Koroista

Onko kellään tietoa tai hyvää arvausta, koska korot lähtevät nousuun???
121342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

EKP on venyttänyt ja venyttänyt koronnostoa, mutta sen mitta alkaa olla täysi. Ainoastaan Saksan vastustus pitää korot alhaalla, koko muu Eurooppa suorastaan huutaa reipasta koronnostoa.

Arvioni on, että ennen kesää nähdään ainakin yhden prosenttiyksikön nousu, ja ennen loppuvuotta asuntolainan korot ovat nousseet nykyhetkestä sellaiset 2-3%.

Jos sinulla on käteistä, kannattaa tuhnutella tai sneppailla koronnoston alkuun. Voitat selvää rahaa, kun saat asunnon halvemmalla. Jos taas ajattelit ostaa kämpän lainarahalla, sinun kannattaa silti odottaa, sillä rommaus todennäköisesti laskee hintoja enemmän kuin velanmaksukyvyn alenemisen puolesta olisi aihetta odottaa.

Äänestä

Korot määräytyvät pääomamarkkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella, lyhyissä markkinakoroissa myös keskuspankkien päätöksillä. Niinpä tietoa asiasta ei ole kenelläkään ehkä keskuspankkijohtajia lukuunottamatta. He tuskin kijoittelevat näille palstoille aikeistaan ;)

Arvauksia asiasta voi toki esittää, mutta korkomarkkinoilla ovat menneet viisaatkin vipuun. Pankkien ekonomistithan esittävät säännöllisesti korkoarvauksiaan, joita kutsuvat ennusteiksi. Mutta miten niistä otat selvän, onko näillä ennusteilla tarkoitus tukea pankin lainamarkkinointia vai ovatko ne "vilpittömiä"?

Äänestä

nousuun 15.6.2005 klo 14.20. Tämä on fakta ja perustuu faktoihin.

Ihan oikeesti, EKP ei varmaan tiedä itsekään pitäisikö korkoa nostaa vai laskea.

Äänestä
  • Kuten totesin, ainoastaan Saksan talous on jarruna reippaalle koronnostolle. Ei se Saksa sentään Eurooppaa omista, vaikka sitä on pari kertaa yrittänytkin omakseen saada.

    Asuntokupla on paisunut ympäri EU:ta ja uhkaa hyydyttää koko talousalueen yksityisen ostovoiman kasvun. Tämä tietäisi katastrofia koko EU:lle (mikä ei välttämättä olisi paha, mutta se onkin toinen tarina). EKP:n päätehtävä on kuplien puhkominen ja sen varmistaminen, että euroalueen talous pyörii vakaalla pohjalla. Sitä se ei nyt tee, joten koronnosto on enää vain ajan kysymys.

    Äänestä

  • nostamiselle kirjoitti:

    Kuten totesin, ainoastaan Saksan talous on jarruna reippaalle koronnostolle. Ei se Saksa sentään Eurooppaa omista, vaikka sitä on pari kertaa yrittänytkin omakseen saada.

    Asuntokupla on paisunut ympäri EU:ta ja uhkaa hyydyttää koko talousalueen yksityisen ostovoiman kasvun. Tämä tietäisi katastrofia koko EU:lle (mikä ei välttämättä olisi paha, mutta se onkin toinen tarina). EKP:n päätehtävä on kuplien puhkominen ja sen varmistaminen, että euroalueen talous pyörii vakaalla pohjalla. Sitä se ei nyt tee, joten koronnosto on enää vain ajan kysymys.

    Milloin EKP on alkanut osoittaa minkäänlaista mielenkkiintoa saati huolta minkääntyyppisistä kuplista? Aihe on toki esiintynyt kuukausikatsauksissa, mutta onko näkynyt käytännössä kuplien torjuntaa?

    Jenkkien Fed on mielestäni selvemmin kommentoinut eri markkinoilla havaitsemiaan kuplia, vaikka samaan aikaan itse niitä kaikin keinoin onkin ylläpitänyt ja kasvattanut.

    Mutta eikös EKP vahtaa lähinnä vanhaa vainolaista eli inflaatiota? Siitä ei kai ole nyt merkkejä, joten kyllä kai Bundesban... ei kun anteeksi EKP:n haukat edelleen antavat korkojen olla alhaalla ja kuplienkin ennemmin kasvaa?

    Äänestä

  • olet päätellyt kirjoitti:

    Milloin EKP on alkanut osoittaa minkäänlaista mielenkkiintoa saati huolta minkääntyyppisistä kuplista? Aihe on toki esiintynyt kuukausikatsauksissa, mutta onko näkynyt käytännössä kuplien torjuntaa?

    Jenkkien Fed on mielestäni selvemmin kommentoinut eri markkinoilla havaitsemiaan kuplia, vaikka samaan aikaan itse niitä kaikin keinoin onkin ylläpitänyt ja kasvattanut.

    Mutta eikös EKP vahtaa lähinnä vanhaa vainolaista eli inflaatiota? Siitä ei kai ole nyt merkkejä, joten kyllä kai Bundesban... ei kun anteeksi EKP:n haukat edelleen antavat korkojen olla alhaalla ja kuplienkin ennemmin kasvaa?

    "Jenkkien Fed on mielestäni selvemmin kommentoinut eri markkinoilla havaitsemiaan kuplia, vaikka samaan aikaan itse niitä kaikin keinoin onkin ylläpitänyt ja kasvattanut."

    Korkoja on nostettu jo 1.75% sitten viime kesän, joten kyllä FED pyrkii painamaan mätäpaiseet peukalolla takaisin ihoon.

    "Mutta eikös EKP vahtaa lähinnä vanhaa vainolaista eli inflaatiota? Siitä ei kai ole nyt merkkejä, "

    Hei hei kamoon. Se, että työssäkäyvän väestönosan asumiskustannukset kasvavat tolkuttomasti, ON inflaatiota. Perinteisesti inflaatiomittarit mittaavat jotain coca-colan litrahintaa yms. hömppää, mutta se mikä todella tuntuu, on ihmisten asumiskustannusten karkaaminen käsistä. Kyllä EKP on tästä kiinostunut, sillä kupla-asuntojen sukupolvi on se sama sukupolvi, jonka ostovoimalla euroopan talousalueen hyvinvointi pitäisi pitää yllä.

    Äänestä

Kun Saksan lainapaperit eivät enää kelpaa sijoittajille, EKP:ta viedään kuin pässiä narussa.
Ohkauskorko alkaa seuraamaan markkinoita.

Äänestä

Korkotasoon vaikuttaa olennaisesti inflaatio. Sijoittajat hakevat pääomalleen (rahasijoituksilleen) reaalikorkoa, joten inflaation tulee olla pienempi kuin vallitsevan korkotason. EU:ssa inflaatiomuuttujaan vaikutetaan muun muassa ns. vakaussopimuksella. Erityisesti Saksan johdolla tehty vakaussopimuksen vesittyminen osaltaan vaikeuttaa inflaation määrittämistä.

Ennen kaikkea kysymys on siitä kuinka paljon kysyntää rahalle on ja kuinka paljon rahasta on tarjontaa. Jos rahaa halutaan paljon ja siitä on myös paljon tarjontaa, kasvaa inflaatioriski. Jos lainarahaa ei kaivata, pysyy inflaatioriskikin matalana. Rahan kysyntään vaikuttaa paljon enemmän yritysten rahantarve kuin yksityishenkilöiden kulutustottumukset, ainakin tämänpäivän euroopassa.

Äänestä

että korot tulevat vielä laskemaan tästä tuollaiset 0,25 - 0,5 %-yksikköä seuraavan vuoden aikana. Syynä tähän suurten EU-maiden talouden matalalento ja euron vahvistuminen dollarin suhteen. Uskon siis , että Goldman Sachsin ennuste (- 0,5 %-yks)tulee toteutumaan tältä osin.

Äänestä
  • http://uutiset.stt.fi/index.php?dept=17&edit=26026893 Julkisuuteen 16.3.2005 klo 9.30 Suomen talouden näkymät ovat heikentyneet. Alhainen korkotaso jatkuu.

    TALOUSENNUSTE 22.3.2005
    http://www.labour.fi/talousenn/ptenn.htm
    EKP:n analyysin mukaan hitaahko talouskasvu ja siihen liittyvä maltillinen palkkojen nousu pitävät inflaation siedettävän hitaana eikä taloudessa ole sellaisia öljyn hinnasta riippumattomia hintoja nostavia tekijöitä, jotka lähikuukausina vaarantaisivat rahapolitiikan edellyttämän hintavakauden. Vuoden jälkipuoliskolla nopeutuva talouskasvukin on hallittua eikä sinänsä vaaranna hintavakauden tavoitteen toteutumista. Palkansaajien tutkimuslaitoksen korkoennuste perustuukin näkemykseen, jonka mukaan EKP lykkää koronnostoa verraten pitkään. Vasta aivan vuoden lopulla se nostaa koron 0,25 prosenttiyksikköä. Ensi vuonna korkoa nostetaan jo reippaammin. Vuosikeskiarvona se kohoaa 0,6 prosenttiyksikköä edellisvuodesta.

    TALOUSENNUSTE 18.3.2004
    http://www.labour.fi/talousenn/pten0304.htm
    Mitään koron nostoa ei tämän vuoden aikana ole kuitenkaan odotettavissa. Sen sijaan on ilmeistä, että yleisen suhdannetilanteen parantuessa korkoa tarkistetaan ensi vuonna ylöspäin.

    Tälläkin palstalla on jauhettu korkojen noususta jo vuosikaudet. Todennäköistä on, että joskus joku osuus oikeaan...Ei tietenkään kannata hölmöilemään alkaa lainan otossa ja onnittelut niille joilla on aikaa odotella ja jotka onnistuvat toimimaan oikein yhtälössä: korkojen muutos, hintojen muutos, työllisyyden muutos ym. seikat.

    Täällä ne todelliset finanssitietäjät siis surffailevat päivät pitkät...

    Äänestä

Pääjohtaja Antti Tanskanen vieraili eilen Satakunnan Osuuspankkiliiton kevätkokouksessa Lapissa. Tanskanen arvioi sekä oman pankkiryhmänsä että koko pankkialan olevan vakaalla kehitysuralla. Keskeinen osa pankkitoiminnan kasvusta syntyy vilkkaasta asuntoluottojen kysynnästä.
–Asuntoluottojen kasvu on jatkunut vauhdikkaana koko tämän vuosikymmenen. Voimme olla jopa tyytyväisiä, etteivät asuntojen hinnat ole nousseet nykyistä enempää, Tanskanen arvioi.
–Palkkojen ja neliöhintojen suhde on suunnilleen sama kuin 20 vuotta sitten. Tuolloin asuntoja ei pidetty kovin kalliina.
Tanskanen uskoo, että palkkojen ja asuntohintojen kohtuullinen suhde yhdessä matalan korkotason kanssa vähentää riskejä neliöhintojen tuntuvasta laskusta.

”Ennemmin korkoja
pitäisi laskea”

Tanskasen mukaan suomalaisten asuntoinnostukselle löytyvät selkeät syyt.
–Meillä on edelleen verraten vähän asuntoluottoja kansainvälisesti mitattuna. Suomalaiset haluavat asua paremmin ja leveämmin, ja nykymeno Suomessa sallii tämän. Korot ovat matalalla, ja ihmiset kokevat tulokehityksensä vakaana, joten nyt asuntoja uskalletaan hankkia.
Pääjohtaja Tanskanen rauhoittelee asuntovelallisia, jotka ovat kuunnelleet jännittyneinä erilaisia veikkauksia korkojen nousemisesta. Innokkaimmat ovat ehtineet ennustaa jo kolme vuotta, että korot lähtevät pian nousuun.
–He saavat toistaa ennustustaan vielä jonkin aikaa, Tanskanen uskoo.
–Euroopan korot ovat alhaalla siitä yksinkertaisesta syystä, että alueen talous kehittyy niin huonosti. Tuotanto pitäisi saada voimakkaampaan kasvuun, eikä siksi korkoja pidä lähteä nostamaan. Euroopan keskuspankin ohjauskorko pysynee kahdessa prosentissa lähikuukaudet.
Pääjohtaja Tanskanen toteaa, että Euroopan talouden elpyminen kaipaisi koronnousun sijaan pikemminkin korkojen laskua.

Äänestä
  • Miten korkojen saati asuntohintojen muutokset kenenkin eloa kirpaisee, riippuu kaiketi oman pääoman ja velkapääoman suhteesta.

    Jos asunto on kokonaan maksettu tai velkaa on vain siedettävästi (esimerkiksi tuloihin ja säästöihin nähden), voi korkojen nousua tai hintojen laskua seurata kaikessa rauhassa sivusta ja pitää menetyksiä pelkästään laskennallisina.

    Näin siis silloin, kun haluaa samassa asunnossa pysytellä eikä ollut juuri aikeissa muuttaa kämppää rahaksi vaikka maailmanympäripurjehdusta varten (olisihan se kivampi päästä edes Pariisiin saakka ennemmin kuin vain Paraisille).

    Jos taasen asunnossa on rohkeasti velkapääomaa, kun korot nousevat ja/tai asuntohinnat laskevat, voivat muutokset koskettaa muutenkin kuin vain laskennallisesti. Herää nimittäin ainakin kaksi kysymystä:
    - koron nousu: riittävätkö tulot tai säästöt kohonneisiin lainanhoitokuluihin niin, että myös arkielämä sujuu entiseen tapaan tai ainakin kohtuullisesti?
    - asuntohintojen lasku: kuinka kovan hinnanlaskun lainan vakuuden arvo kestää, ja löytyykö lisää pantattavaa tai takausta, jos pankki haluaa joko lisää vakuutta tai kämpän myyntiin?

    Johtopäätöksenä tuumaisin, että jos vähänkin tuntuisi olevan korkojen nousua tai hintojen laskua ilmassa, en ehkä kinuisi pankista aivan kaikkein pitkäaikaisinta ja suurinta lainaa minkä suostuisivat tunnissa tai kahdessakaan antamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maija kirjoitti:

Onko kellään tietoa tai hyvää arvausta, koska korot lähtevät nousuun???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu