Eläimellisiä ääniä

Anonyymi

Päätin ensimmäistä kertaa viettää yksin aikaa mökillä. En ollut koskaan ollut oikein missään kovin kauaa yksin, sillä en kauheasti pidä yksinolosta. Mutta nyt voisin ainakin tehdä mitä haluan. Oli jo sen verran myöhä, että halusin mennä kävelylle ihastelemaan hämärtyvää luontoa. Kuljin pientä metsäpolkua, kunnes eteeni avautui tuoksuva kukkaniitty. Linnut konsertoivat korvia huumaavasti. Tunnelma oli rauhallinen, mutta yhtäkkiä kuului veret seisauttava karjahdus. Toisella puolella niittyä, puiden takana näkyi valtavan kokoinen karhu. Ja yllätyksekseni huomasin, etten ollut ainoa, joka sitä tuijotti. Vähän matkan päässä seisoi nimittäin ikäiseltäni näyttävä nuori mies. Hän alkoi hitaasti kävellä minua kohti. "Komean näköinen otus tuolla", hän sanoi hiljaa tultuaan vierelleni ja viittoi minut kumartumaan kanssaan alas heinikon suojaan. "Et kai säikähtänyt sitä?", mies jatkoi. Vastasin, että vähän kyllä, kun en ollut ennen moista nähnyt. Mies kertoi itsevarmasti minun olevan nyt turvassa hänen kanssaan. Jonkun ajan päästä karhu lähti ripeään tahtiin pois päin. Vasta sitten kunnolla katsoin luokseni tullutta miestä ja huomasin hänen olevan todella kuuman näköinen. Lähdimme kävelemään niityn reunaa pitkin jutellen kaikenlaista, kun välillä kätemme osuivat toisiinsa. Aluksi se vaikutti sattumalta, mutta vähitellen kosketus muuttui pidemmäksi. Kun "tahaton" hipaisu siirtyi takamukseeni, vilkaisin miestä, enkä voinut olla huomaamatta hänen pullottavaa etumustaan. Siinä samassa hän tarttui minuun, ja aloimme kiivaaseen suuteluun. Mies nosti mekkoni helmaa puristellakseen takamustani ja siirtyi siitä vähitellen toiselle puolelle. Minä taas hivuttauduin hänen suurien hauistensa puristelusta kohti kivikovana sojottavaa penistä. Heti kun hänen sormensa tunsivat, kuinka märkänä olin, hän kiihottui entisestään niin, että kaatoi minut heinikkoon. Stringini lensivät kaaressa, kun hän repi ne vauhdilla päältäni. Hän malttoi kuitenkin työntyä sisääni hitaasti nauttien jokaisesta millistä syvemmälle minuun. Vähitellen kiihdytimme villiin tahtiin, ja minä ääntelin lintujen kanssa kilpaa. Lopulta mies ei kestänyt enää, vaan karjui karhun tavoin orgasmin saadessaan. Eipä minun yksinolostani sitten tullut mitään, kun kävimme eläimellisissä himoissamme koko mökin ja sen pihan läpi muutaman päivän aikana...

9

9773

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mökkinaapurin kaunis vaimo, viettää usein aikaansa "yksin" Heidän mökillään. Nauttii täysillä kanssani valoisista kesäöistä, sadepäivistä ja seksihelteistä ;)

      • Anonyymi

        Buuaahaa mikä hupiukko


    • Anonyymi

      Jo lopuksi tajusit jotta se olikin purjo perseessäs joka ähki

      • Anonyymi

        😂👍🏻


      • Anonyymi

        Ja sulla ressukalla pyörii päässä vain yksi ajatus. Onneton.


      • Anonyymi

        Miksi ihmeessä tulet Edestänne kissa kanssa etikka juoden


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sulla ressukalla pyörii päässä vain yksi ajatus. Onneton.

        Osui ja upposi buuaahaa 😂 🤣


    • Anonyymi

      On niin siistiä kotiutua mökiltä, täysin saaneena :)

      • Anonyymi

        Vain unelmissas eunukki


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe