Ostin uuden lyyran kun hukkasin viime lauantaina toisen. Juuri tullessani vertasin 20 vuotta tai 30 vuotta sitten ostettuun. En tiedä kumpi katosi, vaikka niillä oli 10 vuoden ero, olivat tasan saman värisiä. Nyt ostettu on huomattavasti vaaleampi, miten näen sen halvemman näköisenä. Muutamat kymmeniä vuosia sitten ostamani kultakorut ovat kaikki niitä tummia ja uudempia en ole lyyrien lisäksi ostanutkaan, että voisin muista koruista verrata.
Onkohan nykypäivän kultaa lisätty jotain vai voiko värieri olla niin suuri. En nyt just jaksa lähteä uudestaan liikkeeseen kyselemään, ehkä joku toinen päivä.
Myyjä sanoi että tämä on 14 karaatin kultaa. Olisikohan ne aikaisemmat 18 karaatin ja onko karaatti se värieron tekijä.
Tummuuko kulta ajan myötä
7
665
Vastaukset
- Anonyymi
Eiköhän väriero johdu juuri tuosta kullan määrästä.
Johtuu, olen nuorena ammattimiehenä jonkun kappaleen tehdyt, jos en väärin muista on kultapitoisuus noin puolet, muistaakseni kullattiin lopuksi elekronisesti puhtaalla kullalla joka kuluu herkästi pois, kullan lisäksi lyyrassa on kuparia ja hopeaa.
- Anonyymi
Olin kerran mehupaastolla ja kulltaisten korviksien koukut muuttuivat sinisenmustiksi. Ilmeisesti seosaineet reagoivat johonkin. Olisko ollut asialla sen hetkinen happamuuden lisääntyminen tai ketoaineet. Koukut ovat edelleen sinimustat.
- Anonyymi
Wau. Mystistä.
Kultaduplee tummuu, aito ei.
Beng
- Anonyymi
Kävin liikkeessä, ei suostunut katsomaan luupilla millainen karaatimäärä lyyrassa oli, se oli niin pienenä etten nähnyt suurennuslasilla ja kotini vahvimmalla lampullakaan. Ei suostunut ottamaan takaisin. Olisin alkanut metsästää vanhojen tavaroiden liikkeestä tai tori.fistä. Nyt on tyytyminen näihin. Eilen myyjä oli tavallisen asiallinen, nyt suorastaan koppava. Närkästyttää, huomenna on uudet asiat.
- Anonyymi
Ei muutu mutta pitoisuus ja seostus vaikuttaa. Minulle on kerrottu, että Italiassa kultaa plantrattaessa haluttuun karaattilukemaan siellä käytetään joukossa myös kuparia joka antaa punertavan sävyn.
- Anonyymi
Ammattisormukseni on 14 karaattia ja vihkisormukseni 18 karaattia.
Molemmat ovat olleet samassa hyllyssä 50 vuotta ja sama, vähäinen sävyero on säilynyt kummankaan tummumatta tai muuttumatta muutenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788