- Veljeni soitti. Hän on ollut vaimonsa omaishoitaja pitkään, ja tuttavat ovat kaikonneet kuka minnekin sinä aikana. Nyt kun hän on yksikseen, sanoi minulle, että hän ihan totta alkaa menettää puhekykynsä, unohtelee sanoja, eikä saa asioitaan puhutuksi, kun on ollut lähes itsekseen jo yli 3 kk kotona omissa oloissaan. Pitää oikein suunnitella sanottavansa, jos jonnekin pitää ottaa yhteyttä. Ikäihmisille tulee tällaisesta puolivankeudesta sellaisia seuraamuksia, joita ei ole etukäteen ajateltukaan.
Pitäisi löytää joku keskustelukerho!
- Tuo on niin totta, että puhumattomuus tai vain itsekseen puhuminen jo monen kuukauden ajan, aiheuttaa sanojen häviämisen, aiheuttaa arkuutta ottaa yhteyttä toisiin ihmisiin, mitähän muuta arkipäivän ongelmaa aiheuttaakaan vielä, jää nähtäväksi . Eipä nuo vanhusjärjestöjen yhteyden ototkaan mitään yksinäiselle anna. Parin minuutin pituinen kysely kerran kolmessa kuukaudessa, mitä hyötyä siitä on, vain merkintä järjestön papereissa, että yhteyttä on otettu.
Ihan pelottaa, minkälainen sotkuinen vyyhti on odotettavissa yksinäisten elämäntilanteissa, kunhan ruvetaan tosissaan suuria ikäryhmiä jälkipyykissä etsimään, ja kuntoa selvitetään. Järkyttää ajatuskin, kuinka pahaa jälkeä on vanhemmissa ikäryhmissä pelkästään mielenterveyden osalta. Kuka meistä selviää pienin vaurioin, on onnekas. Aika sen vain näyttää. Tulevaisuus pelottaa muitakin kuin vanhuksia.
Kaksi ystävääni keskustelivat
6
59
Vastaukset
- Anonyymi
Vakavia mielenterveyden häiriöitä voi noin pitkä eristys aiheuttaa.
- Anonyymi
Korona tuli aika äkkiä, joten yksinäisyys tuli monelle yllättäen. Uusien harrastusten hankkiminen kotoa käsin ei ole ihan helppo juttu. Liikunta oli se jota pystyi lisäämään mutta kaikki eivät ole liikunta-ihmisiä eivätkä kaikki pystykään.
Tämä oli meidä sota-aikamme. - Anonyymi
Miksi aloitus on 50-palstalla, jos kyse on vanhuksista? - Nm. 50 ei ole
- Anonyymi
On hyvä ajatella laajemmin, myöskin vanhempiemme kannalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On hyvä ajatella laajemmin, myöskin vanhempiemme kannalta.
Siinähän pääministeri onkin ollut esimerkillinen, nuori nainen, joka on suojellut yli 70-vuotiaita vanhojakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinähän pääministeri onkin ollut esimerkillinen, nuori nainen, joka on suojellut yli 70-vuotiaita vanhojakin.
Meillä on tosiaan hyvä pääministeri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051543Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161431- 511271
- 921206
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2011065- 471045