Mielestäni turha parkkisakko.

Asun pientaloalueella Itä-Helsingissä, jossa syystäkin on 30 km/t rajoitus.
Vaikka yksi alueen kaduista on alueen muita katuja kapeampi, pysäköinti on toistaiseksi ollut sallittua molemmin puolin katua ilman rajoituksia. Samantyyppisiä katuosuuksia on mm. myös Länsi-Pakilassa.
Jos vaikkapa vain toisella puolella on pysäköitynä auto, kaksi autoa ei kunnolla
mahdu kohtaamaan.
Liikenne sujuukin kutakuinkin moitteetta - tosin joskus joutuu ruuhka-aikaan jossain välikössä hieman odottamaan, mutta se ei tahtia haittaa.
Tien kapeuden vuoksi, jollain autoilijoilla on yleisen edun vuoksi ollut tapana pysäköidä toinen pyöräpari hieman jalkakäytävälle.
Ymmärrän, että teko yksiselitteisesti on kiellettyä, mutta eikö tällaista sakkoa olisi vain voinut jättää kirjoittamatta?
Minä en ole se joka sakon sai, enkä edes tunne ko. autoilijaa, sen tiedän, että kysymyksessä ei ole satunnainen vierailija, vaan kadun asukas.
Tällainen sakottaminen on silkkaa rahastusta, etenkin kun teko on tehty "yleisen edun nimissä"!

45

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan kauhean mielivaltaista!

      • Anonyymi

        Tuo milloin on pysäköity jalkakäytävälle on vähän tulkinnallinen juttu. Tiedän tapauksen missä auton pöyrät olivat tiehen koskettavalta osiltaan kiistatta ajoväylällä, mutta uloimmasta kohdastaan n.5mm jalkakäytävän puolella ja tietysti myös osin myös lokasuoja. Tästä oli annettu parkkisakko. Tuo on tietysti tarkkaan tulkiten oikeutettu sakko. Auto ei saa olla miltään osin jalkakäytävällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä on tapahtunut varmasti muitakin. Tämä kertoo paljon suomalaisen pysäköinninvalvojan työmoraalista, sakottaminen on kaikkein tärkein osa työtä. Muualla maailmassa tällainen tuskin olisi mahdollista, muissa maissa viranomaisellakin on pelisilmää ja sakko kirjoitetaan vain silloin kun pysäköinti aiheuttaa todellista haittaaja vaaraa. Tämän vuoksi suomalainen pysäköinninvalvoja onkin ehkä halveksituin ammatti mitä mieleen tulee.

        Muualla maailmassa auto olisi hinattu pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo milloin on pysäköity jalkakäytävälle on vähän tulkinnallinen juttu. Tiedän tapauksen missä auton pöyrät olivat tiehen koskettavalta osiltaan kiistatta ajoväylällä, mutta uloimmasta kohdastaan n.5mm jalkakäytävän puolella ja tietysti myös osin myös lokasuoja. Tästä oli annettu parkkisakko. Tuo on tietysti tarkkaan tulkiten oikeutettu sakko. Auto ei saa olla miltään osin jalkakäytävällä.

        Vai oliko sittenkin huomatus. Jos tuulilasissa on lappu ei se ole aina välttämättä "sakko".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo milloin on pysäköity jalkakäytävälle on vähän tulkinnallinen juttu. Tiedän tapauksen missä auton pöyrät olivat tiehen koskettavalta osiltaan kiistatta ajoväylällä, mutta uloimmasta kohdastaan n.5mm jalkakäytävän puolella ja tietysti myös osin myös lokasuoja. Tästä oli annettu parkkisakko. Tuo on tietysti tarkkaan tulkiten oikeutettu sakko. Auto ei saa olla miltään osin jalkakäytävällä.

        Oikaisuvaatimus:

        Pysäköin huolimattomuuttani osaksi jalkakäytävälle. Auto oli pysäköity noin 5mm jalkakäytävän puolelle. Hallintolain oikeusperiaatteiden mukaan viranomaisten toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Lain pysäköinninvalvonnasta 5§:n mukaan jos pysäköintivirhe on vähäinen, siitä voidaan antaa suullinen tai kirjallinen huomautus.

        Koska kyseessä ei ollut tahallinen pysäköintivirhe ja se on ollut ilmeisen vähäinen, tulisi pysäköintivirhemaksua koskeva päätös mitätöidä tai antaa sen sijaan huomautus.

        ->huomautus tai päätös mitätöidään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muualla maailmassa auto olisi hinattu pois.

        "Muualla maailmassa auto olisi hinattu pois".
        No ei ainakaan Ranskassa ja Italiassa menetellä noin. Pariisissa on pysäköitynä autoja vähän miten sattuu. Siellä ei tunnuta olevan kovin tarkkoja tuon suhteen. Siellä hinataan vain törkeästi pysäköidyt pois. Mikäli kaikki melkein oikein pysäköidytkin hinattais pois niitä tarvisi viedä kymmeniätuhansia joka päivä. Ranskalainen mentaliteetti on vähän suurpiirteistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo milloin on pysäköity jalkakäytävälle on vähän tulkinnallinen juttu. Tiedän tapauksen missä auton pöyrät olivat tiehen koskettavalta osiltaan kiistatta ajoväylällä, mutta uloimmasta kohdastaan n.5mm jalkakäytävän puolella ja tietysti myös osin myös lokasuoja. Tästä oli annettu parkkisakko. Tuo on tietysti tarkkaan tulkiten oikeutettu sakko. Auto ei saa olla miltään osin jalkakäytävällä.

        Tuosta unohtui se, että peilikään ei saa olla jalkakäytävän puolella. Sakon välttää kun jättää n.20 cm väliä jalkakäytävän reunaan. Silloin auto on laillisesti pysäköity.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta unohtui se, että peilikään ei saa olla jalkakäytävän puolella. Sakon välttää kun jättää n.20 cm väliä jalkakäytävän reunaan. Silloin auto on laillisesti pysäköity.

        Et taida olla kovin perehtynyt esim rangaistusteoriaan ja hallintomenettelyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Muualla maailmassa auto olisi hinattu pois".
        No ei ainakaan Ranskassa ja Italiassa menetellä noin. Pariisissa on pysäköitynä autoja vähän miten sattuu. Siellä ei tunnuta olevan kovin tarkkoja tuon suhteen. Siellä hinataan vain törkeästi pysäköidyt pois. Mikäli kaikki melkein oikein pysäköidytkin hinattais pois niitä tarvisi viedä kymmeniätuhansia joka päivä. Ranskalainen mentaliteetti on vähän suurpiirteistä.

        "Ei tunnuta olevan". Niin jos näkee auton väärin pysäköitynä, niin voihan se jonkun mielestä tuntua olevan sallittua tai sitten ehkä virhettä ei ole vielä todettu tai lappu on lähtenyt tai otettu tuulilasista pois.

    • Anonyymi

      Kuvauksen perusteella täysin oikeutettu pysäköintivirhemaksu.

    • Anonyymi

      Kielletty rikkomus pitäisi jättää huomioimatta, ihana ituhippi ja taivaan lapsi.

      • Anonyymi

        Jos kiellät rikkomuksen on se silloin sallittu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kiellät rikkomuksen on se silloin sallittu

        Juurikin niin omassa mielessä, mutta ei poliisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin niin omassa mielessä, mutta ei poliisin.

        Juurikin oli puussa huono ja latvakin laho. Juurikin kohta on taas kunnallisvaalit. Juurikin korona on saanut Suomen sekaisin. Ostin taimitarhalta pensaan taimen. Juurikin on siinä oikein hyvä. Juurikin minä kirjoitan selkeää suomenkieltä. Juurikin niin.

    • En jaksa kinata kanssanne - olen kuitenkin eri mieltä.
      En itse pysäköi autoani jalkakäytävälle edes osittain, koska kunnioitan sääntöjä.
      En ole pitkän ajourani aikana saanut kovinkaan montaa parkkisakkoa. Muutaman tosin, usein minulle vierailla paikkakunnilla sekä sellaisia, joihin en itse ole voinut vaikuttaa.
      Parkkisakon alkuperäinen tarkoitus lienee ollut sakottaa liikenteen kannalta vaaralliseen tai muulla tavalla sopimattomaan paikkaan pysäköityä ajoneuvoa.
      Joskus voisi myös antaa armon käydä oikeudesta, sillä elämä itse tulee tällä lailla aika ikäväksi.

      • Anonyymi

        Jokainen voi vaikuttaa siihen, saako pysäköintivirhemaksun vai ei. Ei saa, jos ei riko sääntöjä. Ja jos ei ole varma, voiko pysäköidä niin kuin on aikeissa, niin sitten ei pysäköi. Jalkakäytävä ei ole pysäköintiin tarkoitettua aluetta, vaikka moni ammatikseen autoa ajava toisin luulee. Maksun saanut autoilija toivottavasti osaa nyt pysäköidä paremmin.

        Ihan turha siitä on niristä, jos saa rapsut pysäköidessään jalkakäytävälle. Parkkipirkot tekevät työtään, ja hyvin tekevätkin.

        Kadulla saa pysäköidä, jos sitä ei ole laissa tai liikennemerkillä erikseen kielletty.
        Jalkakäytävällä ei saa pysäköidä.
        Piste.

    • Anonyymi

      Suomi on siitä erikoinen maa, että pysäköintiä koskevaa lakia tulkitaan eri tavoin eri kunnissa. Jotkut kunnat käyttävät maalaisjärkeä asiassa esim. silloin, kun pientareelle pysäköidään muun liikenteen sujuvuuden vuoksi. Osassa kunnista tulkitaan, että maasto alkaa asfaltin reunasta, jotkut taas katsovat myös pientareen tiealueeksi. Mistä autoilija voi vieraalla paikkakunnalla tietää, mikä on tyyli juuri siellä? Kuntien pysäköinninvalvonta muuttui mielivaltaisemmaksi samoihin aikoihin, kun parkkisakosta valittaminen tehtiin maksulliseksi. Valituksen hinta on kohtuuton ja osa kunnista luottaa siihen, että muutaman kympin lapun vuoksi harva hakee oikeutta vaikka aihetta olisi. Koronan jälkeen kuntatalous tiukkenee, joten pelättävissä on mielivallan lisääntyminen pysäköinninvalvonnassa.

      • Anonyymi

        Eiköhän kaikkialla lakia tulkita aina vähän erilailla? Siksi lakikirjassakin on oikeuden päätöksiä sitä miten lakia oli tulkittu ja tulkinta muuttuu myös ajan saatossa.
        Laki on monessa tapauksessa mahdoton kirjata kattavasti kaikki mahdolliset muuttujat huomioiden ja siksi tulkinnoissa on eroja ja Korkein oikeus lopulta päättää sen viimeisen tulkinnan.

        Kyllä näin oleellisessa asiassa pitäisi olla yhtenäinen linja. Pahimmillaan tämä aiheuttaa sitä, että autoilijat pysäköivät "varman päälle", eli mahdollisimman keskelle. Tämä saattaa pahimmillaan hidastaa tai jopa estää vaikka paloauton pääsyn palopaikalle. Asuntoalueilla liikkuu myös muita kookkaampia autoja, ainakin jäteautot joutuvat siellä käymään.

        Yhtään minnekään ei saa pysäköidä niin, että pysäköinti haittaa muuta liikennettä. Ja liikenteeseen kuuluvat autot ja muut ajoneuvot sekä kävelijät. En muista lain sananmuotoja ulkoa. Finlex kertoo jos kiinnostaa.

    • Anonyymi

      Epäilen että tuossa tilanteessa on kyse laiskuudesta. Pysäköidään auto oman kämpän eteen, vaikka sitten virheellisesti kun ei viitsitä ajaa vähän kauemmaksi lailliselle paikalle ja kävellä sieltä kotiin.

      Tässä taannoin kotinurkillani tehtiin ihan tahallaan pysäköinnillä hidastus juuri alennetulle 30 kadulle. Aiemmin kadun varressa pysäköinti oli kielletty pysäköintikieltoalueen perusteella. Sitten toiselle puolelle (yleisemmän ajosuunnan puolelle) maalattiin parkkiruudut, joten katu kapeni yksikaistaiseksi. Liikenne hidastui lisää kun autot joutuvat odottelemaan pysäköityjen autojen välissä kun vastaantulija ajaa sitä omaa (ainoaa) kaistaansa vastaan.

    • Anonyymi

      Ymmärrät varmaan, että raja on kuitenkin vedettävä johonkin. Jos jotain sääntörikkömusta, pientäkin, aletaan katsoa "läpi sormien" niin jossain vaiheessa rikkomus alkaa takuulla tavallaan laajenemaan. Pahimmassa tapauksessa ihmiset saattaisivat jossain vaiheessa alkaa pysäköimään kulkuneuvojaan kokonaan jalkakäytävän puolelle. Vaikuttaa ehkä kaukaa haetulta mutta kokemuksesta tiedän, että tuollainen on täysin mahdollista.

      • Tässä aloittaja.
        Arveletko kenties nyt, että ne muutamat muutkin ko. kadulla "hyvää tahtoen" lopettavat tämän harrastuksensa?
        Suomessa tai ainakaan Helsingissä ei ole tapana puhua kuin ennestään tutuille, joten tämä saatu sakko tuskin leviää edes naapuritaloyhtiöön.

      • Anonyymi
        ZJJ kirjoitti:

        Tässä aloittaja.
        Arveletko kenties nyt, että ne muutamat muutkin ko. kadulla "hyvää tahtoen" lopettavat tämän harrastuksensa?
        Suomessa tai ainakaan Helsingissä ei ole tapana puhua kuin ennestään tutuille, joten tämä saatu sakko tuskin leviää edes naapuritaloyhtiöön.

        Jokainen tekee itse sen päätöksen, ottaako opikseen vai ei. Se on selvää, että tuollainen väärinpysäköinti ei lopu, jos siihen ei puututa. Mielestäni ei ole kohtuutonta edellyttää sääntöjen mukaista toimintaa kaikilta.

    • Anonyymi

      Tsiisus eikö tällä palstalla jo selitetty miksi se maastopysäköintiin puuttuminen vaihtelee kunnittain???

      Lakia tulkitaan samanlailla, mutta jossain päin maata maanomistaja sallii pysäköinnin OMISTAMALLAAN maa-alueella, eli maastossa ja toisaalla taas ei.

      Meneekö jo kaaliin, että kyse on omaisuuden hallinnasta???

      • Anonyymi

        Tämäkään ei täysin pidä paikkaansa. Eräissä kunnissa/kaupungeissa valvojat suhtautuvat tien laitaan pysäköintiin eri tavalla. Osa käyttää maalaisjärkeä, jos auto on pysäköity siten, että muiden on helppo liikkua. Osa taas kirjoittaa sakon jo sentinkin ylityksestä. Tässä tulee esiin hyvin ero eri työntekijöiden välillä, osalla on pelisilmää ja he osaavat tarkastella kokonaisuutta mutta toisilla pilkun viilaus on pääasia.

        Mistä sinun mielestäsi johtuu ero siinä, että osa valvojista katsoo maaston alkavan asvaltin reunasta mutta osa tulkitsee tiealueen hieman laajemmin?

        No voin sanoa, että se "maalaisjärjen käyttö" on sitä että välillä tulkitaan virhe vähäiseksi, kuten juurikin joku sentin tai minuutin ylitys jossain asiassa. Välillä se kansalaisesta "maalaisjärjen käytölle" vaikuttava toiminta on sitä, että valvoja välttelee negatiivista asiakaspalautetta, kun se tahtoo pitemmän päälle alkaa v*******.

    • Anonyymi

      Sinun mielestä autoilijat saisivat viedä jalankulkijoilta tilaa?

      Ajamalla auton jalkakäytävälle siinä vaarannetaan jalankulkijaa, estetään jalankulkijan vapaa kulku jalkakäytävällä jne vain sen takia, että Te Itsekkäät Autoilijat haluatte pysäköidä osaksi tai kokonaan jalkakäytävälle.

      Ihan oikein, että siitä on saanut pysäköintivirhemaksun!

      Runsas vuosi sitten talvella sattui sellainen tapaus: minä olin jalankulkijana, kulkusuunnassani oikealla autot saavat pysäköidä kadulla eli ajokaistalla, jolloin oikean puoleinen ajokaista ei ole käytössä. Mutta ne n. kymmenen autoa oli pysäköity osaksi kapealle jalkakäytävä ( alle 1,5 m leveä).Jalankulkijalle jäi tilaa n. 20-30 cm eli ei sinne mahtunut.

      Kulkusuunnassani vasemmalla olisi ollut yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä; siellä oli pysäköity muutama henkilöauto ja kuorma-auto. Lisäksi oli lumikinokset auratuista lumista. Tilaa ei ollut sielläkään puolen.

      Mitä vaihtoehtoja minulle jäi? Ei muita kuin kulkea ajoradalla ainoa vapaalla kaistalla. Vähän ajan päästä tuli auto vastaan ja kuljettaja huuteli minulle. Totesin, että minun on pakko kulkea ajoradalla, kun Te Itsekkäät Autoilijat valtaatte jalankulkijoille tarkoitetut väylät. Vähän aikaa se mies siinä valitteli kaikkea ja osasin minäkin vastaan sanoa.

      Jalkakäytävät eivätkä myöskään pyörätiet ole pysäköintipaikkoja autoille.

      • Anonyymi

        Kyllä niistä jalkakäytävän tukkivista autoista ohi pääsee. Niiden sivupeilit voi taittaa, ja niiden kylkiin saattaa tulla kaikenlaisia naarmuja, mutta ei se haittaa.

      • Anonyymi

        Kyllä mielipiteesi on ihan hyvä, mutta aivan turhan kriittinen. Ajattelepa tilanne, jos auto on pysäköity puolittain jalkakäytävälle/pyörätielle. Tämä saattaa aiheuttaa pienen mutkan jalankulkijan/pyöräilijän matkaan, mutta ei haittaa eikä vaaraa. Toinen vaihtoehto on, että auto on kokonaan ajoradalla, mutta estää esim. hälytysajoneuvon kulkemisen. Olet varmasti samaa mieltä, että ensimmäinen vaihtoehto on huomattavasti pienempi paha. Periaatteessa kunnan pitäisi kieltää pysäköinti, jos on syytä epäillä tällaisen tilanteen syntyminen. Kuitenkin on paljon asuntoalueita, missä tällainen tilanne on täysin mahdollinen. Tällöin on erityisen hyvä, että valvojalla on käytössään se kuuluisa maalaisjärki, mitä täälläkin jo kuulutettiin.

        Ajoradalle ei saa pysäköidä niin, että liikenteen kulku estyy. Eikä niin, että ajoneuvo on osittain jalkakäytävällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä mielipiteesi on ihan hyvä, mutta aivan turhan kriittinen. Ajattelepa tilanne, jos auto on pysäköity puolittain jalkakäytävälle/pyörätielle. Tämä saattaa aiheuttaa pienen mutkan jalankulkijan/pyöräilijän matkaan, mutta ei haittaa eikä vaaraa. Toinen vaihtoehto on, että auto on kokonaan ajoradalla, mutta estää esim. hälytysajoneuvon kulkemisen. Olet varmasti samaa mieltä, että ensimmäinen vaihtoehto on huomattavasti pienempi paha. Periaatteessa kunnan pitäisi kieltää pysäköinti, jos on syytä epäillä tällaisen tilanteen syntyminen. Kuitenkin on paljon asuntoalueita, missä tällainen tilanne on täysin mahdollinen. Tällöin on erityisen hyvä, että valvojalla on käytössään se kuuluisa maalaisjärki, mitä täälläkin jo kuulutettiin.

        Myös autoilijan kannattaa muistaa maalaisjärki. Voisi harkita jos vaikka kävelisi kaverin luo kylään 100 metriä kauempaa. Kun miettii kuinka paljon ihminen kävelee päivässä 100 metrin lisäys siihen ei ole kohtuutonta. Lisäksi liikunta edistää kansanterveyttä jolla on positiivisiä vaikutuksia esim alempien verojen muodossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä mielipiteesi on ihan hyvä, mutta aivan turhan kriittinen. Ajattelepa tilanne, jos auto on pysäköity puolittain jalkakäytävälle/pyörätielle. Tämä saattaa aiheuttaa pienen mutkan jalankulkijan/pyöräilijän matkaan, mutta ei haittaa eikä vaaraa. Toinen vaihtoehto on, että auto on kokonaan ajoradalla, mutta estää esim. hälytysajoneuvon kulkemisen. Olet varmasti samaa mieltä, että ensimmäinen vaihtoehto on huomattavasti pienempi paha. Periaatteessa kunnan pitäisi kieltää pysäköinti, jos on syytä epäillä tällaisen tilanteen syntyminen. Kuitenkin on paljon asuntoalueita, missä tällainen tilanne on täysin mahdollinen. Tällöin on erityisen hyvä, että valvojalla on käytössään se kuuluisa maalaisjärki, mitä täälläkin jo kuulutettiin.

        Jotkut kunnat säästävät merkkikuluissa ja tekevät ihan tahallaan tuollaisia katuja joissa ei ole tilaa pysäköidä kuin yhdelle puolelle tietä. Samaan kohtaan ei mahdu pysäköimään molemmin puolin. Luotetaan siis että autoilijat tuntevat tieliikennelain ja myöhemmin tullut ei pysäköi autoaan samaan kohtaan jos se estää vaikkapa paloauton ajon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä mielipiteesi on ihan hyvä, mutta aivan turhan kriittinen. Ajattelepa tilanne, jos auto on pysäköity puolittain jalkakäytävälle/pyörätielle. Tämä saattaa aiheuttaa pienen mutkan jalankulkijan/pyöräilijän matkaan, mutta ei haittaa eikä vaaraa. Toinen vaihtoehto on, että auto on kokonaan ajoradalla, mutta estää esim. hälytysajoneuvon kulkemisen. Olet varmasti samaa mieltä, että ensimmäinen vaihtoehto on huomattavasti pienempi paha. Periaatteessa kunnan pitäisi kieltää pysäköinti, jos on syytä epäillä tällaisen tilanteen syntyminen. Kuitenkin on paljon asuntoalueita, missä tällainen tilanne on täysin mahdollinen. Tällöin on erityisen hyvä, että valvojalla on käytössään se kuuluisa maalaisjärki, mitä täälläkin jo kuulutettiin.

        Se ei ole mielipidekysymys, mitä lukee laissa. Pysäköidä ei saa koskaan niin, että se estää liikenteen. Jalkakäytävälle tai pyörätielle ei saa pysäköidä moottoriajoneuvoa (mopon saa, TLL 37 § 4.)

        Jos auto on puoliksi jalkakäytävällä, se on väärin pysäköity. Jos auton renkaat ovat jalkakäytävän puolella sentinkin, se on väärin pysäköity.

        Kuntien parkkipirkot on koututettu noudattamaan sääntöjä, ja heidän on toimittava lakien mukaan. Muussa tapauksessa pysäköintivirhemaksu perutaan. Maalaisjärki ei kuulu tähän kohtaan ollenkaan. Olen nähnyt mm. laputuksen, kun valvojan hihasta kaivettua puolen metrin mittaa meni 9,5 kappaletta auton puskurin ja suojatiemerkinnän väliin.

        Viestisi kertoo jännää kieltä asenteistasi. Auton voi jättää puoliksi jk/pp-tielle, siellä se ei haittaa. Mutta jos sen jättää kokonaan ajoradalle (sääntöjen mukaan), siitä tulee ongelma. Polkupyörä on ajoneuvo. Auto on ajoneuvo. Miksi tämä ero?

        En ole se kirjoittaja jolle kysymyksen esitit, mutta kerron silti mielipiteeni. Paras tietysti on, että ei pysäköi tuollaisessa paikassa. Jos kuitenkin tulee pakottava tarve pysäköintiin, silloin parempiratkaisu on puoliksi pyörätiellä kuin kokonaan kaistalla tukkien tien paloautolta. Ymmärrät varmasti miksi tämä parempi?

        Miksi tuollainen pakottava tarve tulisi?

        Tämä nyt ehkä oli enemmänkin teoreettinen kysymys. Idea oli kuitenkin se, että jalankulkija tai pyöräilijä ei kärsi mitenkään, jos auto on puoliksi jalkakäytävällä. Laitontahan se toki on,, eikä sen vuoksi suotavaa. Kuitenkin tilanne, että paloauto ei pääse palopaikalle huolimattoman pysäköinnin vuoksi, on paljon karmivampi ja vaarallisempi. Tässä on yksi tilanne, missä tämä puheena ollut maalaisjärki nousee arvoon arvaamattomaan.

        Mitä nyt usein ne autot on pysäköity niin, että jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väylä on aivan tukossa. Mitenkäs muuten toisinpäin, eli onko ok kävellä ja pyöräillä väylällä, joka on tarkoitettu autoille ja muulle liikenteelle? Ketään ei haittaa, jos joku kävelee keskellä tietä?

    • Anonyymi

      Onhan se tokkiinsa vähän pilkunviilauksen makusta lähtiä tuosta sakottamaan, mut kaikista järkevin varmaan ois anoa kadulle toisen puolen pysäköintikieltoa. Jotta tilaa ois enempi.

      Kappeilla kujilla joskus asuneena, on pitänyt ajaessa nopsaan nostaa auto puoliksi jalkakäytävälle, kun vastaantulija ajaa miljoonaa vastaan ja silti peilit melkein hipasee toisiaan. Noilla kujilla kääntöpaikan kohdilla parkkipirkko hoitaa aktiivisesti lappujansa, vaikkei se kesäaikaan ketään haittaakaan.

      Sitten on näitä mestoja, joissa pysäköintikieltomerkkejä ei nähä kun ne on sijoitettu kääntymisen jälkeen. Ja pakotetaan pyörätiepysäköinnillä jalankulkijat ja hoitokodin pyörätuolit mutkasen kapean kadun tieosuudelle.

      Tehny monasti mieli soittaa ne parkkipirkot tälle kadulle, kun noilla kappeilla kujilla se kääntöpaikalla olo ei ole kettään edes haitannu.....

      Niinkseensä näin.

      • Anonyymi

        Minulla on tuollainen vähän kookkaampi pakuauto, niin on sitä tullut kiroiltua muutaman kerran vekslaillessa kun kääntöpaikka on parkkeerattu täyteen.

    • Hei!

      Tässä ketjun aloittaja.
      Emmeköhän jo voisi laittaa pistettä tälle keskustelulle. En lainkaan ymmärtänyt, mihin ampiaispesään nenäni laitoin.
      Vain harva kirjoittaja kuitenkin ymmärsi, mitä kirjoituksellani tarkoitin.
      Minähän en edes ollut se, jolle sakko kirjoitettiin.
      Ajoin takaa sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.
      Vähän sama, kuin se, että mikäli paljonpuhutut kasvosuojat määrättäisiin pakollisiksi, niin heti löytyisi armeija niitä, jotka ryhtyisivät jakamaan sakkoja.
      Toivottavasti tästä ei nouse uutta keskustelua siitä, että kaikkia on heti sakotettava, vaikka suojia tuskin kaikkialla on saatavana.

      • Anonyymi

        Kasvosuojukset kaikille pakolliseksi ja isot sakot jos ei käytä!

    • Anonyymi

      Maalaisjärjenkäytössä on se ongelma, että se on henkilön omamielipide siitä, mikä on järkevää toimintaa. Henkilöstä tietyllä tapaa suoritettu pysäköinti voi tuntua järkevälle, jos se on hänelle HELPOMPAA ja TUNTUU, ettei se muita haittaa.

      Jos ei osaa liikennesääntöjä eikä ymmärrä miksi ne on olemassa, ml. poliittinen ohjaus, niin on parempi kun ei kiihkoile maalaisjärjen käytöstä.

      Menettekö lääkärillekkin opettamaan miten diagnooseja tehdään maalaisjärjellä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2695
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2282
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2030
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1759
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1676
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1666
    8. 92
      1602
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe