Kokkolaan 1980-luvulla ja olen päättänyt nimetä useita paikallisia kohteita uusilla nimillä. Suntti voisi olla Kokkolajoki. Lidl kaupat Lirkkuja. Uusia nimiä tulee myöhemmin vielä lisää.
Muutin Perhosta
Anonyymi
2968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Perholaisten ameriikkaan olet sitten asettunut eläkepäiviä viettämään. Täällä muistisairailla on hyvät oltavat ja kadut päällystetty rollaattorilla ajattaviksi. Talvella liukkailla voi liikkua nastakengillä ja potkukelkalla. Teille ikäihmisille on monenlaista aktiviteettiä mm. posliinimaalausta ja pinkoa. Tervetuloa.
Lirkku on tosi hyvä🤣
Keskuskenttä voisi olla Highbyry keksin sen aivan omasta päästäni, hah hah haaa!!!...
Perin kotoisa ja kuin lämmin kakka puntissa ja lisäksi kalskahtaa kansainväliseltäkin.
Miksi se pitää yrittää edistää saksalaisen kaupan myyntiä? Hurjia summia menee suomalaisilta asiakkailta ko. ketjun kautta saksaan.
Suntti on ollut suntti jo satoja vuosia. Ei sitä yksi perholainen miehistä tykkäävä mies miksikään muuta.
Kirkkolehdon nimen muutan Tervaniemeksi ja Ykspihlajan pikku Moskovaksi, hah hah haaa!!!...
Lidl on natsisiwa. Ykspihlaja on The Best. Keskusta on kesis. Halkokari on seniilikarikko. Kiviniitty on stenis. Keskuskenttä on koopeeveehävis. Realistin tontti tunnetaan nimellä kääkkälinna.
Kokkola voisi olla Kakkala ja ruotsiksi Kokkelby...!
SINÄ OLET VANHA, IDIOOTTIMAISUUKSIA HÖRISEVÄ UKKO. AJATUS PUUTTUU!!! SINÄ OLET PERHOLASEKSIKIN HARVINAIEN TYPERÄ!!!
Perholaiset huutaa onnesta, kun riippakivikanto Realisti muutti Kokkolaan.
Yksikään perholainen ei muuta enää Kokkolaan, kun Realisti muutti.
Nyt ovat puurot ja vellit menneet sekaisin, mikäli minua tarkoitatte. Muutimme Kokkolaan 1.6.1987 Tuusulasta (Hyrylä), ei Perhosta eikä "Pellosta", hah hah haaa!!!...
Mutta eihän se muuta sitä tosiseikka, että Perhosta on lähdetty. Typerä näsäviisastelu ei asiaa muuksi muuta.
Äijä aloitti tämän jutun, niin sanoi muuttaneensa Perhosta Kokkolaan ja nyt yhtä äkkiä paikkakunta muuttui. Voiko enään olla kovempaa valehtelijaa.
Hah, luuletko että alentuisin avaamaan noin typerän ja valheellisen jutun. Jokainen sivuston lukija tietää, että avaus ei ole aidon Tosiraelistin, Kokkolan Kingsin ja kaupungin nerokkaimman miehen aikaansaannos. Hävetköön tuo avaaja, joka yrittää "käyttää minua hyväkseen". Ei onnistu, hah hah haaa!!!...
Eikä mennyt tämäkään valheesi läpi meille viisaimmille.
Perhosta realisti on lähtöisin, on kehunut palstalla olevansa perhosta ja pöytälaatikosta löytyy suunnitelmia, jotka on laadittu Perhossa ja Perhon kunnan leima on suunnitelmassa, on Realisti näitä papereita minulle esittänyt ja todennut, että ovat salaisia suunnitelmia ja niitä Realistin pöytälaatikossa pidetään piilossa.
Dementiaa jo Kivelälle pukkaa ei muista mitä tulee pikku kaljoissa kirjoiteltua.
Hah, näköjään riihitonttuihin, jumaliin ja jeesuksiin uskovat passkiaiset alkoivat taas "pommittaa". Kuvitusolentoja kumartavat pissiäiset. Turha on taistella tuulimyllyjä vastaan...
Ennen kaikkea on täysin turhaa alkaa kinastella Kokkolan Kingsin kanssa, ja hänelle alkaa vittuilla; kaupungin nerokkaimmalle tosimiehelle, hah hah haaa!!!...
Ekaluokalle menevä pikku lapsikin on nerokkaampi kuin sinä.
Aha, no hyvä on Väinö, hah hah haaa!!!...
Kokkolan Tosirealisti, Kingsi, Eläinystävä ja kaikkien idoli on hän...
Minkä takia pitää itsestään jauhaa koko ajan? Sairasta itsensä korostamista, itserakkautta ja typeryyttä. Aikuinen mies muka!
Et ole maailman napa, ja täällä ei sinusta pidetä ja piste!!
Kitti on rakas suuttuessaan - maailman napa, ei itserakas eikä typerä. Hän (hon) on aikuinen nainen, josta kaikki pitävät, ja piste, hah hah haaa!!!...
Haista shittiä!!
Tule rakas käymään Halkokarilla vaimoni hyväksyy irtosuhteet, hah hah haaa!!!...
Perhossa jo odotellaan tuhlaajapoikaansa takaisin!
No mene ihmeessä, vaikka tuskin ne sinua takaisin huolivat, hah hah haaa!!!...
Hauta Perhossa kirjoittanut Ludvig Runeberg.