Sopisiko bordercollie minulle?

Anonyymi

Itselleni on tullut ajankohtaiseksi toisen koiran hankinta ja olen alkanut miettimään sopisiko minulle bordercollie. Tällä hetkellä minulla on 3-vuotias keskikokoinen villakoira ja haluaisin nyt koiran jolla olisi vahvempi työskentely motivaatio, (todennäköisesti) parempi hermorakenne (tämän hetkinen koira on todella arka vieraita ihmisiä ja koiria kohtaan. Myös herkästi paineistuu ja tämä ilmenee jäätymisellä ja ”korvattomuudella”)ja isomman koira (n.35cm säkäinen tällä hetkellä).

Koira tulisi harrastuskoiraksi pääasiassa tokoon ja agilityyn. Lisäksi esimerkiksi jälkeä yms. haluaisin kokeilla, johon ei villakoirallani ole mitään kiinnostusta ollut.

Itse olen 15-vuotias tyttö ja sen tiedän, ettei motivaationi koiriin (tai muihinkaan eläimiin) ole selkeästi laskemassa:). Tällä hetkellä harrastetaan koirani kanssa tokoa ja agilitya, ja lisäksi harrastan valokuvausta ja ratsastusta. Minulla on paljon kokemusta muistakin eläimistä kuin koirista, mutta myös paljon kokemusta erinrotuisista koirista, kuin villakoirista (rottweilereista, dobermaneista, noutajista, erirotuisista paimenkoirista yms.)

Kiitos jo etukäteen vastauksistanne. :)

6

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuli myös mieleen se, että ”uskaltaisinko” ottaa käyttölinjaista bc:tä? Omaan silmääni ”nätimpiä” ja vähän epäilyttää tuo näyttisten karvan määrä ja niiden työskentely motivaatio yms.

      • Anonyymi

        Käyttölinjainen bc ei ehkä ole paras vaihtoehto harrastamiseen, niillä pitäisi paimentaa. Mieti tilalle vaikka kelpietä.


      • Anonyymi

        Jos epäilet näyttölinjassa työmoottorin määrää, niin suosittelen tapaamaan useampia yksilöitä näistä linjoista. Yksilöissä kun tottakai on paljon eroja. Harrastuksiin jalostetut käyttölinjaiset ja harrastuksiin jalostetut näyttelylinjaiset ovat lähtökohtaisesti kumpikin ihan yhtä hyviä harrastuksiin. Olen nähnyt niin käyttö-, kuin näyttölinjaisiakin, joilla on normaalia heikompi työmoottori.

        Erittäin yleistäen sanoisin että näyttölinjat ovat usein luustoltaan terveempiä, mutta kuitenkaan linja ei sitä terveyttä takaa. Näytöt voivat olla perus harrasteluun huomattavasti helpompia, vähemmän vaativia ja sitä kautta tasapainoisempia harrastuskavereita jos vertaa vietikkääseen käyttölinjaiseen.

        Kantapään kautta oppineena antaisinkin sulle vinkiksi, että tapaa vielä paljon lisää erilaisia yksilöitä ja kysele näistä omistajilta sekä tutki yhdistelmiä laajasti jättäen huomiotta mikä linja siellä pesii.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyttölinjainen bc ei ehkä ole paras vaihtoehto harrastamiseen, niillä pitäisi paimentaa. Mieti tilalle vaikka kelpietä.

        Ei käyttölinjaisella bcllä ole pakko paimentaa, mutta harrastaminen voi olla erittäin haastavaa mm. silmänkäytön ja lähellätyöskentelyn kannalta. Toki arkikin vaikeutuu, kun pitää pitää koiralle paimennuksen suhteen tarkat rajat, ettei lähde käsistä


    • Anonyymi

      Kelppie on vielä enemmän työkoira

      • Anonyymi

        Harrastuslinjainen kelpie on verrattavissa harrastuslinjainen bortsuun, paitsi että kelpiellä on lyhyt turkki.

        Työlinjainen kelpie taas on verrattavissa työlinjaiseen bortsuun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      97
      1625
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      420
      1041
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      962
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      762
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      81
      689
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe