Vuokrakämpässä

Pääsiäisen lämpimien päivien aiheuttama lumien sulaminen on paljastanut, että vuokrakämppäni (rivitaloyksiö) keittokomeron katto vuotaa.
Laskettelulomalta palattuani huomasin, että lattialle oli ilmaantunut pienehkö lätäkkö ja että sisäkaton paneelit (jonkinlaista jäykän pahvin tapaista maalattua levyä) olivat kosteat. Lisäksi maali oli halkeillut kosteuden seurauksena ja paneelit silminnähtävästi painuneet sisäänpäin.

Aion ilmoittaa asiasta vuokraisännälle mahdollisimman pian, mutta pitäisi saada tietää, mitkä ovat minun oikeuteni ja hänen velvollisuutensa tässä asiassa.

Muuttaessani kämppään viime kesänä keittiön katossa oli maalissa pieniä halkeamia ja välittäjän kanssa totesimme katon ilmeisesti joskus vuotaneen. Katosta ei kuitenkaan tullut vettä läpi pahojen rankkasateiden aikaankaan, joten ajattelin, että kyllähän täällä hyvin asuu jos vettä ei kirjaimellisesti tipu niskaan, etenkin, kun vuokrakin on alhainen.

Nyt tilanne on kuitenkin se, että jos vuoto tuosta vielä pahenee, alkaa asumiskelvollisuus olla jo kyseenalainen. Onko minulla oikeutta vaatia vuokraisäntää suorittamaan edes jonkinlaisen "hätäkorjauksen"? En vaadi mitään suurta remppaa, pelkästään sen, että keittiössä ei tippuisi vettä niskaan aina keväisin.

Itselläni ei ole rahaa korjauksiin, sillä olen "köyhä opiskelija". En myöskään haluaisi muuttaa, sillä uuden yhtä edullisen kämpän löytäminen vie aikaa ja vaivaa ja lisäksi viihdyn nykyisellä alueella hyvin. Lisäksi vuokrasopimuksessani on ehto jonka mukaan joudun maksamaan kuukauden vuokraa vastaavan korvauksen, mikäli muutan pois ennen 31.7.2005 (solmittu alkamaan 1.8.2004 ensin vuoden määräaikaisena ja tämän jälkeen toistaiseksi voimassa olevana). Muita tähän tilanteeseen vaikuttavia ehtoja en ole sopimuksesta löytänyt.

Kiitos etukäteen asiallisista ja etenkin pikaisista vastauksista.
3264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sinun eikä vuokraisännän ei kuulu maksaa tai korjata tuollaista. Asia kuuluu taloyhtiölle, rakenteissa vikaa ja se on aina taloyhtiön asia.
Ilmoitat heti isännöitsijälle, huoltoyhtiölle (jos on) ja hallituksen puheenjohtajalle, soitat vuokraisännälle ja sanot kertoneesi asian em.
Jos pariin päivään ei tapahdu mitään tarkistusta, soita uudelleen vuokraisännälle ja kerro, että mitään ei tapahdu. Korjauksen kustantaa asunto-osakeyhtiö, luultavasti kysymys on sulamisvesistä ja rännit on tukossa, varsinkin tasakattoisissa taloissa.

Äänestä
  • Vuokranantajana tässä tapauksessa on itse taloyhtiö, ajattelin ilmoittaa vuokrasopimuksessa mainitulle yhteyshenkilölle, joka ilmeisesti on taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja (pitää vielä tarkastaa ja tulostaa netistä kaupparekisteriote).

    Kyseessä on tosiaan 1970-luvun tasakattoinen talo. Diagnoosisi taitaa siis olle oikea. Ottaa vaan päähän jos tältäkin olisi voinut välttyä rännit putsaamalla!

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    Vuokranantajana tässä tapauksessa on itse taloyhtiö, ajattelin ilmoittaa vuokrasopimuksessa mainitulle yhteyshenkilölle, joka ilmeisesti on taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja (pitää vielä tarkastaa ja tulostaa netistä kaupparekisteriote).

    Kyseessä on tosiaan 1970-luvun tasakattoinen talo. Diagnoosisi taitaa siis olle oikea. Ottaa vaan päähän jos tältäkin olisi voinut välttyä rännit putsaamalla!

    Ilmoita kiireen vilkkaa, ennen kuin tulee lisää vahinkoa. Viivyttelystä voit joutua itsekin vastuuseen (epätodennäköistä, mutta silti)!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


katto vuotaa kirjoitti:

Pääsiäisen lämpimien päivien aiheuttama lumien sulaminen on paljastanut, että vuokrakämppäni (rivitaloyksiö) keittokomeron katto vuotaa.
Laskettelulomalta palattuani huomasin, että lattialle oli ilmaantunut pienehkö lätäkkö ja että sisäkaton paneelit (jonkinlaista jäykän pahvin tapaista maalattua levyä) olivat kosteat. Lisäksi maali oli halkeillut kosteuden seurauksena ja paneelit silminnähtävästi painuneet sisäänpäin.

Aion ilmoittaa asiasta vuokraisännälle mahdollisimman pian, mutta pitäisi saada tietää, mitkä ovat minun oikeuteni ja hänen velvollisuutensa tässä asiassa.

Muuttaessani kämppään viime kesänä keittiön katossa oli maalissa pieniä halkeamia ja välittäjän kanssa totesimme katon ilmeisesti joskus vuotaneen. Katosta ei kuitenkaan tullut vettä läpi pahojen rankkasateiden aikaankaan, joten ajattelin, että kyllähän täällä hyvin asuu jos vettä ei kirjaimellisesti tipu niskaan, etenkin, kun vuokrakin on alhainen.

Nyt tilanne on kuitenkin se, että jos vuoto tuosta vielä pahenee, alkaa asumiskelvollisuus olla jo kyseenalainen. Onko minulla oikeutta vaatia vuokraisäntää suorittamaan edes jonkinlaisen "hätäkorjauksen"? En vaadi mitään suurta remppaa, pelkästään sen, että keittiössä ei tippuisi vettä niskaan aina keväisin.

Itselläni ei ole rahaa korjauksiin, sillä olen "köyhä opiskelija". En myöskään haluaisi muuttaa, sillä uuden yhtä edullisen kämpän löytäminen vie aikaa ja vaivaa ja lisäksi viihdyn nykyisellä alueella hyvin. Lisäksi vuokrasopimuksessani on ehto jonka mukaan joudun maksamaan kuukauden vuokraa vastaavan korvauksen, mikäli muutan pois ennen 31.7.2005 (solmittu alkamaan 1.8.2004 ensin vuoden määräaikaisena ja tämän jälkeen toistaiseksi voimassa olevana). Muita tähän tilanteeseen vaikuttavia ehtoja en ole sopimuksesta löytänyt.

Kiitos etukäteen asiallisista ja etenkin pikaisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu