Suntin kosteikko Kirkkolehtoon

Anonyymi

Ruoppaus ja pohjapato ovat valmiina sekä nyt viimeisenä valmistuu tähän kaupungin tekemään suunnitelmaan kuuluvana kosteikko Kirkkolehtoon. Suntin vedenlaatu paranee ja virtaus lisääntyy kesällä. Kaupungin johtoon tarvittiin nainen niin saatiin tämäkin asia vuosien tarpeettomien kirjoittelujen jälkeen kuntoon. Maankohoamisen johdosta kaupunginsalmi kuitenkin vähitellen kasvaa umpeen ja näillä suhteellisen edullisilla toimenpiteillä ihailemme Sunttia ainakin seuraavat kymmenen vuotta.

75

722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suunnittelin saostusaltaan ja tekojärven, sekä alla luetellut kohteet alkaen jo noin 32 vuotta sitten... Vihdoin saostusallasta aletaan kaivaa. Seuraavana lienee vuorossa pääkohteeni, tekojärvi - Kokkojärvi Kaustarin suolle...
      Pohjapadoksi esitin betonista (vast) sulkua, eikä mitään "kiviröykkiötä", joka onneksemme päätettiin rakentaa esittämälläni tavalla vasta lehtikirjoitteluni ja lukuisten keskustelujen (mm VesiVeijarissa) ja puhelinsoittojen jälkeen. Lisänä tuli itsestään selvyys, eli kalaporras...
      Suunnitelmistani on vielä päätöstä vailla tekojärvi ja Kokkojokisuun silta, sekä uudelleen nimettävän Kokkojoen perusteellinen kivipengerrys Kokkojokisuuhun saakka, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        No olet sitten Kärpästen Herra.

    • Anonyymi

      Kyllä nämä on oikeiden suunnittelijoiden tekemiä ja todella kaunis on jo nyt Suntin ympäristö ennen tuota kosteikkoa joka vielä parantaa veden laatua.

      • Anonyymi

        Vesipiirin suunnitelmia.

    • Anonyymi

      Näitä jälkiviisaita ja kunniaa haluavia ilmaantuu aina kun asiat ovat saatu valmiiksi kuten tuo edellinen kirjoitus osoittaa. Tänne voi kuka tahansa kirjoittaa vaikka osallistuneensa Halkokarin kahakkaan 1854 Matts Kankkosen rinnalla ja itse uskoa tarinaansa kun sitä tarpeeksi monesti toistaa.

    • Anonyymi

      Kaikki täälläkin tietää ettei R. K. ole millään tavalla tähän Suntin kunnostukseen osallisena. Mitään haastatteluja, lehtiartikkeleita tai todisteita ei löydy mistään. Tärkeintä on kuitenkin että Suntti virtaa nyt Mattilan Stiinan ansiosta helmeilevänä ja kohta kirkkaana sekä kustannukset pysyivät maltillisina.

    • Anonyymi

      Kustannukset olivat hyötyyn nähden pienet ja näillä mennään varmaan seuraavat 5-10 vuotta. Siltoja on Suntin yli riittävästi ja kauniit istutukset rannoilla.

      • Anonyymi

        Joka tapauksessa TOSIrealisti on Kokkojoen uudistamisen ISÄ: Keksijä, suunnittelija, esittäjä ja alullepanija. Siitä ei päästä "yli eikä ympäri". Näin se vain on - MOT. Sen tietävät kaikki Kokkolalaiset, hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      Kaikista suunnitelmista ja päätöksistä löytyy vain yksi nimi Stina Mattila. Neljä vuotta nainen kaupunginjohtajana ja Suntti ja monta muuta asiaa laitettu kuntoon.

      • Anonyymi

        Kyllä yksi nainen saa paljon aikaan lyhyessä ajassa.

    • Anonyymi

      Milloin suntti ruopataan ?

      • Anonyymi

        Suntin ruoppaus jouduttiin keskeyttämään mm torin kohdalta, sillä siitä löytyi historiallisesti merkittävää, ja paikka on muutenkin "arkaluonteinen". Torilla oli iso kasa räjähdesuojamattoja, mutta ainuttakaan räjäytystä ei tehty. Eli tulevan Kokkojoen merkittävimmät kohdat: tori, siltojen alustat ym jäivät ruoppaamatta. Tiedotettiin vain, että alueilla on suuri määrä johdotusta, putkistoa yms. Tekosyy mikä tekosyy. Toisin sanoen. Tehty ruoppaus "sieltä täältä" ei vaikuttanut Suntin kuntoon "pätkän vertaa"...
        Vain suunnittelemani tekojärvi - Kokkojärvi Kaustariin voi vielä Kokkojoen pelastaa. Uskokaa jo. Pieni parannus saadaan aikaan esittämäni saostusaltaan - Tervalammen avulla, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ressu on taas oikeassa. Älkää väitelkö miehen kanssa, sillä jäätte aina tappiolle.

    • Anonyymi

      Saostusallasta ei kaiveta kirkkolehtoon, joka on rauhoitettu rakentamiselta, kuten on päätetty suojella kuivattu Tryggare- järven kuusilehto Hakalahdessa...
      Suunnittelemani ja esittämäni allas kaivetaan joutomaalle, kesantopellolle vastapäätä ABC- huoltoasemaa: Alue on hyvä sijainti Tervalammelle. Esitin alunperin saostusallasta RUKKA- tehtaan tuntumaan, mutta siihen rakennettiin VEHO:n hallit. No, eihän tulevan altaan paikka ole kuin kivenheiton päässä entisestä RUKKA- tehtaasta, eli sama asia - lopputulos...
      Kaiken kaikkiaan saostusallas on MINUN keksimä, esittämä ja suunnittelema, ja sitä ei voi muuksi muuttaa. Siitä on todisteena mm useat lehtikirjoitukseni. Tietysti kaupunki sen toteuttaa, vai pitäisikö minun vielä tarttua "kuormureitten kahvoihin". Toki odotan, että varsinainen järvi - Kokkojärvi kaivetaan mahdollisimman pian Kaustarin rämesuolle, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Kyllä siellä ovat ihan ammattilaiset suunnittelemassa, senkin v#tun pölvästi.

      • Anonyymi

        Tuleeko siihen suodatinpumppu ja sakoallas .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko siihen suodatinpumppu ja sakoallas .

        Ei tarvita "pumppuja eikä sakoaltaita". Tervalampi on itsessään saostusallas, joka tarkoittaa sitä että: Suntin "latvapurot" (3 kpl, Vikströmin-, Rosundin. ja Ventuspuro) päätyvät Tervalampeen muodostaen puhtaan veden altaan...
        Altaasta katsoen Kokkojoen lähtöpisteeseen rakennetaan betoninen pohjapato (sulku). Tervalammen pohjasedimentti, irtoava humus "törmää" sulkuun, laskeutuu pohjaan, ja vain puhdas ja kirkas vesi "ylittää" sulun, jatkaen kulkuaan Kokkojoen pääuomaan. Pohjapatoon laskeutunut irtoaines imuruopataan tarvittaessa vaikka kerran vuodessa. Esimerkiksi "kevättulvien" päättyessä.
        Näillä menetelmillä kaupunki ei enää "hukkuisi" kaatosateiden aikana. Parhaillaan Tervalammesta "syöksyvä" vesi veisi mennessään kaiken irtoaineksen koko joen osalta aina jokisuiston venesatamaan saakka ja siitä edelleen hiljalleen mereen. Tuskin kuitenkaan virtauksen voima olisi niin suuri, että "pyöränraadot" (vast) lähtisivät matkaan. Ehkä ne tulisivat paremmin näkyviin, josta ne olisi helppo "poimia pois".
        Uskon, että näillä toimenpiteillä Kokkojoki virtaisi puhtaan raikkaana 3-4 vuoden kuluttua töiden valmistumisesta. Ja nyt ei naureta!!!...

        Kiitos. Ei tuon tarkemmin voi edes rautalangasta vääntää mallia .

        Voiko siellä uida ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko siellä uida ?

        Tietysti puhtaassa Tervalammessa saa uida. Olen jo aiemmin esittänyt, että alueella olevista kahdesta ladosta rakennetaan yksi-kaksi taukopaikkaa ja grillikatosta. Toinen etelärannalle, ja toinen pohjoisrannalle. Samaan paikkaan ainakin yksi uimaranta hiekkarantoineen ja lasten leikkipuistoineen. Tervalammen ympäri on luvattu rakentaa ulkoilu/kävelyreitti - ilmeisesti ruopattavista maamassoista, eli kaikki hyöty irti jo paikalla olevasta...
        Jos muuta tarpeellista ja toivottua tarvitaan, niin olen valmis tekemään/esittämään jatkosuunnitelmani kaupungille, hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      Tuo edellinen kirjoittelija tarkoittaa tuota Kirkkolehtoon tulevaa kosteikkoa mutta on vain keksinyt omia nimiä kaupungin suunnitelmille, Samalla tyylillä lapset usein kirjoittelevat ja matkivat aikuisten juttuja,

      • Anonyymi

        Kyllä tämä kosteikko valuallas rantakeitaineen on ihan tosijuttu.Ruotsin kuningas tulee sinne 2021 ottamaan aurinkoa .Myös muu perhe tulee rantalomalle .

    • Anonyymi

      Ressu on ihana pökkyrässä.

      • Anonyymi

        Tarkoitat varmaankin, että nukkuessa. Menin nukkumaan tapani mukaan kello 21.00, ja ylös "pomppasin" pienen verryttelyhetken jälkeen kello 05.30. Sisäinen kelloni on merkillisen tarkka, on ollut aina. Kiitän siitä venhempiani: Isä sanoi, että kello on 9, pojat nukkumaan, ja äiti sanoi samat sanat tytöille. "Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa"...
        Huolestuttaa tämä nykynuoriso, ja tietysti vanhemmatkin ikäluokat, joka valvoo aamuyöhön, nukkuu iltapäivään, ja kierre sen kuin "pahenee". Ei ole ihmekään, että töihin ei kyetä, ei kouluun ei opintoihin. Ja mikä pahinta. Työttömiä on satoja tuhansia, ja työntekijöistä alkaa olla huutava pula. Suomalaiset eivät kykene edes marjanpoimintaan, vaan senkin työn tekevät ulkomailta "hankitut" pääosin nuorukaiset.
        Sosiaalituki pitää minimoida, niin Suomalaisetkin oppisivat arvostamaan työntekoa ja saamaansa palkkaa. Nyt tukiraha menee "kädestä suuhun", vai pitääkö sanoa, että sätkästä huuleen ja pullonsuusta kitalakeen, hah hah haaa!!!...

        Nykynuoret elävät pidempään, johtuen terveemmistä elintavoista.

    • Anonyymi

      Edellisen kertoo mies joka opiskeli yhteiskunnanvaroilla 1960-1977. Tämän jälkeen "työura" puolustusvoimissa eli ei tuottavassa työssä vähän reilu parikymmenvuotta jonka jälkeen taas yhteiskunnan elätettäväksi sekä ennenaikaiselle eläkkeelle viisikymppisenä.

    • Anonyymi

      Laiska töitä laskee viisas pääsee valtiolla vähemmällä, hah hah haaa!!!...

      JK Vanha kiinalainen sananlasku.

    • Anonyymi

      Onko pioneerikomppania jo valmiudessa kun kosteikko alkaa virtaamaan .

    • Anonyymi

      Kirjoitin asiasta Dannyn morsiammelle Erikalle joka vastasi ja halusi minut naamakirja kaverikseen. Olemme Dannyn kanssa saman ikäisiä ja emme pelkää käärmeitä ja liero toimii vielä kuten Erika yksityisviestissään niin mukavasti ilmoitti, hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      Tunnen realistin ja tiedän ettei se enään toimi mutta onhan ressulla ikääkin jo lähes seitsemänkymmentä vuotta ja sitä etumusta on leikattu ettei kaikki pissa menisi housuihin.

    • Anonyymi

      Pioneeri komppania on jo valmiina kosteikossa.Ponttoonisilta ja moottoriruisku valmiina.Odottelevat lippukunnan saapumista .

    • Anonyymi

      Suntti on Kokkolan helmi ja nyt sen varrelle tulee vielä anniskelupisteet ja pitseria. Entisen mutteribaarin ja Mustallekarille tyhjille tonteille.

      • Anonyymi

        EI, EI, EI!!! Ensin rakennetaan muhkeat sateenkaaret kaikkien Kokkolan tulo väylien ylle!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI, EI, EI!!! Ensin rakennetaan muhkeat sateenkaaret kaikkien Kokkolan tulo väylien ylle!!!!

        Valtateiden varsille mainokset Kalajoki vain 50 km.

    • Anonyymi

      Pioneerikomppania paistoi makkaraa kosteikossa illalla.Myös haitari soi .Haikeasti .

    • Anonyymi

      Ensi kesänä syödään kebabia Mustallakarilla ja tanssitaan karaoken tahdissa uudessa pitseriassa merenrannalla.

    • Anonyymi

      Hienolta näyttää jo nyt Suntti ja vielä komistuu kosteikon tulon myötä,

    • Anonyymi

      Suunnitelmista puuttuu SATEENKAARIPORTTI SUNTIN YLI!!! Mutta kyllä sen ehtii tehdä myöhemminkin!

    • Anonyymi

      Kosteikko ja pohjapato ehkäisee myös sinilevää ja saa Suntin veden kirkkaaksi.

    • Anonyymi

      Muutamalle pikkutytölle tarjosit "tummunpastilleja" eli körttipastilleja mutta autoon et heitä ottanut. Terveisin sivusta seurannut.

    • Anonyymi

      https://www.kokkola-lehti.fi/uutinen/549794

      Realisti vähän myöhässä, kanavaa perhonjoesta mietitty jo vuonna 1740. Ei jumankauta ku naurattaa, hehehehee..!! Miten voi väittää että on keksinyt nuo kun noita samoja asioita tehty jo suntille jo 300 vuotta, hehe. 🤣🤣

      • Anonyymi

        Eletään 2000- lukua. Kukaan ei ole koskaan puhunut saati suunnitellut tekojärveä ja saostusallasta, Kokkojokea ja sen suiston kevyen liikenteen siltaa jne. Ei kukaan, kunnes Tosirealisti tuli ja pani rattaat pyörimään, hah hah haaa!!!...

        Voi hyvä hörhö! Ymmärrä jo ettei miksikään suunnittelijaksi voi julistautua pelkän kirjoittelun perusteella. Kyllä siellä ihan oikeat ammattisuunnittelija näitä hommia tekee.

        Perustyön ja aloitteiden tekijä on kaiken kehityksen alku ja juuri. Jos ja kun joku nero tekee toteuttamiskelpoisia suunnitelmia, aloitteita ja esityksiä, niin eihän niitä voi ohittaa.
        Näin on eräs Tosirealisti tehnyt yli 30:n vuoden ajan Kokkolassa. Miehen ideoita on toteutettu, toteutetaan ja tullaan toteuttamaan. Onhan se jo nähty ja koettu...
        Tosirealisti on Kokkolan Kingsi ja kaikkien kunnioittama Kokkojoen puhdistaja, nuorukaisten kasvattaja ja kouluttaja. Sotilastieteiden Maisteri, Suomen Mestari, taiteilija, puutarhuri, laulaja yms jne, hah hah haaa!!!...

        Ressu on nero ja on oikeassa. Tosirealisti, Reijo Kivelä on keksinyt miten Kokkojoki saadaan puhtaaksi. Sitä on yritetty yli 200 vuotta, mutta vihdoin ilmestyi "kehiin" mies, joka sai aikaan Kokkolan kukoistuksen - Kirkasvetisen, kalarikkaan ja virtaavan Kokkojoen...

    • Anonyymi

      Asekoulun erikoisjoukkue valvoo kosteikko töitä .

    • Anonyymi

      Kosteikko juttuja on nyt päivittäin radiossa, televisiossa ja lehdissä mutta miksei Kivelän Reijoa mainita missään yhteydessä?

      • Anonyymi

        Älä nyt hosu. Kaikki aikanaan. Antaa muutaman tyypin päteä. Etenkin, kun ovat kaupungin palkkalistoilla... Hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      Maakunta uutiset näytti eilen oikein kuvaa kosteikosta. Kyllä tuo on oikeitten insinöörien tekemä ja suunnitelema. Suntin vesi puhdistuu ja kohta tulee kalaa ongella.

    • Anonyymi

      Kalevit kirjoitteli viime viikolla paljon maakuntalehdessä viisaita mutta eivät tätä Suntin tilaa käsitelleet. Varmasti jotenkin kuitenkin asian kanssa tekemisissä mutta eivät turhaa huutele.

      • Anonyymi

        Hyvät Kokkolan asukkaat, ja etenkin Tervaholman omakotialueen asukit. Tulkaa juttelemaan, kun näette "upseerinharmaan" Opel Vectran ajelevan alueellanne. Autoni tunnistaa antennissa liehuvasta oravanhännästä. Lapsenne ainakin autoni tunnistavat... Hännän otin (ja otan vastakin) "talteen" auton alle jääneestä eläinparasta - maskotiksi ja onnenamuletiksi)...
        Olen se mies, joka hankki teille Tervalammen aloitteillaan ja esityksillään...
        Tervalampi on asuinalueenne helmi, ja talonne arvo tuplaantuu, mikäli haluatte talostanne luopua. Tervalampi palvelee kaikkia Kokkolalaisia. Tulemme sen näkemään. Kylmänkalsea ja ikituulinen kammottava meri jää kirkkaasti toiseksi... Mutta muistakaa. Varsinainen "pääjärvi" - Kokkojärvi pitää kaivaa esitykseni mukaan Kaustarin suolle...
        Terveisin Kokkolan Kingsi, Tosirealisti ja Eläinystävä Reijo Kivelä Halkokarilta. Ja tälle jutulle ei naureta!!!...

        Taas kaverini kertoi totuuden. Mies on Kokkolan Kingsi, kaupungin kunkku.

      • Anonyymi

        Kalevi kirjoitti Suntin kunnostuksesta 1980-luvulla eli ennen Kivelää.

    • Anonyymi

      Menkää hyvät ihmiset suutelemaan sen jalkoja jos näette sen kaupungilla.

      • Anonyymi

        Näköjään totuus kirpaisee. Kateus on kamala tauti. Ja kuten kaverini Simo kirjoitti:
        "Kateus on väkevä voima". Hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      Tuleeko sinne uimaranta ,?

      • Anonyymi

        Koko Tervalampi on yhtä "uimarantaa", ja tulee olemaan suosittu kalalampi kesät ja talvet.
        Mahdollisuuksia on vaikka mihin ja miten paljon. Esim kala- ja rapuistutuksiin jne...
        Suunnittelemaani Kaustarin Kokkojärveen olen esittänyt jätettäväksi 4-5 saarta, yhteen grillikatos ja toiseen lintutorni. Latotien lasten leikkipuiston kohdalle olen esittänyt uimarantaa ja toinen Karsobacka- tien (Linnusperän) puolelle. Järveä ympäröisi luonto- ja lenkkipolku, joka liittyisi nykyiseen polkuun Köykärin tekomäen eteläpuolella...
        Tervalampeen jätetään kaksi saarta. Toivon että toiseen rakennetaan myös grillipaikka ja toiseen lintujen (elänten) tarkkailutorni. Lammen rannalle rakennetaan ainakin yksi taukopaikka grillikatoksineen, ja jos esitykseni toteutuu, niin myös uimaranta, Lampea kiertää luontopolku yms. Talvella lampi on erinomainen luonnonjää luistelijoille, ja palvelisi lasten pelikenttänä. Ja nyt ei naureta, koska kyseessä on omat suunnitelmani, jotka vihdoin toteutuvat!!!...

    • Anonyymi

      Mistä nämä Kivelän suunnitelmat löytyy muuta kuin näiltä sivuilta?

    • Anonyymi

      Autotallistani kaikki kansioissa ja lähetty facebookissa ympäri mailmaa, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Tosirealisti on Kokkolan Kingsi, Kokkojoen puhdistaja, kaupungin monipuolisin ja nerokkain mies. Tästä on turha kiistellä. Mies on lahjoiltaan ylivoimainen ja järjeltään korvaamaton, supermies, sankari, Kokkolan Kunkku. Ja tälle ei ole syytä nauraa!!!...

    • Anonyymi

      Keski-Uusimaa lehdessä oli haastatteluni 1985 helmikuussa. Toimittaja kyseli ja teki koko sivun jutun jalkarättien vaikutuksesta kovilla pakkasilla. Olin asiantuntijana ja sain kiitosta ylemmiltä upseereilta pääesikunnasta myös ylennys kapteeniksi tuli heti tuon jälkeen, hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      Tämä Kirkkolehdon kosteikko on nyt valmis.

      • Anonyymi

        Väärin. Kirkkolehto on rauhoitettu lehtomainen metsikkö. Tervaholma on "rauhoittamaton", ja siten rakentamiseen sovelias mm valmistuneen saostusaltaan paikaksi...
        Rakkaalla lapsella on... jne. Minun "lampilapsellani" pitää olla iskevä ja paikkaan sopiva nimi, unohtamatta Kokkolan historiaa, kaupungin lähimenneisyyttä, vaakunan tervatynnyriä, tunnettua "maamerkkiä". Perhosta ja "jokikunnista" Perhonjokea pitkin rahdattuja satoja tuhansia tervatynnyreitä, sekä jokiuoman kupeessa lepääviä satoja lampia, Kokkolan rikkauden tuojaa, ihanaa sisävesielementtiä kamalan meren ohella, ja kaikkia kaupunkilaisia palvelevaa "ulkoallasta", keksimääni TERVALAMPEA. Jos joku keksii paremman ja osuvamman nimen, niin siitä vain, hah hah haaa!!!...
        JK Taas pitää muistuttaa, että Tervalampi on vain osa suunnitelmiani. Päätavoite on esittämäni Kokkojärven kaivaminen Köykärin rämeikköön...

        Ressu on taas oikeassa. On siinä viisas ja mukava mies.

    • Anonyymi

      Naiset kaupungintalolla suunnitelleet ja toteuttaneet nämä suunnitelmat.

    • Anonyymi

      Suntti on komia ja vesi virtaa. Naiset tekivät tämän ja nyt Kirkkolehdon kosteikko on tekojärven kaltainen keidas keskellä kaupunkia.

      • Anonyymi

        Totta. Rakastan tarmokkaita ja pystyviä naisia, jotka toteuttavat ideani. Aikaansaivat jo yhden lukuisista aloitteistani: Tervalampi Tervaholmaan: Minna, Nina, Sini, Stina, Outi, Tiina ja monet muut, jotka ovat tehneet hyvää työtä, kiitos ja etähalaukset.
        Toivon yhteistyömme jatkuvan, ja miksi ei jatkuisi. Ja tälle ei naureta, onko selvä!!!...

        Noin sanoo luutnantti (majuri) ja herrasmies, kirkkokuorolainen, kadettikuoron solisti, ja vahvennetun kvartetin soolo-osien tulkki ja kakkosbasso; missien tanssittaja, parkettien partaveitsi, taiteilija, runoilija ja humoristi. Kaikkien kunnioittama Kingsi, TOSIrealisti, Eläinystävä ja Kokkolan kaupungin kehittäjä ja ja ja ja ja...

        Miksi ei ole mitään lehtihaastatteluja eikä mitään? Itse joudut vaan täällä ilmaiseksi itseäsi kehua ja ylistää. Eihän kukaan usko kun ei ole mitään juttua ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei ole mitään lehtihaastatteluja eikä mitään? Itse joudut vaan täällä ilmaiseksi itseäsi kehua ja ylistää. Eihän kukaan usko kun ei ole mitään juttua ollut.

        Hyvin sanottu. Minäkään en ole nähnyt että mitään juttua olisi tehty. Huijari?

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe