Miten käyttäydytte?
Siivoan toimistokohdetta. Siellä on pitkät rivit toimistokoppeja. Kopit siivotaan silloin, kun ihmiset työskentelevät niissä. Meille on annettu ohjeistus, että kaikkia asiakkaita tervehditään, ollaan kohteliaita jne.
Suurin osa on ystävällisiä ja useammat jopa siirtyvät kokonaan pois (!) toimistosta, että sen saa siivottua. Siinä menee kuitenkin vaan pari minuuttia.
Sitten on näitä naamannyrpistelijöitä. Menen huoneeseen ja tervehdin, niin istutaan vaan hiljaa ja möllötetään suu auki. Yhtään ei väistetä ja istutaan naama nyrpeänä.
Yleensä nämä möllöttäjät ovat noin 50-vuotiaita miehiä. Ilmapiiri huoneessa on todella jäätävä ja vaivaantunut.
Itse olen siivonnut kohdetta noin puoli vuotta ja olen oppinut, ketkä ihmiset ovat sellaisia, joille tervehditään ja jutellaan. Sitten on ne ihmiset, joita ei saa (!) tervehtiä.
Miten itse käyttäydytte tällaisiä ihmisiä kohtaan?
Ylimieliset asiakkaat?
5
411
Vastaukset 5
- Anonyymi
Issillä taas epätoivoinen haku päällä.
- Anonyymi
Issin kannattaisi kaikki turhat ja epätoivoiset lahjus-ja tiedustelurahat käyttää suoraan työntekijöiden palkkoihin. Kuinka alas voi työnantaja vajota?
- Anonyymi
Minulla oli omassa kohteessani 200 toimistokoppia, joista piti ottaa joka päivä roskat ja kerran viikossa parempi siivous. Todella ahdistavaa ja noloa tunkea joka päivä niihin koppeihin. Ratkaisin asian niin, että aloitin työpäiväni jo tuntia normaalia aikaisemmin, jotta ehdin juosta roskat läpi ennen varsinaisia aamuhommia. Viikkosiivoukset pyrin ajoittamaan lounasaikaan ja pahimpien nyrpistelijöiden kopit otin nekin aamuisin sitten aina joskus kun ehdin.
Tuollaisessa isossa toimistokohteessa pitäisi siivoojan olla topakka ja äänekäs, että olisi säännöt selvät kaikille - tai sitten jää siivoamatta. Sitten taas jos on tällainen sosiaalisia kontakteja välttelevä hiljainen autisti-ahdistuja, niin vaikeaa on. Nykyään teen töitä yksin ilta-yöaikaan, sopii mulle paremmin. - Anonyymi
Siivoustyö on mielestäni ihan mukavaa, Mutta se, mikä tekee juurikin raskaaksi työn on asiakkaat. Itsekin olen kokenut, että parhaimpia kohteita on sellaiset, missä ei tarvitse tavata yhtään ihmistä. Myös työt saa tehtyä paljon nopeammin ja siistimmin.
- Anonyymi
Tuollaisessa kohteessa on järkevää aloittaa työpäivä niin, että ehtii toimistokopit ottaa ennen kuin työntekijät tulevat, tai tehdä kun työläiset lähtevät kotiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 541088
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust531006Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1131004Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7904- 89826
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.4704Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25655Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it190643- 73617
- 57603