Näitä jonkin aikaa lukeneena ihmettelen, miksi moni käyttää runsaasti aikaa aloitteen teon pohtimiseen. Aloite on helppo tehdä, sen jälkeen vasta alkaa syvempi tutustuminen, jonka aikana katsotaan sopivatko persoonat, elämäntyylit ja tavoitteet yhteen. Vain harva aloite johtaa pysyvään suhteeseen, koska seurusteluvaiheessa huomataan etteivät nuo mainitut asiat synkkaa yhteen. Pelkän tunteen perusteella ei pitkälle mennä ja tunteet haihtuvat nopeasti, jos tulee jatkuvasti erimielisyyttä. Eli kannattaa tehdä aloite jos aihetta on, että pääsee etenemään seurusteluvaiheeseen ja näkemään tuleeko suhteesta mitään.
Suhteen vaikein vaihe ei ole aloitteen tekeminen
Anonyymi
1961
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jep. Suhteen aloittamisen vaikeus liittyy pikemminkin vaikeilijan hankaluuksiin oman itsensä kanssa, eli suhteesen itsensä kanssa. Itsellä (menneisyydessä) kynnys aloitteen tekemiseen kasvoi mm. siksi, etten uskonut kelpaavani kellekään, tai ylipäänsä olevani parisuhdemateriaalia. Siksi toisekseen kynnystä nosti oma myöhäisherännäisyys - aloin deittailla naisia enemmän vasta nelikymppisenä. Tuntui siis että olen pihalla siitä, miten naiset toisiaan lähestyvät, epäluotettava homotutka jne. Jos oli olevinaan jokin käsitys siitä, miten lähestymiset tai suhteet heterosuhteissa toimivat, tunsin kädettömyyttä uudessa tilanteessa. Vaikkei se sitten sen kummallisempaa ollut, mutta tuntematon pelotti. Haluttomuus tehdä aloitteita voi olla myös kontrollintarvetta - niin kauan kuin toinen on ihailun kohde eikä sinuun suorassa vuorovaikutussuhteessa toimiva yksilö, on ikään kuin sinun käsissäsi se, mitä suhde voisi olla, mitä hän voisi sinusta tuumia ja millainen hänkin on. Todellisuushan voi olla fantasiaa tylsempää, tai voi kohdata senkin, ettei ihannoinnin kohde ajattele sinusta laisinkaan samalla tavalla. Ja moni kokee ajatuksen kestämättömäksi. Mikä voi kieliä huonosta itsetunnosta tai joskus eskapismiin taipuvaisesta luonteesta.
Tulipa analyysi No mutta. Samaa mieltä, aloite ei todellakaan ole se vaikein vaihe suhteessa. Itse ainakin olen kipuillut eniten vaiheessa, jossa ns. huumavaiheen jälkeen todellisuus ja todelliset luonteet saavat enemmän tilaa, ja tulee törmäyksiä - ja on yhdessä soviteltava, voiko suhde jatkua siitä huolimatta, onko tarpeeksi halua siihen, ovatko rakastumisen tunteet kasvaneet / kasvamassa rakkaudeksi. Se yhteisyyden ja erillisyyden dilemma,.
Ap jatkaa. Näin juuri ja ihmiset kuten myös suhteet eroavat siinä, miten kauan tuo huumavaihe kestää ja käsitelläänkö suhteen ongelmakohtia osittain jo silloin. Itse olen kokenut vaikeimmiksi asioiksi parisuhteessa sovittaa yhteen pidemmän tähtäimen tavoitteita ja elämäntapaa sekä säilyttää positiivista tunnesuhdetta tilanteissa, joissa kokee ettei kyetä ymmärtämään toisiaan perustavanlaatuisella tasolla esimerkiksi arvomaailman suhteen tai on usein muita suuria ristiriitoja. Nämä tulevat mielestäni esiin jo seurusteluvaiheessa, yleensä jo ensimmäisten kuukausien aikana ja hyvä niin.
Näinhän se on.
Mut mul on niin huono itsetunto et en tee aloitetta koska oon ihan varma et toinen ei olis kiinnostunut.
Ap:n mielipide on, että kannattaa silti tehdä aloite. Jos ilmenee ettei toinen ole kiinnostunut, voit jatkaa elämääsi eikä energiaa mene turhaan odotteluun.
Tää on kyllä totta. Turhaan sekoittaa mielensä tasapainoa jonkun vuoksi vain haaveilemalla.
Niin mutta ei sille mitään mahda jos on ihastunut ja järki lähtee. En kykene toimimaan silloin.
