Asiakkaille käytöstapoja.

Anonyymi

Onko liian vaikeaa tervehtiä/sanoa kiitos?? Miksi täytyy alkaa huutamaan/haukkumaan jos kaikki ei ole niinkuin hra/rouva asiakas haluua, eikö voi kertoa asiasta rauhallisesti ja odottaa että asia selvitetään? Miksi ihmiset luulevat että asiakaspalvelussa olevalle henkilölle voi sanoa ihan mitä vaan ja koskaan ei saisi sanoa vastaan? Tiedoksi että meidänkään ei tarvitse kaikkea kestää, olemme ihmisiä myös! Missä ovat ihmisten alkeellisimmatkin käytöstavat???

Tuntuu taas, että mitta alkaa täyttymään kun tänään asiakas teki reklaamation jossa VALEHTELI minun sanoneen asioita joita en todistajien nähdessä edes sanonut vain purkaakseen omaa kiukkuaan syystä joka ei millä tavoin ollut minusta johtuva. Sinäänsä en ota siitä stressiä, koska tiedän että en ole sanonut mitään mitä hra väittää, mutta se ihmetyttää että aikuinen ihminen viitsii valehdella moisen asian takia..

Ihmiset muuttavat koko ajan hullummiksi ja hullummiksi ja alkaa miettimään, että onko tämä todella sitä mitä haluan tehdä. Onneksi on vielä mukavia ihmisiä jotka antavat syyn jaksaa kaikkien sekopäiden keskellä. Ja se joka sanoo, että asiakas on aina oikeassa, ei ole tehnyt päivääkään asiakaspalvelutyötä...

22

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Silmitön valehtelu on valitettavasti aika yleistäkin

    • Anonyymi

      Mitähän tähän kirjoittaisi..... itse olen ollut asiakaspalvelutyössä ja kokenut tuon saman kuin sinäkin. Nuorena (arkana) ihmisenä sitä peloissaan nielee kaiken. En sitten enää myöhemmin. Aloin v*******a takaisin silläkin uhalla, että menetän työpaikan. Päätin, että jos pomo antaa asiattomasti ja törkeästi asiakkaan alentaa minua typeryyksiin asti minun omalla työpaikallani, niin ottakoot sitten uuden rääkättävän firmaansa. Asiallista palautetta täytyy ottaa asiallisesti vastaan! Mutta kenenkään ei tarvitse olla kusitolppana hulluille, joilla ei ole kuin omansa paha olo, jota purkaa sitten Suomen veronmaksajaan, töitänsä tekevään ihmiseen. Pomolla vastuu! Tapelkoot pomo ihan itse näiden raivopäiden kanssa! Tzemppii Sulle <3

    • Anonyymi

      Niinhän SE on nykyään kaupungeissa ja ihmiset ovat ottaneet tavaksi, purkaa sitä omaa pahaaoloaa asiakaspalvelijalle.

      Yleensä se ihminen on ihan vieras ts, ei tarvitse piitata mitä sanoo ja kuinka sanoo, kunhan vain saa itse sanottavansa sanoa, kuuluvasti ja kiukkuisesti. Näin saa muiden kanssa ihmisten huomion ja varmasti itselleen hyvänolon.

      • Anonyymi

        Ja sitten jotkut on elämänkouluja, jotka kuuluis heittää suolle.

    • Anonyymi

      Myyjiäkin on erilaisia. Suurin osa toki asiallisia, mutta sitten on näitä teinejä sekä henkisesti teinien tasolle jääneitä aikusia jotka näppäilevät puhelintaan tai juttelevat työkavereiden kanssa paskaa kun asiakas tulee sisään. Ei puhettakaan tervehtimisestä tai siitä että asiakas seisoo siinä minuutin ennen kuin suvaitaan lopettaa se ryyppystoorien kertominen kaverille ja ruvetaan palvelemaan. Kato kun ollaan vaan rahan takia töissä ja asiakas on vaan se tarpeellinen riesa siinä hommassa.

    • Anonyymi

      Väärällä alalla olet jos vaadit kiitosta tai tervehdintää.

      Ehkä asiakkaalla on kurkku kipeä, tai ei puhu kieltä, tai muuten vaan sosiaalisesti kömpelö.

      • Anonyymi

        Voi sitä vaikka nostaa kättä tervehdykseksi. Tosin jos ei puhu kieltä, on kurkku kipeä, sosiaalisesti rajoittunut ja vielä molemmat kädet amputoitu, niin sitten ymmärrän. Silloin voi päätä hieman heilauttaa taaksepäin tervehdykseksi, tosin sekin on vaikeeta jos pää on amputoitu.

        Nyt kun hieman lisää ajattelen asiaa, niin onhan se tervehtiminen yksi maailman kaikkeuden vaikeammista asioista hallita...

        Only in Finland. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro missä kaupassa olet töissä, että tietää välttää jatkossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro missä kaupassa olet töissä, että tietää välttää jatkossa.

        Enpä kerro! Olen monessa kaupassa töissä! Nyt ala elää epäileväistä elämää! Kiroa kaikki, jotka eivät huomio juuri sinua aina ja jokapaikassa! Keskity kyttäämään toisten kanssaeläjien elämää ja käyttäytymistä, saat pohdittavaa ja sisältöä joka päivälle. Tsori mutta en aio edelleenkään edes huomata sinua, koska: ei kiinnosta = D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro missä kaupassa olet töissä, että tietää välttää jatkossa.

        En ole kaupassa töissä, mutta pystyn silti tervehtimään ihmisiä. Ei siihen myyjän koulutusta tartte. Osaan jopa tervehtiä naapureita ilman myyjän koulutusta.

        On se vaikeeta elää Suomessa. Raha tulee Kela Gold-kortilla tilille ja kaiken saa ilmaiseksi, mutta tervehtiminen on suurikin ongelma. Only in Finland.

        Kuules pässi, on kuule väkeä -- varsinkin nuorempien ja koulukiusattujen joukossa -- jotka hädin tuskin edes kauppaan kehtaavat mennä. Saati sitten tervehtiä jotain ihan ventovierasta.

        Totta on paljon sipi-yhteiskunnan murjomia ei voi odottaa olevansa kuin hangon keksejä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules pässi, on kuule väkeä -- varsinkin nuorempien ja koulukiusattujen joukossa -- jotka hädin tuskin edes kauppaan kehtaavat mennä. Saati sitten tervehtiä jotain ihan ventovierasta.

        Juu, tämä on hyvinvointiyhteiskunnan ongelma. Tekee nuorista täysin kyvyttömiä kun kaikki tulee ilmaiseksi. Tätä tosin ollaan haluttu. lel

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, tämä on hyvinvointiyhteiskunnan ongelma. Tekee nuorista täysin kyvyttömiä kun kaikki tulee ilmaiseksi. Tätä tosin ollaan haluttu. lel

        Kerrotko sitä tilannetta vähän mitä asiakas väitti niin vois vähä ymmärtääkkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko sitä tilannetta vähän mitä asiakas väitti niin vois vähä ymmärtääkkin

        Oletkohan kenties samassa kaupassa kuin jossa oli muinoin se patterienvaihto jupakka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko sitä tilannetta vähän mitä asiakas väitti niin vois vähä ymmärtääkkin

        Ei liity mihinkään "tilanteeseen". Ihan yleisesti vaan on nuorten ahdistuneisuus ja sosiaaliset ongelmat kasvaneet hyvinvointiyhteiskunnassa. Kunnon hyvinvointiyhteiskunta kun nuorilla on paska olla. Istutaan puhelimen ja läppärin äärellä 24/7 ja ihmetellään että miksi on niin paska olo. Tää on näitä first world problemseja.

        Niin mutta kun alottaja väitti että oli joku valehdellut. Kerro tarkemmin. Mollasit kyllä nyt vaan ittes. Ootko siel samasessa citymarketissa. Sielä on ollu tollasia asiakaspalvelijoita rnnenkin niinku tuo jossain tuossa edellä mainittu pattereista kirjoittelijaasiakaspalvelija

        Siis tarvitsisit ilmeisesti lomaa tuosta asiakaspalvelutyöstäsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta kun alottaja väitti että oli joku valehdellut. Kerro tarkemmin. Mollasit kyllä nyt vaan ittes. Ootko siel samasessa citymarketissa. Sielä on ollu tollasia asiakaspalvelijoita rnnenkin niinku tuo jossain tuossa edellä mainittu pattereista kirjoittelijaasiakaspalvelija

        En ole yhdessäkään kaupassa töissä. Ei kiinnosta paimentaa idiootteja päivittäin, mutta jos olisin niin kyllä, olisin kirjoittanut samanlaisen vastineen kuin patteri/paristokeississä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole yhdessäkään kaupassa töissä. Ei kiinnosta paimentaa idiootteja päivittäin, mutta jos olisin niin kyllä, olisin kirjoittanut samanlaisen vastineen kuin patteri/paristokeississä.

        Ilmeisesti sulla nyt helpotti kun sait purkaa tuntojas. Mutta tuo puitten istutus...sitä suosittelen sinunlaisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti sulla nyt helpotti kun sait purkaa tuntojas. Mutta tuo puitten istutus...sitä suosittelen sinunlaisille.

        Ei kiinnosta puiden istuttaminen. Mulla on jo työpaikka sekä harrastuksia. 😎

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      665
      8071
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2330
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2270
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1843
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1364
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1248
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1234
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      901
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      861
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      794
    Aihe