Onko ilon aihetta?

Pääsin hierojalle pitkän tauon jälkeen. Hän rusenteli pohkeita, pakaralihanksia ja käsivarsia. On ollut kolotuksia, eikä ole lisäliikunta ajankuluksi korona-aikana auttanut. Venytellytkin olen päivittäin, ilmeisesti en ole osannut oikealla tavalla. Oli jännitymiä ja sattuikin, osasi kyllä säädellä paineiluita, mutta vain sillä ne pehmenevät. Onpa ihanan raukea olo. Seuraava viikon päästä.
Myös hänellä oli iloinen asia. Taloyhtiö oli korona-aikana maksattanut hänellä liiketilasta vain kulut, ei vuokraa. Oli hänkin iloinen kun ei ollut ollut tulojakaan.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onhan siinä ilonaihetta, jos sulla hyvä ja raukea olo.
Ja myös hierojan puolesta, jos taloudellista apua saanut poikkeusaikana.
Itsellä aika vähäisiä kokemuksia hierojalla käynneistä, niska/hartia oon käynyt. Ihan myönteiset ajatukset. Sen muistan, että vettä piti juoda, ja myös kotona. Ja tuli viluinen olo, että kyllä se tehokasta oli.

Äänestä

Olisipa kiva. Hyvä sulle.

Äänestä

No hänenpä olisi kuulunut antaa alennusta sinullekin kun itsekin oli saanut. Hyvä on laitettava kiertämään eikä kokonaan omaan taskuun.

Äänestä
  • Eihän. Tästä kuukaudesta kun avasi liikkeen 1.6., maksaa koko vuorkran. Alennus koski vain karanteeniaikaa, jolloin liikkeen piti olla kokonaan suljettu. Ei ole kovin kallis hän, jos olisi, en kävisikään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän. Tästä kuukaudesta kun avasi liikkeen 1.6., maksaa koko vuorkran. Alennus koski vain karanteeniaikaa, jolloin liikkeen piti olla kokonaan suljettu. Ei ole kovin kallis hän, jos olisi, en kävisikään.

    Ihan hyvä, että on joustettu.
    Beng
    Ilon aihe on tämä sade. Lupasin kastella naapurin kukat, mutta vähemmällä päsenkin nyt, kun isot hanat aukesivat.

    Puolentoista tunnin kokovartalo hieronta tekee hyvää vanhalle ja jäykistyeelle kropalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan hyvä, että on joustettu.
    Beng
    Ilon aihe on tämä sade. Lupasin kastella naapurin kukat, mutta vähemmällä päsenkin nyt, kun isot hanat aukesivat.

    Jää mahdollinen palkkio saamatta.

    Äänestä

Tänään oli kolmas viikon välein käymäni hierontakäynti.
Naisella monipuolinen koulutus ja kokemus sekä terveydenhuollon, että liikunnan puolella.
SM-kisa tason voimanostaja ja lisäpainoleukailija.
Toispuoleiset kuormitukset aiheuttaneet tuntemuksia reisissä, pakaroissa ja alaselässä.
Leikkauksen jälkeinen 6:n viikon karanteeni ponnistelussa oli vanhenevalle ilmiölle turmiollinen. Täysin ennalleen ei ole paluuta mutta sarja hierontoja auttaa kuitenkin osaltaan palautumisessa.

Äänestä
  • Koronan aiheuttamia lisäkustannuksia. Vapaa-ajan kaupunkimme asuntomme naapurikorttelissa olevan salongin yhteydessä on myös hieroja. Tunnin hieronta 15€ on kertaluokkaa vähemmän kuin nyt tuolle kotimaiselle maksamani.
    Molemmat hierovat täyden tunnin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronan aiheuttamia lisäkustannuksia. Vapaa-ajan kaupunkimme asuntomme naapurikorttelissa olevan salongin yhteydessä on myös hieroja. Tunnin hieronta 15€ on kertaluokkaa vähemmän kuin nyt tuolle kotimaiselle maksamani.
    Molemmat hierovat täyden tunnin.

    Hinnoissa on alueellisia että paikallisia eroja, mutta eroja löytyy myös hierojissa.
    Jokaisella on oma tyylinsä ja käsialansa; sivelijöistä kourijiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronan aiheuttamia lisäkustannuksia. Vapaa-ajan kaupunkimme asuntomme naapurikorttelissa olevan salongin yhteydessä on myös hieroja. Tunnin hieronta 15€ on kertaluokkaa vähemmän kuin nyt tuolle kotimaiselle maksamani.
    Molemmat hierovat täyden tunnin.

    Voi mahotonta miten halpa. Maksan puolentoista tunnin juuri minulle sopivasta kokovartalo-urhieluhieronnasta 65 euroa. Muutama samanhintainen asumisalueellani, halvempia ei yhtään, ainakaan niitä joilla on nettisivut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pääsin hierojalle pitkän tauon jälkeen. Hän rusenteli pohkeita, pakaralihanksia ja käsivarsia. On ollut kolotuksia, eikä ole lisäliikunta ajankuluksi korona-aikana auttanut. Venytellytkin olen päivittäin, ilmeisesti en ole osannut oikealla tavalla. Oli jännitymiä ja sattuikin, osasi kyllä säädellä paineiluita, mutta vain sillä ne pehmenevät. Onpa ihanan raukea olo. Seuraava viikon päästä.
Myös hänellä oli iloinen asia. Taloyhtiö oli korona-aikana maksattanut hänellä liiketilasta vain kulut, ei vuokraa. Oli hänkin iloinen kun ei ollut ollut tulojakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu