Lukio ja koira?

Moikka! Aattelin täällä kysästä asiasta ja jospa vaikka joku samassa tilanteessa oleva/joskus ollut kertois omia kokemuksia.
Eli olen siis 16-vuotias ja menossa syksyllä lukioon. Olisin mahdollisesti saamassa omaa koiraa (portygalinvesikoira), mutta nyt mietinnän alla on se, että onkohan koiranpentua järkevää ottaa lukion päälle, koska tietysti lukio vie huomattavasti enemmän aikaa kuin esimerkiksi peruskoulu..? Mulla toi lukio on ihan 2min matkan päässä ja asumme siis maalla, että matkoihin ei ainakaan aikaa mene ja en tosiaan ole mikään bile ihminen tai muutenkaan hengaile missään lukuunottamatta poikaystävää, että päivisin mulla kyllä olisi mielestäni aikaa hyvin ja intoakin riittää, toki en tiedä kuinka rankkaa ja aikaa vievää lukio oikeasti on, mutta koirien kanssa olen aina ollut tekemisissä ja perheessämme ollut muutenkin aina koiria ja vanhemmat luvanneet auttaa tämänkin hoidossa, jos siihen päädymme, mutta kysymys kuuluukin, kannattaakohan oma koira ottaa lukion lisäksi?
3294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pistä se poikaystävä vastuuseen Cao deAquasta. Hyväksi suhteeseen teidän kolmen kanssa.

Äänestä

Jos mietityttää jaksatko niin ota koira vasta kun opinnot ovat käynnissä ja ainakin yksi tai kaksi koeviikkoa mennyt. Hyvä jos muut auttaa. En tiedä lukion rankkuudesta mutta itse amiksessa (aikuispuoli kylläkin) ja mä otin koiran just alkuvuodesta, nyt penikka 5 kk ja hyvin on mennyt työssäoppimiset yms. Myös raha on kysymys, riittääkö se? Varsinkin pentu ajan ruokintaan kannattaa panostaa ja eläinlääkärikäynnit jos jotain sattuu, jotain voi ehkäistä valitsemalla suht terveen rodun. Ja varusteet, itse koiran myötä innostuin kokeilemaan vetohommia ja arkitokoa ja vaellusta, ja kaikki kamat ja harkka maksut ei oo halpoja, ei mullakaan vielä oo edes puolia kamoista mitä tarvin noihin, kohta aloitetaan arkitokoa kun harkka antaa myöten. Onnea koiran hankintaan jos sellainen on tulossa! Ja harkitse vakavasti jaksatko, se on sinun sekä koitan etu!

Äänestä

Mun mielestä sun pitäs ensin rauhassa katsoo kuin paljon aikaa koulu vie ja vasta sitten miettiä pentua.Sosiaalistaminen ym.koulutus vie aikaa,ei riitä pelkät pissalenkit.Uskon vahvasti et on liikaa molemmat.Ja tosiaan raha,jos tarvii eläinlääkäriä,on kallista ja ruuat muut tarvikkeet syö rahaa.MIETI TARKKAAN enenkun pennun otat,ootko varmasti valmis vastuuseen koirasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moikka! Aattelin täällä kysästä asiasta ja jospa vaikka joku samassa tilanteessa oleva/joskus ollut kertois omia kokemuksia.
Eli olen siis 16-vuotias ja menossa syksyllä lukioon. Olisin mahdollisesti saamassa omaa koiraa (portygalinvesikoira), mutta nyt mietinnän alla on se, että onkohan koiranpentua järkevää ottaa lukion päälle, koska tietysti lukio vie huomattavasti enemmän aikaa kuin esimerkiksi peruskoulu..? Mulla toi lukio on ihan 2min matkan päässä ja asumme siis maalla, että matkoihin ei ainakaan aikaa mene ja en tosiaan ole mikään bile ihminen tai muutenkaan hengaile missään lukuunottamatta poikaystävää, että päivisin mulla kyllä olisi mielestäni aikaa hyvin ja intoakin riittää, toki en tiedä kuinka rankkaa ja aikaa vievää lukio oikeasti on, mutta koirien kanssa olen aina ollut tekemisissä ja perheessämme ollut muutenkin aina koiria ja vanhemmat luvanneet auttaa tämänkin hoidossa, jos siihen päädymme, mutta kysymys kuuluukin, kannattaakohan oma koira ottaa lukion lisäksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu