Ano Turtiainen aloittivat yhteistyön
Voi luoja!
James Hirvisaari ja
71
224
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä meille mahtuu, sanoi Liiii Anderssonikin, mahtuu myös sellaisia jotka ovat kovasti erimieltä esimerkiksi mustista..
- Anonyymi
Oho, siinähän on tehokaksikko. Mutta ei minunkaan mieleeni ole mikään mustien edessä polvistuminen, ampumaan joutuisivat ennenkuin ukko nyyskähtäisi kenttään mustien edessä. Kummallista, ruvetaan ihannoimaan taparikollista joka ei elämässään ole muuta saanut aikaan kuin omaisuusrikoksia, pahoinpitelyitä, aseellisia ryöstöjä?
- Anonyymi
Jos luulet, että nykyisessä rasismin vastaisessa ilmiössä on kyse yhdestä poliisista ja yhdestä mustasta miehestä, et ole ymmärtänyt asiaa lainkaan.
Kummallista, etteivät ihmiset kykene ymmärtämään selviäkään asioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos luulet, että nykyisessä rasismin vastaisessa ilmiössä on kyse yhdestä poliisista ja yhdestä mustasta miehestä, et ole ymmärtänyt asiaa lainkaan.
Kummallista, etteivät ihmiset kykene ymmärtämään selviäkään asioita.No sehän tuon maailmanlaajuisen mellakoinnin perusteluna ollut vähä-älyisillä joukkotuhoojilla - tai George Floydin kuolemaa on ainakin perusteluna käytetty mielipuoliselle riehumiselle. Apina kuten Floyd ei ansaitse mitään muuta kuin mullat silmilleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sehän tuon maailmanlaajuisen mellakoinnin perusteluna ollut vähä-älyisillä joukkotuhoojilla - tai George Floydin kuolemaa on ainakin perusteluna käytetty mielipuoliselle riehumiselle. Apina kuten Floyd ei ansaitse mitään muuta kuin mullat silmilleen.
Miks??

Siinä tuli tyhjäpäisen rasistin raivoa ihan malliksi asti.
Ovatko USA:n demokraattien kongressiedustajat kaikki vähä-älyisiä?
Entä ne USA:n kaupunkien pormestarit, jotka ovat antaneet tukensa rasismin vastaisuudelle?
Entä mitä mieltä olet niiden suuryhtiöiden edustajien älykkyydestä, jotka ovat antaneet liikkeelle tukensa. Turtiaiseltakin katkesivat liikesuhteet sekä USA:n että Kanadan toimojoiden kanssa. Ovatko kyseisten maiden urheilupiirien johtajat vajaaälyisiä.
Sinä et sekopäisenä raisitina ymmärrä, mitä on kysymys. On kysymys ihmisarvosta, joka koskee kaikkia ihmisiä yhtälaisesti. Lain ja lainkäytön pitää olla tasa-arvoista kaikkia kansalaisia kohtaan ihonväriin tai uskontoon katsomatta. Jopa sinun kaltaisiasi mielipuolia pitää kohdella oikeuden mukaan.
Ps. Folyd on todellakin apina, kuten minäkin olen. Jo Carl von Linnè kertoi ihmissuvun (Homo) ainoan säilyneen lajin ( sapiens) taksonomiaksi Homo sapiens, Hominidae (isot ihmisapinat). Jos sinä et kuulu Hominidae heimoon, niin alienko sinä olet?
Vähä-älyinen rasisti sinä ainakin olet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miks??
No amerikan Yrjö meni väärennetyllä 20$ ostaan nortti askii niin myyjä pyyti askia takas, mutta Yrjöpä ei antanut vaan meni mielensä pahoitettuna autoon istumaan ja istua nökötti kunnes jenkkilän seriffillä palo pinna ja loppu onkin rikoshistorian kertausta, , ja täläkin vedetään herneet nenään ja sotketaan tuomiokirkon kivetykset sprei maalilla ollaan me hölmölässä.

Varastamisenko takia George murhattiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varastamisenko takia George murhattiin?
Pääasia, että jenkeissä on yksi yrjö vähemmän tekemässä kolttosia, pahat aina mielessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääasia, että jenkeissä on yksi yrjö vähemmän tekemässä kolttosia, pahat aina mielessä.
Sekö on mielestäsi pääasia?
Jos poliisi olisi koulutettu paremmin, ei Floyd olisi kuollut, eikä tappaja saamalla linnatuomiota mahdollisesti kahden muun kokemattoman poliisin kanssa.
Jos Floydin surmanneen poliisin toimintaan olisi puututtu edes sen viidennentoista valituksen jälkeen, tätä ei olisi tapahtunut.
Jos USA:n yhteiskunta olisi tasa-arvoinen ilman rakenteellista ja asenteellista rasismia, tätä ei luultavasti olisi tapahtunut.
Suomen sivistystason kannalta "pääasia" olisi, että kaltaisesi vanhat raisitiset fossiilit siirtyisivät mahdollisimman nopeasti kasvattamaan koiranputkea. Nuorempi koulutettu ikäluokka kun on monin verroin fiksumpaa ja sivistyneepää muutamia persumulkkuja lukuun ottamatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekö on mielestäsi pääasia?
Jos poliisi olisi koulutettu paremmin, ei Floyd olisi kuollut, eikä tappaja saamalla linnatuomiota mahdollisesti kahden muun kokemattoman poliisin kanssa.
Jos Floydin surmanneen poliisin toimintaan olisi puututtu edes sen viidennentoista valituksen jälkeen, tätä ei olisi tapahtunut.
Jos USA:n yhteiskunta olisi tasa-arvoinen ilman rakenteellista ja asenteellista rasismia, tätä ei luultavasti olisi tapahtunut.
Suomen sivistystason kannalta "pääasia" olisi, että kaltaisesi vanhat raisitiset fossiilit siirtyisivät mahdollisimman nopeasti kasvattamaan koiranputkea. Nuorempi koulutettu ikäluokka kun on monin verroin fiksumpaa ja sivistyneepää muutamia persumulkkuja lukuun ottamatta.kyseessä oli ammattirikollen narkkari väkivaltatuomio 5 vuotta linnaa jatkuvia varkauksia
naurettava tyyppi josta tuli muka rotutasa-arvon symboli, tietämättään, narkkaritaparikollisesta
viikonloppuna nyt tehtiin lähellä Chicagossa 18 murhaa vuorokauden aikana
Chicago sees its deadliest day in 60 years with 18 murders in 24 hours esim. 18-vuotias
https://www.facebook.com/lhfirm/posts/teen-killed-18-year-old-lazarra-daniels-was-shot-killed-in-the-4200-block-of-wes/690038424902261/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekö on mielestäsi pääasia?
Jos poliisi olisi koulutettu paremmin, ei Floyd olisi kuollut, eikä tappaja saamalla linnatuomiota mahdollisesti kahden muun kokemattoman poliisin kanssa.
Jos Floydin surmanneen poliisin toimintaan olisi puututtu edes sen viidennentoista valituksen jälkeen, tätä ei olisi tapahtunut.
Jos USA:n yhteiskunta olisi tasa-arvoinen ilman rakenteellista ja asenteellista rasismia, tätä ei luultavasti olisi tapahtunut.
Suomen sivistystason kannalta "pääasia" olisi, että kaltaisesi vanhat raisitiset fossiilit siirtyisivät mahdollisimman nopeasti kasvattamaan koiranputkea. Nuorempi koulutettu ikäluokka kun on monin verroin fiksumpaa ja sivistyneepää muutamia persumulkkuja lukuun ottamatta.Jos Floyd olisi pidetty rikoksistaan linnassa loppuikänsä tuotakaan ei olisi tapahtunut.
Sama tilanne Suomessa: Päästetään jo moninkertainen murhaaja vapaalle, no miten käykään?
Joku taas menettää henkensä, kuten on käynyt "nahkahanskamurhaajan" kohdalla.
USA:n yhteiskunnasta ei koskaan voi edes tulla tasa-arvoista, musta on musta vaikka voissa paistaisit.
Yhtä vähämielistä on Suomessa valittaa mustien kokemasta rasismista, joka on afrikkalaisperäisten kohdalla pahinta - tutkimuksien mukaan!
No, väestön määrään suhteutettuna tekevät myös raiskausrikoksia eniten Suomessa,
eli ihan itse pilaavat maineensa, kuten mustalaiset varastelemalla! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä tuli tyhjäpäisen rasistin raivoa ihan malliksi asti.
Ovatko USA:n demokraattien kongressiedustajat kaikki vähä-älyisiä?
Entä ne USA:n kaupunkien pormestarit, jotka ovat antaneet tukensa rasismin vastaisuudelle?
Entä mitä mieltä olet niiden suuryhtiöiden edustajien älykkyydestä, jotka ovat antaneet liikkeelle tukensa. Turtiaiseltakin katkesivat liikesuhteet sekä USA:n että Kanadan toimojoiden kanssa. Ovatko kyseisten maiden urheilupiirien johtajat vajaaälyisiä.
Sinä et sekopäisenä raisitina ymmärrä, mitä on kysymys. On kysymys ihmisarvosta, joka koskee kaikkia ihmisiä yhtälaisesti. Lain ja lainkäytön pitää olla tasa-arvoista kaikkia kansalaisia kohtaan ihonväriin tai uskontoon katsomatta. Jopa sinun kaltaisiasi mielipuolia pitää kohdella oikeuden mukaan.
Ps. Folyd on todellakin apina, kuten minäkin olen. Jo Carl von Linnè kertoi ihmissuvun (Homo) ainoan säilyneen lajin ( sapiens) taksonomiaksi Homo sapiens, Hominidae (isot ihmisapinat). Jos sinä et kuulu Hominidae heimoon, niin alienko sinä olet?
Vähä-älyinen rasisti sinä ainakin olet.Minusta älykäs ihminen ei riehaannu rikkomaan ja tuhoamaan yhtään mitään - eli tyhjäpäitä ovat olkoon puoluepoliittiselta kannaltaan mitä hyvänsä.
Ei tuollaiseen ole järjellistä puolustusta.
Mutta sinä, myönnät itekin olevasi apina, tai vastaavalla tasolla älyllisesti, jonka uskon kyllä heti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Floyd olisi pidetty rikoksistaan linnassa loppuikänsä tuotakaan ei olisi tapahtunut.
Sama tilanne Suomessa: Päästetään jo moninkertainen murhaaja vapaalle, no miten käykään?
Joku taas menettää henkensä, kuten on käynyt "nahkahanskamurhaajan" kohdalla.
USA:n yhteiskunnasta ei koskaan voi edes tulla tasa-arvoista, musta on musta vaikka voissa paistaisit.
Yhtä vähämielistä on Suomessa valittaa mustien kokemasta rasismista, joka on afrikkalaisperäisten kohdalla pahinta - tutkimuksien mukaan!
No, väestön määrään suhteutettuna tekevät myös raiskausrikoksia eniten Suomessa,
eli ihan itse pilaavat maineensa, kuten mustalaiset varastelemalla!Ne lääkkeet.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekö on mielestäsi pääasia?
Jos poliisi olisi koulutettu paremmin, ei Floyd olisi kuollut, eikä tappaja saamalla linnatuomiota mahdollisesti kahden muun kokemattoman poliisin kanssa.
Jos Floydin surmanneen poliisin toimintaan olisi puututtu edes sen viidennentoista valituksen jälkeen, tätä ei olisi tapahtunut.
Jos USA:n yhteiskunta olisi tasa-arvoinen ilman rakenteellista ja asenteellista rasismia, tätä ei luultavasti olisi tapahtunut.
Suomen sivistystason kannalta "pääasia" olisi, että kaltaisesi vanhat raisitiset fossiilit siirtyisivät mahdollisimman nopeasti kasvattamaan koiranputkea. Nuorempi koulutettu ikäluokka kun on monin verroin fiksumpaa ja sivistyneepää muutamia persumulkkuja lukuun ottamatta.Persukakarat, pysykää omalla palstalla. Myötähäpeä on ainoa tunne.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta älykäs ihminen ei riehaannu rikkomaan ja tuhoamaan yhtään mitään - eli tyhjäpäitä ovat olkoon puoluepoliittiselta kannaltaan mitä hyvänsä.
Ei tuollaiseen ole järjellistä puolustusta.
Mutta sinä, myönnät itekin olevasi apina, tai vastaavalla tasolla älyllisesti, jonka uskon kyllä heti.No sinäkö et ole Homo sapiens? Alienko olet vai mikä?
Sinun älyllistä tasoasi on melko vaikea enää alittaa. Samoin on sinun sivistystasosi kohdalla. Ihan kirjoituksistasi olen tuon päätellyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persukakarat, pysykää omalla palstalla. Myötähäpeä on ainoa tunne.....
Mitkä persukakarat? Ei tuon kirjoittaja ainakaan persu ole, enkä huomannut kommentissa mitään kakaramaisuutta...toisin kuin sinulla.
Taitaa dementia painaa jo pahasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sinäkö et ole Homo sapiens? Alienko olet vai mikä?
Sinun älyllistä tasoasi on melko vaikea enää alittaa. Samoin on sinun sivistystasosi kohdalla. Ihan kirjoituksistasi olen tuon päätellyt.No kirjoitteleppa sitten järkevä puolustelu tuolle riehumiselle ja tuhoamiselle jota alkavat harrastaa "mielenosoituksissaan" ???
No, sana on vapaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekö on mielestäsi pääasia?
Jos poliisi olisi koulutettu paremmin, ei Floyd olisi kuollut, eikä tappaja saamalla linnatuomiota mahdollisesti kahden muun kokemattoman poliisin kanssa.
Jos Floydin surmanneen poliisin toimintaan olisi puututtu edes sen viidennentoista valituksen jälkeen, tätä ei olisi tapahtunut.
Jos USA:n yhteiskunta olisi tasa-arvoinen ilman rakenteellista ja asenteellista rasismia, tätä ei luultavasti olisi tapahtunut.
Suomen sivistystason kannalta "pääasia" olisi, että kaltaisesi vanhat raisitiset fossiilit siirtyisivät mahdollisimman nopeasti kasvattamaan koiranputkea. Nuorempi koulutettu ikäluokka kun on monin verroin fiksumpaa ja sivistyneepää muutamia persumulkkuja lukuun ottamatta.Ja yrjötkö saa jatkaa rikoksien tekemistä vapaasti ilman seurauksia? Ei se kuule mene niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekö on mielestäsi pääasia?
Jos poliisi olisi koulutettu paremmin, ei Floyd olisi kuollut, eikä tappaja saamalla linnatuomiota mahdollisesti kahden muun kokemattoman poliisin kanssa.
Jos Floydin surmanneen poliisin toimintaan olisi puututtu edes sen viidennentoista valituksen jälkeen, tätä ei olisi tapahtunut.
Jos USA:n yhteiskunta olisi tasa-arvoinen ilman rakenteellista ja asenteellista rasismia, tätä ei luultavasti olisi tapahtunut.
Suomen sivistystason kannalta "pääasia" olisi, että kaltaisesi vanhat raisitiset fossiilit siirtyisivät mahdollisimman nopeasti kasvattamaan koiranputkea. Nuorempi koulutettu ikäluokka kun on monin verroin fiksumpaa ja sivistyneepää muutamia persumulkkuja lukuun ottamatta.Meehän nuolemaan huntuakkojen anusta. Siellä on hyvät aromit hunnun helman alla, maistuis varmaan sullekin. Juu ja yrjöt monttuun jos ei o rehellinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä tuli tyhjäpäisen rasistin raivoa ihan malliksi asti.
Ovatko USA:n demokraattien kongressiedustajat kaikki vähä-älyisiä?
Entä ne USA:n kaupunkien pormestarit, jotka ovat antaneet tukensa rasismin vastaisuudelle?
Entä mitä mieltä olet niiden suuryhtiöiden edustajien älykkyydestä, jotka ovat antaneet liikkeelle tukensa. Turtiaiseltakin katkesivat liikesuhteet sekä USA:n että Kanadan toimojoiden kanssa. Ovatko kyseisten maiden urheilupiirien johtajat vajaaälyisiä.
Sinä et sekopäisenä raisitina ymmärrä, mitä on kysymys. On kysymys ihmisarvosta, joka koskee kaikkia ihmisiä yhtälaisesti. Lain ja lainkäytön pitää olla tasa-arvoista kaikkia kansalaisia kohtaan ihonväriin tai uskontoon katsomatta. Jopa sinun kaltaisiasi mielipuolia pitää kohdella oikeuden mukaan.
Ps. Folyd on todellakin apina, kuten minäkin olen. Jo Carl von Linnè kertoi ihmissuvun (Homo) ainoan säilyneen lajin ( sapiens) taksonomiaksi Homo sapiens, Hominidae (isot ihmisapinat). Jos sinä et kuulu Hominidae heimoon, niin alienko sinä olet?
Vähä-älyinen rasisti sinä ainakin olet.Kaikki ovat luotuja ja ovat Aatamin sekä Eevan jälkeläisiä! Ei mitään evoluutiosatuja tähän.
- Anonyymi
älytön ketju. pävittelyä
Kaksi takarivin tahvoa ei aloita yhteistyötä
emme kuule heistä enää koskaan oleellisesti mitään
se siitä
ei nämä pysty keskittymään ja tekemään eduskuntatyötä, vrt. juha mieto voitto hellsten lasse viren .... ihan saman mihin liittoutuvat
voisin luetella taltä istumalta mediahenkilöitä joistain akateemisesta näihin kansakoulunkäyneisiin joista hetken kuulimme jotain ja sitten he katosivat koko sininen puolue (soinistakaan ette kuule enää mitään) koko ske puolue
pienin rajoituksin kansalaispuolue
no, parista vaidaan kuulla, väyrynen, kattelus ... - Anonyymi
Äärioikeisto, perussuomalaisten leiristä huokuu viha ja rasismi.
Viimevuonna yrittivät eduskunnassa krimilisoida suomen lainsääntö sitten että maalittaminen ja rasistinen ilmaisu olisi sallittavampaa, hallitus oikeusministeri Henrikssonin suulla tyrmäsi tämän äärirasistisen aloitteen.
Pertikki- Anonyymi
Perussuomalaiset ovat myös rummuttaneet sananvapauden nimissä kunnianloukkauspykälien lieventämistä.
Heidän polulisminsa perustuu erittäin raflaavaan kielenkäyttöön, joka ajoittain ylittää laillisuuden rajat. Tämän kielenkäytön suitsemista he tietenkin yrittävät kaikin keinoin vastustaa.
Kun Suomen lain mukaan tuomittu ilmoittaa tuomion olevan heidän piireissään vain sulka hattuun, täytyy kyseisissä piireissä olla ihmisiä, jotka katsovat olevansa Suomen lain yläpuolella. Sellainen ajattelu ei kuulu järjestäytyneeseen yhteiskuntaan.
- Anonyymi
Persut, Suomen Perustan julkaisu saa valtion tukea julkaisuun " Totuus kiihoittaa "
Julkaisussa tuodaan esiin " jos nainen raiskataan se on naisen syy "
Ministeri Hanna Kosonen äsken, julkaisun avustus tutkitaan, edistääkö tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.- Anonyymi
se on kepuakka menneen ajan lumia
- Anonyymi
Tänään kirjasta on YLE:n nettisivuilla pitkähkö juttu. Perussuomalaiset ovat kilvan irtisanoutumassa kirjasta mutta kirjailija itse väittää saaneensa kirjalle täyden hyväksynnän.
Teksti oli poikkeuksellisen törkeää ja naisia halveksivaa. Mutta mitä muuta voi perussuomalaiselta miespuoliselta homoseksuaalilta odottaa?
Seuraavassa hyvä esimerkki poliittisesta kiemusrtelusta:
"Suomen Perusta poisti keskiviikkona Hankamäen kirjan nettisivuiltaan. Ajatuspajan mukaan kirjan julkaisu “keskeytetään uudelleenarvioinnin ajaksi”.
Suomen Perustan mukaan ulkopuolisilta tekijöiltä tilatut julkaisut eivät ole sen kannanottoja.
Ajatuspaja siis haluaa sanoutua irti itse hyväksymästään ja omissa nimissään julkaisemasta
kirjasta."
Kirjoittaja:
"Hankamäen mukaan Suomen Perustan hallituksen varapuheenjohtaja Matias Turkkila on lukenut kirjan kokonaan, ja ollut sisällön suhteen “täysin samoilla linjoilla” Hankamäen kanssa."
Turkkila:
"– En todellakaan hyväksy Hankamäen kaikkia näkemyksiä. Joiltain osin samaa mieltä, Turkkila totesi. "
Ota näistä sitten selvää.
- Anonyymi
James Hirvisaaren poliittisista aatteista ja Turtilaisen kannattaa keskustella
ne ovat erinomaista ajantappokamaa - Anonyymi
Mistä on kyse https://twitter.com/hirvisaarijames/status/1270395536223490049
tässä maassa - Anonyymi
James Hirvisaari on aidosti syvästi uskovainen ja teologian kandidaatti Helsingin yliopistossa ja tekee maisteriopintoja ja väitöskirjaa teologiasta tulevaisuudesta ja aikoo kirjoittaa papillisen jatko-osan en tiedä tuleeko se sitten katekismukseen vai Paavalin kirjeisiin
- Anonyymi
Halla-aho on uskovainen hurskas mies eikä hyväksy syntistä elämää, sen tähden opiskeli kirkkoslaavia.
- Anonyymi
Kaikkeen se entinen veturikuski taipuu;) Hirvisaari on teologian kandi Helsingin yliopistosta, ei yliopistossa. Syvästi uskovaisen miehen vaimo tituleeraa itseään astrologiksi. Molemmat uskoo satuihin:)))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halla-aho on uskovainen hurskas mies eikä hyväksy syntistä elämää, sen tähden opiskeli kirkkoslaavia.
Kirkkoslaavi ei ole uskonto vaan balkanin slaavilaisten kielten kantaäiti eli Halla-aho puhuu noin 10 kieltä mm. ukrainaa ja serbiaa ja tietenkin venäjää
on
työskennellyt virkamiehenä Ukrainassa Suomen valitolla ja on alueen kulttuurin ja politiikan tuntija
Halla-aho ei ole opiskellut kirkkoslaavia kuten lehtimiehet väärin siteeraavat vaan muinaisbulgariaa joka on balkanin alueen slaavilaisten kielten perusta myös venäjän
Halla-aho on siis slavisti, kielittieteilijä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkkoslaavi ei ole uskonto vaan balkanin slaavilaisten kielten kantaäiti eli Halla-aho puhuu noin 10 kieltä mm. ukrainaa ja serbiaa ja tietenkin venäjää
on
työskennellyt virkamiehenä Ukrainassa Suomen valitolla ja on alueen kulttuurin ja politiikan tuntija
Halla-aho ei ole opiskellut kirkkoslaavia kuten lehtimiehet väärin siteeraavat vaan muinaisbulgariaa joka on balkanin alueen slaavilaisten kielten perusta myös venäjän
Halla-aho on siis slavisti, kielittieteilijäHalla-Aho on ehkä käynyt Ukrainassa turistina, mutta ei virkamiehenä koska hän ei ole koskaan ollut virkamies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkkoslaavi ei ole uskonto vaan balkanin slaavilaisten kielten kantaäiti eli Halla-aho puhuu noin 10 kieltä mm. ukrainaa ja serbiaa ja tietenkin venäjää
on
työskennellyt virkamiehenä Ukrainassa Suomen valitolla ja on alueen kulttuurin ja politiikan tuntija
Halla-aho ei ole opiskellut kirkkoslaavia kuten lehtimiehet väärin siteeraavat vaan muinaisbulgariaa joka on balkanin alueen slaavilaisten kielten perusta myös venäjän
Halla-aho on siis slavisti, kielittieteilijäHah kielitieteilijä hah.
Kaukana sivistyneestä kielenkäyttäjästä, mm. kuuluisa blogi kirjoitus.
Rasisti muukalaisvihaaja joka keplotellut urallallaan saamatta yhteiskunnallisesti mitään merkittävää aikaan, talousosaaminen on nolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah kielitieteilijä hah.
Kaukana sivistyneestä kielenkäyttäjästä, mm. kuuluisa blogi kirjoitus.
Rasisti muukalaisvihaaja joka keplotellut urallallaan saamatta yhteiskunnallisesti mitään merkittävää aikaan, talousosaaminen on nolla.Halla-Ahola on yksi ammattikoulutus, tarjoilija. Jos töihin joutuisi, olematon talousosaaminen ei haittaisi kun lähes kaikki maksavat kortilla eikä tarjoilijan tarvitse räknätä vaihtorahojen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halla-Ahola on yksi ammattikoulutus, tarjoilija. Jos töihin joutuisi, olematon talousosaaminen ei haittaisi kun lähes kaikki maksavat kortilla eikä tarjoilijan tarvitse räknätä vaihtorahojen kanssa.
Eihän tuo mitään, onhan meillä PM Sokoksen kassatyttö - vaikea sanoa kumpi parempi.
- Anonyymi
Tutkimuksen tavoitteena ja pääaiheena on ollut perehtyä tarkasti edesmenneen suomalaisen lähetyssaarnaajan Mauri Viksténin pelastusopillisiin näkemyksiin ja erityisesti hänen vanhurskauttamisoppiinsa helluntailaisessa kontekstissa 1970–90-luvuilla.
Tutkimusaineiston päälähteinä ovat olleet Mauri Viksténin kirjoittamat kaksi opillista kirjaa ja lähes 250 puhetallennetta. Tutkimuksen metodina on ollut systemaattinen analyysi eli Mauri Viksténin esittämien kristinopillisten käsitteiden, väitteiden ja argumenttien johdonmukainen tarkastelu. Mauri Viksténin näkemyksiä on peilattu tarvittavassa määrin myös helluntaiseurakuntien yleiseen opetukseen, mutta kyseessä ei ole varsinainen vertaileva tutkimus. Tutkimuksessa nostetaan esiin myös tarve joidenkin keskeisten pelastusopillisten käsitteiden tarkentamiselle - Anonyymi
Tutkimus osoittaa Mauri Viksténin edustaneen äärimmäisen vankasti sellaista käsitystä, että Jumalaan evankeliumin kautta turvautuva ihminen on vain ja ainoastaan uskonsa perusteella sataprosenttisesti vanhurskas ja siten Jumalan hyväksymä juuri sellaisena kuin hän on. Niin ollen sielun pelastus ei ole missään määrin ihmisen ja Jumalan yhteistyötä vaan kertakaikkista lahjaa. Luterilaisuus ja helluntailaisuus ovat kumpikin toimineet suomalaisen kristillisyyden viitekehyksenä Mauri Viksténin omaksumille kristinopillisille käsityksille, ja hänen elämäntyönsä onkin toteuttanut selkeästi reformaation ja uskonpuhdistuksen henkeä.
Tutkimuksessa todetaan, että Mauri Viksténin edustamaa vanhurskauttamisoppia ei ole sellaisenaan välttämättä yleisesti omaksuttu helluntailiikkeessä. Sen tähden johtopäätöksissä on esitelty muutamia kriittisiä pisteitä helluntaiopissa ja käytännöissä, ja niihin on muotoiltu joitakin suosituksia ja ratkaisuehdotuksia. Vähäiset tai paikalliset hienosäädöt eivät ehkä riittäisi, jos helluntaiherätyksen uudistumista Mauri Viksténin opetuksien pohjalta tavoiteltaisiin, sillä sellaiseen tarvittaisiin luultavasti laajempi opillinen paradigman muutos.
Tekijä toivoo, että jokainen tutkielmaan perehtynyt lukija ymmärtää, mikä on ollut Mauri Viksténin erittäin armopitoisen julistuksen syvin ydin ja sen teologiset perustelut, kuinka hänen opetuksensa on suhteutunut helluntailaiseen opinkenttään ja identiteettiin, ja miksi hänen näkemystensä huomioon ottaminen erityisesti helluntailiikkeessä on erittäin suositeltavaa.- Anonyymi
Kun kopioi muiden kirjoituksia, olisi kohteliasta mainita mistä kopioi.
- Anonyymi
Otteita teoksesta James Hirvisaari
Lähetyssaarnaaja Mauri Vikstenin käsityksiä pelastusopista ja erityisesti vanhurskauttamisopista- Anonyymi
Onko teokset kirjoitettu lähetyssaarnaaja-asennossa?
- Anonyymi
Se on hienoa kun voivat.
- Anonyymi
Helluntalaiset edustaa ääriuskovaisia, ei ihme että perussuomalaiset uskovat esittävät tyypillistä roolia sanomisissaan lahkossa.
- Anonyymi
Helluntailaiset ovat ainakin pääasiassa nuoren Maan kreationisteja, joille maailmankaikkeus on 6000 vuotta vanha ja kaikki maailman eläinlajit seilaamassa vuoden ajan Nooan arkissa täyttä faktaa.
Vaikka oppi on täysin vastoin luonnontieteellistä tietoa, niin siihen uskotaan näissä piireissä vahvasti. Miten tämä eroaa islaminuskoisten maailmankuvasta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaiset ovat ainakin pääasiassa nuoren Maan kreationisteja, joille maailmankaikkeus on 6000 vuotta vanha ja kaikki maailman eläinlajit seilaamassa vuoden ajan Nooan arkissa täyttä faktaa.
Vaikka oppi on täysin vastoin luonnontieteellistä tietoa, niin siihen uskotaan näissä piireissä vahvasti. Miten tämä eroaa islaminuskoisten maailmankuvasta?Helluntalaiset eivät tiettävästi murhaa sellaisia joita arvelevat "vääräuskoisiksi"
Sellainen pieni ero. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntalaiset eivät tiettävästi murhaa sellaisia joita arvelevat "vääräuskoisiksi"
Sellainen pieni ero.Kristityt eivät enää liiemmin tapa uskonsa takia, mutta jos olettaa arabien uskonnollisen kulttuurin olevan muutaman sata vuotta länsimaista kristillisyyttä jäljessä, niin samassa vaiheessa kristityt tappoivat väärin uskovia senkun kerkisivät.
Poikkeuksia tosin on. USA:ssa on tehty uskovien taholta iskuja aborttiklinikoille ja ainakin yksi lääkäri on murhattu fundamentalistikristityn toimesta. Intiassa ja Afrikassa esiintyy kristillispohjaista terrorismia, jossa vääräuskoisia tapetaan.
En tiedä onko kyse helluntailaisuudesta, mutta fundamentalistisesta kristillisyydestä kuitenkin.
Kyse ei ole toisen uskonnon paremmuudesta, vaan siitä ettei länsimaita enää hallita uskonnolla kuten keskiajalla hallittiin ja eräitä arabimaita hallitaan nyt. Ei Mooseksen laki paljoa Sharialaista eroa. Molemmat ovat saman Abrahamin ja Iisakin Jumalan sanelemia uskovaisten mielestä. Juutalaisilla, islamilaisilla ja kristityillähän on sama Jumala. Uskonoppi vaan on erilainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityt eivät enää liiemmin tapa uskonsa takia, mutta jos olettaa arabien uskonnollisen kulttuurin olevan muutaman sata vuotta länsimaista kristillisyyttä jäljessä, niin samassa vaiheessa kristityt tappoivat väärin uskovia senkun kerkisivät.
Poikkeuksia tosin on. USA:ssa on tehty uskovien taholta iskuja aborttiklinikoille ja ainakin yksi lääkäri on murhattu fundamentalistikristityn toimesta. Intiassa ja Afrikassa esiintyy kristillispohjaista terrorismia, jossa vääräuskoisia tapetaan.
En tiedä onko kyse helluntailaisuudesta, mutta fundamentalistisesta kristillisyydestä kuitenkin.
Kyse ei ole toisen uskonnon paremmuudesta, vaan siitä ettei länsimaita enää hallita uskonnolla kuten keskiajalla hallittiin ja eräitä arabimaita hallitaan nyt. Ei Mooseksen laki paljoa Sharialaista eroa. Molemmat ovat saman Abrahamin ja Iisakin Jumalan sanelemia uskovaisten mielestä. Juutalaisilla, islamilaisilla ja kristityillähän on sama Jumala. Uskonoppi vaan on erilainen.Sanotaan nyt selvästi ilman sarvia ja hampaita: Kristityt eivät murhaa uskonsa takia kuten muhamettilaiset. Tuosta löytyy kyllä "todisteita" melkoisen pienellä etsimisellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanotaan nyt selvästi ilman sarvia ja hampaita: Kristityt eivät murhaa uskonsa takia kuten muhamettilaiset. Tuosta löytyy kyllä "todisteita" melkoisen pienellä etsimisellä.
Sanotaan selvästi ilman sarvia ja hampaita. Historiassa kristityt ovat uskonsa takia tappaneet enemmän ihmisiä kuin muhamettilaiset ikinä.
Ja kuten totesin, ne teot eivät ole vielä jääneet kokonaan historiaan:
Wiki:
"Esimerkiksi aborttia vastustanut kristitty terroristi James Charles Kopp ampui Yhdysvalloissa aborttiklinikan lääkärin tohtori Barnett Slepian. Kristityt ovat suorittaneet myös useita muita hyökkäyksiä aborttiklinikoita vastaan. "
"Vuonna 1987 Ugandassa perustettiin kristinuskoa ja afrikkalaista magiaa yhdistelevä Lord's Resistance Army, joka on surmannut arviolta 12 000 ihmistä."
"1989 perustettiin äärikristillinen National Liberation Front of Tripura -terroristijärjestö. Se pyrkii Tripuran valtion irrottamiseen Intiasta itsenäiseksi valtioksi, joka järjestön mukaan tulisi olemaan osa jumalan ja Jeesuksen valtakuntaa."
"2. lokakuuta 2004 kristitty terroristiryhmä tappoi 44 hindua ja haavoitti 118:a Intiassa."
Nyt tietenkin tulee "No true Scotsman" argumentti, mutta nuo ihmiset pitävät itseään kristittyinä ja heidät tunnetaan kristittyinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanotaan nyt selvästi ilman sarvia ja hampaita: Kristityt eivät murhaa uskonsa takia kuten muhamettilaiset. Tuosta löytyy kyllä "todisteita" melkoisen pienellä etsimisellä.
Kristityt eivät murhaa enään, kovinkaan usein. Onko termi ''ristiretket'' ihan tuntematon ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityt eivät murhaa enään, kovinkaan usein. Onko termi ''ristiretket'' ihan tuntematon ??
No jaa..miten tuo sitte korreloi tämän päivän kanssa? Ihan hippasen eri asia satoja vuosia sitten taphtuneet. Sitäpaitsi kaikkein aikojen tehokkain murhaajaporukka on kyllä muslimit.
Mutta jos noin on, niin kai se sitten on, että muslimi on parasta mitä Suomenmaalle voi tapahtua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jaa..miten tuo sitte korreloi tämän päivän kanssa? Ihan hippasen eri asia satoja vuosia sitten taphtuneet. Sitäpaitsi kaikkein aikojen tehokkain murhaajaporukka on kyllä muslimit.
Mutta jos noin on, niin kai se sitten on, että muslimi on parasta mitä Suomenmaalle voi tapahtua?Kun huomioi kristittyjen uskonsodat, ristiretket, miekkalähetyksen, kerettiläisten ja noitien murhat, eivät islamilaiset taida päästä lähellekään.
Esimerkiksi pelkästää Pärttulin yön ja sitä seuranneiden hugenoottien vainojen arvellaan tappaneen n. 70 000 ihmistä.
Paavi Gregorius XIII järjesti tapahtuman kunniaksi Roomassa juhlamenoja.
Noitavainoissa kuoli moninkertainen määrä ihmisiä ( 250 000?) ja inkvisition uhrien todellista määrää ei tiedä kukaan.
Ei kristinusko poikkeuksellisen julma uskonto ole ollut. Sitä on vain harjoitettu niin laajalla alueella niin kauan, että historian aikana on syntynyt pahaa jälkeä. Kun lukee vanhaa testamenttia, niin kyllä siinäkin juutalaiset tuhosivat kokonaisten kaupunkien väestöjä jumalansa määräyksestä. VT määrää kuolemantuomion lukuisista "rikoksista", joita tänä päivänä ei edes pidettäisi ranhgaistavina tekoina.
Esimerkkinä vaikka seuraava:
»Jos papin tytär häpäisee itsensä harjoittamalla haureutta, hän samalla häpäisee isänsä; siksi hänet on poltettava.» (3. Moos. 21:9)
Islamilaisuudesta tekee erikoisen se, että sen harjoittamat raakuudet tapahtuvat vielä meidänkin aikanamme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jaa..miten tuo sitte korreloi tämän päivän kanssa? Ihan hippasen eri asia satoja vuosia sitten taphtuneet. Sitäpaitsi kaikkein aikojen tehokkain murhaajaporukka on kyllä muslimit.
Mutta jos noin on, niin kai se sitten on, että muslimi on parasta mitä Suomenmaalle voi tapahtua?Eihän pekka peruspersu voi ymmärätää:))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityt eivät murhaa enään, kovinkaan usein. Onko termi ''ristiretket'' ihan tuntematon ??
Vähitellen Muhamed sai kannattajia ja voimaa puolelleen. Näin Muhamedista tuli rosvopäällikkö joka ryösti, murhasi ja alisti. Medinan 700 sadalta juutalaiselta katkaistiin kaula, juuri niin kuin Isis nykyään on tehnyt. Koraanin mukaan uudet suurat syrjäyttävät vanhat. Intiassa muslimit tappoivat miljoonia. Siksi siellä edelleen on ristiriitoja muslimien kanssa.
Alle sadassa vuodessa islam oli levinnyt väkivalloin Arabiaan ja Pohjois-Afrikkaan ja myöhemmin myös Eurooppaan. Valloitetuilla oli mahdollisuus joko kääntyä islamiin tai alistua toisen luokan kansalaiseksi, joka maksoi veroa tai kuolla.
Ristiretket syntyivät juuri siitä syystä, että islam vainosi Jerusalemissa ja muuallakin kristittyjä. Eurooppalaisia pyydettiin apuun. Mitä tahansa pahaa ristiretkeläiset sitten tekivätkin, islam oli ristiretkien syy.
Tällä hetkellä Iran julistaa Israelin valtion tuhoa, kuten Iranin tukemat Hezbollah Libanonissa, Hamas Gazassa. Turkkia islamisoiva Erdogan haluaa uudistaa Ottomaanien imperiumin ja puhuu Jerusalemin valloituksesta.
Uskontona islam on kristinuskosta kaukana kuin itä on lännestä. - Anonyymi

Uskontona islam on kristinuskosta kaukana kuin itä on lännestä.Hahhaaa...persut kirjoittaa historian uusiksi:)))))))))))))))))))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahhaaa...persut kirjoittaa historian uusiksi:)))))))))))))))))))
Ja tollo suvakki haluaa polttaa historian kirjat ja kaadella patsaat jotka historiasta kertovat,,
Hahhahaa,,kuinkas ollakkaan, mikään ei ole niin PÖLJÄ kuin suvakki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähitellen Muhamed sai kannattajia ja voimaa puolelleen. Näin Muhamedista tuli rosvopäällikkö joka ryösti, murhasi ja alisti. Medinan 700 sadalta juutalaiselta katkaistiin kaula, juuri niin kuin Isis nykyään on tehnyt. Koraanin mukaan uudet suurat syrjäyttävät vanhat. Intiassa muslimit tappoivat miljoonia. Siksi siellä edelleen on ristiriitoja muslimien kanssa.
Alle sadassa vuodessa islam oli levinnyt väkivalloin Arabiaan ja Pohjois-Afrikkaan ja myöhemmin myös Eurooppaan. Valloitetuilla oli mahdollisuus joko kääntyä islamiin tai alistua toisen luokan kansalaiseksi, joka maksoi veroa tai kuolla.
Ristiretket syntyivät juuri siitä syystä, että islam vainosi Jerusalemissa ja muuallakin kristittyjä. Eurooppalaisia pyydettiin apuun. Mitä tahansa pahaa ristiretkeläiset sitten tekivätkin, islam oli ristiretkien syy.
Tällä hetkellä Iran julistaa Israelin valtion tuhoa, kuten Iranin tukemat Hezbollah Libanonissa, Hamas Gazassa. Turkkia islamisoiva Erdogan haluaa uudistaa Ottomaanien imperiumin ja puhuu Jerusalemin valloituksesta.
Uskontona islam on kristinuskosta kaukana kuin itä on lännestä."Ristiretket syntyivät juuri siitä syystä, että islam vainosi Jerusalemissa ja muuallakin kristittyjä. "
Wiki:
"Ristiretket olivat paavin hyväksymiä, uskonnollisesti motivoituja sotaretkiä erityisesti keskiajalla. Aluksi tarkoitus oli vallata Jerusalem takaisin kristittyjen hallintaan, koska Egyptin fatimidit olivat estäneet pyhiinvaellukset sinne.[1] Ristiretket alkoivat sen takia aseellisina "pyhiinvaelluksina" Välimeren itärannikolle 1000-luvun lopussa. Ne eivät kuitenkaan kohdistuneet muslimeja, vaan seldzukkeja eli "persialaisia" vastaan, sillä muslimeja pidettiin vielä ainoastaan kristillisenä harhaoppina."
Ensimmäiset ristiretket eivät suuntautuneet lainkaan islaminuskoisia vastaan, joten väitteesi on ihan itse keksittyä uutta hitoriaa. Ristiretkiä tehtiin myös Euroopan pakanallisia valtioita vastaan mm. Suomea. Katolista uskoa alettin levittämään Lounais-Suomeen aseiden voimin n. 1150. Kukaan ei varmasti niitä tänne pyytänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähitellen Muhamed sai kannattajia ja voimaa puolelleen. Näin Muhamedista tuli rosvopäällikkö joka ryösti, murhasi ja alisti. Medinan 700 sadalta juutalaiselta katkaistiin kaula, juuri niin kuin Isis nykyään on tehnyt. Koraanin mukaan uudet suurat syrjäyttävät vanhat. Intiassa muslimit tappoivat miljoonia. Siksi siellä edelleen on ristiriitoja muslimien kanssa.
Alle sadassa vuodessa islam oli levinnyt väkivalloin Arabiaan ja Pohjois-Afrikkaan ja myöhemmin myös Eurooppaan. Valloitetuilla oli mahdollisuus joko kääntyä islamiin tai alistua toisen luokan kansalaiseksi, joka maksoi veroa tai kuolla.
Ristiretket syntyivät juuri siitä syystä, että islam vainosi Jerusalemissa ja muuallakin kristittyjä. Eurooppalaisia pyydettiin apuun. Mitä tahansa pahaa ristiretkeläiset sitten tekivätkin, islam oli ristiretkien syy.
Tällä hetkellä Iran julistaa Israelin valtion tuhoa, kuten Iranin tukemat Hezbollah Libanonissa, Hamas Gazassa. Turkkia islamisoiva Erdogan haluaa uudistaa Ottomaanien imperiumin ja puhuu Jerusalemin valloituksesta.
Uskontona islam on kristinuskosta kaukana kuin itä on lännestä."Uskontona islam on kristinuskosta kaukana kuin itä on lännestä."
Itse asiassa uskontotieteen kannalta ne molemmat ovat juutalaisuudesta eronneita lahkoja.
Jos katsoo kuinka kaukana ortodoksisuus on karismaattisesta helluntailaisuudesta, niin on pakko myöntää, että kristinuskon sisältä löytyy valtavaa vaihtelua. Kristinusko on jakautunut useiksi tuhansiksi opillisesti erimielisiksi suunniksi. Pelkästään lestadiolaisuudesta löytyy tai on löytynyt yli kolmekymmentä oppisuuntaa.
Islaminuskoiset puhuvat "Kirjan ihmisistä". Heidän oppineensa tietävät varsin hyvin, että islamilaisuudella, juutalaisuudella ja kristinuskolla on samat juuret. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähitellen Muhamed sai kannattajia ja voimaa puolelleen. Näin Muhamedista tuli rosvopäällikkö joka ryösti, murhasi ja alisti. Medinan 700 sadalta juutalaiselta katkaistiin kaula, juuri niin kuin Isis nykyään on tehnyt. Koraanin mukaan uudet suurat syrjäyttävät vanhat. Intiassa muslimit tappoivat miljoonia. Siksi siellä edelleen on ristiriitoja muslimien kanssa.
Alle sadassa vuodessa islam oli levinnyt väkivalloin Arabiaan ja Pohjois-Afrikkaan ja myöhemmin myös Eurooppaan. Valloitetuilla oli mahdollisuus joko kääntyä islamiin tai alistua toisen luokan kansalaiseksi, joka maksoi veroa tai kuolla.
Ristiretket syntyivät juuri siitä syystä, että islam vainosi Jerusalemissa ja muuallakin kristittyjä. Eurooppalaisia pyydettiin apuun. Mitä tahansa pahaa ristiretkeläiset sitten tekivätkin, islam oli ristiretkien syy.
Tällä hetkellä Iran julistaa Israelin valtion tuhoa, kuten Iranin tukemat Hezbollah Libanonissa, Hamas Gazassa. Turkkia islamisoiva Erdogan haluaa uudistaa Ottomaanien imperiumin ja puhuu Jerusalemin valloituksesta.
Uskontona islam on kristinuskosta kaukana kuin itä on lännestä.Oletko harkinnut hankkia oman mielipiteen ??
https://ilkkapohjalainen.fi/mielipide/yleisolta/lukijoilta-kun-ei-tunneta-islamin-historiaa-eika-uskontoa-mennaan-harhaan-1.3230956 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Uskontona islam on kristinuskosta kaukana kuin itä on lännestä."
Itse asiassa uskontotieteen kannalta ne molemmat ovat juutalaisuudesta eronneita lahkoja.
Jos katsoo kuinka kaukana ortodoksisuus on karismaattisesta helluntailaisuudesta, niin on pakko myöntää, että kristinuskon sisältä löytyy valtavaa vaihtelua. Kristinusko on jakautunut useiksi tuhansiksi opillisesti erimielisiksi suunniksi. Pelkästään lestadiolaisuudesta löytyy tai on löytynyt yli kolmekymmentä oppisuuntaa.
Islaminuskoiset puhuvat "Kirjan ihmisistä". Heidän oppineensa tietävät varsin hyvin, että islamilaisuudella, juutalaisuudella ja kristinuskolla on samat juuret.Sinusta tulee varmasti oikein hyvä muslimi. Yritä sitten muistaa ettei "vääräuskoisia" pidä murhata..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tollo suvakki haluaa polttaa historian kirjat ja kaadella patsaat jotka historiasta kertovat,,
Hahhahaa,,kuinkas ollakkaan, mikään ei ole niin PÖLJÄ kuin suvakki.Hahha haa persun paskat!! Persut häviää aikanaan puoluekartalta. Puolue on tyhmiä ääliöitä täynnä!!
- Anonyymi
Voi poloisia! Kannatatte ja hyväksytte islamistiset raiskaajat ja murhamiehet?
Tuota taustaa ja ajatusmaailmaa vasten voi käsittää myös George Floydin tapaisen väkivaltaisen taparikollisen ihannoinnin. Ja hyväksyä tuhoavat mellkoinnit ja väkivallan,,olette juuri sopivia tuleviksi muslimeiksi.- Anonyymi
Kuka täällä on hyväksynyt ja kannattanut islamilaisia raiskaajia. Sellaista tapahtuu vain sinun harhaisessa mielessäsi.
George Flydiakaan en ole huomannut kenenkään ihannoivan. Taparikollisuus ei kuitenkaan oikeuta poliisia tappamaan häntä. Siitä on kyse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka täällä on hyväksynyt ja kannattanut islamilaisia raiskaajia. Sellaista tapahtuu vain sinun harhaisessa mielessäsi.
George Flydiakaan en ole huomannut kenenkään ihannoivan. Taparikollisuus ei kuitenkaan oikeuta poliisia tappamaan häntä. Siitä on kyse.Hyi helvetti minkälaisia ihmisiä, ja muka suomalaisia! N-henkilöiden perseen-nuolijoita ja muslimien koiria ja käskyläisiä..YÖK.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka täällä on hyväksynyt ja kannattanut islamilaisia raiskaajia. Sellaista tapahtuu vain sinun harhaisessa mielessäsi.
George Flydiakaan en ole huomannut kenenkään ihannoivan. Taparikollisuus ei kuitenkaan oikeuta poliisia tappamaan häntä. Siitä on kyse.Patsaiden kaatelu tuo eittämättä mieleen Hitlerin ajan kirjojen polttoroviot - siinä meni historiaa kuten menee nytkin. Ja jonkun typerän mustan varkaan takia kaikki tuo?
Minusta suvakki ei ole ollenkaan järjissään noissa puuhissaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Patsaiden kaatelu tuo eittämättä mieleen Hitlerin ajan kirjojen polttoroviot - siinä meni historiaa kuten menee nytkin. Ja jonkun typerän mustan varkaan takia kaikki tuo?
Minusta suvakki ei ole ollenkaan järjissään noissa puuhissaan.Hei kakarat, teillä on aatteelle ihan omat palstat. Pysykää siellä, älkää saastuttako muita palstoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei kakarat, teillä on aatteelle ihan omat palstat. Pysykää siellä, älkää saastuttako muita palstoja.
Tuo kakara taitaa olla tullut "lapseksi jälleen." Sitä se dementia pahimmillaan teettää.
Nuppi sekaisin ja vartti takaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kakara taitaa olla tullut "lapseksi jälleen." Sitä se dementia pahimmillaan teettää.
Nuppi sekaisin ja vartti takaisin.Itse et vaan käsitä mitä on meneillään: Historiaa tuhotaan aivan samoin kuten Hitler polttaessaan kirjoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse et vaan käsitä mitä on meneillään: Historiaa tuhotaan aivan samoin kuten Hitler polttaessaan kirjoja.
Näyttää tunnettu ja fiksu kolumnisti Ulla Apelsin tulleen samaan johtopäätökseen kuin eilinen anonyymi,,
Ulla Appelsinin kommentti: Tapaus George Floyd – viisi ongelmaa, jotka liittyvät patsaiden tuhoamiseen. Suosittelen lukemaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006538830.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää tunnettu ja fiksu kolumnisti Ulla Apelsin tulleen samaan johtopäätökseen kuin eilinen anonyymi,,
Ulla Appelsinin kommentti: Tapaus George Floyd – viisi ongelmaa, jotka liittyvät patsaiden tuhoamiseen. Suosittelen lukemaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006538830.htmlUlla Appelsin on kukkahattutäti ja kukkahattutädit taivastelevat:))))
- Anonyymi
Heikkoa johtamista.
Puolue on hyvin hajanainen ja sen johto ei saa sekalaista jengiä toimimaan yhdessä tuumin,, paljon sooloilua. Itseasiassa tavallaan huvittavaa, kun soini itse erosi itse rakentamastaan puolueesta ja vei mukanaan puolueen lahjakkaimmat jäsenet. Hallikselle jäi sitten paimennettavaksi sekalainen seurakunta, missä nyt vähän jokainen touhuaa omiaan.
Noille kahdelle kaiffarille taitaa käydä, kuin sinisille, homma kuolee seuraaviin vaaleihin. Toki helpottaa puolueen mainetta, mutta saapi nyt näkee, ketä vielä alkaa sooloilemaan. Oletan, senaattorin hillotolpat alkaa pikkuhiljaa perseitäkin kiinnostamaan ja jossain vaiheessa sekoilut tulevat radikaalistikin vähenemään. Toki puolue on sitten yksi pienpuolue muitten seassa, eikä rasismiteemalla enää kovin pitkään voi toimia, puolueelle tulee tarve hankkia muitakin teemoja, jotta yleensä pysyy puoluerekisterissä kannatuksen hiipuessa. Varmasikin rasismi jatkossakin on ykkösteemoja, mutta sillä ei pienpuolue heilu ikinä, kuin oppositiossa.
Noh, ana saa ihan hyvät fyrkat, sitä se tarvii, koska tais tulla siviilipisneksiin aika suuri notkahdus, firmansa menetettyä suuria asiakkaita pomon "pelisilmän" ansiosta. Miten tullenee toimeen senaatorin postin loputtua, oma asiansa, sinne vaan soskuun mamujen kanssa jonottelemaan kai.
=DW=
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6748161Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672392Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342380- 1471924
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301515Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201307Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511263Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.821059Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65870Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7840