Noo, kuinkas olette toipuneet

Anonyymi

tuosta eilisestä rankasta uudistuksesta joka palstoja kohtasi lyöden päin pläsiä ja tyrmäsi monet kanttuveisille?

31

133

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikkeen muuhun tottuu, paitsi jääpuikon pitämiseen ahteerissa. Juuri kun alkaisi tottua se sulaa pois.
      Eniten harmittaa, ettei viimeisen kommentin kirjoitusaikaa näe. Mitään positiivista en uudistuksesta ole vielä käyttäjän kannalta löytänyt.

      KM.

      • Anonyymi

        samaa mieltä kaiki rahikaiset.

      • Ei pidä polttaa päreitään ennenaikaisesti.

        Ootellaan, annetaan päivän mennä ja toisen tulla. Ei tämä taida pahinta olla mitä maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu. Ehkäpä se uusien kommenttien päivitys vielä tulee takaisin. Ainakin saaneet näköjään paljon palautetta siitä.
        Hyvä, kun kuitenkin jättivät kommenttiketjuihin ne vihreät lätkät, ettei tarvitse joka kommenttia lukea ja sitten huomata sen jo lukeneensa montakin kertaa.
        Se minusta on hyvä, että aloituksissa näkyy nyt se, kuka sen aloituksen on tehnyt ilman että tarvitsee avata ensin.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Ei pidä polttaa päreitään ennenaikaisesti.

        Miksi pitää nähdä, kuka on aloituksen tehnyt? Oleellisempaa on se, MITÄ AIHETTA KIRJOITUS KÄSITTELEE.
        T. Mää Turust päin.

      • Anonyymi

        Minua harmittaa myös viimeisen kommentin kirjoitusajan puuttuminen.

        Minä olen varmaankin niin yksinkertainen ihminen, etten ole vielä oivaltanut uudistuksen syvintä merkitystä.

        Ehkä se minulle vielä avautuu tai sitten ei.

        Helteellä jääpuikko sulaa nopeasti ja joiltakin myös "aivot".

        Kyllä tästäkin selvitään, jos ei hyvin niin ainakin huonosti.

        kylmätotuus

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitää nähdä, kuka on aloituksen tehnyt? Oleellisempaa on se, MITÄ AIHETTA KIRJOITUS KÄSITTELEE.
        T. Mää Turust päin.

        Joittenkin (etenkin erään nimimerkin) nimimerkkien näkemisestä vain tietää jo etukäteen, mitä aihetta se käsittelee. Ja kun yhden on lukenut, niin on lukenut jo kaikki ja turhaa edes mennä kurkistelemaan siihen ketjuun, kun näkee aloittajan.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Ei pidä polttaa päreitään ennenaikaisesti.

        Ootellaan, annetaan päivän mennä ja toisen tulla. Ei tämä taida pahinta olla mitä maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu. Ehkäpä se uusien kommenttien päivitys vielä tulee takaisin. Ainakin saaneet näköjään paljon palautetta siitä.
        Hyvä, kun kuitenkin jättivät kommenttiketjuihin ne vihreät lätkät, ettei tarvitse joka kommenttia lukea ja sitten huomata sen jo lukeneensa montakin kertaa.
        Se minusta on hyvä, että aloituksissa näkyy nyt se, kuka sen aloituksen on tehnyt ilman että tarvitsee avata ensin.

        Eihän mitään muutosta ole tapahtunut, joka kertoisi, kuka aloituksen on tehnyt.
        Tämänkin aloituksen on tehnyt Anonyymi, joka voi olla kuka tahansa ja sama nimimerkki on tehnyt useimmat muutkin aloitukset ainakin täällä 60 + palstalla.

        Ehkä sinulla on parempaa tietoa aloittajista, mutta sitä meillä taviksilla ei ole.
        Kerro, kuka tämän aloituksen teki?

        Ei tämä "uudistus" maailmaa kaada, vaan on hyvin mitätön muutos koko maailmantilannetta ajatellen.

        Annetaan päivän mennä ja toisen tulla. Silloin olemme vastakkain todellisen uhan kanssa.

        kylmätotuus

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Joittenkin (etenkin erään nimimerkin) nimimerkkien näkemisestä vain tietää jo etukäteen, mitä aihetta se käsittelee. Ja kun yhden on lukenut, niin on lukenut jo kaikki ja turhaa edes mennä kurkistelemaan siihen ketjuun, kun näkee aloittajan.

        Alkaako P-bukstaavilla?

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Ei pidä polttaa päreitään ennenaikaisesti.

        Ootellaan, annetaan päivän mennä ja toisen tulla. Ei tämä taida pahinta olla mitä maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu. Ehkäpä se uusien kommenttien päivitys vielä tulee takaisin. Ainakin saaneet näköjään paljon palautetta siitä.
        Hyvä, kun kuitenkin jättivät kommenttiketjuihin ne vihreät lätkät, ettei tarvitse joka kommenttia lukea ja sitten huomata sen jo lukeneensa montakin kertaa.
        Se minusta on hyvä, että aloituksissa näkyy nyt se, kuka sen aloituksen on tehnyt ilman että tarvitsee avata ensin.

        Hyvä ja hyvä, hankala etsiä keskusteluja anonyyminä tai edes kirjautumattomalla nimimerkillä juttuja vaikka jutun otsikolla tai tai muulla aloitukseen viittavalla sanastolla.
        Muttq mitäs sinulle kuuluu Tellukka, vieläkö on sanansäilä entisellään?
        Hytinäx1

    • Anonyymi

      Jaa eilenkö tää sotku on tapahtunut.
      Muutos on inspiraatioitten kaikoituskarkote.
      Jos ymmärrätte mitä meinaan.
      Etusivu on ku olis eväät leviällään. Systeemitön ja kovin hankalaa.
      Mutta mitä täs auttaa valitus. Ku ei oo ennenkään auttanut.

      Arvelen näin, suuresti ma, että tämä uudistus karkoittaa ihmisiä veks.
      Kuten minut.
      Paljon en ole palstalla ehtinyt olemaan viime aikoina, mutta sentäs joskus sentäs olen äitynyt pujahtamaan.
      Tuntuu, ettei oikein pujahtelut enää huvita.

      Heikunkeikku

      • Anonyymi

        Älä nyt luovuta kesken uudistusten, vaan piipahtele täällä edelleen silloin tällöin!

        Ethän voi jättää väliin seuraavaa uudistusta, koska se saattaa hyvinkin olla tätäkin sekavampi.

        Jos tämä palapeli koostuu 1000:sta palasta, niin seuraava uudistus voi olla 5000:n palan juttu, joka vaatii suurta inspiraatiota ja oivallusta, miten paloista saadaan kootuksi sininen taivas ja aavistuksen verran vaaleampi sininen järvi. Tai toisinpäin.

        kylmätotuus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kylmätotuus"
        Melkein oli kiva kommentti:) Melkein inspiroiva näet.
        Joo, tuhannen palasta viistuhatta. Ei paha välttämättä.
        Mutta joka tapauksessa olen ajatellut, että mun olot palstalla saa kuivettua.
        Olemattomiin siis.
        Olenhan ollut jonkun aikaa täällä. Ja on ollut monasti kivaa. Joskus jopa ratkiriemukasta.
        Olen ehkä vanhentunut silleen, että muutokset rasittavat ja ratkiriemukkuudetkin ovat kaikonneet. Ties minne.
        En ole koskaan hakenut palstalla varsinaisesti Keskustelua (niitä livessä saan tarpeeksi), vaan hupailua, naurua kenties, pikkusta vitsinpoikasta ja sen semmosta.
        Pitkään aikaan ei ole ollut hupailutyyppisiä aloituksia. Mun makuun ei-makuiluja. Ei iloa, ei positiivisuutta, ei ei ei semmosta josta minä pidän.
        Siksi näiden muutoksien myötä on helppo lyödä hanskat tiskiin.
        Reteesti tiskiin.
        Joo, ehkä hieman surku.
        Vaan, olokoot. Lähen uusin eväin jonnekin:)

        Heikunkeikun lähtemiseen alkaa jo tottua.
        Joka uudistuksen jälkeen Heikunkeikku on lähtenyt ja aina lopullisesti.
        Mutta pitäähän sitä välillä lähteä, että pääsee tulemaan uudestaan takaisin.

        Älä yritäkään karata pois jengistä, vaikka useimmat aloitukset ovatkin vähemmän huvittavia.

        Jokainen meistä voi tehdä aloituksen, jossa on tilaa huumorille ja hulvattomuuksille.
        Se on meistä itsestämme kiinni, uskallammeko siihen heittäytyä.

        Minä olen tällainen hullu savolainen viäräleoka, joka näkee useimmissa palstan vakavissakin aloituksissa myös niiden huvittavan kääntöpuolen. Varsinkin silloin, kun fanaattisuus astuu esiin.

        Minä keskustelen mielelläni asioista, joita palstalla käydään, mutta yhä harvemmin niitä aiheita on, jotka minua aidosti kiinnostavat.

        Minua kiinnostaa musiikki ja ymmärtääkseni myös sinua jo ammattisikin puolesta.

        Laittamistasi musalinkeistä olen kiitollinen, koska ne ovat tuoneet aivan uutta musaa elämääni.
        Jottet aivan ylpistyisi, niin osa musalinkeistäsi ei nappaa.
        Ei yhtään nappaa.

        Itse teet päätöksen, jäätkö palstalle vai häivytkö pois.

        Olkoon päätöksesi mikä tahansa, niin toivotan sinulle hyvää kesää!

        kylmätotuus

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Heikunkeikun lähtemiseen alkaa jo tottua.
        Joka uudistuksen jälkeen Heikunkeikku on lähtenyt ja aina lopullisesti.
        Mutta pitäähän sitä välillä lähteä, että pääsee tulemaan uudestaan takaisin.

        En ole huomannut, että Heikunkeikku olisi ollut jättämässä palstan aiemman muutoksen jälkeen. jolloin rekkaamattomista nimimerkeistä tehtiin "Anonyymejä".

        Minäkin kuulun tuohon samaiseen ryhmään, vaikka allekirjoitankin kommenttini vanhalla mustalla nimmarillani "kylmätotuus".
        Ja jokainen palstalainen tietää, että minä olen se , joka ko.nimmaria käyttää.

        Mietihän nyt itseäsi ja käytöstäsi ikäryhmäpalstoilla.
        Mitä se sinusta kertoo?

        Eihän siitä ollutkaan kysymys oletko sinä huomannut.
        Mistä sellaisen käsityksen sait, että olisin tarkoittanut juuri sinun huomanneen. Älä nyt noin tärkeäksi heittäydy, että aina sinua tarkoitettaisiin.

        kylmätotuus

        (mitä se sitten tarkoittaneenkin joittenkin anonyymien kommenteissa, mutta laitanpahan minäkin, kun näkyy muotia olevan)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kylmätotuus"
        Melkein oli kiva kommentti:) Melkein inspiroiva näet.
        Joo, tuhannen palasta viistuhatta. Ei paha välttämättä.
        Mutta joka tapauksessa olen ajatellut, että mun olot palstalla saa kuivettua.
        Olemattomiin siis.
        Olenhan ollut jonkun aikaa täällä. Ja on ollut monasti kivaa. Joskus jopa ratkiriemukasta.
        Olen ehkä vanhentunut silleen, että muutokset rasittavat ja ratkiriemukkuudetkin ovat kaikonneet. Ties minne.
        En ole koskaan hakenut palstalla varsinaisesti Keskustelua (niitä livessä saan tarpeeksi), vaan hupailua, naurua kenties, pikkusta vitsinpoikasta ja sen semmosta.
        Pitkään aikaan ei ole ollut hupailutyyppisiä aloituksia. Mun makuun ei-makuiluja. Ei iloa, ei positiivisuutta, ei ei ei semmosta josta minä pidän.
        Siksi näiden muutoksien myötä on helppo lyödä hanskat tiskiin.
        Reteesti tiskiin.
        Joo, ehkä hieman surku.
        Vaan, olokoot. Lähen uusin eväin jonnekin:)

        Heikunkeikku

        No älähän nyt, laita ratkiriemukkuutta tiskiin eikä hanskoja.

    • Anonyymi

      Ei kai tämä helweeten sekasotku mikään uudistus voi olla? - Nm. Missä järki luuraa

      • Tiedä miten hyvää vielä onkaan tiedossa, kun vauhtiin pääsivät, sillä tuolla ylhäällä lukee:

        "Suomi24-uudistus jatkuu! Lue lisää blogista ja anna palautetta."

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Tiedä miten hyvää vielä onkaan tiedossa, kun vauhtiin pääsivät, sillä tuolla ylhäällä lukee:

        "Suomi24-uudistus jatkuu! Lue lisää blogista ja anna palautetta."

        Tuolla linkissä oli eilen 115 viestiä moitteita. Ovat kait hävyttömät nolona ottaneet moitteensa pois, kun nyt on vain 9.:))))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla linkissä oli eilen 115 viestiä moitteita. Ovat kait hävyttömät nolona ottaneet moitteensa pois, kun nyt on vain 9.:))))

        Mikähän sensuuri sellainen on, jos on palautevalikko ja saa 115 ja poistaa ne kaikki.
        No, hehheh.
        Jotenkin silmille vaikeaa lukea näitä leveitä laatikoita. Nettilehtien lukualue on kapeampi.
        Joten vanhan platformin voisi palauttaa.
        Jos olisin palstakeisarinna ja muuttaisin jotthhain, niin tökkäisin mainokset pieninä oikeaan laitaan ja kaikki tekstit alekkain ilman väliin tunkeavia mainoksi.
        Ongelmahan on, mikä on kohderyhmä: keskusteluun osallistuja vai mainosten lukijat ja mainostajat. Ylläpitäjien pitäisi päättää. Tässä nyt meille pyllistetään ja mainosalalle kumarretaan.

        Siin ylläpito voisi ottaa mallia nettilehdistä.
        Beng
        Ja hyvät huomenet.

        Mistäköhän ketjusta on kyse?
        Parisataa valitusta (osa selvästi asiattomiakin, hyvin asiattomia) ja vain viisi poistettua kommenttia.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16447504/suomi24-uudistus-jatkuu-anna-palautetta!#comment-102964226

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Mistäköhän ketjusta on kyse?
        Parisataa valitusta (osa selvästi asiattomiakin, hyvin asiattomia) ja vain viisi poistettua kommenttia.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16447504/suomi24-uudistus-jatkuu-anna-palautetta!#comment-102964226

        Katos faan, on kaksi eri ketjua ylläpidolla samasta asiasta ja samalla tekstillä.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16447512/suomi24-uudistus-jatkuu-anna-palautetta!

        ***
        Tellukka, linkkisi katkoo. Selvitän muualla tätä samaa ongelmaa. Onko koneesi windows ja mikä versio?

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Katos faan, on kaksi eri ketjua ylläpidolla samasta asiasta ja samalla tekstillä.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16447512/suomi24-uudistus-jatkuu-anna-palautetta!

        ***
        Tellukka, linkkisi katkoo. Selvitän muualla tätä samaa ongelmaa. Onko koneesi windows ja mikä versio?

        Windows 10 minulla.
        Näkyy tulleen mustana linkkini loppuosa, mutta ainakin minun koneellani aukesi silti klikkaamalla.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Windows 10 minulla.
        Näkyy tulleen mustana linkkini loppuosa, mutta ainakin minun koneellani aukesi silti klikkaamalla.

        Tänään tulleen aikaleiman myötä tuo JAA -linkitys muuttui iltapäivän viesteistä eteenpäin. Siihen tuli huutomerkki liikana, joka mustaa loppuosan.
        Poistamalla huutomerkki linkki toimii kaikilla laitteilla eikä mustaa loppua
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16447504/suomi24-uudistus-jatkuu-anna-palautetta#comment-102964226

        Nyt tuli uusi ongelma, että win 10 osaisi lukea koko linkin vaikka se on katkottu. Huoh......

        Toimiiko muilla windowsissa tai muissa laitteissa tämä?
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16447504/suomi24-uudistus-jatkuu-anna-palautetta!#comment-102964226

    • siilivain

      Eip ole paljoa tahtia hidastanut, olen löytänyt mitä olen hakenut :). Ainahan muutos jollain lailla hidastaa ennen kuin siihen tottuu, taas.

    • Anonyymi

      imekää kyrbee imekää kyrbee imekää kyrbee paljon joo

      • Anonyymi

        Kuuleppas, täytyy muistaa välimatkat ja ei niin pienellä välimatkalla saa mennä imemään muuta kuin omaa peukaloaan. Näin on näreet tällä kertaa,
        Hytinäx1

    • Anonyymi

      Nyt taas toimii, oikeassa reunassa on ''viimeksi lisätty''

      • Anonyymi

        Ou jee, halle lujaa, elämä pelastettu, palsta toipunut uuteen uskoon. Nyt vaan odottamaan syksyä ja joulua nimmareilla tai ilman.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8104
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2345
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2313
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1880
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1423
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1264
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1256
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      968
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      865
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      809
    Aihe