Korona toimi totuuskomission lailla

Anonyymi

Ruotsalaisen yhteiskunnan omahyväisyys paljastui valehteluksi , ei vähempää kuin koko maailmalle. Ruotsissa poliitikot ja vierkamiehet olivat hyvin ylemmyydentuntoisia Korona-strategian suhteen ja kuvittelivat tietävänsä miten toimia parhaimmin. Väitetysti Ruotsissa kansalaisten omaan harkintaan piti voida luottaa. Totuus oli ettei monikulttuurillista" väestöä voi hallita määräyksin ja kielloin ilman, ettei loukkaa jonkun uskonnon tai kulttuurin edustajia. Ruotsalaiset poliitikot eivät pelkää mitään muuta niin paljon, kuin loukkaavansa jotakuta väestöryhmää, minkä jälkeen loukkaus kääntyisi lausujaansa vastaan.

Ruotsalaisessa yhteiskunnassa on paljon tietoista valehtelua. Maahanmuutto rikastaa maata, työllisyystilanne on hyvä, valtiolla on paljon rahaa, rikolliset laitetaan kuriin, järjestys kyetään palauttamaan kadulle, opetussektorii toimii, maanpuolustuskyky ja -halu on uskottava, terveydenhuolto toimi, verot saadaan kerättyä uskottavasti. Yksi toisensa jälkeen nämä viralliset totuudet tulevat kaatumaan. Totuus on, että yhteiskunta on tuhon tiellä ja yleinen hyvinvointi on romahtanut jo. Ruotsalaisten poliitikkojen typeryydelle nauretaan niin idässä kuin lännessä.

14

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen kanssasi 100% samaa mieltä. Keskeisin asia on tämä:

      "Ruotsalaisessa yhteiskunnassa on paljon tietoista valehtelua. "

      Ruotsi on todellakin yksi suuri emävale. Maailmalla nauretaan Ruotsille jo nyt ja jatkossa vielä enemmän. Ruotsi ei todellakaan ollut neutraali toisessa maailmansodassa, vaikka se halusi saada sellaisen maineen ja saikin. Vanhat asiat tullaan repimään auki, koska muut valtiot eivät siedä valehtelevaa ja leuhkaa Ruotsia.

      Anders Tegnell on täydellinen oppikirjaesimerkki ruotsalaisesta ylimielisyydestä. On ironista, että tällainen sattumalta iskenyt korona-virus onkin se "ase" joka paljastaa Ruotsi-keisarin uudet vaatteet maailmalle. Meille suomalaisille ketku-Ruotsin likaiset kepposet eivät tietenkään ole uusi juttu.

    • Anonyymi

      Kovin lyhyt suomalainen muisti.- Sota aikana otettiin ilomielin kaikki apu Ruotsista vastaan ja lähetettiin sinne lapsetja Lapin evakot turvaan .-

      • Anonyymi

        Mitenkäs se Ruotsi Suomea auttoi sodan aikana? Tätä minulta kysyi mm. eräs CIA:n työntekijä, joka on penkonut ruotsalaisten ja suomalaisten rikollisuutta nykyään. Hän kysyi esimerkiksi, miten Ruotsi tuki Suomea sodan aikana ja jälkeen taloudellisesti. Sen minäkin haluaisin kuulla.

        Ja mitenkäs ne sotalapset - eikös Suomen sotalapsi-projektin jälkeen solmittu kansainvälinen sopimus, ettei kriisi- ja konfliktitilanteissa lapsia enää eroteta perheestään?

        Kun joitakin vuosia takaperin oli päällä Darfurin kriisitilanne, niin ranskalainen Zoen arkki -yhdistys päätti pistää rahoiksi. Roistot päättivät lähettää Tsadista paikallisia sekä sudanilaisia lapsia lentokoneella Ranskaan "turvaan". Lasten afrikkalaisille perheille kerrottiin lasten lähettämisestä turvaan konfliktin ajaksi. Ranskassa lapsia odotti kuitenkin ADOPTIOperheet, jotka olivat maksaneet roistoille lapsen saamisesta. Kyseinen tapaus päättyi kuitenkin onnellisesti, kun paikalliset viranomaiset estivät lasten maastaviennin ja lapset palautettiin lentokentältä takaisin koteihinsa. Ranskalaisperheet jäivät ilman adoptiolapsiaan ja projektin organisoineet ihmiset joutuivat poliisitutkinnan kohteiksi. Heitä epäiltiin ihmiskaupasta, mutta en muista saivatkin he koskaan syytteitä tai tuomioita.

        Zoen arkki -yhdistyksen yritykseksi jäänyt ihmiskauppatapaus kuitenkin osoittaa kiinnostavalla tavalla, miten sama ilmiö (lasten sijoittaminen uusiin perheisiin) voidaan nähdä avun antamisena tai kovan luokan rikoksena. Suomen sotalasten tilannetta voidaan pohtia ihan samalla tavalla. Ruotsilla oli siihen aikaan (jo) kova hinkua saada maahansa uutta väkeä ja väkiluku kasvuun. Suomalaiset lapset olivat sopivasti arjalainen vaaleita ja ikänsä puolesta sopivia ruotsalaistettavaksi.

        Zoen arkin lapsikauppa-yrityksestä voit lukea lisää täältä:
        https://www.maailmankuvalehti.fi/2007/12/lyhyet/ranskalaisjarjestoa-syytetaan-kidnappauksesta-darfurissa


    • Anonyymi

      Kyllä te emäfennot nyt nuolette CIA:ta Natopaikan toivossa :) Suomi ei tule koskaan kuulumaan Natoon , ettekö sitä finnit tajua :D

    • Anonyymi
    • Olipas Ruotsin vastainen avaus. taas jälleen kerran,
      Pelkkää valitusta vaan.
      Omia mielipiteitä Ruotsista ei voi sanoa että olisi niitä ainuita totuuksia.
      Jokaisella ihmisellä on oma totuus Ruotsista.
      Monilla se oma totuus liikkuu siellä mielikuvituksen partaalla, valitus kaikuu yli rajojen ja valittaja voi huonosti ja viljelee omaa valitusvirttään muille luettavaksi.
      Ruotsi on hyvä maa asua, eikä Ruotsissa politiikot valehtele sen enempää kuin Suomessakaan.
      Tuo ainainen maahanmuuttajien valittaminen on tympäisevää, jos ei olisi maahanmuuttajia niin kaikki hyvin, on monien kuvitelma.
      Suomalaisetkin Ruotsissa on maahanmuuttajia, moni suomalainen unohtaa olevansa maahanmuuttaja Ruotsissa kun ne alkaa haukkua maahanmuuttajia, se on hyvin huvittavaa seurata tuollaista nalkutusta.
      Ensin tuli ilmi että paljon kuollut somaleja ja Suomi24 monet nuoret naureskeli ja sanoi että se oli hyvä asia.
      Nyt on tiedossa että suomalaiset Ruotsissa meni yli somalien että suomalaisia kuollut kaikkein eniten coronaan Ruotsissa.
      Onkos ne kuolleet suomalaiset vanhukset myös niitä maahanmuuttajia jotka ei osanneet noudattaa heille annettuja ohjeita?
      Jos mennään sen mukaan mitä muukalaisvihamaieliset moittii maahanmuuttajia niin suomalaiset Ruotsissa on selvinneet coronasta kaikkein huonommin vaikka suomalaisia ovatkin.
      Somalitkin selvinneet paremmin.
      Miten suu laitetaan nyt?????
      Ollaan vaiti asiasta, niinkö????

      • Anonyymi

        Olenkohan ruotsalaistunut kun vielä henki pihisee? :)

        Gubbe 71


      • Anonyymi

        Oletko jotenkin sekaisin? Toisaalla kerroit että korona on kaatanut väkeä pääosin vanhainkodeissa ja muissa ikääntyneiden hoitolaitoksissa. Nyt ilkut ja kyseenalaistat ovatko suomalaistaustaiset muita tyhmempiä kun ovat kuolleet suhteessa eniten. Et ole mikään ruudinkeksijä kun vertaat suomalaistaustaisia vanhuksia väestöryhmältään alhaisen keski-iän omaaviin somaleihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko jotenkin sekaisin? Toisaalla kerroit että korona on kaatanut väkeä pääosin vanhainkodeissa ja muissa ikääntyneiden hoitolaitoksissa. Nyt ilkut ja kyseenalaistat ovatko suomalaistaustaiset muita tyhmempiä kun ovat kuolleet suhteessa eniten. Et ole mikään ruudinkeksijä kun vertaat suomalaistaustaisia vanhuksia väestöryhmältään alhaisen keski-iän omaaviin somaleihin.

        No nimenomaan. Ja koronaan kuolleet ruotsinsuomalaiset ovat pääosin olleet hoivakodeissa asuneita sairaita vanhuksia eli riskiryhmiin kuuluneita.

        Ei hoivakotien asukkaat ole voineet omalla käytöksellään käytännössä millään tavalla estää covid-19-tartuntaansa. Eivät he ole liikkuneet ruuhkaisissa julkisissa liikennevälineissä eivätkä täpötäysissä discoissa. He ovat olleet tartuntojen osalta hoivakotiensa käytäntöjen ja henkilökunnan toiminnan armoilla. He ovat saaneet tartunnat henkilökunnalta, muilta potilailta ja vierailijoita.

        Monet sairaista ja iäkkäitä ruotsinsuomalaisista olisivat kuolleet virukseen joka tapauksessa. Mutta osa kuoli, koska heiltä evättiin asianmukainen hoito Ruotsissa tehtyjen erikoisten hoitolinjauksien vuoksi. Nämä hoitolinjaukset ovat toki aiheuttaneet kuoleman myös monille muille ruotsalaisille, ei pelkästään ruotsinsuomalaisille.


      • Anonyymi

        Seijalle totuuskomissiota kerrakseen.
        https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/dO6b2X/ny-studie-kraftig-overdodlighet-bland-utlandsfodda

        Bland personer 40–64 år och äldre över 65 födda i Irak, Somalia eller Syrien var överdödligheten 220 procent.

        • Bland personer 40–64 år födda i Sverige, Norden, Europa och Nordamerika var överdödligheten på −1 procent.

        • Äldre över 65 födda i Sverige, Norden, Europa och Nordamerika hade en överdödlighet på 19 procent.


    • Anonyymi

      Näinhän se on, jos vanhus sairastuu niin se on saattohoitoa ! Ei ikäloppuja kannata hengissä pitää ! :´-(

    • Anonyymi

      Tänään mittari ylitti 6000 kuolonuhrin määrän.
      Kyse on Ruotsissa coronaan kuolleiden lukumäärästä.

      Luku poikkeaa radikaalisti naapurimaiden luvuista.
      Mikä eron selittää?

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä, että Ruotsissa kärsitään tietystä omahyväisyydestä. En myöskään koe, että korona-tautiin liittyvät asiat olisi Ruotsissa hoidettu hyvin. Mutta vaikea se on hoitaa, kun maassa asuu mielin määrin luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä, joiden sivistystaso on mitä on. Eikä Ruotsin terveydenhuolto ole hyvässä jamassa. Sen verran on tullut viime vuosina erilaisia hoitopaikkoja kuljettua sekä potilaan että omaisen roolissa, että näin voin rehellisesti todeta.

      Sitä minä vaan halusin kirjoittaa, että vaikuttaa niitä korona-ongelmia olevan todella monissa muissakin maissa. Luin Unkarin tilanteesta, koska kuulin siellä menevän huonosti ja sehän on väkiluvun osalta Ruotsin kokoinen maa. Unkarissa on tähän mennessä noin 24 000 pandemiaan liittyvää kuolemaa. Onhan se tosi paljon. Ruotsin vajaa 14 000 kuolemaa on siihen nähden aika vähän, vaikka Ruotsin luvussa ei ole mitään kehumista ja se on naapurimaihin verrattuna kamalan korkea luku. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Ruotsin viranomaiset ovat olleet ihan oikeassa, kun ovat sanoneet, että Ruotsin koronakuolemien määrää pitäisi verrata Belgian kaltaisten maiden lukuihin. Euroopassa monet fiksuina pidetyt maat kuten Iso-Britannia, Belgia, Ranska ja Italia ovat ihan yhtä lailla kärsineet koronasta rajusti. Saksalla meni ensimmäisen aallon aikana tosi hienosti, mutta onhan sielläkin sen jälkeen ollut kovia ongelmia. Samoin ensimmäisestä aallosta ensiluokkaisen hyvin selvinneessä Virosssa puhkesi myöhemmin raju tartunta-aalto, joka on onneksi nyt jo selvästi rauhoittunut.

      Kun otsikossa on verrattu koronaa totuuskomissioon, niin on pakko sanoa, että korona paljastaa totuuksia Ruotsista. Ainakin sen, että verrattaessa Ruotsia kansainvälisesti kannattaa vertailukohtia jatkossa hakea mieluummin Manner-Euroopasta kuin Pohjoismaista. Ruotsista on tullut saman tyyppinen maa, mitä ovat esimerkiksi Belgia, Ranska ja Saksa. Maissa on paljon maahanmuuttajia ja suuri osa väestöstä asuu tiiviisti kaupungeissa, jotka kasvavat vuosi vuodelta. Kaikissa näissä maissa on lukuisia rinnakkaisyhteiskuntia, joissa asuu yhteiskunnan laidalla eläviä ihmisiä, jotka eivät osaa asuinmaansa kieltä eivätkä ehkä edes lukemista, kirjoittamista tms. Toisaalta elämä on entistä kansainvälisempää ja moninaisempaa. Vieraita kieliä kuuluu runsaasti joka puolella ja muun muassa ruokatarjonnassa on paljon kansainvälistä valinnanvaraa. Erona pohjoismaisiin naapureihin on myös väestön koko. Ruotsista on tullut selvästi suurin pohjoismaa ja senkin vuoksi esimerkiksi Belgian ottaminen vertailumaaksi on hyvä asia.

    • Anonyymi

      Osa totuutta on edelleen että he rakastavat omaa elämäänsä enemmän kuin muiden. Luukkaan evankeliumi: 14:26
      Ovat siis itserakkaita ja omahyväisiä, eikö.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1740
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1584
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      23
      1475
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      206
      1103
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      48
      1095
    Aihe