Arvoisat moottoripyöräletkalaiset

Jaahah, taas se näyttää alkaneen, ajetaan pitkissä letkoissa tihein välein ja limittäin niin, että näyttää edestä ja takaa katsottuna ikäänkuin ajettais rinnakkain. Osa porukasta ajaa tien reunassa, kuten kuuluukin ja osa keskiviivan vieressä, kuten ei kuuluisi. Miksi näin?
Sitten niistä letkoista tulee usein myös pitkiä, pitempiä kuin pitkät rekat ja tiheät välit myös vaikeuttavat tuollaisten letkojen ohittamista. Minä ajan paljon ja ohittelen myös moottoripyöriä ja jos tavoitan edelläni menevän letkan, niin en kyllä sinne hännille jää.
Ohittelu alkaa heti tilaisuuden tullen ja jos en koko letkasta pääse kerralla ohi, niin sitten änkeän autoni sinne tiheisiin väleihin. Turha sieltä on keskaria näytellä, sen keskarin saatte tunkea omaan reikäänne.
Tuo usein nähty motoristien ajotapa on paitsi laiton, niin myös vaarallinen itsenne kannalta. Jos siihen keulimmaisen eteen sattuu hirvi tulemaan, niin siinähän olette sitten kaikki samassa läjässä.
Eikä niitä pitkiä valoja tarvi käyttää, näkyy se vastaantulija lähivalollakin.

71

987

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käy sanomassa se sitten heille suoraan päin naamaa. Ai niin...ethän sinä uskalla, kun olet tietokoneen taakse piiloutuva pelkuri. Turhaan kuitenkin täällä itket. Ei sitä kuule kukaan.

      • Mitenköhän sen tekisin? Pitäisikö seurata kaikkia letkoja sinne, missä pysähtyvät?
        Minulla on muutakin tekemistä ja sinä olet naurettava anonyymipelle, joka ei uskalla tulla sanomaan tuota kirjoittamaasi suoraan minulle.
        Täällä ei todellakaan kukaan kuule mitään, tännehän vaan kirjoitellaan.

      • Anonyymi
        Kairakettu kirjoitti:

        Mitenköhän sen tekisin? Pitäisikö seurata kaikkia letkoja sinne, missä pysähtyvät?
        Minulla on muutakin tekemistä ja sinä olet naurettava anonyymipelle, joka ei uskalla tulla sanomaan tuota kirjoittamaasi suoraan minulle.
        Täällä ei todellakaan kukaan kuule mitään, tännehän vaan kirjoitellaan.

        Tee se vaikka niin, että kun ajat sinne omien sanojesi mukaan "Letkan keskelle" tunkeutumalla sinne väkisin, niin mene sitten sen jälkeen niitä "haastattelemaan". Oliko vaikeaa ymmärtää tämä ohje kenties?...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei käy. On sen verran itsesuojeluvaistoa, että jätän tuollaisen "haastattelun" väliin!! 😝

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tee se vaikka niin, että kun ajat sinne omien sanojesi mukaan "Letkan keskelle" tunkeutumalla sinne väkisin, niin mene sitten sen jälkeen niitä "haastattelemaan". Oliko vaikeaa ymmärtää tämä ohje kenties?...

        No menin, ja valitin. Nyt on sitten molemmat silmät mustana, ja kylkiluut poikki. Minnekkä tällaisesta kohtelusta voi tehdä valituksen? Sanna Marinillekö?....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tee se vaikka niin, että kun ajat sinne omien sanojesi mukaan "Letkan keskelle" tunkeutumalla sinne väkisin, niin mene sitten sen jälkeen niitä "haastattelemaan". Oliko vaikeaa ymmärtää tämä ohje kenties?...

        Hieman vaikea autolla on niitä pysäyttää ja jos yrittäisin, niin ajaisivat karkuun minut nähdessään.
        Onko vaikea ymmärtää ko. tilanteita tienpäällä? Sulla ei ilmeisesti juurikaan ajokokemusta?

      • Anonyymi

        Miksi motoristit ovat aina niin väkivaltaisia eikä mitään saisi sanoa "päin naamaa"? Pitäisikö teidän hankkia jokin hiukan terveempi ja rauhanomaisempi harrastus?

        "Miksi motoristit ovat aina niin väkivaltaisia"

        Siksi, että väkivalta lopettaa vittuilun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tee se vaikka niin, että kun ajat sinne omien sanojesi mukaan "Letkan keskelle" tunkeutumalla sinne väkisin, niin mene sitten sen jälkeen niitä "haastattelemaan". Oliko vaikeaa ymmärtää tämä ohje kenties?...

        Kaverin pitäisi ajaa vaikka usassa ja kiilata letkaan jossa moottoripyöriä , hyvällä tuurilla tulisi pidätys, 2 vk linnaa , selkäsauna kovat sakot ? Huonolla tuurilla luoti ? Jos kyseessä kaatuneen sotilaan kotiin paluu ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksi motoristit ovat aina niin väkivaltaisia"

        Siksi, että väkivalta lopettaa vittuilun!

        Se on kyllä totta joku aukoo päätään, pitää muita pilkkanaan ja luulee että mikäs tässä, sitten joku.kopauttaa tajun kankaalle ?

    • Anonyymi

      Moottoripyörällä kuuluu ajaa suurinpiirtein keskellä kaistaa, ei kaistan kummassakaan reunassa.

      Tuo limittäin ajaminen on toki hieman riskaabelia mutta toisaalta jos on joku 20 pyörän letka 50 metrin turvaväleillä niin letkasta tulee kilometrin pituinen. On siinäkin ohittelemista.

      • Anonyymi

        Laitatko tieliikennelaista lainauksen, jonka mukaan "moottoripyörällä kuuluu ajaa suurinpiirtein keskellä kaistaa"?

      • Anonyymi

        Limittäin ajetaan siksi että näkyvyys eteen on parempi.
        Ap:lle, lähekkäin ajetaan juuri siksi ettei sinunlaisesi kaaharit tunge letkan sekaan ja aiheutat suuria vaaratilanteita kiilatessasi letkaan.
        Itse ajan yksin liikkuessani keskellä ajorataa, keskikohdassa harvoin on päälysteessä reikiä ja railoja, vaaratilanteessa on vähän tilaa väistää joko reunalle tai keskiviivalle.

        Letkassa ajetaan rajoitusten sallimaa nopeutta, se nopeus riittää myös jokaiselle autolla liikkuvalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko tieliikennelaista lainauksen, jonka mukaan "moottoripyörällä kuuluu ajaa suurinpiirtein keskellä kaistaa"?

        19 §
        Ajoneuvon paikka ajoradalla
        Ajoneuvolla on kaksisuuntaisella ajoradalla ajettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista.

        Ei tuosta keskellä ajamisesta ole tarvinnut virkavallan kanssa kinata enää 70-luvun jälkeen ja keskellä kaistaa ajaa myös mp-poliisit... miksihän?

        Onko sinulla edes ajokorttia ja jos on, niin miten olet sen onnistunut saamaan? Näyttää nimittäin siltä, että et osaa alkeitakaan tieliikennelaista.

        "20 §
        Ajoneuvojen välinen etäisyys
        Ajoneuvolla on pidettävä edellä kulkevaan ajoneuvoon tai raitiovaunuun sellainen etäisyys, että peräänajon vaaraa ei ole.

        Taajaman ulkopuolella on moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla muuta liikennettä selvästi hitaammin ajavien pidettävä toisiinsa sellaiset etäisyydet, että ohittava ajoneuvo voi turvallisuutta vaarantamatta ajaa niiden väliin."

        Se hyvä nyrkkisääntö on edelleen se, että välimatka edellä ajavaan on ajonopeus metreinä, eli esim. 80 km/h = 80 m edellä ajavaan.

        "19 §
        Ajoneuvon paikka ajoradalla
        Ajoneuvolla on kaksisuuntaisella ajoradalla ajettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista."

        33 §
        Ohittajan ja ohitettavan keskinäiset velvollisuudet:
        Ajoneuvolla, jota ohitetaan vastaantulevan liikenteen puolelta vasemmalta, on ajettava niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista. Ajoneuvon nopeutta ei saa lisätä eikä muulla tavalla vaikeuttaa ohitusta.

        Näkyvyys eteenpäin olisi varmasti riittävä, jos niitä turvavälejä pidettäisiin.
        Jos minä tungen autoni sinne letkan sekaan ja aiheutan mielestänne vaaratilanteita, niin katsokaa peiliin, niitä vaaratilanteita aiheutatte ihan itse, ei minulla ole mitään velvollisuutta jäädä letkanne hännille, jos sen kerran tavoitan.

        Jos poliisit ja kameratolpat eivät käyttämääni nopeuteen puutu ja silti tavoitan näitä ko. letkoja, niin minun nopeuteni on ok ja se letka etenee liian hitaasti, joten ohittelu alkaa heti tilaisuuden tullen.

        Motoristit SERVATTU! :D Heillä ei ole mitään käsitystä siitä mitä TLL:ssä lukee..

        32 §
        Ohituskiellot
        ...
        3) ohittaja ei voi palata takaisin kaistalleen ohituksen jälkeen turvallisuutta vaarantamatta tai muuta liikennettä oleellisesti haittaamatta;
        ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        19 §
        Ajoneuvon paikka ajoradalla
        Ajoneuvolla on kaksisuuntaisella ajoradalla ajettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista.

        Ei tuosta keskellä ajamisesta ole tarvinnut virkavallan kanssa kinata enää 70-luvun jälkeen ja keskellä kaistaa ajaa myös mp-poliisit... miksihän?

        Olisi aika hurjaa ajaa moottoripyörällä niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista.
        Kuka kertoo risteyksessä olevalle autoilijalle, ettei sieltä tule mopo / skootteri 40km/h, vaan moottoripyörä 80km/h.

        Tästä syystä itse ajan moottoripyörällä lähempänä keskiviivaa kuin oikeaa reunaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        32 §
        Ohituskiellot
        ...
        3) ohittaja ei voi palata takaisin kaistalleen ohituksen jälkeen turvallisuutta vaarantamatta tai muuta liikennettä oleellisesti haittaamatta;
        ...

        Meinaatko, että laittomalla ajotavalla olisi hyväksyttävää estää muiden liikkuminen ja ohittelu?

      • Anonyymi
        Kairakettu kirjoitti:

        Meinaatko, että laittomalla ajotavalla olisi hyväksyttävää estää muiden liikkuminen ja ohittelu?

        Et voi itsekään rikkoa lakia sillä perusteella että joku toinen sinun mielestä rikkoo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et voi itsekään rikkoa lakia sillä perusteella että joku toinen sinun mielestä rikkoo.

        Ohittelen aina kaikki, jotka saavutan, minkäs sille voit. Parasta olisi vaan noudattaa niitä sääntöjä, että ohittajille riittää tilaa.

      • Anonyymi
        Kairakettu kirjoitti:

        Ohittelen aina kaikki, jotka saavutan, minkäs sille voit. Parasta olisi vaan noudattaa niitä sääntöjä, että ohittajille riittää tilaa.

        Viddu sä oot kova.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Limittäin ajetaan siksi että näkyvyys eteen on parempi.
        Ap:lle, lähekkäin ajetaan juuri siksi ettei sinunlaisesi kaaharit tunge letkan sekaan ja aiheutat suuria vaaratilanteita kiilatessasi letkaan.
        Itse ajan yksin liikkuessani keskellä ajorataa, keskikohdassa harvoin on päälysteessä reikiä ja railoja, vaaratilanteessa on vähän tilaa väistää joko reunalle tai keskiviivalle.

        Letkassa ajetaan rajoitusten sallimaa nopeutta, se nopeus riittää myös jokaiselle autolla liikkuvalle.

        Jatkoa:

        Mitenköhän se näkyvyys eteenpäin on parempi limittäin ajettaessa, jos välit ovat kuitenkin liian tiheät? Se näkyvyys on parempi vain kahdella etumaisella lähes vierekkäin ajavalla.

        Osalla porukasta ei liene vaikeuksia ajaa lähellä reunaviivaa, koska he ajavat niin, mutta toiset taas lähellä keskiviivaa ja siis limittäin reunassa ajavien kanssa.

        Minua ei häiritse yhtään, jos ajetaan vaikka keskellä kaistaa (niinhän tehdään käytännössä autoillakin), kunhan vaan pidettäisiin ne turvavälit, eli 100 km/h =100 m seuraavaan. Silloin mahtuu ohittelemaan turvallisesti.

        Jos on vaikea hahmottaa etäisyyksiä, niin kahden sähkö/lyhtypylvään väli on 50 m.

        Niin , kun laitetaan jossain tässä ketjussa mainittu 30 mopoa letkaan noilla sinun 100 metrin väleillä niin siitä tulis 3km letka - piipitystä tulis siitäkin.

        Jos letkassa ajetaan vaikka 30m välein, on etäisyys seuraavaan samalla jarrutuslinjalla olevaan mopoon 60 metriä joka alkaa olla jo riittävä suorilla teillä. Mutkatiellä mennään muutenkin yhteen jonoon koska tilaa tarvitaan enemmän sivusuunnassa.

        Justhan minä tuossa mainitsin, että jos "100 km/h =100 m seuraavaan. Silloin mahtuu ohittelemaan turvallisesti." Etkö ymmärtänyt lukemaasi? Minulta ainakaan ei mitään piipitystä tulisi, vaikka letkan pituus olisi 3 km ja sadan metrin välein.

        30 "mopoa" sinun esittämällä tavalla 60:n metrin välein tekisi limittäin ajettuna 15x60 30=930 m, siinä olis melkoinen matka Suomen tiestöllä kerralla ohitettavaksi, joten väleihin täytyy ängetä. Pisimmät Suomen teillä liikkuneet rekat ovat olleet tiettävästi n. 34 metrisiä, ellei jotkut erikoiskuljetukset ole olleet vielä pidempiä, mutta niistäkin pääsee suht helposti ohi, jos eivät toistensa perässä liian tihein välein aja.

        Motoristit ovat itsekästä pohjasakkaa mikä käy tästäkin ilmi. Menisivät vaikka jonnekin radalle ajamaan siinä laittomassa letkassa ja kumia polttamaan ja keulimaan.

        Usassa on saatavilla moniin HD malleihin pistoolikotelo tangon lähelle, ainakin suosituille asemalleille ? Jotkut myös niitä käyttävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko tieliikennelaista lainauksen, jonka mukaan "moottoripyörällä kuuluu ajaa suurinpiirtein keskellä kaistaa"?

        Siellä laissa sanotaan niin lähellä oikeata reunaa kuin on turvallista ajaa, jos olet aivan reunassa ja jonossa myös autoja niin reuna ei ole turvallinen ? Keskellä kaistaa moottoripyöräilijä näkyy ! Jos mp poliisi ajaa keskellä kaistaa niin , poliisi hyväksyy sen eikä sakota. Laissa ei pakoteta ajamaan reunassa, vaikka änkyrä moottoripyörän vihaaja juntti niin väittää !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        19 §
        Ajoneuvon paikka ajoradalla
        Ajoneuvolla on kaksisuuntaisella ajoradalla ajettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista.

        Ei tuosta keskellä ajamisesta ole tarvinnut virkavallan kanssa kinata enää 70-luvun jälkeen ja keskellä kaistaa ajaa myös mp-poliisit... miksihän?

        Tieliikennelaissa sanotaan niin lähellä oikeata reunaa kuin se on turvallista, no eihän se ole turvallista jos olet siellä reunassa koska sinua ei nähdä autojen välissä ? Siksi tietääkseni poliisi on linjannut että kaistan keskellä on sopiva ? Laissa ei sanota että on oltava siellä reunassa , kuten moottoripyörä vihaajat kertovat ? Eihän se ihme että kolareita sattuu kun idiootit lukee lakia, josta eivät oikeasti mitään ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        19 §
        Ajoneuvon paikka ajoradalla
        Ajoneuvolla on kaksisuuntaisella ajoradalla ajettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista.

        Ei tuosta keskellä ajamisesta ole tarvinnut virkavallan kanssa kinata enää 70-luvun jälkeen ja keskellä kaistaa ajaa myös mp-poliisit... miksihän?

        Siinähän se sanotaan, niin lähellä oikeaa reunaa kuin on turvallista . Jos moottoripyörä on oikeassa reunassa , esim metri reunaviivasta on se vaarallista kun sitä ei näy ? Siksi poliisi on linjannut että kaistan keskellä on sopiva ? Ei varmaankaan olisi esimerkiksi ajo-opetuksessa annettu väärää tietoa asiasta. Vaikka se houkuttaa jotain maalaistollikkaa pätemään asiasta josta se ei mitään ymmärrä.

    • Anonyymi

      Hyvin sanottu mutta tuohon keskiviivaan otan sen verran kantaa että sen vieressä lain mukaan saa kyllä ajaa, keskiviivat on pyritty mitoittamaan siten ettei autojen peilit keskenään osu toisiinsa, Suomessa lähes joka tiellä on nastojen aiheuttamat karkeat urat, silloin on pakko ajaa keskiviivan vieressä kun oikealla puolella taas on heräte urat ja auto tärisee niin että hampaat putoo suusta.

      • Anonyymi

        Motoristien laiton kuminpoltto on täällä meillä päin tuhonnut lähes kaikki maalaukset kadusta..

        Nastarenkaat sentään ovat lailliset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Motoristien laiton kuminpoltto on täällä meillä päin tuhonnut lähes kaikki maalaukset kadusta..

        Nastarenkaat sentään ovat lailliset.

        Tohon et usko itsekään... hanki elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tohon et usko itsekään... hanki elämä.

        Sinulla ei ole mitään käsitystä siitä minkälaista rälläämistä tietyissä paikoissa harrastetaan.

      • Uusimman kesällä voimaan tulleen lain mukaan siinä keskiviivan vieressä ei saa moottoripyörällä ajaa, vaan siinä oikeassa laidassa. Tuosta laistahan oli jo ennakkotieto silloin, kun avaukseni tein. Eihän sitä suoraan ole kielletty, mutta se lainkohta on, että ajoneuvoa pitää kuljettaa tien oikeassa laidassa. Aikaisemmin moottoripyörille oli sallittu keskiviivan vierellä ajaminen, mutta se on muuttunut nyt, tosin siitä voi olla vielä vääntöä jossain vaiheessa.

        No, ei minua edelleenkään harmita muut kuin liian tihein välein ajavat, jotka vaikeuttavat ohituksia. Tänäänkin ohitin 2 moottoripyöräilijää, toinen ajoi lähellä keskiviivaa, toinen oikeassa laidassa ja ajoivat käytännössä lähes rinnakkain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Motoristien laiton kuminpoltto on täällä meillä päin tuhonnut lähes kaikki maalaukset kadusta..

        Nastarenkaat sentään ovat lailliset.

        Missä pykälässä se kuminpoltto on kielletty?

    • Kyllä MP:llä ajetaan keskellä oikeaa kaistaa kuten autokoulussa opetetaan.

      MP:llä esim kurveissa kallistetaan jolloin pää alkaa siitä keskeltäkin siirtyä sinne tien laitaan mihin päin kallistaa.

      Sladittaa ei saisi, mutta sitäkin tehdessä kun alunperin on keskellä oikeaa kaistaa niin MP pysyy sladin aikana omalla kaistalla eikä esim osittain ojan penkereellä tai vastaantulevien kaistalla jos ajaisi liikaa vasemmalla. Vaikka siis vetäisi räkäsladissa.

      • Anonyymi

        Vedä mieluiten vaikka puuta päin.

      • Anonyymi

        Jätä keskustelupalstat vähemmän ärsyttäville Jutustelija1 ! Kiitos etukäteen !

      • Anonyymi

        No en ole samaa mieltä, mutta minä olenkin ajanut moottoripyörällä vasta 50 vuotta eli olisiko kyse kohdallani "kokemattomuudesta" ja siitä että ajan siinä keskiviivan viereisessä "rengasurassa" joka tietenkin antaa kaikkein parhaimman väistötilan mitä olla voi.

        Noin periaatteessa siinä autojenkin käyttämässä "rengasurassa" on myös vähiten tielle tippunutta roinaa, ja rengasrikon mahdollisuus vähenee, tuota suosivat muunmuassa jenkkilän mp-poliisit.

        Mutta ei siinä mitään, kaikki voivat tehdä asiat kuten oma mieli sanelee.

        Itse tykkää ajaa tuossa rengasurassa. Jos oikeasti on uraa niin se heiluttaa pyörää samoin kuin vastaan tulevat rekat. Maantiellä joko keskellä kaistaa tai pikkasen siitä vasemmalle, kaupungissa keskikohta on huono varsinkin liikennevaloissa - siitä löytyy monesti vaikka minkälaisia öljyläikkiä.

      • Laki muuttui kuluneena kesänä, joten ei ole uskottavaa, että autokoulussa opetetaan ajamaan lain vastaisesti.

    • Anonyymi

      Letkassa ajaminen vasta ärsyttävää onkin. Koko ajan joutuu jonon haitariliikkeen takia jarruttelemaan muiden takia. Jarrujalka menee kramppiin. Ei koskaan enää tiistaiajoihin. Omassa seurassa on turvallista ja voi säätää vauhdin mieleiseksi.

      • Anonyymi

        Kannattaa kokeilla myös etujarrua jos jarrujalka alkaa kramppaamaan ;)

      • Anonyymi

        Sähköpyörässä on voimakkaasti jarruttava regenerointi kuten sähköautoissa. Ei tarvitse jarruun koskea. Tässäkin näkee minkälaista hankalaa romua polttomoottorivehkeet ovat.

        Ei taida olla niistä sinun sähkövehkeistä iloa 500-1000km päiväreissuille. Nakkikioskikeikalle tietysti sopii - tosin ei kai se jarrujalka vielä siinä kramppaa?

      • Anonyymi

        Ei todellakaan tarvitse jarrutella "koko ajan" jos osaa seurata letkan liikeitä ennustaen.
        Noh, olet vielä kokematon kaikin puolin joten tulet asian ehkä oppimaan,,tai sitten et koskaan,,meitä on moneen junaan kuten sanotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida olla niistä sinun sähkövehkeistä iloa 500-1000km päiväreissuille. Nakkikioskikeikalle tietysti sopii - tosin ei kai se jarrujalka vielä siinä kramppaa?

        Kuka idiootti haluaa ajaa 1000 km yhtä soittoa moottoripyörällä???

        Sitä sähköpyörää muuten voi ladata pikalatureilla.

    • Anonyymi

      Mulla on ainakin turvaväliä eteen ainakin se 5 sekuntia ja enemmän. Taakse turvaväliä pidän sillä että päästän hätäiset autoilijat ohi.
      Letkaan en mene ikinä koska turvavälit ja moottoripyöräily on soololaji.
      Jos haluan ajaa kavereiden kanssa, ostan linja-auton.

      • Anonyymi

        Vai 5 sekuntia ja enemmän turvaväliä ? Hah, et taida suostua ajamaan pääkaupunkiseudulle lainkaan koska noin ison turvavälin pitäminen aina on MAHDOTONTA.

    • Anonyymi

      Ota Ketunkairaaja rennommin ja nauti myös kesästä ;D

      • Näinhän minä juuri teenkin, tämä jutustelu on ihan rentouttavaa ajanvietettä ja samalla saan sanottuani sanani tälläkin tähän paskaan liikennekulttuuriin, vaikkakaan syyllisiä eivät ole ainoastaan tienkäyttäjät, vaan myös liuta virkamiehiä ja poliittisia päättäjiä.

      • Anonyymi
        Kairakettu kirjoitti:

        Näinhän minä juuri teenkin, tämä jutustelu on ihan rentouttavaa ajanvietettä ja samalla saan sanottuani sanani tälläkin tähän paskaan liikennekulttuuriin, vaikkakaan syyllisiä eivät ole ainoastaan tienkäyttäjät, vaan myös liuta virkamiehiä ja poliittisia päättäjiä.

        Liikennekulttuurissa ei ole mitään vikaa. Moottoripyörä taas on sellainen väline joka ei enää oikeasti kuuluisi liikenteeseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Liikennekulttuurissa ei ole mitään vikaa. Moottoripyörä taas on sellainen väline joka ei enää oikeasti kuuluisi liikenteeseen.

        Hehheh, vai ei ole muka liikennekulttuurissa vikaa? Kyllä on ja paljon, mutta sinä et taida paljonkaan olla tienpäällä? Minä ajan edelleen n. 10 000 km/ kk ja aikaisemmin jopa n. 15 000 km/kk. Siinä ehtii nähdä sitä huonoa liikennekulttuuria ihan riittämiin, joka tavan tallaajan 10 - 15 000 km:n vuosiajoilla töihin ja lähikaupan kautta kotiin jää näkemättä. Kaikesta en kuitenkaan syytä tienkäyttäjiä, vaan osansa saavat myös päättäjät ja virkamiehet, sekä liikennesuunnittelijat.

        Onko sinulla mitään muuta elämää, kuin tien päällä oleminen 24/7?....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla mitään muuta elämää, kuin tien päällä oleminen 24/7?....

        On toki, tänäänkin kävin sienimetsällä (korvasieniä jyynou), Käyrämön Keitaalla kävin lättykahvilla ja kilometrejä mutkin taisi tulla viitisensataa. Huomenna kalastamaan, jos vaikka harjuksia, tai tammukkaa sattuisi saamaan ja jos vaikka vielä jokunen korvasieni sattuisi löytymään. Sitten koitankin hankkia tankkimaitoa, josta keitetään sitä ns. punaista heraa, perinteistä juhannusherkkua. Juhannuksen jälkeen lähdenkin kalastamaan pohjoiseen (ns. Suomen käsivarren kainalokuoppaan), sinne tulee yleensä muutama reissu ja yhteen suuntaan n. 370 km. Kuluneella viikolla ajoin jo aikaisemmin Tornio-Kemi- Oulu- Ylivieska-Nivala-Haapajärvi-Viitasaari-Äänekoski-Jyväskylä-Tampere-Nokia-Jyväskylä-Varkaus-Leppävirta-Kuopio-Iisalmi-Kajaani-Oulu-Tornio kahdessa päivässä. Kävin vähän moikkaamassa tuttuja.
        Kunhan maailmalla koronarajoituksia puretaan ja lennot taas pääsevät alkamaan, niin sitten en paljon autoile, vaan lennän oikopäätä Filippiineille muutamaksi kuukaudeksi.
        Olisko sulla vielä lisää kysyttävää?

    • Anonyymi

      Letkassa ajelu yksi mukavimmista tavoista hyödyntää moottoripyörää, erittäin sosiaalsista pysähdyksineen ja juttutaukoineen, ja myös turvallista, kunhan kaikki osallistuja ovat sisäistäneet letkassa ajon turvarajat ja etäisyydet!

      Oikeasti todella mukavaa - nyt viimeksi tais olla noin 30 "mopoo" lenkilllä" ja hyvin sujui kuten aina.

      Tosinkaan,,kuumapäitä ja kovin nuoria ei joukossa sattumoisin ole.

      • Anonyymi

        Kunnon saastutuspaskaa...

      • Anonyymi

        Kunnon saastutuspaskaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnon saastutuspaskaa...

        Kunnon paskaa.

    • Anonyymi

      Se ei ole laiton ja se on myös turvallinen tapa ajaa ryhmässä.

      Näin tekee myös uskovaiset motoristit ei pelkästään liivijengit.

      • Höpönlöpön, turvallisuus loppuu siihen, kun hirvi tulee eteen. Siinä olette sitten melkein kaikki samassa kasassa, vain hännimmäisillä jotain mahdollisuuksia selvitä.

        Limittäin ajaminen liian tihein välein on laitonta siksi, että moottoriajoneuvoa tulisi ajaa niin lähellä oikeaa laitaa kuin se turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista, Eli siis, osa poruksta ajaa oikeassa laidassa ja osa keskiviivan vieressä. Se on vähän outoa, että siinä oikeassa laidassa ajaminen ei tunnu sopivan kaikille.
        Tuo limittäin ajaminen voidaan myös tulkita rinnakkain ajamiseksi, joka myös on laitonta.
        Liian tihein välein ajaminen on myös laitonta, sillä ohittajille täytyy jättää tilaa ja liian tiheät välit ovat muutenkin laittomia ja vaarallisia.

        Jos ryhmässä on tarkoitus ajaa niin, että muiden menemistä halutaan rajoittaa, niin laitonta sekin on.

      • Anonyymi
        Kairakettu kirjoitti:

        Höpönlöpön, turvallisuus loppuu siihen, kun hirvi tulee eteen. Siinä olette sitten melkein kaikki samassa kasassa, vain hännimmäisillä jotain mahdollisuuksia selvitä.

        Limittäin ajaminen liian tihein välein on laitonta siksi, että moottoriajoneuvoa tulisi ajaa niin lähellä oikeaa laitaa kuin se turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista, Eli siis, osa poruksta ajaa oikeassa laidassa ja osa keskiviivan vieressä. Se on vähän outoa, että siinä oikeassa laidassa ajaminen ei tunnu sopivan kaikille.
        Tuo limittäin ajaminen voidaan myös tulkita rinnakkain ajamiseksi, joka myös on laitonta.
        Liian tihein välein ajaminen on myös laitonta, sillä ohittajille täytyy jättää tilaa ja liian tiheät välit ovat muutenkin laittomia ja vaarallisia.

        Jos ryhmässä on tarkoitus ajaa niin, että muiden menemistä halutaan rajoittaa, niin laitonta sekin on.

        Arveletko että joku välittää jankutuksestasi? Heitä pois joutava ja osta mp sinäkin - kunhan saat äidiltäsi/vaimoltasi luvan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Arveletko että joku välittää jankutuksestasi? Heitä pois joutava ja osta mp sinäkin - kunhan saat äidiltäsi/vaimoltasi luvan.

        Välititpä sinäkin, kun jaksoit jopa vastata. Minulla on ollut useita moottoripyöriä ja autojakin ehkä jopa yli sata, eihän niitä kaikkia edes muista.

    • Anonyymi

      Olette väärässä, vain minä olen oikeassa!

    • Anonyymi

      Mulla oli ab kortti kun ekan mp ostin , otin kuitenkin muutaman ajotunnin, mp opettaja sanoi että pitää ajaa keskellä kaistaa ? Ei siis oikeassa reunassa .

    • Anonyymi

      Moottoripyöräilijät on honosetsuaalei. Paittes Airborne Rangers MCC. Niissä voi olla joku terve pilpanpelaajakin, muut on tuhkaluukkupuolen hommissa.

      Kuhmon metsuri 48v

    • Anonyymi

      Ne pitkillä valoilla ajelevat kyllä ärsyttää, Syynä kuulemma se että pyörän yhtä valoa ei nähdä niin hyvin kuin kahta ajovaloa, eli jos mulla palaa polttimo autosta niin voin ajella pitkillä valoilla ja valojen vlauttajille voi näyttää keskaria. Muuten olen sitä mieltä että katsastuspakko ja vuotuinen ajoneuvoveron vapaamatkustajille.

      • Anonyymi

        Eiköhän se katsastus homma jo valtiolle tullut selväksi, maksaa paljon rahaa, tarvitaan lisää tiloja laitteita henkilöstöä, se tulisi erittäin kalliiksi ,valtiolle . Vaikka kuinka kateelliset moottoripyörän vihaajat katsastusta vaativat, niin näyttää että sitä ei nyt tule? Ottakaa lääkkeet ja rauhoittukaa .

    • Anonyymi

      Siellä Filippiineillä ei sitten ilmeisesti ajeta letkassa. Onko siellä moottoripyöriä ollenkaan. Kuuluvatko ne siellä edes yleisen liikenteen piiriin. Ja aloittajahan ajaa varmaan sielläkin 15000 milliä vuodessa. Siellä varmaan kurinalainen liikennekulttuuri.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe