoilut sai aloittaa. Nyt vauva on noin kuukauden ikäinen. Neuvolasta kysyin, että koska voin alkaa nukuttamaan päiväunia ulkona ja huoletta voi jo nukuttaa ulkona kun ilma on päivällä jo riittävän lämmintä. Joka päivä käydään kävelyllä noin tunnin verran ja sen lisäksi vauva nukkuu yhdet päiväunet 1-3 tuntia ulkona. tuntuis nukkuvan ulkona huomattavasti paremmin kuin sisällä. Itse tarvitsen myös ehdottomasti raitista ilmaa ja kun omistan koiran niin on ihan itsestään selvää, että ulos on lähdettävä.. Kukin tietysti tavallaan, ei kai siitä mitään haittaa ole vaikka vähän ulkona oliskin, mutta raitis ilma tekee kyllä hyvää itse kullekin!
aikani menee normaalien kotijuttujen teossa..=( sit ku vois lähteä ulos on jo niin pirun väsynyt..onko tästä jotain haittaa lapselle siis siitä ettei ulkoile paljon?esmi.nyt tulee 2vkoa taas ettei ole vaunuilla käyty ulkona pakolliset kauppareissut jne.autolla..mistä sitä saa voimia ja virtaa lähteä?ja t'mä hankaloittaa myös etten tiiä mitä hänelle pukisin jottei ole kylmä eikä kuuma.joo haukkukaa toki sitä kuulen jo muutenki paljon.kallonkutistajan mukaan tämä ei ole masennusta..=(
Ulkoilua.
Poikani on 10 kk eikä ole IKINÄ nukkunut päikkäreitään sisällä(joskus tietty pitkällä automatkalla),vaan aina ulkona.
Illalla kun laittaa pojan omaan sänkyyn,nukahtaa sinne itsekseen. Samalla kun "nukutan" pojan päikkäreille,käyn kaupassa "pikkuostoksilla" tai otan itelleni päivän happihyppelyn.
Jää rutkasti aikaa tehdä ruokaa,leipoa,käydä netissä,lukea tehdä kotihommia.ym.
Joksus käymme näiden lisäksi ihan vaan "maailmaa ihastelemassa ja keinumassa"
Kannattaa nukuttaa vauvaa ulos,luin että ulkoilma vahvistaa vastustuskykyä. ;)
Voimia!!
laitan vaavin nukkumaan ulos puolen päivän maissa ja poika nukkuu siellä 4-5 tunnin päiväunet. Eikö sinulla ole parveketta tai pihaa jonne voisit vauvan laittaa nukkumaan? Minulle ainakin tuo vauvan ulkonanukkumisaika on tosi hyvää vapaa-aikaa tehdä omia hommeleita ja juttuja ja vauva nukkuu raittiissa ulkoilmassa paljon paremmin kuin sisällä, jossa uni on hyvinkin katkonaista "pikkutirsojen ottamista", ainakin meillä.
Vauva nukkuu ulkona paljon paremmin ja pitempään kuin sisällä. Ainakin meillä. Tartteekos sitä ite mennä ulos, jos vaavin laittaa ulos nukkumaan?. Eli siis parvekkeelle tai miten nyt ikinä asuttekin. Mulla neljä lasta. Eka nukkui aina ulkona. Toka nukkui lähes aina ulkona. Kolmas nukkui aika vähän ulkona. Ja nyt neljäs (4kk) nukkuu jokapäivä ulkona ku oon ottanu itteäni niskasta kiinni ja alan vaan pukemaan sitä ku huomaan, että on pitempien unien aika.
Ite oon huomannu sen, että mitä enemmän lapsi on ulkona, sen vähemmän sairastelee...
Meidän poika 5.5kk taas ei ole koskaan oppinut nukkumaan kunnolla ulkona. Yritetty kyllä on. Muutaman kerran on nukkunut siellä hyvät unet, mutta yleensä vaan heräilee jatkuvasti. Jos kävelään ulkona, hän näyttää kyllä nukkuvan, mutta herää heti kun pysähdytään, eli tuskin on kovin sikeästi nukkunutkaan. Jos partsille laitan niin herää yleensä ensimmäiseen kevyen unen vaiheeseen, jos siihenkään asti nukkuu, eikä hyssyttämälläkään enää nuku uudelleen. Vaatteiden määrässä ei pitäisi olla vikaa, koska on ollut lämmin muttei hikinen. Pinnasängyssänsä sen sijaan viihtyy ja nukkuu monenkin tunnin päiväunia. Meillä siis ulkoillaan sen verran kun nyt tulee käveltyä ulkona. Joskus vaan käydään kaupassa eli vain n 20 min tulee ulkoilua siinä. Nyt paremmilla ilmoilla tulee enemmän käveltyä ulkosalla. Varmasti tulee enemmän ulkoiltua kun poitsu kasvaa.
Poika nukkunut 3kk iästä lähtien vain puolen tunnin päiväunia. Ulkonakaan ei nuku sen pitempään vaikka vaunut liikkuisi.. Eikä nukahda uudelleen hyssyttelyistä, yms. huolimatta.
Ulkona käydään lähes päivittäin tunti-pari hyppimässä =) Joskus kyllä päiviä ettei millään jaksa lähtä ulos mutta jos lähtee, niin itsekin on paljon paremmalla tuulella =)
Poika nyt siis 10kk.
Samassa jamassa ollaan. Yritän kyllä patistaa itseäni ulos mutta useimmiten ei vaan kertakaikkiaan jaksa ja ehdi. Kyllä meitä on paljon muitakin. Ei kannata välittää näistä "tehoäideistä", me ollaan ihan yhtä hyviä. Kukin jaksamisensa mukaan vaan.
en minäkään juokse päivittäin viittä kilometriä vaunuajelulla, en ulkoile edes säännöllisesti joka toinenkaan päivä, mutta parvekkeella nukutan vauvaa joka päivä siksi, koska vauva nukkuu ulkona paremmin ja pitemmät unet ja sillä aikaa ehdin tehdä paljon hommia tai sitten vaikkapa ottaa itse päiväunet!
Hyvä se olisi kyllä potkia itseään takamukselle muutaman kerran viikossa ja lähteä ulkoilemaan vaunujen kanssa, laiskuus jää helposti päälle ja sitten kun vauva kasvaa isommaksi ja tarvitsee ulkoilua enemmän, ei viitsikään lähteä ulos vaikka päivittäin pitäisi jo lapsen päivärytmin säännöllisyydenkin vuoksi.
Tuttavapiirissä on eräs äiti, joka ei käy ulkona KOSKAAN 2,5- vuotiaan lapsensa kanssa muutoin kun ehkä kerran parissa viikossa kaupassa ja lapsi istuu senkin ajan rattaissa...sitten nainen kitisee kun lapsi ei syö kunnolla ja nukkuu päiväunensa miten sattuu ja valvoo yli puolen yön ennenkuin asettuu yöunilleen! Sääliksi käy lasta mutta kun ei puhe ole tehonnut niin minkäs teet :(
kiva lukea ettei muutkaan ulkoile säännöllisesti morkkis vähän laantuu!jos nukutan lapsen vaunuihin ja laitan ulos todellakaan ei nuku sen pidempää ja itse koko se ajan mitä lapsi on ulkona ressissä.pihalla paljon irti kissoja ja niistä ei koskaan tiiä millon hyökkäävät vaunuihin.tuntuu ettei se ulkoilu viel ole edes oikein tärkeää ku ei noin pieni viel esim.leiki ulkona.kesäki onneksi tulee ehkä sitä silloin on enemmän ulkona!=) täällä on paljon "täydellisiä"äitejä jotka eivät koskaan tee mitään väärin tai vähemmän ihailtavasti..;)