Iltalehti kyselee oudosti Trumpin voinnista!?

Anonyymi

Mutta ei kysele Demokraattisen Puolueen tulevan presidenttiehdokkaan Joe Bidenin voinnista???

Vaikka netti on täynnä Bidenin käsittämättömiä möläytyksiä, jotka kertovat hänen seniiliydestään. Biden ei pysty muodostamaan enää edes yhtä pitkää käsitettävää lausetta omin päin. Hänelle jopa valmiiksi kirjoitetun tekstin lukeminen tuottaa vaikeuksia, kuten moni video osoittaa.

Mutta eihän valta- eli valhemediamme Bidenin järkyttävästä dementiasta kirjoita mitään! Koska Trumpin vastustus on sille kaikki kaikessa. Valtamediamme kopioi kaikki USA-juttunsa sikäläisesä vasurivaltamediasta, joka on mennyt sekaisin Trumpin voiton takia.

13

50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sama tilanne on Merkelin kanssa. Tuo piilovasuri-johtaja tärisee kuin haavanlehti julksuudessa. Mutta siitä on valtamedia kirjoitanut hyvin vähän, saatikka muuten analysoinut Merkelin todella huonoa terveyttä.

    • Anonyymi

      Trumpin pää leikkaa kuin veitsi. Jostain fyysisestä sairaudesta on turha olla huolissaan.

      Kaikilla vanhemmilla ihmisillä on heikompia fyysisiä tiloja välillä jostain syystä.

      MUTTA kuvitelkaapa, jos maailman mahtavimmaksi johtajaksi valittaisiin SENIILI tyyppi!?

      Hänellä olisi ydinasesalkun avaimet ja koodit. SIITÄ pitäisi olla todella huolissaan!!!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö!

        Taas joidenkin patologisten vasureiden ja Trump-vihaajien propagandaa. Ja tietysti ostettuja mielipiteitä. Trump on muka hullu, kun kehtaa vastustaa vasurien arvomädätystä ja sairasta aatetta??? ;-)

        Niin, tätä minä jaksan ihmetellä: Onko todella niin, että kaikki Trumpia koskevat, kritiikkiä sisältävä uutiset ovat valhetta ja propagandaa. Vastaavasti Fox Newsin "tohtoroidut" videot ovat todellisuutta?

        Olette kovin huolissanne valeuutisoinneista. Miten tulisi tulkita aatetovereittesi tällä foorumilla esittämää totuutta Floyd Georgen kuolemansyystä? Kaksi arvostettua ja pitkän koulutuksen läpikäynyttä oikeuslääkäriä antoi raporttinsa, mutta suomalaiset nettihitlerit tiesivät senkin paremmin? Tulee väkisin mieleen: Kuka sinun ideaaliyhteiskunnassasi päättää uutisten totuudenmukaisuudesta. Meinaan vaan sitä, että te jo nyt pyritte määrittelemään mikä on valeuutinen ja mikä totta.

        Tutkimuksen mukaan vain 28% briteistä luottaa valtamediansa uutisointiin. Britannian "YLE" eli BBC sai vain 20%:n luottamuksen!? BBC kuuluu valtamediamme toimittajien mielestä "laatumediaan", jota se kopioi kriitikittä.

        Onko 80% briteistä siis "pikkuhitlereitä" suomalaisvastaisen vasurimme mielestä??? ;-)

        FOX-news on AINOA jenkkien valtamedia, joka ei ole sortunut kihkeään Trump-vihaan ja suhtautuu kriittisesti BLM-liikeeseen. BLM_-liikehän on pelkkä vasurien poliittinen luomus, joka on vain naamioitu rasismin vastustamiseksi.

        Arvomädättäjä-vasurimme siis haluaa sen AINOANKIN valtamedian USA;ssa liittyvän vasurivaltamediaan, joka tekee pelkkää poliittiusta propagandaa uutisoinnin varjolla???

        Toisin sanoen kun Donald möläyttelee enempi ja vähempi harkitsemattomuuksiaan, on niistä raportoiminen poliittista propagandaa. Kun taas Fox News väärentelee uutisvideoitaan (ovat tämän tohtoroinnin tunnustaneet) onkin kyse uutisoinnista?

        Saattaa olla ettet ymmärrä omaa tilannettasi hihhuliuden iskettyä vakavasti korviesi väliin. Tervejärkinen saattaisi toisinaan epäillä josko tosiaan on kyse jostain psyykkisestä ongelmasta. Olen itse nähnyt ja kuullut useita videoita, joissa Donald suht selvällä Ameri
        kan englannilla puhuu vakavalla naamalla ihan sekavia, erityisesti kun muistetaan hänen virka-asemansa. Hihhuliveljeskunta rientää monipäisenä kieltämään kaiken hänen sanomansa. Ruonansuun Jope lienee palkattu valesanomisia ääntelemään?

        YLE? Saavuttaakseen luottamuksenne sen pitäisi ilmeisesti täydellisesti salata Trumpin temput ja sanomiset? Joko olette muuten kertoneet, että taas yksi Trumpin miehistä on alkanut valehtelemaan? Siis Bolton. Ymmärränkö muuten oikein: valeuutiset ovat vain Suomen median tekele? Ranskalaiset uutistoimistot, esimerkiksi, pysyvät totuudessasi?
        Ja jos näin on. Kuka ja mikä on salaliiton henkinen isä? Entä kenen lompakosta moinen, varsin massiivinen operaatio rahoitetaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkimuksen mukaan vain 28% briteistä luottaa valtamediansa uutisointiin. Britannian "YLE" eli BBC sai vain 20%:n luottamuksen!? BBC kuuluu valtamediamme toimittajien mielestä "laatumediaan", jota se kopioi kriitikittä.

        Onko 80% briteistä siis "pikkuhitlereitä" suomalaisvastaisen vasurimme mielestä??? ;-)

        FOX-news on AINOA jenkkien valtamedia, joka ei ole sortunut kihkeään Trump-vihaan ja suhtautuu kriittisesti BLM-liikeeseen. BLM_-liikehän on pelkkä vasurien poliittinen luomus, joka on vain naamioitu rasismin vastustamiseksi.

        Arvomädättäjä-vasurimme siis haluaa sen AINOANKIN valtamedian USA;ssa liittyvän vasurivaltamediaan, joka tekee pelkkää poliittiusta propagandaa uutisoinnin varjolla???

        Siis kaikki, jotka jostain syystä vastustavat Trumpia tai Trumpin politiikkaa, ovat "arvomädättäjä-vasureita", punikkeja kommareita tai vihersuvakkeja tai jotain muuta vastaavaa?

        Minkäs ME voimme sille, että et Trumpin politiikkaan liittyvistä asioista ymmärrä mitään.

        Jos John Boltonin kirja julkaistaaan myös suomeksi, siitä saa totuudenmukaisemman kuvan siitä kaaoksesta, mikä Valkoisessa talossa on Trumpin kaudella vallinnut. Ja vallitsee edelleen.

        Lyhyesti ensimmäiseen kysymykseesi: KYLLÄ!

    • Anonyymi

      Tänäänkin Iltalehden jutussa toimittaja kauhisteli, kuinka Trump ihan kehtaa hyökätä Bidenin dementiaa vastaan? ;-)

      Vaikka vasurien loputtomat hyökkäykset Trumpia vastaan ovat olleet epärehellisyydessään ja kataluudessaan ennätysmäisiä!

      Toimittaja väitti, että ” Biden on aina ollut hajamielinen”??? ;-)

      Toimitaja lisäksi valehteli jutussaan, kun väitti vain 38%:n pitävän Bidenia seniilinä. Oikea lukema on. 56%. Demokraateistakin 32% on sitä mieltä!

      Tunnustusta voi kyllä antaa siitä, että Bidenin seniiliys tuodaan yleensä esiin valttamediassamme.

    • Anonyymi

      Iltalehti on jo päättänyt USA:n demokraattisen puolueen kanssa, että Trump häviää syksyn vaalit. On mielenkiintoista nähdä, mitä lehti sanoo, jos Trump voittaakin vaalit.

      • Anonyymi

        Tiedän sen jo ennakolta. Valtamediamme kauhistelee, kuinka valkoinen rasistinen ja itsekäs enemmistö on niin katalaa, että ei anna vähemmistöjen sortaa itseään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      665
      8071
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2330
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2270
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1843
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1364
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1248
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1234
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      901
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      861
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      794
    Aihe