Julkkisnaisiin kohdistuva noitavaino

Anonyymi

Katolisen kirkon miesvaltaa on kautta aikojen syytetty noitavainosta ja jopa miljoonien naisten kiduttamisesta ja elävältä polttamisesta.

Totuus on kuitenkin se, että ilman toisten naisten syyttäviä sormia nuo "noidat" eivät olisi tuskin tuossa määrin kärsineet ja kuolleet.

Itsekkin kauniina, hyvinsäilyneenä ja lapsettomana naisena tiedän tasan tarkkaan mistä puhun. Joudun nimittäin joka kerta kun lähden vähänkään laittautuneena ulos kodistani, näiden kateellisten vainoajien tilmätikuksi.

Kadulla tämä ilmenee vihaisesti tuijottamisena ja tarkoituksellisesti päällekävelemisellä, ostoskärryillä tai lastenvaunuilla tönimisellä kassajonossa, huomiotta jättämisellä jne.

Ja itse olen iloinen ja ystävällinen normaaliluonteinen ihminen, enkä suinkaan kulje nokka pystyssä ulkonäölläni leuhkimassa!

Julkkisnaiset ovat näille itsetunnoltaan huonoille, kateellisille "kunnon naisille" oikea maalitaulu. Heistä voi sanoa näköjään ihan mitä tahansa omaa sisäistä huonommuuden tunnettaan helpottaakseen.

Kumma juttu, että naiset ovat olevinaan niin feministejä, mutteivat oman sukupuolensa suhteen siedä mitään muuta kun omat arvonsa ja näkemyksensä ja siekailemattomasti hyökkäävät niitä naisia vastaan joiden tyyli ja mielipiteet eroavat jotenkin siitä mitä itse tuntevat ainoaksi oikeaksi tavaksi olla "hyvä nainen".

Suurimman vainon kohteeksi joutuvat poikkeuksetta juuri ne naiset, jotka ihan millä tahansa tavalla ovat nousseet esille harmaasta tavismassasta.

Idiootinkin pitäisi tajuta, ettei tuollainen todellakaan ole feminismiä edistävää ajattelua.

Vaan noitavainoon verrattavaa naisten vihaa toisia naisia kohtaan. Hyi😠

T. Aikuinen, kaunis uranainen.

104

3786

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hemmetin hyvä kirjoitus, osut naulan kantaan. On ihan hirveää, millaista riistaa kaikki jollain tavalla ulkoisesti tai älyllisestikin perusmassasta erottuvat naiset ovat, tai ylipäätään naiset jotka uskaltavat ihan mitä vaan julkisemmin tehdä tai sanoa.

      Naisten pitäisi nimenomaan pitää yhtä, meitä sorretaan monessa asiassa ja toisaalta itse aiheutamme paljon itsellemme ja toisillemme paineita.

      • Anonyymi

        Sofialla on perse kasvanut holtittomasti. Yäk.


      • Anonyymi

        ⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️🐵


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sofialla on perse kasvanut holtittomasti. Yäk.

        Kenellä Sofialla?


      • Anonyymi

        Kerro toki lisää, en tiedä, kenestä puhut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️⛈️🐵

        Kim Kardashian on Jumalatar !!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kim Kardashian on Jumalatar !!!

        🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      Julkkisnaisena oleminen on valinta. Kun valitsee toimintamallin, valitsee myös seuraukset.

      Mikäli ihmisen omat ansiot, saavutukset ja meriitit riittävät esikuvaksi, ei tule ongelmia. Konkreettinen sisältö ja tavoitteet on jo näkyvissä ja olemassa. Ei tarvitse keksiä mitään huuhaata.

      Jos ei ole mitään tarjota, putoaa tyhjän päälle. Tyhjää ja saamatonta ei ihaile kukaan.

      • Anonyymi

        Ja jos #kiitollinen#siunattu#ostaosta-diipadaapaa vastaan tulee saman verran haukkuja, niin eikö silloin vain vallitse tasapaino?


      • Anonyymi

        Miksi jonkun toisen naisen pitää ottaa niin älyttömästi pulttia sen toisen naisen päämääristä ja saavutuksusta ja virheistä? Saatika ulkoisesta olemuksesta...eikö riitä, että pitää huolen omistaan? Julkkisten teot on näkyvillä, koska ne on julkkiksia, muttei se ole mikään lupa alkaa retostelemaan sen ihmisen asioilla. Sitä varten on tuomio-istuimet, mikä on lain mukaan tuomittavaa👌

        Suomessa on vapautettu homot ja muut seksuaalivähemmistöt kaapeistaan, rasismi alkaa olla kitketty, turvarajat säilytetty...eikö nyt vois seuraavaksi vaikka keskittyä hyväksymään toisten ihan perusihmisten erilaisuuttakin?

        Heiiii...

        #tussurauha


    • Anonyymi

      Feminismi on kupla joka olisi aika puhkaista. Naisten ja miesten tasa-arvo on vain ratsu jolla moni nainen on ratsastanut hyväpalkkaiseen virkaan. Aitoa sisaruutta ei naisten välillä ole.

      • Anonyymi

        Pänttäysmaistereita pakkosijoitetaan hallintoon, että palkkatilastot miesten ja naisten välillä tasoittuisivat


      • Anonyymi

        Miksi olisi sisarutta?
        Kilpailu viroista, miehistä, suosiosta jne. on voimakkaapi tekijä kuin jokin mystinen solidaarisuus. Taistelu paikasta auringossa voittaa kaiken .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pänttäysmaistereita pakkosijoitetaan hallintoon, että palkkatilastot miesten ja naisten välillä tasoittuisivat

        En usko että kukaan tahallisesti päällekävelee tai tuijottaa vihaisesti tätä aloituksen naista hänen kauniin ulkonäkönsä vuoksi! Hnäen mielikuvitusta vain.
        Sellaista ei tapahdu oikeasti


      • Anonyymi

        Kyllä on.


      • Anonyymi

        Totta. Tasa-arvo on toteunut jo aikoja sitten. Ja kuten itse termikin kertoo, ei feminismi ainakaan nykymuodossaan tähtää MIHINKÄÄN muuhun kuin naisten ylivaltaan ja miesten alistamiseen. Ts. feminismi on äärimmäisen härskiä, mutta jollain uskomattomalla keinolla siitä on tehty ns. salonkikelpoista.

        Mitenkään se ei aatteena eroa vaikka sovinismista tai natsismista, ismi kuin ismi jonka tarkoituksena on vain yhden ihmisryhmn nostaminen jalustalle.


      • Anonyymi

        Sanna Marin investoi kymmeniä miljoonia varhaiskasvatuksen ja peruskoulun tasa-arvon lisäämiseen. Vaatikaamme tälle meidän rahan käytölle mittaria, jota seurataan jotta voimme olla varmoja rahojen oikeasta kohdentamisesta.
        Ongelma: Peruskoulun tasa-arvo!
        Suurin ongelma: tyttökeskeinen opetustapa ja tästä seuraava -> tyttöjen keskiarvo > poikien keskiarvo.
        Otetaan tämä mittariksi ja olettakaamme, että miljoonien eurojen tuhlaamisen jälkeen tyttöjen keskiarvo = poikien keskiarvo. Sitten voidaan todeta rahojen käytetyn hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pänttäysmaistereita pakkosijoitetaan hallintoon, että palkkatilastot miesten ja naisten välillä tasoittuisivat

        Todista väitteesi! Olen ollut yli 30 v julkishallinnossa enkä ole moista nähnyt enkä kuullut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Tasa-arvo on toteunut jo aikoja sitten. Ja kuten itse termikin kertoo, ei feminismi ainakaan nykymuodossaan tähtää MIHINKÄÄN muuhun kuin naisten ylivaltaan ja miesten alistamiseen. Ts. feminismi on äärimmäisen härskiä, mutta jollain uskomattomalla keinolla siitä on tehty ns. salonkikelpoista.

        Mitenkään se ei aatteena eroa vaikka sovinismista tai natsismista, ismi kuin ismi jonka tarkoituksena on vain yhden ihmisryhmn nostaminen jalustalle.

        Feminismi ei ole mikään yhtenäinen aate tai liike, sen vuoksi kuka vaan voi julistautua feministiksi, ja myös väittää siitä mitä tahansa, kuten tämä kirjoittaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna Marin investoi kymmeniä miljoonia varhaiskasvatuksen ja peruskoulun tasa-arvon lisäämiseen. Vaatikaamme tälle meidän rahan käytölle mittaria, jota seurataan jotta voimme olla varmoja rahojen oikeasta kohdentamisesta.
        Ongelma: Peruskoulun tasa-arvo!
        Suurin ongelma: tyttökeskeinen opetustapa ja tästä seuraava -> tyttöjen keskiarvo > poikien keskiarvo.
        Otetaan tämä mittariksi ja olettakaamme, että miljoonien eurojen tuhlaamisen jälkeen tyttöjen keskiarvo = poikien keskiarvo. Sitten voidaan todeta rahojen käytetyn hyvin.

        Tarkoitus lienee tasa-arvo köyhien ja rikkaiden välillä, ei sukupuolten.


    • Anonyymi

      On se vaan kauheata, mutta tuntuuko sinusta(koetko niin)olevasi silmätikku, noitavainojen "uhri"! Naiset osaavat olla ilkeitä, mutta myös päivastoin, hyviä kavereita. Kaikki emme ole samanlaisia niin mukaan mahtuu monenmoista. Olin itse työpaikalla toisen naisen "kohde"kaikessa "pahassa, ikävässä. Onneksi oli paljon toisenlaisia, mutta tuskaahan se tuottaa! Vaikuttaa monien naisten väleihin, kun kilpailu, kateus, paheksunta pilaa. Mmyös miesten välillä voi samoin käydä.

    • Anonyymi

      Jaahas, taas ap: lta tällainen aloitus. Edellisestä onkin jo muutama kuukausi aikaa 🤔. Ap taas kommentoi ja vastailee omiin kommentteihinsa, muka naisia arvostavana ystävänä. Outoa, sillä ap:n näppikseltä suolletaan kaikkeista eniten sontaa Martinan, Maisan, Sofian, Mäntylän, Nannan ym. niskaan. Kirjoitustyyli, se kirjoitustyyli, ap, se sinut paljastaa aina 👍.

    • Anonyymi

      Tälle ilmiölle on ihan nimikin; se on tissikateus. Naisten ongelma. Eihän tälläkään palstalla miehiä herjata samoista asioista kuin naisia.
      #Tissikateus

      • Anonyymi

        Miksi haluat aina puhua tisseistä? Hanki omat. Sanotaan, siitä puhe, mistä puute.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi haluat aina puhua tisseistä? Hanki omat. Sanotaan, siitä puhe, mistä puute.

        Niinpä! Joko yksi teistä jälleen sen vahingossa myönsi?? Ponttoonitissithän te mainitsette lukemattomia kertoja päivässä.
        Taas lipsahti äityliltä totuus. Olette te hassuja. :D
        Vai onko se taas niin, että tuo päätelmäsi puheenaiheista koskee vain minua??


    • Anonyymi

      Lapsettomia naisia ei arvosteta, heitä säälitään - aina.

      • Anonyymi

        Tuo ei kyllä enää nykyään pidä paikkaansa, koska naisilla on valta valita haluaako äidiksi. Aika moni nainen valitsee lapsettomuuden, siis nimenomaan valitsee. Valistunut ja valveutunut henkilö ei todellakaan ”sääli” lapsetonta naista. Sitten on tietysti ne naiset, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät saa. Jos he haluavat avautua tästä tragediasta, niin silloin saa myötätuntoa, ehkä sääliäkin. Maailma on täynnä orpoja ja kodittomia lapsia. Adoptoida voi, jos täyttää kriteerit ja rakkautta riittää ei biologiselle lapselle. Aika monimutkainen kuvio. Vaihtoehtoja on paljon. 🤔


      • Anonyymi

        Tänäpäivänä voi valita haluaako lapsia vai ei. Silti kuluu valitus, kuinka raskasta lasten kanssa on jne. Nykyäänon kelan ja kunnan etuudet ja palvelut, mutta mikään ei riitä.
        Säälin näitä avuttomia lapsiperheitä en lapsettomia.
        Itse lapseni hankkinut omavalintraisesti , kasvattanut ilman tukiverkkoa ja sosiaaliapuja ym.
        Lapsilisätkin maksettiin vain muutman kerran vuodessa.
        Nössöä tämä nykyporukka.


      • Anonyymi

        Höpöhöpö!


      • Anonyymi

        Enp usko että lapsettomia säälitään, itsesäliä taitaa olla, nykyään on monia mahdollisuuksia tulla Äidiksi jos sitä todella toivoo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enp usko että lapsettomia säälitään, itsesäliä taitaa olla, nykyään on monia mahdollisuuksia tulla Äidiksi jos sitä todella toivoo

        Näin on. On hedelmöityshoidot, joista moni on saanut apua ja tietysti adoptio.


      • Anonyymi

        Lapsettomia naisia ei arvosteta, heitä säälitään - aina.

        Tällä ei ole mitään väliä..Lapsettomuus voi olla mutkien takana..Mitä vit-- välittää mitä muut ajattelee.
        Kaiken ohje on..ÄLÄ KERRO ITSESTÄSI ,KUIN TARVITTAVA,ÄLÄ PERHEESTÄ TAI MUUSTA,KUIN TARVITTAVA.
        KAIKKEEN EI TARVITSE VASTATA..ÄLÄ OLE HÖLMÖ!
        Mitä enenmmän muut tietävät sinusta tai muusta.. on pahaksi !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enp usko että lapsettomia säälitään, itsesäliä taitaa olla, nykyään on monia mahdollisuuksia tulla Äidiksi jos sitä todella toivoo

        Ei kaikilta onnistu, lapsina seurakunnissa raskattuina....
        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)


    • Anonyymi

      On hienoa, että nainen on itsenäinen, tekee uran ja käyttäytyy hyvin, sekä arvostaa muita ihmisiä. Tiedän paljon hyvin menestyviä, luonnollisella tavalla kauniita uranaisia. Kyllä heistä pidän. On kuitenkin ihan taviksissakin niitä ns kaunottaria, joiden tyylistä, tai tyylittömyydestä en pidä. En sano, että kaunis ei saa olla kaunis, vaan tietyt asiat, esim. irtoripset ja huulitäytteet menee vain vähän niinkuin överiksi. Mauttomuuteen saakka. Kyllä naisen oma kauneus pitää riittää, ei kenenkään tarvitse alkaa tekemällä tekemään itsestään "kaunotarta". Eli luonnollisesti kauniit on ihania ja rohkeita juuri sellaisina kuin ovat. Kaunis nainen ei välttämättä tarvitse mitään ihme vaatteita, korkokenkiä tmv, vaan hänen olemuksensa ja hymynsä valaisee koko huoneen.

      Sitten vielä vanhenemisesta. Naisella on oikeus vanheta ja kyllä monet 60 vuotiaat on todella kauniita. Siinä iässä sisäinen kauneus merkitsee todella paljon ja elämänviisaus joko näkyy tai sitten ei. Mielestäni naisilla on velvollisuus poistaa ulkonäköpaineet naissukupuolelta. Ikuisen nuoruuden tavoittelu ei kuulu arvokkaaseen naiseuteen. Sitä asiaa nämä "julkkis kaunottaret" eivät edistä. Mielestäni silikonit ym alkaa muutenkin olla jo niin "last season", siitä kertoo myös näiden "julkkis kaunottarien" arvostelu.

    • Anonyymi

      Mitä katsoin nyt kommentteja/vainoa, kohdistuu ko. julkkisnaisiin, SUURIN OSA ON VARMASTI MIESTEN KYNISTÄ. Miksi syytät naisia? Miehet ovat katkeria, kokevat, että ko. naiset käyttävät miestä taloudellisesti hyväksi, ottavat sen henkilökohtaisesti.
      Ehkä heillä on huonoja omakohtaisia kokemuksia naisista. Selvästi haluaisit itse huomiota ja kaipaat sitä paljon. En usko, kukaan juuri sinua vainoaa, olet vain kuitenkin yksi isosta massasta. Itseluottamus naisena on sinulla kohdallaan. Sitähän sanotaan, että niin metsä vastaa kuin siihen huutaa!

      • Anonyymi

        Samaa mieltä siitä, että miesten näppiksiltä lähtevät useimmat huorittelu, tissi, perse-kommentit.


      • Anonyymi

        Eh, oletkohan nyt ihan hereillä neiti ? Tuota, meillä kun oli firmassa valvontakamerat niin annas olla naiset tekivät jonkinlaista työtä kyllä mutta kun ko. toimiston osaan meni mies niin pasmat meni sekaisin aika pitkäksi aikaa, puhumattakaan selkäänpuukotuksesta.

        Jotenkin asia pitäisi saada korjattua, ei varmaankaan kukaan tällä palstalla osaa ratkaista tätä todennäköisesti maailmanlaajuista ongelmaa.

        Vai että miehet... heh... Siis ymmärrätkö että miehet haluavat pukille joten mitä järkeä meillä olisi haukkua tms mitä tässäkin väitetään ? En nyt erittele julkkisnaisia koska en tunne kuin yhden lähemmin.


      • Anonyymi

        ALOITUS ON MIEHEN KYNÄSTÄ!
        Lapsia ei kannata tehdä, ei ainakaan Pyhäjärvisten miesten kanssa.
        Ovat taantumuksellisia lökäpöksyjä.
        Itsellinen nainen, paras selkein kuvio tänäpäivänä. Ei lapsia, liikaa vaivaa, ei ukkoa, ei ollenkaan, siitä on vain vaivaa ja se syö liikaa. Tila ympäriltä loppuu pesueen kanssa.
        Siis, ei lapsia. Tehköön nekin miehet," keskenään."
        Lopputulos taitaa olla kuulkaa, aika ankea.
        Naiset, suurin osa on löytänyt paikkansa, eikä siinä ole kyse kateudesta, eikä miehistä.
        Miehiset miehet, ovat Suomesta loppuneet, jo aikaa sitten. Naiset, eivät nykyään alistu orjan asemaan.


    • Anonyymi

      Ahaa. Siis se ostoskärryillä töniminen on johtunut mun kauneudesta. Mä kun luulin vaan, että ne tönijät on idiootteja, jotka ei hahmota ulkomittojaan. ;)))

      • Anonyymi

        Muista seuraavalla kerralla olla vähän armollisempi. Hymyile ihailijoillesi ja räpsäytä vaikka ripsiä, niin ovat taivaassa loppuillan <3


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista seuraavalla kerralla olla vähän armollisempi. Hymyile ihailijoillesi ja räpsäytä vaikka ripsiä, niin ovat taivaassa loppuillan <3

        Ne on yleensä vanhoja mummoja, jotka tönii kärryillä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on yleensä vanhoja mummoja, jotka tönii kärryillä...

        Voi mummoillekin hymyillä. Ne hymyilee yleensä takas, jos niille on ystävällinen :D.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi mummoillekin hymyillä. Ne hymyilee yleensä takas, jos niille on ystävällinen :D.

        Vaikee hymyillä jos sattuu nilkoille työnnetyt kärrit.


      • Anonyymi

        Minuakin on tönitty Prismassa ostoskärryillä kassajonossa lukemattomat kerrat 😱. Onpa huojentavaa tietää, että ne tönijät tönivät ihan kateuksissaan 🤔, koska olen niin Valtavan Kaunis 🤩!! Minua on myös tuijotettu ja jos olen tuijottanut vastaan, niin enemmän on tuijotettu 👀 ilmeisesti tuijotus on johtunut siitä, että tuijottajat ovat havainneet ylimaallisen kauneuteni 😃. Liukuportaissakin, minua näköjään kauneudesta kuuluisaa, on myös tönäissyt joku perkuleen kateellinen ämmä 😠. Kyllä on raskasta olla niin kaunis, että oikein fyysisesti kiusataan 😔. Ottaisiko joku edes osan sädehtivästä kauneudestani itselleen? -Suurenmoinen kaunotar-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on yleensä vanhoja mummoja, jotka tönii kärryillä...

        Naisia nekin on😂👆


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on yleensä vanhoja mummoja, jotka tönii kärryillä...

        Kerran jouduin kassalla takamummon kärryn tönimäksi. Olin kuin ei mitään. Mutta ensi kerralla käännyn ja sanon: otetaanko kilpailu kumpi on parempi tönijä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerran jouduin kassalla takamummon kärryn tönimäksi. Olin kuin ei mitään. Mutta ensi kerralla käännyn ja sanon: otetaanko kilpailu kumpi on parempi tönijä?

        Ei, kun kysyt, että ottaako ” takamummoa” päähän sinun Suuri Kauneutesi 🤩, että senkö takia se mummonrumilus tönii?


    • Anonyymi

      FEMINISMI MITÄ V....A SE EDES ON SUURIN OSA SIIS SUURIN OSA MIEHISTÄ ON NAISTEN KANSSA OMASTA MIELESTÄÄN SAMAN ARVOISIA EI NIINKUI FEMINISTIT ANTAA YMMÄRTÄÄ

      • Anonyymi

        Jaa 🤔...hmmm?


    • Anonyymi

      Onks julkkisnaiset noitia vai?

      • Anonyymi

        Eeeei kai sentään 🤔, paitsi ap:n mielestä 😁.


      • Anonyymi

        Varmaan niiden naisten mielestä, jotka pelkää näiden lumoavien noitien vievän heidän miestensä huomion edes hetkeksikään. Tietenkin kyseessä on juuri noituus, naisen temput, sen sanoo vilkuilusta kiinni jäänyt mieskin!

        Sitten papille voidaan yhdessä kertoa, kuinka tuo omituinen nainen lumosi hartaan perheenisän aiheuttaen unettomuutta, sairasta kalpeutta ja ruokahaluttomuutta!

        Mikä on suunnattoman typerää, koska se nyt vain on miesten luonne vilkuilla kaikkia ja huom alleviivaan kaikkia naisia potentiaalisina reikinä.

        Urospuoliset eläimetkin on samanlaisia höyniä. Päässä ei liiku rattaat, yksi mies tunnusti, että naisen kanssa seisoo järki ja mulkku eikä sille mitään voi.

        Eikö viha voisi jo loppua😢?


    • Anonyymi

      Naiset ei sovi keskenään,tarvitaan myös miehiä!Naiset ovat kateellisia toisistaan.Jollakin on parempi perse kun toisella.Naiset on ilkeitä ,kiusaajia ,kadehtijalla pitäisi olla paremmin asiat kuin toisella.Naiset juoruavat ,vertaavat omaa kroppaansa toisen kroppaan ja löytää paljon paremman kuin toisen kroppa on.
      Me naiset kahdehdimme kaikkea tosiltamme,vertailemme ,olemme ilkeitä ,juoruamme ,petämme oikeutuksen nimeen.Nainen löytää syitä käytökselleen ,olla ilkeä
      kamala ,Vain nainen voi olla kaikkea tuota yllämainittua!

      • Anonyymi

        Tämän ketjun aloitti ja viestin kirjoitt i #tissikateus


      • Anonyymi

        Kateus on suomalainen driving force.


      • Anonyymi

        Puhu vain omasta puolestasi, jos olet tuollainen.


    • Anonyymi

      Ootkö sä joku julkkis vai kun sua kohtaan noin käyttäydytään? Kyllä noi kateelliset rapamahaiset kotiäitylit ovat sitten kateellisia. Sunhan täytyy hankkia itelles henkivartija, voi joku kauppareissulla tölmiä sut sairaalaan sun ylivertaisen kauneutesi tähden. T: Lapsellisia ja kateellisia aloituksia varsinkin julkkis naisista ja julkkiksista yleensäkin tekevä MT-potilas

      • Anonyymi

        Ja myös kateellisista rapamahaisista kotiäideistä # miespuolinen tissikateus


      • Anonyymi

        Niin sehän onkin tosi hauskaa ja näppärää syyttää tavisten vihapuheista MT-potilaita👌

        Koko Suomi on jo hei hereillä siihen, millaisia vihapuheita persutavikset heittää ihan tosissaan kun ootte niin hyvää sakkia olevinanne muihin verrattuna.

        Viha ja kateus ei kuulu mielenterveysongelma-luokituksiin, joten pidä vaan sitä leipäläpeesi vähän kireemmällä.

        Onneksi en tunne sinua etkä kuulu lähipiiriini, saat mut voimaan pahoin👎


    • Anonyymi

      Oletpa todella kaunis ja vielä uranainen. Peilistäkö näet kauneutesi? Pistä kuvasi tänne niin saat tietää mikä oikeasti olet.

      • Anonyymi

        Kyllä minä olen kauniimpi kuin ap 😃. Minua tönitään ostoskärryillä kaupassa joka päivä ja mulkoillaan. Ihan iäkkäätkin harrastavat tuota tönimistä, kun näkevät näin upean,kauniin, treenatun, mukavan, ihanaluonteisen suuren luokan kaunottaren...josta vielä kaiken kukkuraksi paistaa viaton vaatimattomuus, niin onko ihme että kateelliset kiusaavat minua 😔. Kauniilla ei ole helppoa...


    • Anonyymi

      Liekkö se katollinen kirkko sammoo sarjoo kun kuvallinen telekkarj?

      • Anonyymi

        Naisilla Suomessa ylivalta.

        Naisen ei tarvitse käydä armeijaa, ja silti on samat oikeudet kuin miehelläkin.

        Avioeroissa naiset lähes aina saavat lasten lähihuoltajuuden ja Isä joutuu maksamaan isot elatusmaksut.

        Miehille tulee saada tasa-arvo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisilla Suomessa ylivalta.

        Naisen ei tarvitse käydä armeijaa, ja silti on samat oikeudet kuin miehelläkin.

        Avioeroissa naiset lähes aina saavat lasten lähihuoltajuuden ja Isä joutuu maksamaan isot elatusmaksut.

        Miehille tulee saada tasa-arvo

        jaa, ne patteri hyrrääjät jää sitten vuorostaan työttömäksi...


    • Anonyymi

      Muistaakseni katolilaisilla on menossa kaikenlaisia anteeksipyyntöjä vuosien julmuuksista ja lasten hyväksikäytöistä. Korjatkaa,jos olen väärässä.

      • Anonyymi

        Silläköhän ranskalaiset ovat alkaneen urakoimaan, kirkoissa!!!!
        Ranskan katolisessa kirkossa yli 3 000 hyväksikäytön uhria.htm


    • Anonyymi

      #Tissikateus.
      Ei se siitä muuksi muutu vastaan vänkäämällä.

    • Anonyymi

      Nannan kurttunen iho ja etumus roikkuu ku 60-v . Ihan kiva, jos joku tykkää ja hymy on kuin kirjasta harjoiteltu.

    • Anonyymi

      Aivan, miesvaltaa on syytetty myös tuosta. Siitä kärsii tänäkin päivänä todella moni mies.

    • Anonyymi

      Katolisen kirkon miesvaltaa on kautta aikojen syytetty noitavainosta ja jopa miljoonien naisten kiduttamisesta ja elävältä polttamisesta.

      Nyt puhut ihan omia..Ei katollinen kirkko tai muu Luterilainen Ortodoksi.
      Ainut mikä voi olla on Islamisitit. Pukeudut liian paljaaksi?
      Minulle on vain kauneus silmään,jos nainen pukeutuu tyylikkäästi.
      En ikinä tönisi tai mitään pahaa tekisi.
      Nainen on niin hieno asia elämässä,ainakin minulle.
      Kunnioitan rakastani aina!
      Olen ollut rakaani kanssa n.20v. yhden kerran tönäsin vahingossa ja pyysin anteeksi.
      Nainen on minulle,kuin helmi. Paras ystäväni ja rakastan !

    • Anonyymi

      Suomessa ei ole kyllä mitään julkkis naisia. Kukaan ei kaunis,että värähtäs tai seksuaalinen.
      On turbo huulia ja tatuointeja ja läski perseitä:))
      Te saatte meikillä peitettävät olla kyllä ihan rauhassa..Sen takia ,kun ette osaa mitään normaalia elämää..
      Onnistuisko edes perunoiden keittäminen..hmm..mikrossa vai föönillä?
      Entä tulen teko nuotioon?

    • Jan71_hki

      Joo kyllähän miehet ja naisetkin kirjoittavat törkeitä ja loukkaavia kommentteja mutta se on suoraa ja välitöntä reagointia, se tapa on huomattavasti parempi kuin se psykologinen sodankäynti mitä naiset keskenään käyvät työpaikoilla.

      Tutuilta naisilta jotka ovat työskennelleet naisvaltaisilla aloilla sanovat että työilmapiiri on niissä usein tulehtuneen ja kammottavan välillä jos henkilökunta on pelkästään naisia, poikkeksia tähänkin varmasti löytyy.
      Siitä miten feminismi tähän liittyy en osaa sanoa.

      Aloilla joilla joutuu väkisinkin työsjentelemään muiden ihmisten kanssa olisi parempi sanoa kiertelemättä ja rakentavasti mikä häiritsee tai on vialla, esimiehenä itse pyrin toimimaan näin.
      Rehellisyys ja asiallinen toiminta nostaa heti henkilön arvoa ainakin minun silmissäni, tosin kaikki eivät kestä edes asiallista palautetta työtovereiltaan.

      • Anonyymi

        Tuossa on kyllä totuuden siementä 👍


    • Anonyymi

      Julkkisjuoruissa ei pitäisi aloitusten ja kommenttien määrän antaa hämätä, siellä on kuitenkin aina ne samat kirjoittelijat vuodesta toiseen. Kyse ei siis ole valtavasta vainosta, vaan pienestä ryhmästä sairaita, kateellisia ihmisiä.

      Heillä ei todellakaan ole muuta elämää kuin näiden julkkisnaisten (ja heidän miesten, lasten, vanhempien, koirien ym,) seuraaminen. Kateus ja huono itsetunto loistavat kommenteissa.

      Kun poistaa positiiviset kommentit, fanit, puolustajat, ihmettelijät ja terveet juoruilijat, jäljelle jää vain pieni ryhmä sairaita stalkkaajia, joilla on oikeus kirjoitella mitä tahansa ilman seurauksia. Kuvittelevat olevansa joku enemmistö vielä. 🙂

      Mutta näillä mennään, julkkikset elää ja kateelliset seuraa! 🙂

    • Anonyymi

      Nainen on hirveä olento, varsinkin toiselle naiselle. Julkisuus muutenkin on toki jokaisen oma valinta, ja toisten naisten pohjaton kateus ja ilkeys myös varmasti tiedossa...

      • Anonyymi

        Yrität demonisoida naisia ja niputtaa kaikki samaan luokkaan, sekä terveet ja fiksut että henkisesti sairaat kadehtijat.


    • Anonyymi

      No ! Se on mennyttä,mutta se onkin erikoista kun katolisuus toimi tulkiten Raamattua hurskaasti omistaen itselleen aseman ja pakkokäännytti kaikeiti -jos pitää paikkaansa- ja kun kastettiin varulta surmattiin että varmasti pääsisi taivaaseen käännyttyään pakotettuna. Katolinen kirkko varasti pelastjan viran Jeeukselta ja kuvitteli että kaste poistaa synnit ja saa armon ja tulee Jumalalle otolliseksi. Voisi kai ajatella kun käy saunassa ja suhkussa kastuu. Kyllä kastettavan olisi ymmärrettävä mistä kasteessa on kyse. Ja sitä ennen olisi jo tullut tapahtua jo lapsen asemaan pääsy uskon kautta joka syntyy ymmärrettäessä se miksi Jumala päätti saaranauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne jotka uskovat. Kaste ei ole saarnaa. Ja ei saa siihen menevän ymmärtämään mistä siinä on kyse . Ei se pelasta ja uudesti synnytä ksatettavaa kastamalla tai pakko kastamalla. Niin uskonto on uskonto ja tapojen ,liturgioiden toistoa jossa kakki on varmistettu kun luetaan tekstia jonka on laadittu ettei teksi virheitä . Kyllähän naisten tappaminen noitina saattoi johtua siitä että he olivatkin kristittyjä aidosti ja paljastivat teennäisen muoto jumalisen ainoa oikeaa oppia edustavan kaksInaamaisuuden. Pelkäsivät paljastuvansa ja joutuvan kansan silmissä joksikin muuksi mitä mukamas edustivat. Siis todellisia kristittyjä olikin ne naiset. On lie heistä kirjoitettua tietoa mitä he
      sanoivat.

      • Anonyymi

        olipa typerä alotus .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olipa typerä alotus .

        Jaa kun siinä ei herjattu Maisaa, Martinaa, Sieppiä? Kaikkien näiden aloitusten joukosta sinä löysit typeräksi juuri tämän.
        #Tissikateus


      • Anonyymi

        Todellinen kristitty onkin kaunis. Armo ja kaipuu ystävyyteen tekee ihmisestä kauniin kuin enkeli. Toisen ihmisen sisäisen inhimillisyyden näkeminen ja sen kohtaaminen toisena samanarvoisena yksilönä, antaa kauneimman kruunun.

        Hymy pukee kaikkia, sitä voi jopa opetella.

        Mut Chanel-laukunkin voisin ottaa ja nimenomaan mieheltä. En kyllä omia rahojani ihan niin paljoa siihen laittaisi😂☀


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellinen kristitty onkin kaunis. Armo ja kaipuu ystävyyteen tekee ihmisestä kauniin kuin enkeli. Toisen ihmisen sisäisen inhimillisyyden näkeminen ja sen kohtaaminen toisena samanarvoisena yksilönä, antaa kauneimman kruunun.

        Hymy pukee kaikkia, sitä voi jopa opetella.

        Mut Chanel-laukunkin voisin ottaa ja nimenomaan mieheltä. En kyllä omia rahojani ihan niin paljoa siihen laittaisi😂☀

        En ottaisi Chanel-laukkua keneltäkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ottaisi Chanel-laukkua keneltäkään.

        Mikset? Etkö tykkää siitä?

        Mielestäni näyttää parhaalta 50 käsivarressa. Nuoremmilla kuin 40 jotenkin vähän vakavan ja vanhoillisen näköinen.

        Voisin itse ottaa yhden Chanelin ihan vaan huvikseni, kohta olenkin jo tarpeeksi vanha☺


    • Anonyymi

      Miehenä aloittajan teksti sai minussa aikaan aivan hirveän panetuksen. Kuvittelin tyylikkään, kauniin myöhäisemmällä keski-iällä olevan naisen, joka on myös mukavaa seuraa. Aijai, sellaisen kun saisi.

      Julkkisnaisissa on kyllä monenlaisia niissäkin. Heistä vihatuimmat eivät kyllä ansaitse puoliakaan ulosteesta, jota heidän päälleen netissäkin syydetään. Tukiainenkin on raukka alkoholisti, jota vain luonne- tai muuten päävikaiset viitsivät haukkua.

      Kansan syvissä riveissä haisee melkoinen henkinen tunkio, joka arkielämässä onnistutaan joten kuten peittelemään näkyvistä, mutta netissä kaikki nokkoset ja juolavehnät rehottavat ihan ikuisina teineinä.

      • Anonyymi

        Siihen kyllä tunnustan olevani syyllinen😂

        Mutten kuitenkaan yrittämällä.

        Jos naisella on hyvän ulkonäön lisäksi seksuaalista vetovoimaa, on hän armotta muiden "moraaliltaan parempien" ihmisten silmätikkuna. Tämän vuoksi otin tuon noitavaino-kysymyksen esille, koska olen todellakin saanut osakseni niin paljon kaikenlaista huomiota, että tiedän mistä kirjoitan.

        Ennakkoluulot ja tuomitseminen eivät kuitenkaan tule pelkästään naisten suunnalta, jos seksuaalikarismaa on. Myös miehet suhtautuvat negatiivisesti, varsinkin ne miehet, jotka olisivat kiinnostuneita ja joille olen varovaisesti näyttänyt vihreää valoa. Mustasukkaisuuskohtauksia, kitkerää asennetta, epäluuloa, huomion pihtaamista vallan vuoksi, syyttävää ilmeilyä, kavereiden syyttävää ilmeilyä, jne.

        Ja kaikki tämä, koska heilläkin selvästi on omat ennakkoluulonsa sellaista naista kohtaan, joka niittää miesten huomiota. Täysin ilman mitään tietoa kyseisen ihmisen luonteesta ja elämästä.

        Ei minun rehellisesti sanottuna tarvitse tehdä muuta kun olla paikalla saadakseni miesten huomion kiinnittymään itseeni. Jos vahingossakaan edes vilkaisen johonkin, hymyilen tai olen muuten normaalin ystävällinen, tämä tulkitaan flirttailuksi ja saalistamiseksi tai jollekkin miehelle exclusive omistautumiseksi😂! Siis ennen kun on mitenkään edes tutustuttu.

        En välittäisi asiasta, jos tosiaan olisin seksiseikkalija. Mutten ole, karismasta huolimatta. En ikinä ole ollut. Tämäkin on ollut pettymys monille, unelma palavasta karusellikyydistä on haihtunut kuin tuhka tuuleen ja jäljelle jää vain nahkattomat kämmenet👌☀😝

        #olentylsäihminen


    • minusta ei hyvä että katosi kokonaan mihin kirjoitin jotain aihe.
      Olisin tässä vaiheessa kirjoittanut että hyvähän se on että jos on velkoja vaikka
      ja itsemurhaa ajattelisi jos ei voi maksaa että voi mennä jonnekin missä huolehtivat kaikesta. pitäisi antaa prosesseja tapahtua olla rehellinenn
      sielunelämä on sellaista

      en tiedä miksi se aihe katosi siinäoli et itsemurhia 16 enemmän ku viime vuonna
      Ja kirjoitin et en tiedä mitä se kuuluu kenellekään
      vieraiden tekemiset
      ja miksi niitä' lasketaan Mitä se kuuluu kenellekään ett 16
      Tuhansina vuosina ihminen ei ole tiennyt miten monta ihmistä tehnyt itsemurhan
      maassa
      jos on lähipiiriin kuulunut on voinut kuulla
      Mitä pitäis ajatella ett kerrotaan mitä tuhansina vuosina ei ole sielunelämään kuulunut
      ei siitä ajattele mitään
      Tahtois itselleen onnellisen elämän toimivan elämän
      Olen aina tahtonut auttaa missä vaan asioissa
      mutta ei annettu
      ei ihmisuhdetta asuntoa rahaa

      ne ihmiset ovat raakoja jotka voi surmata itsensä
      On yksi asia. En tahdo kenenkään tekevän sellaista tietenkään.
      Kumpsa olisi sitä' rahaa, niin voisi kokeilla kaik ideoita mitä on , miten tahtoisi elää

      löytäisikö ihmisiä elämää henkeä
      sanoin että raakoja, koska siin hirveä ahdistus ..
      ei sellaista voi tehdä kuin raakalainen.
      Ain0oa apu on se hengellisyys
      Sem takia ei saisi tehdä itsem,urhaa
      että jos elmä jatkuu
      Jos ei se jatku niin mitä se kuuluu kenellekään jos yksilö lakkauttaa sen
      Sitä ei saa tehdä
      koska on sielu
      jonka elämä jatkuu Jumala ei tahdo että lakkauttaisi elämän
      jonka tarkoitus on kehittyä , oppia , elää Jumalalle .

    • minun filosofia kyllä saattaa olla lakata olemasta. Mut ei itsemurh voi s ajatellakaan.
      Äsken tajusin että se Eeva juttu on todella mätä.
      kun koetin laulaa jot laulua , ja muistin mitä taiteenteko ja elämä oli

      • Anonyymi

        Niin on mätä koko Eeva-juttu.

        Nainen, ihan joka nainen, ansaitsee oman laulunsa ja tarinansa siinä missä mieskin❤☀

        Kaikkea hyvää sinulle, nauti taiteen tekemisestä ja laulamisesta TÄYSIN RINNOIN🤗🦄


    • Anonyymi

      Selitys on tissikateus. Tästä vaietusta suomalaisia keski-ikäisiä naisia riivaavasta ongelmasta emme voi enää olla hiljaa!

      • Anonyymi

        Kumitissit saa kuka vaan, kun käy ostaan kaupasta. Keksi parempi selitys!


      • Anonyymi

        Emme voi!

        Itse aikuistuttuani 30n jälkeen huomasin tulevani suvaitsevaisemmaksi ja välittäväni vähemmän toisten ihmisten asioista.

        Jyvät akanoista niissäkin asioissa mistä kannattaa alkaa tunteilemaan. Tällätavoin elämä on HUOMATTAVASTI kivempaa ja mukavampaa!


      • Anonyymi

        En tunne ketään tissikateellista. Taitaa olla täysin keksitty juttu.


    • Anonyymi

      Ranskan katollinen kirkko on kylläkin ollut esillä naisiin kohdistaman hyväksikäytön vuoksi. Sama se on Vatikaanin kanssa sielläkin he kaivelevat hautojaan löytääkseen alaikäisen tytön ruumiin joka on kadonnut vuosikymmeniä sitten. Siinä sitten kardinaalit selittelee ja puolustelee julkisestikin nykyään ovat edes esillä eivät vaikene kaikkia rötöksiään. Tasa-arvoa ei ole olemassakaan naiset itse kääntävät selän kun joku sitä vaatii eikä 2000- luvulla pitäis sellaista vaatiakaan se pitäisi jo olla.

    • Anonyymi

      Juuri voitin Miss Universum -tittelin ja liityin Mensaan. Koulutukseltani olen FT (sovellettu matematiikka, taloustiede, liiketaloustiede) ja oikeustieteen tohtori. Puhun sujuvasti kahdeksaa kieltä. Junttifriidut ovat minulle todella kateellisia ja syystäkin.
      Hehän ovat enimmäkseen rumia ylipainoisia yksinhuoltajia, joille on sattunut vahinko jonkun papualaisen maahanmuuttajan kanssa.
      Olen myös sen verran urheilullinen, että olen jo kaksi kertaa voittanut thriathlonin maailmanmestaruuden. Nautin kateellisuudestanne.

      • Anonyymi

        Olisitko kiinnostunut viettämään rauhallisia koti-iltoja kanssani? TV:stä tulee kivoja leffoja, ei käy aika pitkäksi?


    • Anonyymi

      Vai niin, no entä nämä laittomuuden herroille uhratut uhrit?
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
      Noitavainot nykyaikana
      Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]
      -
      kristityillä on varaa lähettää tappajia ja tapattajia matkaan mutta kun tarvitsevat ruokaa ja lääkettä niin viedään tulitikkuja!

    • Anonyymi

      "Itsekkin kauniina, hyvinsäilyneenä ja lapsettomana naisena".

      Olisipa kiva nähdä kuva kauneudesta. Se kauneus ja komeus on niin ihmismielestä kiinni. Itsekin näin itseni paljon komeampana kuin olin, kunnes kävin vuoden terapiassa. Kun palasin maan tasasalle perustin perheen , nyt on 14 jälkeläistä ja taas tulee sama vaiva alan kerskailla.

      • Anonyymi

        On siinä sossulla ruokkimista. Toivottavasti perheenne elanto tulee jostain muusta kuin huumekaupasta.


    • Anonyymi

      Ketjussa on useita näljäileviä huomautuksia aloittajan "itsearvioidusta" ulkonäöstä.

      Jos aloittaja olisi sanonut olevansa tavallisen näköinen, kukaan tuskin olisi kiistänyt😂👆

      Totuus on, että vielä 2020 sivistysvaltioksi itsensä tunnustavassa maassa ulkonäkö herättää rankkoja primitiivireaktioita puoleen ja toiseen. Herättää tunteita joiden annetaan ohjailla omaa elämää ja mahdollisesti yritetään ainakin ohjailla ja vaikuttaa toisten elämään ulkonäköseikkoihin kohdistuvien tunteiden vuoksi.

      Miten yhteiskunta rakentuu primitiiviarvojen määrätessä ihmisten käytöstä? Haluatko elää yhteisössä, jossa esim valtio sallisi vain geneettisesti riittävän potentiaalisten yksilöiden lisääntymisen?? Ulkonäön arvottamisesta on yllättävän lyhyt matka eugenetiikkaan henkilökohtaisella tasolla. Yllättäen et haluakkaan lasta Millan tai Sepon kanssa, koska heillä on liian lyhyet jalat, joten katsot etteivät he sovellu elämäntyyliisi etkä halua lapsesi kärsivän henkisesti tuollaisesta kauneusvirheestä. Yllättäen elämän ruuhkavuodet jäävätkin elämättä. Et edes itse ymmärtänyt, että syy oli hiemän liikaa ulkonevassa otsassasi, vaikka yleensä tunneälylliset kysymykset ovat sinulle helppoja. Se tatti olisi kuitenkin jaksanut kiireettömyydessään kuunnella demiseksuaalista lässytystäsi.

      Ja huom!!! Useimmiten juuri "rumat" ja "keskinkertaisennäköiset" ihmiset antavat suurimman merkityksen ulkonäölle! Tavallisten ihmisten ulkonäkövaatimukset deittisovellutuksissa ovat kansallinen puheenaihe ja älyllisille vitsi...hehheh

      Luonto ei toimi näin systemaattisen pinnallisesti. Mikäli jotkut piirteet olisivat tarpeettomia tai peräti kehityksen vastaisia, olisi evoluutio hangannut ne pois jo miljoonia vuosia sitten.

      Kauneus on tosiaan katsojan silmässä👁

      Hyvää juhannusta!

      T.Aloittaja joka on kaunis, seksikäs, urheilullinen intellektuelli😁

      P.s Joku rikas mies tai nainen haluaa sponssata mulle Chanel-laukun, olisin tosi kiitollinen ja lupaan käyttäytyä AINA hyvin coctailjuhlissa😉

      • Anonyymi

        "Totuus on, että vielä 2020 sivistysvaltioksi itsensä tunnustavassa maassa ulkonäkö herättää rankkoja primitiivireaktioita puoleen ja toiseen."

        Totta kai. Evolutiivisista syistä kateus kohdistuu nimenomaan synnynnäisiin ominaisuuksiin, ei hankittuihin, ja aika moni, varsinkin nainen, on erittäin kateellinen, esittipä mitä muuta tahansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Totuus on, että vielä 2020 sivistysvaltioksi itsensä tunnustavassa maassa ulkonäkö herättää rankkoja primitiivireaktioita puoleen ja toiseen."

        Totta kai. Evolutiivisista syistä kateus kohdistuu nimenomaan synnynnäisiin ominaisuuksiin, ei hankittuihin, ja aika moni, varsinkin nainen, on erittäin kateellinen, esittipä mitä muuta tahansa.

        Se, että ollaan kauniita ja rumia, komioita ja rumia, on jokin luonnon syvempi tarkoitus.
        Samoin, että tuntee vetoa itseään voimakkaammin muistuttavaan kuin vähemmän muistuttavaan. Sanahelinöillä voi tietysti huijata yksilöitä poikkeamaan luonnon yleissäännöistä, mutta genetiikan voima on useimmiten voimakkaampi.
        Vuosilukumagia ei vaikuta luonnon generoimiin piirteisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, että ollaan kauniita ja rumia, komioita ja rumia, on jokin luonnon syvempi tarkoitus.
        Samoin, että tuntee vetoa itseään voimakkaammin muistuttavaan kuin vähemmän muistuttavaan. Sanahelinöillä voi tietysti huijata yksilöitä poikkeamaan luonnon yleissäännöistä, mutta genetiikan voima on useimmiten voimakkaampi.
        Vuosilukumagia ei vaikuta luonnon generoimiin piirteisiin.

        Ihanasti kirjoitettu😍

        Tuli oikein hyvä olla...

        Luonto se on suurin suunnittelija ja varmasti on oma arvonsa kaikilla piirteillä ja erilaisilla ihmistyypeillä.

        Minäkin olen tällainen yliherkkä pohdiskelija...en ikinä voisi hankkia lasta, ei minusta olisi äidiksi. Kaunis ehkä ja lahjakas, mutta luonteeltanikin ihan mahdottoman vaikea ja epäsosiaalinen. Ikäänkuin luonteeni olisi jotenkin luonnostaan ohjautunut tuottamaan tuskaa läheisilleni pelkällä olemassaolollaan.

        Katselen usein onnellisia ihmisiä, kun he puhuvat ja leikkivät lastensa kanssa. Se tuottaa minulle mielihyvää. En kadehdi, koska olen riittävän tyytyväinen omaan osaani.

        Säälin ihmisiä, jotka näkemystensä kautta tuntevat jotkut muut niin paljon itseään onnekkaimmiksi, varmasti se herättää paljon katkeruutta.


    • Anonyymi

      Tiedättekö miksi Suomalaiset naiset on niin lihavia? Niillä on ISOT MUNAT, ne vaan on kasvaneet sisäänpäin. Selittää monet monet asiat, kuten pidätys kyvyttömät poliisit ja poliisittaret, kusi nousee päähän kun ei se muuallekaan pääse.
      Maalaisromantiikkakin siinä sitten selkeästi kärsii, kun lanteissa on yhtä paljon leveyttä kun on kokonaiskorkeutta. "Selkeästi synnyttäneitä" muaseudulla, vai onko se monikulttuurillisuus jo vetänyt välistä? Puhkinussittu koko Suomi.

      KePutin

    • Anonyymi

      Sairasta tuommoset kirjoittelua, kirkkoa ei voi mitenkään puolustaa.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe