vielä polkupyörää? Minä en. Olen tullut araksi vanhemmiten. Seitsemänkympin alkupuolella vielä ajelin noin viiden kilometrin pyörälenkkejä, mutta pyörätiellä. Suojatien yli talutin ja muutenkin olin hyvin varovainen käyttäessäni polkupyörää.
Eräs tuttavani ehdotti minulle jotain sellaista kolmipyöräistä invapyörän tapaista polkupyörää, joka ei kaadu. Onko kellään teistä sellaista? Jos on niin onko kallisja onko helppo ajettava?
Eräs tuttavani ehdotti minulle jotain sellaista kolmipyöräistä invapyörän tapaista polkupyörää, joka ei kaadu. Onko kellään teistä sellaista? Jos on niin onko kallisja onko helppo ajettava?
Vastaukset 16
Vanhimmat
On kömpelömpi ajaa kaksioyöräiseen verrattuna etenkin katuliikenteessä.
Nelipyöräinen potkulautakin on kätevämpi kuin kömpelö pyörä, ja hyvin suosittukin. Jos kuitenkin on epävarmuutta aloittajalla, voisihan kokeilla vaarattomilla paikoilla? Taitohan ei hevillä unohdu,...siis mikä estää!
Kyllä se fillarointi sujuu siinä kuin Harley Parkinsonilla porhaltaminenkin.
Päässäni huimaa tasasella maalla seisoessakin, ei tulisi kuuloonkaan riskeerata
mitään eikä ketään fillarilla ajellen. Fillarilla ajellen ei tarvitse olla kuin
sekunnin-parin huippauskohtaus ja lopputulos voi olla täysin arvaamaton.
Rohkeasti pukinsarvifillari alle ja baanalle.
Annatte lempeän kesätuulen leyhytellä hiuksianne, tuntien melkein nuoruuden kohinan sisällänne, kun syöksytte Monarkilla tiukkatrikoisten nuorukaisten sekaan.
Maisemat ja vaihteleva maasto antaa enemmän nautintoa kuin maskuliinisen hikiset trikooreidet, mene sinä vaan sinne, joten ohi pyyhällän... hei vaan :) lepuuttaen vaativampia aistejani ympäristön huikaisevassa kauneudessa !
Ja nimenomaan tukan pitää liehua valtoimenaan vapaasti tuulen hemmoteltavana, ilman että se olisi kahlehdittuna kypärään. Kaikkein hirveintä pyöräilykulttuurin halventamista on fillaroida tukka nutturalla, jonka päälle on vielä ahdettu kypäräkin.
Tiedän ihanampia tapoja aistien hemmotteluun ja aistinautintoihin kuin fillarointi. Mies ensin riisuu pyöräilyasyn, käy suihkussa ja sitten kivaa liikuntaa.
Äiti kaatui pahasti polkupyörällä 1983, siitä seurasi vamma ja kovat kivut jotka ei jätä koskaan. Kipulääkkeisiin turtuu, samoin unilääkkeisiin.
Jäihän siitä pahat traumat, takki joka oli päällä kaatumisen hetkellä muistutti onnettomuudesta,ym.
Eräänä päivänä 2005 (en ole ihan varma). Nousi äiti polkupyörän selkään ja yritti päästä traumasta eroon. Tämä päätyi pyörtymiseen ja lumi sohjoiseen ojaan kaatumiseen. Onneksi tässä ei käynyt pahemmin.
Mitä ulkoisia kypäräsääntöjä muilla muka olis, kuin pelkillä ulkonäkö nipottajilla hui hai!
Liehukoon hiukses ittelläs vaikka silmiis!
Muuta sä et sitten tiedäkään, ykspuolista on!
Kateellisen kommentti !
Helsingissä on suosittua ajella sähköpotkulaudalla, jalkakäytävällä ja kovaa.
Meikäläisellä on eri majapaikoilla yhteensä kuusi polkupyörää . Lähes joka päivä tulee ajetuksi muutama kilometri.
Vaimoni ei enää edes harkitse. Vajaa 2 vuotta sitten teloi itsensä ensiapukuntoon kaaduttuaan paikallaan olevalla pyörällä!
Fillarissa naisten runko mutta vanha köntys ei saanut nostettua jalkaansa alaputken yli joten otti asfalttiin. Ambulanssilla ensiapuun. Selkä kipeänä. Tutkittiin, kuvattiin ja kipulääkittiin.
Potilas oli 35km:n päässä kotoa katsoen. Invataksin saaminen kesti arki-iltana 1,5 tuntia koska kukaan kuski ( 3 kpl ) ei halunnut lähteä viemään koska hissittömässä talossa on asuntoomme 46 askelmaa ja vaimo erehtyi sanomaan, että siellä on 74 vuotinen mies joka käy salilla. Käyminen ei todista mitään eikä vaimoni älynnyt sanoa, että se hauras vanhus veti äskettän maasta 200kg. Vaimoni paino ulkovaatteineen alle 60kg.
Lopulta taksi tuli eikä tuollainen käppänänä tuntunut missään kun kannoimme hänet asuntoon.
Pyöräillään ehdottomasti.
Tyttöystävän (80 v.) kanssa tehdään viikoittain
keskimäärin kolmasti parinkymmenen kilometrin lenkki.