Euroopan neuvostolta toistuvasti kritiikkiä

Suomen perusturvan liian alhaisesta tasosta. Suomi on saanut komitealta kritiikkiä sekä edellisellä että tällä hallituskaudella.
Komitean uusimman maaraportin mukaan Suomen valtio ei noudata peruskirjassa turvattuja sosiaalisia oikeuksia kaikkien artikloiden osalta. Muun muassa työttömyysturva on liian alhainen, sillä se ei kata tuensaajan perustarpeita ja jää sosiaalisen peruskirjan tarkasteleman köyhyysrajan alle.
TIEDOTE: Suomi on saanut moitteita Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta perusturvan, kuten työttömyysturvan, liian alhaisesta tasosta. Suomen valtio on kuitenkin sivuuttanut kritiikin, todetaan Ihmisoikeusliiton ja Suomen sosiaalioikeudellisen seuran tiedotteessa.

Ei niinku mitään väliä, pääasia että rangaistaan kantasuomalaisia , mielellään yli 55v jotka ovat 30v olleet töissä, ei ihme että hyvinvointi valtiossa pitkät leipäjonot.
Antasit olla sen hikisen 500€ /kk tästä asiasta pitää melua olla, ne ei tajua.
3858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Tästä on tullut Suomelle sanomista jo useita vuosia. Hassua että esim Espanja alkaa työstämään perusturvaa maahan nyt kun saa isot tuet EU:lta.

Ymmärrän kyllä molemmat puolet. Jossain oli että perus turva pitäisi olla noin 900€/kk ja ehdoton minimi 770€/kk, en tiedä onko muuttunut mutta tuollasen näin jossain. Suomessahan tuo on jo palkka tasoa että saa 900€/kk, sitten ne tuet vielä päälle.

Kyllä mielummin pitäisi palkoille tehdä jotain. Jos alkaa saamaan melkein tonnia kuussa tekemättä mitään, niin ei se kyllä kannusta työtä ottamaan vastaan sen enempää kuin nytkään.

Jos ajatellaan että Suomessa olisi perus tulos noin tonttu kuussa ja kerryttäisi eläkettä, niin johan sillä lähtisi hitto kuntouttavaanki. :D

Äänestä

Missään Unionin maassa ei roskaväki saa sellaista perusturvaa kuin Suomessa. Se todistaa sekin, että kymmeniätuhansia EU-maiden kansalaisia on tullut loisimaan lähinnä pääkaupunkiseudulle.

Äänestä

Suosittelisin pikemminkin perusturvan alentamista, noin 400€ muut kulungit on oltava ok. Ei työttömänä olekaan tarkoitus "herroiksi elellä". Paitsi jos omaisuutta on.

Minulta sitä onneksi löytyy joten en nalkuta mahdollisista sanktioista tai kuukausittaisten tulonsiirtojen riittämättömyydestä kun kenkälaatikossa on pätäkkää millä mällätä.

tulonriistomies

Äänestä
  • Juu juu ,mutta yrittäjille pitää jakaa ,niinkö. Mihin helvattiin se 15 miljardia otetaan lisä lainaa jos työttömiltä pitää leikata ja jaella karensseja kuten tehdään. Rikkaiden lihottamiseksiko ?Eikö toimeentulo kuulu kaikille Suomessa kuten yleismaailmalliset sopimukset edellyttää?

    Erikoista on että muita ollaan auttamassa kyseenalaistamatta pitkin maailmaaa,mutta omille tuta toimeentulo turvaa ei sitten suotaisi. Etkö näe asioissa minkään näköistä ristiriitaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu juu ,mutta yrittäjille pitää jakaa ,niinkö. Mihin helvattiin se 15 miljardia otetaan lisä lainaa jos työttömiltä pitää leikata ja jaella karensseja kuten tehdään. Rikkaiden lihottamiseksiko ?Eikö toimeentulo kuulu kaikille Suomessa kuten yleismaailmalliset sopimukset edellyttää?

    Erikoista on että muita ollaan auttamassa kyseenalaistamatta pitkin maailmaaa,mutta omille tuta toimeentulo turvaa ei sitten suotaisi. Etkö näe asioissa minkään näköistä ristiriitaa ?

    Suomessa on riittävän hyvä perusturva jopa karenssien=>leikatun tt-tuen jälkeen. Et sinä täällä nälässä ole tai asuntoa menetä jollet itse sössi asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu juu ,mutta yrittäjille pitää jakaa ,niinkö. Mihin helvattiin se 15 miljardia otetaan lisä lainaa jos työttömiltä pitää leikata ja jaella karensseja kuten tehdään. Rikkaiden lihottamiseksiko ?Eikö toimeentulo kuulu kaikille Suomessa kuten yleismaailmalliset sopimukset edellyttää?

    Erikoista on että muita ollaan auttamassa kyseenalaistamatta pitkin maailmaaa,mutta omille tuta toimeentulo turvaa ei sitten suotaisi. Etkö näe asioissa minkään näköistä ristiriitaa ?

    Hyysätään ihmisoikeuksien nimissä ympäri maailmaa, mutta omalle kansalle ei suotaisi ihmisoikeuksia ,mitä peliä se semmoinen peli on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyysätään ihmisoikeuksien nimissä ympäri maailmaa, mutta omalle kansalle ei suotaisi ihmisoikeuksia ,mitä peliä se semmoinen peli on?

    Tuskin sinun ihmisoikeuksia täällä on "riistetty". Se ettet marketissa voi lapata ostoskoriin hyvää sapuskaa alati, matkustella ja kulkea merkkivaatteissa on ollut oma valintasi. Turhaan pillität tulonsiirtojen pienuutta.

    Jokainen on oman onnensa. Ja epäonnensa seppä.

    Äänestä

  • Ei ja ei päättäjät siitä ole piitannutkaan , eikä sen kummemmin perustuslaillisesta oikeudesta riittävään toimeentuloon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ja ei päättäjät siitä ole piitannutkaan , eikä sen kummemmin perustuslaillisesta oikeudesta riittävään toimeentuloon.

    Mene töihin, ei kukaan estä sinua omalla työlläsi hankkimasta "riittävää toimeentuloa" jos eivät tulonsiirrot riitä sitä kustantamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mene töihin, ei kukaan estä sinua omalla työlläsi hankkimasta "riittävää toimeentuloa" jos eivät tulonsiirrot riitä sitä kustantamaan.

    Katsos nuo toimeentuloon oikeuttavat lähtökohdat on sitävarten kun työllä ei ole ansaittavaissa elantoa. Moni menisi jos olisi mihin mennä.

    Suomi on ratifioinut Yk:n yleismaailmallisen ihmisoikeussopimuksen jossa on määritelty tyo oikeus toimeentuloon ja ihmisarvoisen elämän kuuluminen kaikille. Kun lakataan noudattamasta tuota on oikeusvaltion asema menetetty.

    Kyseinen oikeus on myös jokaisen Suomalaisene perutuslaillinen oikeus ,joka painaa hiukan enemmän kuin jonkun yksilön mielivaltainen mielipide.

    https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1271139/valttamaton-toimeentulo-on-kaikkein-perusoikeus

    Etköhän sinäkin ole välttämättömän toimeentulon saanut kun on energiaa täällä ruikuttaa taikaseinästä ei tule massia "tarpeeksi".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etköhän sinäkin ole välttämättömän toimeentulon saanut kun on energiaa täällä ruikuttaa taikaseinästä ei tule massia "tarpeeksi".

    He .. Valtiolliset ja kansalliset lait ovat yhteiskunnallinen suoja ,sellaisia tahoja vastaan, jotka eivät kunnioita ,yhteisiä sopimuksia , yksilöiden suojaa, saati oikeudellisia arvoja tai turvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etköhän sinäkin ole välttämättömän toimeentulon saanut kun on energiaa täällä ruikuttaa taikaseinästä ei tule massia "tarpeeksi".

    Kapitalismi tarvitsee työttömyyttä eikä yhteiskunta edes kestäisi täystyöllisyyttä. Lisäksi työtön, niinkuin joku aikasemmin mainitti, laittaa sen rahan kiertoon, eikä osta tavaraa joka TUHOAA maapalloa. Mitä enemmän työttömyyttä, sitä parempi sinun palkkasi on, joten ole kiitollinen äläkä jaksa ruikuttaa kun työttömät kärsivät vuoksesi.

    Äänestä

  • Eu:n peruskirja ja Suomen perustuslaki edellyttää riittävän toimeentulon turvaamista kansalaisille .Kysymys on ihmisoikeudesta, oikeudesta toimeentuloon .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eu:n peruskirja ja Suomen perustuslaki edellyttää riittävän toimeentulon turvaamista kansalaisille .Kysymys on ihmisoikeudesta, oikeudesta toimeentuloon .

    Ja tuo on taattu suomessa. Peruutuslaki toteutuu. Se miksi sinulla onnettomalla olmilla ei rahat syyn löydät peilistä~

    Äänestä

Sipilä vääristi entisestään tuloeron suuruutta. Hän suorastaan romahdutti vähävaraisten ostovoiman, lisäten varakkaiden elintasoa roimasti.
Huonoa politiikkaa. Löyhän euro palaa heti kotimaankiertoon, mutta varakkaan rahat liukenevat ulkomaille.

Äänestä

Suomessa on EU:n kusisin perusturva. Muutama rupinen satanen (työmarkkinatuki) kuukaudessa ei riitä edes vuokraan.

Äänestä
  • Erikoisinta on se että poliittisella saralll ollaan kovin huolissaan maailman laajuisesti ihmisarvoisesta kohtelusta ja kansojen toimeentulosta. Etenkin vihreät ovat tuossa suhteessa kunnostautuneet, mutta sitten Suomen työttömien kohdalla samoista ihmisarvo kysymyksitä ja toimeentulomahdollsuudesta ei sitten piitatakkaan.Niitä sa polkea vapaasti ja myös poljetaan.Ei ole riittävää peruturvaa ja velvoitteita lyödään päälle ,ohjaten toimiin sanktioiden ohella ihmisarvon vastaisesti.

    Äänestä

120 prosentin kuoppakorotus tarvittaisiin perusetuuksiin.

Äänestä
  • Tuo ei vielä riitä.

    Äänestä

Virkamies, kymmenenneksi suosituin uravalinta psykopaateilta.

Äänestä
  • Parempi sekin kun "idealogiatyötön" joka itkee sosiaaliturvan pienuutta koko aikuisikänsä netissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parempi sekin kun "idealogiatyötön" joka itkee sosiaaliturvan pienuutta koko aikuisikänsä netissä.

    Bingo!

    Äänestä

Vai perustusturvaan korotuksia...Ei onnistu, pari euroa/kk korkeintaan ensi vuonna. Jne..

Äänestä

On väärin että jotkut lusmut ja lorvarit eivät tee mitään rahojensa eteen, muuta kuin syljeskelevät kattoon. Tällainen on kerta kaikkiaan väärin.

Äänestä
  • Tuollasilla rahoilla turha mitään olettaakaan. Kerropa mitä itse teet. Aivan

    Äänestä

Ei mitään aihetta kritisoida! Hyvin työttömät pärjäävät tässä maassa, ei tarvitse töihin vaivautua kun on kaikkine tukineen niin hyvä elintaso. Heitähän ei saa töihin kuin johtajapalkoilla, niin että jo sekin puhuu puolestaan.

Äänestä
  • Papa betalas?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Papa betalas?

    Hakeudu lopotoomiaan!

    Äänestä

Miten te saatte ketään mihinkään kun tällä porukalla ei ole luottoja eikä oo koskaa olliukaa. Ei ne vitun rahat kotoa tule

Äänestä

Ei ole enää varoja, on vaan maksaja aasin osa tarjolla!

esim. etelä-suomen lähiöt jo makaa täynnä ulkomaan kela-turisteja, täysin jouten täysylläpidossa.
. Joten vain se maksajan taakka kasvaa ja kasvaa vaan. Maksakaa veroja. !
Menossa on elintason siirto kela loma turismiin ja suurilla eu-maksuilla välimerelle.

Äänestä
  • Who gives a shit

    Äänestä

  • Ja mitä sitten

    Äänestä

Jos ei 30vuoden työrupeamalla ole sen verran tienannut vanhuuden varalle että pitää nillittää sosiaaliturvan mataluudesta niin vika on mitä ilmeisemmin valittajan kuupassa, ei yhteiskunnassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomen perusturvan liian alhaisesta tasosta. Suomi on saanut komitealta kritiikkiä sekä edellisellä että tällä hallituskaudella.
Komitean uusimman maaraportin mukaan Suomen valtio ei noudata peruskirjassa turvattuja sosiaalisia oikeuksia kaikkien artikloiden osalta. Muun muassa työttömyysturva on liian alhainen, sillä se ei kata tuensaajan perustarpeita ja jää sosiaalisen peruskirjan tarkasteleman köyhyysrajan alle.
TIEDOTE: Suomi on saanut moitteita Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta perusturvan, kuten työttömyysturvan, liian alhaisesta tasosta. Suomen valtio on kuitenkin sivuuttanut kritiikin, todetaan Ihmisoikeusliiton ja Suomen sosiaalioikeudellisen seuran tiedotteessa.

Ei niinku mitään väliä, pääasia että rangaistaan kantasuomalaisia , mielellään yli 55v jotka ovat 30v olleet töissä, ei ihme että hyvinvointi valtiossa pitkät leipäjonot.
Antasit olla sen hikisen 500€ /kk tästä asiasta pitää melua olla, ne ei tajua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu