Nyt tuli mustille lähtö! Kauan ne tuossa söivätkin meidän pöydästä tekemättä mitään. Yksi piikki vain ja sillä siisti. Ei niistä ollut metsästyksessäkään mitään apua, makailivat vain puun juurella. Ainoa mikä niissä liikkui kunnolla oli häntä, se oli aina sojossa.
Koirataivaaseen
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Naapurin neideille kyllä heiluttivat häntiään aktiivisesti, mutta minulle vain murisivat jos ei ollut mieleistä sapuskaa kupissa!
- Anonyymi
Ei koirassa yleensäkkään ole vikaa , vaan isännässä. Koiralta on onneton , jos ei se ole k unnolla ruokkijansa käskyläinen eli tottelevainen.
Nöyrä , oikein koulutettu koira , vaikka sekarotuinenkin , on oiva kumppani vapaa-aikaan ja myös ammattikäyttöön työelämän vaarallisiimpiin tehtäviin. Mutta niihin vaativiimpiin touhuihin tulee koirain olla , ja ovatkin , vain ja ainoastaan puhdasrotuisia.
Opiksi ja viisaudeksi- Anonyymi
Itselläni oli lapsena sekarotuinen koira jo ei olisi parempaa voinut olla.
Oli tosi kiltti uskollinen ja totteli kaiken kun käskettiin ja oli senkin nimi Musti.
- Anonyymi
Juu kyllä se on isäntä / emäntä kun ratkaisee , millainen on koira.
kaikille ei ptäisi antaa koiraaa ollenkaan.
Ja mitä mieltä olette paperittomista , isäännättömistä kulkukoirista ?
Eihän noita onneksi suomessa vielä ihan hirveästi , muutta jo tuolla jossainpäin maailmaa niitä laumailee aika lailla.- Anonyymi
Tyhmempikin jo tajusi mitä meinaat typerää kommenttia
- Anonyymi
Mitä? Mistä on kyse?Ei ymmärrä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763