Kyllä sille mahtaa paljonkin, jos vain haluaa. Ei ole järkevää odottaa niin kauaa, että muodostuu kynnys tehdä mitään vaan toimia lähiaikoina kun tilanne on syntynyt. Aloitteen teosta on turha kehittää mielessään suurempaa asiaa kuin se on. Aloite on pelkkä ehdotus tutustumiseen, ei kosinta tai ikuisen rakkauden tunnustus. Vasta seurusteluvaiheessa katsotaan ovatko tunteet tarpeeksi syviä ja kestäviä parisuhteeseen. Ap
voin sanoa omalta osaltani että vaikka haluaisin kuinka äärettömän paljon niin tällä mun itsensä vihaamisella ei kyllä tehdä mitään aloitetta. Jos en yhtään tykkää itsestäni niin ihastuminen aina vielä moninkertaistaa tuon tunteeni. En vain pysty. Mua kuvottaa oma käytökseni koska mulla kauppaan menemisetkin on vaikeita. Töissä olen pystynyt vetämään jonkun ihme työmoodin päälle.
Jos kauppaankin meneminen on vaikeaa, voi olla kyse laajemmasta ongelmasta. Kannattaa ehkä hakea ammattiapua. Ap
Ajattelen että on ajan tuhlausta painottaa ajan käyttöä ja energiaa aikaan ennen tutustumista. Ajatelkaa, todennäköisesti joudutte elämänne aikana käymään läpi useita seurusteluja/tapailuja kunnes löytyy sopiva nainen. Jos aina odotatte kuukausia tai jopa vuosia ennen kuin edes teette aloitteen, miten paljon aikaa menee hukkaan sen sijaan, että tekisitte aloitteen nopeasti ja pääsisitte etenemään tutustumisvaiheeseen ja saisitte tietää onko suhteelle olemassa todellisia mahdollisuuksia.
Elämänkokemus osoittaa että on vaikea löytää ihmistä, jonka kanssa synkkaa tarpeeksi hyvin siihen, että tunteet kestävät myös vaikeudet ja saadaan sovitettua kaksi elämää yhteen. Useimmiten seurusteluvaiheessa selviää, että ollaan liian erilaisia, halutaan elämältä eri asioita tai ristiriitoja on muusta syystä liikaa toimivaan suhteeseen. Tuossa tilanteessa myös tunteet katoavat nopeasti, tapailu päättyy ja siinä olet taas alkupisteessä.
Tämä oli ap.
Niin tiedostan tuon täysin.
Mut vaikka kuinka paljon tunne ja sydän ja mieli haluaisi kertoa ihastuksestaan niin mikä sen sitten itselläni estää? En tiedä.
Tälläkin hetkel itken silmät päästäni... Kun en ikinä pääse eteenpäin näissä asioissa.
Oon ihan sairaan huono puhumaan tunteista. Meen ihan lukkoon eikä vain tule sanoja suusta vaikka kuinka yrittäisi. En ymmärrä.
Ei heti ensimmäisenä tarvitse puhua tunteista. Aloitteeksi riittää ihan hyvin esim. Olisi kiva tutustua paremmin, lähdetkö kahvilaan joku ilta/ viikonloppuna? Siellä tapaamisessa sitten tilanne soljuu eteenpäin omalla painollaan, sovitaan uusia tapaamisia ja asioita tulee esiin vähitellen. Olennaista on päästä alkuun. Ap
Joo ja näissä asioissa on ongelmana sekin, että jos kauan empii aloitteen tekemisen kanssa, ehtii luomaan omia kuvitelmia toisesta, jotka eivät välttämättä pidä yhtään paikkaansa. Tälläkin palstalla monet kuvaa ihastuneensa työkaveriin, jota ihaillaan kaukaa jopa vuosikausia. Työpaikalla kuitenkin ollaan työn edellyttämässä roolissa ja se voi olla jotain täysin erilaista kuin ihastuksen oma persoona vapaa-aikana, joka jää ihastuneelle vieraaksi jos ei tutustuta epämuodollisessa ympäristössä. Eli moni voi olla ihastunut mielikuvitushahmoon vuosikausia.
Toisaalta jos empii kauan niin sinä empisaikana ehtii myös tutustua tähän henkilöön paremmin. Olettaen tietenkin että näin tapahtuu eikä vaan jostain kaukaa tähyile ihastustaan.
Silloinhan on on tavattava työympyröiden ulkopuolella, ei työpaikalla voi tutustua kunnolla. Eli on joka tapauksessa tehtävä aloite tapaamiseen joko treffeille tai kaverina ellei toinen osapuoli tee. Kaikki lopulta kulminoituu jonkinlaisen tutustumista edistävän aloitteen tekemiseen, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Näin on. Mutta työkaverin kanssa kaveeraamiseen on varmasti huomattavasti matalampi kynnys kuin romanttisessa mielessä aloitteen tekoon.