Hyvä, Panda!

Luin juuri uutisen, että Pandan suklaista on poistettu palmuöljy. Se on hieno luonnonystävällinen teko. On nyt siirryttävä sinisestä Pandoihin, sillä sinisillä on palmuöljy yhä raaka-aineena. Luin juuri uutisen netistä.
Palmuöljyn tuottaminen hävittää sademetsiä laajoilla alueilla. Se taas lisää ilmaston lämpenemistä ja edistää maapallomme luonnon tuhoutumista.
Palmuöljy on halpaa, ja sitä käytetään ympäri maailman surutta, mm. margariineissa, muroissa, makeisissa ym. jokapäiväisissä tuotteissamme..
Paljon en suklaata syö, mutta silti!

Mkr.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Myyntikikka Pandalta on saada viherpiipertäjät siirtymään tuotteeseensa. Kun maailmalla köyhien maiden kuten Malesia Filippiinit ja Intia, käyttää ainoanan ruokaöljynään palmuöljyä, ei suomalaisen pienen suklaatuotteen merkitys ole mainittava.

Suomessa saippuateollisuus käyttää palmuöljyä eri saippuoiden valmistukseen, samoin halpana öljynä sitä käytetään myös kekseissä ja pikkuleivissä. Kosmetiikkateollisuuden osuus on suuri, sen ihoystävällisyyden ja antiseptisen vaikutuksen vuoksi. Palmuja istutetaan myös teollisuuden käyttöön, tuskin sademetsissä kovin tiheää kasvustoa enää löytyy. Maata ostetaan tuhansia hehtaareja istutuksia varten, siis varsin merkittävä elintarvike se monille ihmisille on.
Ilmastoon nähden ei palmuöljyteollisuudella ole mainittavaa haittaa.

Äänestä

Luin+Fazerin+puolustautuvan+sillä,+että+heidän+palmuöljynsä+on+vastuullisesti+tuotettu.+Pandan+konvehtit+ovat+kuuluneet+meillä+joulun+aikaan+jo+ennen+kuin+Ruotsin+prinsessa+Viktoria+tilasi+niitä+häihinsä.+Suklaan+suhteen+ollaankin+naapurimaiden+kesken++iloisesti+kuin+samaa+perhettä,+sillä+meillä+on+yleensä+arkisuklaana+Cloettan+punaista+Royalia+,+levyssä+on+alla+tummaa+suklaata+ohut+kerros,+palat+kapeita+harkkomaisia,+tuttu++tuote+jo+Hellaksen+ajoilta.++120+gramman+levy+kestää+kahdella+parikin+viikkoa,+joten+hiiren+annoksissa+pysytellään+eikä+se+ole+äkkimakeaakaan.+R...l+on+tehty+ilman+palmuöljyä,+jonka+korvaa+hienompi+ja+kalliimpi+kaakaovoi.+Kaakaovoita+ylistetään+ihmeaineeksi+myös+ihonhoidossa.+Samaisen+levyn+takana+on+myös+merkintä+siitä,+että+kaakao+on+tuotettu+vastuullisesti.+Sademetsien+tuhoaminen+on+taas+vastuuttomuutta.+Pari+pientä+palaa+murretaan+lounaan+jälkkäriksi,+jotenkin+se+on+vaan+tullut+tavaksi+eläkepäivinä.+Lohisopan+hiukan+rasvainen+maku+ei+jäänyt++nytkään+viipymään+kielelle+,+vaan+pehmeänmakea+suklainen,+jospa+se+oli+kaakaovoin+tuntuma.+Vilkaisin+myös+pöytämargariinirasiaan,+tosin+ei+siinä+margariinista+puhuta+mitään,+vaan+kasvirasvalevitteestä.++Tuote+on+hintava+B...l,+jonka+vakuutetaan+alentavan+kolesterolia,+ja+siinä+on+sydänmerkki+ja+vihreä+idun+kuva,+jossa+kerrotaan+lisätyn+kasvistanolia.+Ehkä+se+on+tepsinyt,+sillä+molempien+arvot+ovat+normaalit.+Margariinissa+on+vettä+ja+27+%+rypsiöljyä,+mutta+myös+maininta+vastuullisesti+tuotetusta+palmuöljystä+ilman+määrää.+Koska+levite+sisältää+vain+35+%+rasvaa,+ei+kai+tuota+palmuöljyä+paljoa+ole,+kun+muitakin+asinesosia+luetellaan.+Vastuullisuus+on+päivän+sana,+kun+Kulmunikin+halusi+kantaa+vastuunsa+ja+erosi+hallituksesta.Ramoona

Äänestä
  • Minäkin olen sitä mieltä, että kalanmaksaöljy maistuu paremmalta suklaassa, kuin palmuöljy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minäkin olen sitä mieltä, että kalanmaksaöljy maistuu paremmalta suklaassa, kuin palmuöljy.

    Mielestäni kalanmaksaöljy on sellaisenaan parasta, ilman mitään suklaahöystöjä.

    Äänestä

Luin uutisen että Panda Köpiksessä lähti karkuteille :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luin juuri uutisen, että Pandan suklaista on poistettu palmuöljy. Se on hieno luonnonystävällinen teko. On nyt siirryttävä sinisestä Pandoihin, sillä sinisillä on palmuöljy yhä raaka-aineena. Luin juuri uutisen netistä.
Palmuöljyn tuottaminen hävittää sademetsiä laajoilla alueilla. Se taas lisää ilmaston lämpenemistä ja edistää maapallomme luonnon tuhoutumista.
Palmuöljy on halpaa, ja sitä käytetään ympäri maailman surutta, mm. margariineissa, muroissa, makeisissa ym. jokapäiväisissä tuotteissamme..
Paljon en suklaata syö, mutta silti!

Mkr.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu