Hybridi-Tojotassa taikakeula?

Anonyymi

Kaikki autoilijat eivät tykkää 2017-mallisen hybridi-Auriksen keulan muodoista. Monet sanovat sen olevan ruma, koska heidän mielestään Tojotan keula muistuttaa nauravaa sammakkoa. Makuasioista ei tietenään tarvitse kiistellä, mutta yhdessä suhteessa Tojotan keula tuntuu toimivan muita autoja paremmin.

Nyt kesän tultua olen alkanut ihmetellä sitä, että hybridi-Tojotan keulaan ei tartu ollenkaan törmäyksessä kuolleita hyttysiä. Myös tuulilasikin näyttää säilyvän hyvinkin puhtaana, vaikka on tullut ajeltua nyt hyttysparvissakin. Minulle tuli mieleeni se, että onkohhan Tojotaan tehty sammakkokeula siksi, että hyttyset tietävät lähteä karkuun Tojotan kulkureitiltä? Sammakothan tunnetusti popsivat myös hyönteisiäkin, joten hyttysten on syytäkin pelätä Tojotan sammakkokeulaa.

Eihän asialla niin suurta merkitystä ole, sillä saahan hyttysenraadot konepellistä ja auton puskureista poistettua vedellä, mutta mukavaahan se kuitenkin on, että hybridi-Auriksen taikakeula torjuu hyttyset lähes täydellisesti. Ero saksalaisautoihin on tässä suhteessa suunnattoman suuri Tojotan eduksi. Onkohan muilla Tojota-miehillä samanlaisia kokemuksia Tojotan taikakeulasta kuin minulla?

32

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sillä ajellaan sen verran hitaasti etteivät hyttysetkään liiskaudu keulaan. Osa varmaankin väistelee maantiellä hyttysiä koska kiemurtelevat.

    • Anonyymi

      Jep. Itikat alkavat liiskautumaan auton keulaan vasta tarpeeksi suuressa nopeudessa. Toyotat liikkuvat yleensä alle tuon nopeuden.

      • Anonyymi

        " Jep. Itikat alkavat liiskautumaan auton keulaan vasta tarpeeksi suuressa nopeudessa. Toyotat liikkuvat yleensä alle tuon nopeuden."

        En oikein usko siihen, että ajonopeus olisi syynä ilmiöön. Ajelen aina maantiellä samalla nopeudella eli noudatan nopeusrajoituksia. Saksalaisen auton nokka on täynnä hyttysiä, mutta hybridi-Tojotan taikakeula on aina ihan puhdas.

        Talvella hybridi-Tojotan taikakeula käyttäytyy siten, että auton nokkaan ei kerry lumituiskussa ajettaessakaan ollenkaan lunta. Ihmettelin talvella tätä lumettomuutta, ja juuri siksi aloinkin nyt kesän tultua tarkkailemaan näitä hyttysjälkiä. Taikakeula näyttää siis toimivan yhtä hyvin kesällä ja talvella.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ja kaikki tojotat kamalia pokemooneja dart vader keula ja vekkiä piisaa vaikee pestä

      • Anonyymi

        " ja kaikki tojotat kamalia pokemooneja dart vader keula ja vekkiä piisaa vaikee pestä"

        Myönnän sen, että Tojotan keula voisi olla vaikea pestä, mutta helpotusta ongelmaan tuokin se, että keulaa ei tarvitse koskaan pestä. Kesällä keulaan ei litsaannu hyttyset, talvella pöllyävä lumikaan ei tartu keulaan ja syksyn ja kevään kurakeleilläkään keula ei lainkaan kuraannu. Jotakin virtausopillista noituutta hybridi-Tojotan taikakeulassa varmasti on. Pystyykö kukaan selvittämään asiaa?

    • Anonyymi

      Oletkos pannut merkille, että Auriksessa on myös taika-tuulilasi. Siihenkään ei liiskaudu hyönteisiä, eikä tartu kura.

      • Anonyymi

        "Oletkos pannut merkille, että Auriksessa on myös taika-tuulilasi. Siihenkään ei liiskaudu hyönteisiä, eikä tartu kura."

        Olen kyllä huomannut sen, että Auriksen tuulilasi ei juuri likaannu. Tojotan keula on ilmeisesti muotoiltu tuulitunnelissa sellaiseksi, että ilmavirtaus vie kaikki roskat mennessään. Tämä on Tojotan näkymätön tapa lisätä liikenneturvallisuutta. Näitä asioita kannattaisi joskus oikein testata koeajojen yhteydessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun dementiaa potevalla sukulaisella on invamopo. Sen tuulilasia ei koskaan tarvitse pestä hyttysistä. Sanoi että kiire on muilla.
        Edellinen kulkupeli oli Corolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Oletkos pannut merkille, että Auriksessa on myös taika-tuulilasi. Siihenkään ei liiskaudu hyönteisiä, eikä tartu kura."

        Olen kyllä huomannut sen, että Auriksen tuulilasi ei juuri likaannu. Tojotan keula on ilmeisesti muotoiltu tuulitunnelissa sellaiseksi, että ilmavirtaus vie kaikki roskat mennessään. Tämä on Tojotan näkymätön tapa lisätä liikenneturvallisuutta. Näitä asioita kannattaisi joskus oikein testata koeajojen yhteydessä.

        Heitin läpällä tuon taika-tuulilasi-kommentin "taika-keulan" innoittamana ! Eikös vaan joku hönö-uuvatti tarttunut siihen ja on näkevinään todisteita Auriksen maagisista ominaisuuksia kun vähän johdatellaan.
        Hölmöä nenästä vedettävää porukkaa täällä riittää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heitin läpällä tuon taika-tuulilasi-kommentin "taika-keulan" innoittamana ! Eikös vaan joku hönö-uuvatti tarttunut siihen ja on näkevinään todisteita Auriksen maagisista ominaisuuksia kun vähän johdatellaan.
        Hölmöä nenästä vedettävää porukkaa täällä riittää!

        "Heitin läpällä tuon taika-tuulilasi-kommentin "taika-keulan" innoittamana ! Eikös vaan joku hönö-uuvatti tarttunut siihen ja on näkevinään todisteita Auriksen maagisista ominaisuuksia kun vähän johdatellaan.
        Hölmöä nenästä vedettävää porukkaa täällä riittää!"

        Sananlaskun mukaan maailmassa ei ole niin pientä pilaa, ettei totta olisi toinen puoli. Hybridi-Tojotan virtausopillisesti oikein muotoiltuun hyttysiä ja muuta likaa hylkivään taikakeulaan eivät kaikki tietenkään usko, mutta käytännössä keula näyttää toimivan hyvin.

        Päivällä kaupan pihassa Tojotani viereen parkkeerasi saksalaisvalmisteinen BMW 325 auto, jonka nokkassa ja tuulilasissa oli mahdottoman paljon litsaantuneita hyttysiä. En tietenkään voi tietää, miten pitkä matka autolla oli ajettu edellisen pesun jälkeen, mutta siihen verrattuna oma Tojotani oli aivan puhdas 500 km lenkin jälkeen.
        Tämän tapahtuman perusteella hybridi-Tojotan taikakeula näyttäisi siis olevan toimivampi kuin BMW 325:n pelkän muodin mukaan muotoiltu tavallinen keula.

    • Anonyymi

      Eilen oli kuuma kesäpäivä. Testasin hybridi-Tojotan taikakeulan toimintaa ajamalla 455 km pääasiassa metsätaipaleilla, eikä auton hyvin muotoiltuun keulaan juuri hyttysiä ilmaantuut. Koko matkalla ei tarvinnut puhdistaa tuulilasiakaan, sillä lasiin ilmestyi koko reussulla vain kaksi reilumpaa hyönteisenraatoa, jotka eivät onneksi osuneet näkökenttään. Ero aiempiin autoihini on ihan selkeä.

      Hybridi-Tojotan taikakeula ohjaa ilmavirtauksia myös siten, että matkanteko oli hyvin taloudellista. Suurimmalla osalla matkasta nopeusrajoitus oli 100 km/h, jota en ylittänyt kuin ohitustilanteissa. Kaupunkiajoa reissulla oli noin 20 km ja kesämökkitiellä ajelin noin 5 km. Ilmastointilaite oli koko ajan päällä. Koko 455 km reissulla kulutus oli 4,3 l/100 km. Mielestäni kulutus oli hyvin kohtuullinen, vaikka osan matkasta ajoin 4 henkilön kuormalla. Jos olisin ajellut isohkolla saksalaisella autolla, niin kulutus olisi ollut 8 - 8,5 l/100 km, joten säästö oli huomattava.

      • Anonyymi

        "Jos olisin ajellut isohkolla saksalaisella autolla, niin kulutus olisi ollut 8 - 8,5 l/100 km, joten säästö oli huomattava."

        Jos olisit ajanut saman matkan isohkolla saksalaisella niin olisit paljon onnellisempi ihminen. Tuon matkan kihnuttaminen meluavalla tojolla on surkea kokemus. Se Saksalainen olisi kuluttanut bensaa noin 4.8 litraa maksimissaan . Katsopa vaikka tästä mitattuja kulutuksia.

        https://vanha.tekniikanmaailma.fi/nakoislehti/lue/15-2019-nakoislehti/vertailu-suomalaisten-suosikkiautot-ford-focus-wagon-15-ec?_ga=2.255866376.281291602.1592030429-38725635.1585579199&_gac=1.190266713.1592030542.Cj0KCQjwz4z3BRCgARIsAES_OVdf_fHyfCErMUSmtz1GWxprz0QMT9oAF7BQqEv2fJZnY9wN0oponpkaArLJEALw_wcB

        Valheella on lyhyet jäljet.

      • Anonyymi

        Skoda Octavia. Isompi kuin Corolla ja kulutus matka-ajossa 4.8 litraa sataselle. TM:n mittaamana. Olisiko aika lopettaa valehtelut kahdeksan litran kulutuksista. Tämä on selkeä viesti sinne dementiaosastolle joka elää jossain vanhassa maailmassa. Meneekö perille?

        Höpöhöpö.

        " Skoda Octavia. Isompi kuin Corolla ja kulutus matka-ajossa 4.8 litraa sataselle. TM:n mittaamana. Olisiko aika lopettaa valehtelut kahdeksan litran kulutuksista. Tämä on selkeä viesti sinne dementiaosastolle joka elää jossain vanhassa maailmassa. Meneekö perille?"

        On tällä palstalla todella onnetonta ja kovakalloista porukkaa. Kun minä puhun suurehkosta saksalaisesta henkilöautosta, niin minulle jatkuvasti tyrkytetään vain 4-sylinteristä mopo-luokan Skodaa. Minua ei kiinnosta pätkääkään se, mitä jokin mopo-Skoda kulkee ja kuluttaa, sillä minähän puhuin suurehkoista saksalaisista AUTOISTA. Minulla on kymmenien vuosien kokemus siitä, mitä tällaiset oikeat autot kuluttavat bensaa, joten turha on yli-innokkaiden mopopoikien tulla siinä asiassa minua opastamaan.

    • Anonyymi

      "Jos olisin ajellut isohkolla saksalaisella autolla, niin kulutus olisi ollut 8 - 8,5 l/100 km, joten säästö oli huomattava."

      Kerropa pelle missä saksalaiselle Corollan kokoiselle autolle jossa on Corollan pellemäinen suorituskyky olisi mitattu 8-litran kulutus. Miten voit pitää itseäsi miehenä tuon valehtelusi kanssa?

      • Anonyymi

        Höpöhöpö.

      • Anonyymi

        "Kerropa pelle missä saksalaiselle Corollan kokoiselle autolle jossa on Corollan pellemäinen suorituskyky olisi mitattu 8-litran kulutus. Miten voit pitää itseäsi miehenä tuon valehtelusi kanssa?"

        Kyllä tälle palstalle kirjoittelevilla VAG-miehillä on hyvin rajoittunut ajatuskyky. Kun minä kirjoitin isohkosta saksalaisesta autosta, niin en todellakaan tarkoittanut silloin mitään naurettavaa 4-sylinteristä Skoda-mopoa, vaan oikeaa suurehkoa saksalaista henkilöautoa, jossa moottoripuolikin on "oikeaa kokoluokkaa". Pitääkö minun näille onnettomille Skoda-intoilijoille oikein rautalangasta vääntää, että suurehko saksalainen oikealla autonmoottorilla varustettu automaattivaihteinen henkilöauto vie bensaa kesäkelilläkin maantieajossa yli 8 l/100 km ja kaupunkiajossa 15 l/100 km.

        Minulla ei ole mitään tarvetta valehdella näissä kulutusasioissa, sillä olen jo vuodesta 1983 asti ajellut suurehkoilla saksalaisilla 6-sylinterisillä automaattivaihteisilla autoilla. Olen tankannut sellaisia autoja tuhansia kertoja, joten taatusti tiedän sen, miten paljon soppaa ne ajossa vievät.

        Jos sulla ei tällä hetkellä ole vaihtoehtona tuolle "testimatkalle" isoa saksalaista autoa, niin vertailussasi ei ole mitään järkeä, niin kuin ei kirjoittelussasi muutenkaan.
        Olisit saman tien voinut verrata kulutusta amerikkalaiseen möhkö-maasturiin, olisi tullut vielä enemmän säästöä?
        Yhtä hölmöä olisi väittää tienaavansa lotossa joka viikko tonnin euroja kun jättää lottoamatta tuhannen euron edestä!

        "Jos sulla ei tällä hetkellä ole vaihtoehtona tuolle "testimatkalle" isoa saksalaista autoa, niin vertailussasi ei ole mitään järkeä, niin kuin ei kirjoittelussasi muutenkaan.
        Olisit saman tien voinut verrata kulutusta amerikkalaiseen möhkö-maasturiin, olisi tullut vielä enemmän säästöä?"

        Onhan minulla edelleen vaihtoehtona suurehko saksalainen auto, mutta laitoin sen jo tammikuussa seisontaan, koska se on pyöritysajossa niin epätaloudellinen. Auto on tammikuun alussa katsastettu ja huollettu, joten se on täydessä toimintakunnossa lämpimässä autotallissani. Pari kertaa kuussa ajelen autolla pihassani, jotta se pysyy notkeassa kunnossa.

        Pidän sitä seisonnassa toistaiseksi, mutta luultavasti syksyllä myyn sen pois. Eihän siitä mitään saa, koska kulutus ei ole enää tätä päivää (kaupunkikulutus 15 l/100 km). Kyyti autossa on ihan asiallinen, ja varsinkin pitkillä maantielenkeillä se on hyvinkin hiljainen ja mukava. Kaupunkiajossa se on kankeahko Tojotaan verrattuna.

    • Anonyymi

      "Kyllä tälle palstalle kirjoittelevilla VAG-miehillä on hyvin rajoittunut ajatuskyky. Kun minä kirjoitin isohkosta saksalaisesta autosta, niin en todellakaan tarkoittanut silloin mitään naurettavaa 4-sylinteristä Skoda-mopoa, vaan oikeaa suurehkoa saksalaista henkilöautoa"
      Tämä 4.8 litraa kuluttava Skoda Octavia on sekä isompi että nopeampi kuin tehokkain Corolla.

      • Anonyymi

        Tehokkain Corolla häviää tälle perus-skodalle. Aika mopoja nuo tojot.

      • Anonyymi

        "Tämä 4.8 litraa kuluttava Skoda Octavia on sekä isompi että nopeampi kuin tehokkain Corolla."

        Todella heikko ymmärrys tämän palstan kirjoittajila on. Minä olen monesti puhunut suurehkosta oikealla autonmoottorilla varustetusta saksalaisesta autosta, mutta edelleenkin minulle tarjotaan vain tzekkiläistä 4-sylinteristä mopoa. Miten käsitteiden ymmärtäminen voi olla näin mahdottoman vaikeaa näille yli-innokkaille Skoda-poikasille? Kunhan poikaset vähän ikääntyvät, niin ymmärryskin voi silloin lisääntyä.

        On aivan turhaa mainostaa Skodan pientä maantiekulutusta, sillä sekalaisessa ajossa kulutus on paljon suurempi. Mikäli autossa ei ole jarrutusenergian talteenottoa (hybridikoneistoa), niin silloin bensiiniauton kaupunkikulutus saadaan melkoisen tarkasti, kun auton maantiekulutus kerrotaan luvulla 1,85.

        Jos siis mainostamasi Skoda kuluttaa maantiellä 4,8 l/100 km, niin kaupungissa se kuluttaa 4,8 x 1,85 l/100 km eli 8,88 l/100 km. Hybridi-Tojota kuluttaa sekä maantiellä että kaupungissa suunnilleen 4,5 l/ 100 km, joten sekalaisessa ajossa Skoda on paljon epätaloudellisempi ajopeli.

    • Anonyymi

      Tojotan taikakeula on semmoinen valaskalan kita että hyttyset liiskautuu suoraan sinne jäähdyttimeen eihän ne sieltä ulospäin näy. Kun on koko keula yhtä ammottavaa aukkoa..

      • Anonyymi

        "Tojotan taikakeula on semmoinen valaskalan kita että hyttyset liiskautuu suoraan sinne jäähdyttimeen eihän ne sieltä ulospäin näy. Kun on koko keula yhtä ammottavaa aukkoa.."

        Hybridi-Tojotan taikakeula muistuttaa todella avointa valaan kitaa, mutta jostakin kumman syystä hyttyset eivät siltikään mene jäähdyttimen kennoon asti. Talvella huomasin monesti sen, että lumisateessakaan taikakeula ei ollenkaan lumeennu. Kun ajoin auton lämpimään talliin lumituiskussa ajetun lenkin jälkeen, niin pelkäsin pöllyävän lemen menneen jäähdyttimeen asti, josta sen olisi pitänyt sulaa pois. Yhtään kertaa en kuitenkaan havainnut sitä, että taikakeulan alle olisi tullut sulamisvesistä lammikko autotallin lattialle. Tästä päättelin jo silloin, että hybridi-Tojotan taikakeulassa on jokin virtausopillinen juju, joka estää keulan likaantumisen.

    • Anonyymi

      "Kyllä tälle palstalle kirjoittelevilla VAG-miehillä on hyvin rajoittunut ajatuskyky. Kun minä kirjoitin isohkosta saksalaisesta autosta, niin en todellakaan tarkoittanut silloin mitään naurettavaa 4-sylinteristä Skoda-mopoa, vaan oikeaa suurehkoa saksalaista henkilöautoa, jossa moottoripuolikin on "oikeaa kokoluokkaa". "

      Tämä naurettava nelisylinterinen pieksee jo perusversiona kaikki tojon vapaastiläähättävät koneet. 1.5 TSI joka pieksee kaikki tojot on vain välietappi Volsulle. Huipulla löytyy 300hv versio samasta aiheesta. Tojolla sellainen laittaisi löysän rungontäysin solmuun.

    • Anonyymi

      Eiköhän syy ole siinä ettei ötököitä ole vielä kovasti liikkeellä

      • Anonyymi

        Skodan 4,8 l kulutus ja lisäksi 2 l öljynkulutus. Niin ja ne kone ja vaihteistoviat, oikea taika auto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skodan 4,8 l kulutus ja lisäksi 2 l öljynkulutus. Niin ja ne kone ja vaihteistoviat, oikea taika auto.

        Teron mielentilassa on paljon taikaa kun tuommosia höpäjää.

    • Anonyymi

      Olen nyt koko kesän ajellut hybridi-Tojotalla pesemättä auton keulaa kertaakaan, eikä siinä vielä näy juurikaan litsaantuneita hyttysiä. Tuulilasiakaan en ole kertaakaan joutunut puhdistamaan hyttysten vuoksi, joten kyllä hybridi-Tojotan keulassa on jotakin erikoista. Tojotan viisaat insinöörit ovat osanneet muotoilla keulan sellaiseksi, että se hylkii hyttysiä? Kyseessä saattaa olla jokin virtausopillinen juju, josta ei anneta tietoa suurelle yleisölle.

      • Anonyymi

        Plussapuolella on se ettei tarvii putsata itikoita.
        Miinuspuolella se että silmiin sattuu katsoa sitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8104
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2345
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2313
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1880
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1423
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1264
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1256
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      968
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      865
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      809
    Aihe