Isäni kuoli reilu vuosi sitten. Hänellä oli äitini hyväksi hallinto oikeus testamentti. Perunkirjan jälkeen on selvinnyt, että isäni oli veljeni asuntovelassa takaajana. Veljeni on vuosia aikaisemmin joutunut myymään asuntonsa velkojensa takia , jolloin myynnin jälkeen jäi vielä asuntovelkaa, tuolloin yli 100000mk.Nyt veljeni on perheineen ostanut uuden asunnon, johon on tarvittu sekä isäni, että äitini takaus. Nyt kysynkin, miksiköhän takaus salattiin perunkirjassa ja mitä tulisi tehdä, ettei perintöni mahdollisesti menisi veljeni velkojen maksuun. Olen kuitenkin maksanut jo isäni jäämistöstä perintöveron, vaikken mitään saanutkaan. Kiitollinen tiedoista.
takaus ja perunkirja
miten on
4707
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pesän "velkaa".
Kuitenkin veljesi saadessa perintönsä voinee maksaa velan pois, jolloin takaus "raukeaa".
kuulin , että pankki voi realisoida koska vaan tämän taattavan summan, jos takaaja on kuollut. Mutta pankki ei luultavasti ole tietoinen takaajan kuolemasta, koska on kaukana toisella paikkakunnalla joten se helpottaa toistaiseksi. En välttämättä usko, että veljeni perintöosuus yksin riittää hänen velkojensa maksuun. Ja toistaiseksi äitini elää luultavasti ja toivottavasti kauan, joten se ei helpota veljeni velkaa, vaikka "peri tavallaan isäni" koska pesää ei jaettu, koska äidilläni on testamentillä määrätty hallinto oikeus kaikkeen omaisuutteen ja rahoihin.
Takaus ei ole pesän velkaa. Kuolleiden henkilöiden takaus raukeaa, se ei periydy. Jos äitisi joutuu maksamaan veljesi velan takausvastuun perusteella, niin silloin veljesi jää velkaa äidilleen. Kun äiti kuolee, velka siirtyy kuolinpesän saatavaksi ja vähentää veljesi perintöosuutta.
Osuuspankin lakimies ja edäs toinen lakimies sanoi, että kuolleen takaus jää voimaan ja se menee jopa hallintaoikeuden edelle. Joten jos on velallisella maksuhäiriö, pankki voi realisoida perikunnan varat, jos perittävä on ollut takaamassa. Tämä on tämän päivän tietoa.