Orjuus ja USA... tämänhän tietävät kaikki. Mutta nykypäivässä historia unohtuu todella nopeasti,jopa yllättävän nopeasti. 1970-luvulla New York oli todella rikollisuuden piinaama. Harlemiin ei kannattanut ilta-yö-aikaan mennä lainkaan, koska ryöstetyksi joutuminen tai jopa ryöstömurhan uhriksi joutuminen oli liian todennäköistä.
Murhia, raiskauksia ja tappoja tapahtui liian tiuhaan. New Yorkissa aloitettiin rikosten suhteen nollatoleranssi 1990-luvulla, jolloin kaikki kiittelivät kilvan silloista pormestaria kaupungin siistimisestä. Tätä kävivät ihastelemassa poliisijohtajat ympäri maailman. Jopa Suomessa kokeiltiin 0-toleranssia mm. liikenteessä. 2001 syyskuussa tapahtui terrori-iskut, mikä lisäsi mm. New Yorkin ja koko USA:n poliisityön vaarallisuutta ja vaativuutta. Iskun suorittivat ulkomaalaiset arabiterroristiryhmät Al Qaidan johdolla. Sitten tuli Isis, joka islamistiryhmänä suoritti iskuja maailmanlaajuisesti. Poliisityö muuttui entistä vaativammaksi. Mm. Ranskassa ja Espanjassa terroristit ajoivat Nizassa ja Barcelonassa ihmisten päälle. Ranskassa terrori-iskuja oli useasti mm. 2015, 2016, 2017, 2018 ja 2019. Pariisin 2015 terrori-iskussa kuoli 100 ja yli 200 haavoittui kun Isis alkoi ampumaan väkijoukkoon. Poliisityön kulmakiveksi alkoi muodostua maailmanlaajuisesti ongelma terrori-iskuista, joita tekivät radikaali-islamistit pääsääntöisesti. Sitten tuli Covid-19 ,joka tarttui erityisesti perheyhteyttä ja läheisiä vaalivaan mustaan väestönosaan kaikkialla maailmassa, ja eritysesti USA:ssa.
Ketään ei saa syrjiä, se on totta. Mutta kukapa haluaisi olla poliisi tämän päivän New Yorkissa. Itse huomasin siellä matkaileena, että erittäin usein katupoliisi oli myös musta...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä nyt on mennyt liioittelu liian pitkälle mustien sortamisesta. Asia on aivan päinvastoin. Ihmettelen miksi ei koskaan uutisoida sitä, että yhdysvalloissa kuolee joka päivä monta valkoihoista mustien toimesta. Myös melkein joka päivä kuolee poliisi ja joskus mustan tekemän väkivallan johdosta. Yhdysvalloissa poliisit ovatkin lähiaikoina jopa joukkoirtisanoutuneet, koska heidän on mahdoton enää tehdä työtään.
Nykyisin nimenomaan mustalle väestölle on järjestetty ohituskaistoja. He pääsevät huonommalla koulumenestyksellä ylempiin oppilaitoksiin, heitä nimitetään paljon julkisiin virkoihin ja yksityiselle sektorille vaativiin hyväpalkkaisiin tehtäviin ym. Siellähän oli värillinen Obama presidenttinäkin, kyllä hän olisi muuttanut lakeja ja asioita jos mustia sorrettaisiin räikeästi edelleen.
Harmi että ihmiset uskovat kaiken mitä mediassa kerrotaan. Ihmisiä on niin helppo huijata ja tässä yksi räikeä esimerkki siitä. Todellisuudessa asia on aivan päinvastoin mitä uutisoidaan, mutta kun tarpeeksi paljon ja pitkään jankutetaan samaa asiaa, kyllähän siinä tulee aivopestyksi vahvakin ihminen.
Kuolemansyystäkin on kaksi versiota. George Floydin kuolemansyy oli ensin sydänkohtaus mutta sitten keksittiinkin että hän tukehtui, koska poliisi painoi hänen kurkkuaan polvellaan. Poliisi teki kyllä tuossa pidätystehtävässä virheen mutta se ei oikeuta kuitenkaan näin massiivisiin mielenosoituksin.
jännästi myös jää uutisoimatta ruumiinavauksessa löydetyt huumeet ja lääkeaineet poloisen Floydin osalta.. sen verran oli metaa ja fentaa että olisi saattanut kupahtaa jo pelkästään poliisin nähdessäänkin.. ei toki poista väärinkäytöksiä, mutta nitku mikä nitku