Mystylehelsinki Mia Malmi plagioi ja uhriutuu

Bloggaajat moderoivat itse keskusteluja. Uhriutuminen on osa yhteiskunnallisen moraalikoodin muutosta, jota yhdysvaltalaiset sosiologit Bradley Campbell ja Jason Manning (2018) kutsuvat uhriutumisen kulttuurin nousuksi (The Rise of Victimhood Culture).
Kärsimysten kilpailuttaminen myötätunnon ja erityiskohtelun toivossa on ymmärrettävää ja syvästi inhimillistä. Uhriutumisen nopeat palkinnot voivat olla niin houkuttelevia, että kärsimyksiä voidaan joskus liioitella tai tekaista (Campbell & Manning 2018). Uhriutumisen ongelma on sekin, että uhriutuja usein katsoo edustavansa ehdotonta totuutta eikä ainakaan hänen kokemustaan kukaan voi kiistää. Toisaalta myös nämä kriittiset ajatukset voivat olla mikroaggressiota, koska joku voi tulkita niiden vähättelevän uhrien kokemaa syrjintää.

Tässä kommentissa on lähteenä käytetty myös Humanistinen ammattikorkeakoulun yliopettajan
Arto Lindholmin artikkelia, jossa käsitellään yhteiskunnallisen moraalikoodin muutosta sosiologian näkökulmasta. ( Huom. Lindholmin kirjoituksessa ei kuitenkaan oteta kantaa nimenomaisesti tähän kyseiseen tapaukseen.)

Hänellä on uusi kirja tulossa. Hän markkinoi itseään erityislapset äitinä. Ihmettelen, miksi hän markkinoi itseään mainostamalla, että hänen lapsensa on erityislapsi. Eikö hänen lapsellaan ole oikeutta yksityisyyteen? Haluaakohan tämän Malmin lapsi tulla tulla identifiouduksi ensisijaisesti äitinsä erityislapsena?
Yleisellä tasolla puhuen mietin joskus, että kenenkähän agendaa erityislapsistaan lehtien palstoilla nyyhkivöt pikkujulkkikset ajavat? Oman uransa vai lapsensa edun? Kysyykö kukaan niiltä lapsilta, että haluavatko he päätyä julkisuuden valokeilaan?

Siihen uhriutumiseen liittyen tuli yleisellä tasolla mieleen seuraavaa. Joskus erityislapset vanhemmat loukkaantuvat siitä, että tilannetta, jossa tunteiden hallinnassa on ollut haastetta ja toiseen lapseen on sattunut, selvitellään. Silloin uhriudutaan ja sen toisen lapsen näkökulma unohdetaan.

Minulla on omakohtainen kokemus siitä, kuinka meitä syyllistettiin siitä, että halusimme, että aikuinen on paikalla kun naapurin erityislapsi leikkii lapsemme kanssa. Tämä lapsi oli rikkonut meillä paikkoja ja tönäissyt lapsemme maahan menettäessään malttinsa. Lisäksi tämä lapsi löi nyrkillä vanhempaa lastamme. Naapurit vähättelevät tai yrittivät pimittää näitä tilanteita. He olisivat halunneet, että heidän lapsensa tulee meille miltei päivittäin koulun jälkeen tai että lapset menevät keskenään puistoon. Emme nähneet, että se olisi lasten edun mukaista, kun emme voineet olla valvomassa tilannetta.Lisäksi oma lapsi halusi omaa rauhaa ja harrastuksia. Leikkipuistostakin oli sanottu, etteivät he voi ottaa vastuuta tästä naapurin lapsesta, koska hän karkaili. Miten sitten naapurin lasta nuorempi lapsemme olisi sitten voinut hänestä huolehtia?

Tämä naapuripariskunta alkoi haukkumaan meitä sosiaalisen median kanavissaan, kadulla, lasten harrastuksissa ja koulun tilaisuuksissa. Silloin tällöin olisin voinut ottaa naapurin lapsen meille leikkimään, mutta puolipäiväistä lastenhoitoa emme voineet tarjota. Mielestäni sellaisen vaatiminenkin osoittaa erikoista kohtuuttomuutta. Häirinnän jälkeen, emme ole enää tarjonneet apua, mutta lapsilla on yhteinen harrastus, jossa he näkevät yhä turvallisesti toisiaan. En yleistä, että kaikki erityislasten vanhemmat käyttäytyvät näin. Olen tavannut myös hyvin yhteistyökykyisiä ja maltillisia erityislasten vanhempia. Uhriutuminen ei välttämättä aina edistä keskusteluyhteyttä ja erityislasten asemaa. En tarkoituksella mainitse nimiä enkä paikkakuntaa, jotta henkilöitä ei voi tunnistaa.