Olen 60-vuotias urheilullinen mies, jolla on eturauhasen hyvälaatuista liikakasvua ja lääkkeenä Xatral alfasalpaaja kerran päivässä. Minulla on ollut viiden vuoden sisällä 4 kertaa virtsaumpi ja joka kerralla olut on ollut kuvassa mukana. Kerran n. 75stä oluen otosta umpi saattaa iskeä, tarvitaan myös kylmettymistä. Viimeisin umpi oli tänä keväänä. Kävin urologilla ja hän sanoi, että höyläys on ainut vaihtoehto. Olen lukenut täältäkin kokemuksista; joillain onnistunut ja ihan pieleenkin on mennyt ja jotain siltä väliltä.
Tämänhetkinen tilanne on melko hyvä. Päivisin menee parikin tuntia, ettei tarvitse käydä vessassa, yöllä pitää käydä kerran tai pari. Jos nesteen ottamisen lopettaa jo klo 16, kerta riittää. Olen huomannut sen, että kun käy vessassa, niin virtsaa tulee jonkin verran, sitten olen pari minuuttia jalkeillani ja virtsaa tulee lisää. Vettä juon aamuisin 6 dl sekä kahvit. Tämän jälkeen suihku on oikein hyvä.
Olen hieman epäileväinen vielä tuohon operaatioon menosta, koska riskit. Tiedän miten ummen voin välttää: ei paria olutta enempää ja joka kerta kuselle mennessä pitää rakko tyhjentää huolella, ei niin että vähän helpottaa. Koskaan tätä umpea ei ole tullut selvinpäin. Urologi sanoi, että voidaan jatkaa näinkin, mutta sitten on ummen vaara. Ja edessä höyläys on ennemmin tai myöhemmin. Tuo varmaan pitää paikkansa, mutta riskien takia haluaisin vielä siirtää operaatiota mahdollisimman kauas.
Tässä viikon sisällä pitäisi tehdä päätös. Neuvoja?
Eturauhasen höyläys vai ei?
12
1700
Vastaukset
- Anonyymi
Kokeile ensin DUADART- lääkettä,on ainakin parempi kuin Xatral
Duodart on kalliimpi lääke,mutta varmasti parempi. Terveyskeskus lääkärit eivät
sitä määrää,koska se on kalliimpi.Mene yksityiselle uroloogille.
Harkitse 2 kertaa ennenkuin lähdet höyläykseen.
Hyvin moni on sen jälkeen joutunut käyttämään vaippoja koko lopun ikänsä.- Anonyymi
Jätä olut pois. Korvaa olut, sillä ei vierotus ole vaikeaa pitkään.
- Anonyymi
Minullakin on hyviä kokemuksia Duadart lääkkeestä.Olen käyttänyt sitä reilut
2 vuotta. Ennen käytin Xatralia. Tämän uuden lääkkeen ansiosta vaivat ovat
vähentyneet.
PSA lukema oli ennen tätä uutta lääkettä noin 4, nyt se 2-2,5.
On totta, ettei terveyskeskuslääkärit tahdo sitä määrätä,koska se on kalliimpi.
Samaan asiaan olen törmännyt verenohennuslääkkeiden kohdalla.
Määrätään vain MAREVAANIA (rotanmyrkky). koska se maksaa vain 0,1 cent/ kpl
Esim. ELIQUIST josta ei ole haittavaikutuksia, maksaa 1€/ kpl - Anonyymi
Aloitin Xatralilla alle 6-kymppisenä. Muutaman vuoden kuluttua lääkitystä täydennettiin supistavalla Gefinalla joka on finasterid valmisteen eräs kauppanimi.
Nyt käytössäni on vastaava Finasterid kauppaniminen pilleri.
Olen nyt 76v ja toistaiseksi ovat riittäneet. Kun hillitsee hieman iltajuomista niin saa nukkua kesksytymättä koko yön.
Varsimaista "tukkoa" ei ole ollut muuten kuin virtsatietulehduksen yhteydessä melkein.
PSA lukema on hiipinyt välillä 4,6:een viitemaksimin ollessa 6,7. Muutama kuukausi sitten se oli 3,0. - Anonyymi
(Ketjun aloittaja tässä). Kiitos vastauksista. Peruutin nyt koko operaatioon menon. Mulla on tuota DuoDarttia työpaikkalääkärin määräämänä, mutta en ole sitä vielä ottanut. Siinäkin on omat sivuvaikutuksensa. Voi aiheuttaa impotenssia, ja vaikka lääkkeen jättäisi pois, ei potenssi välttämättä palaa. Kysyin tätä pari kuukautta sitten urologilta, ja vastaus oli vähän "kiertelevä". Mitenkä teillä jotka olette sitä käyttäneet, onko ollut sivuvaikutuksia? Entä, kuinka kauan meni, kun lääkkeen eturauhasta pienentävä vaikutus alkoi? Alkoiko rinnat kasvaa, tämäkin yksi sivuvaikutuksista...
Kaljoittelu ( 5 tuoppia) saa nyt jäädä ja otan sen muutaman annoksen sitten jotain muuta. - Anonyymi
Höyläyksessä tuli käytyä, virtsa kulkee mutta housuun. Operaatiosta jo toista vuotta
ja inkohousuja pakko käyttää kaiken aikaa muuten kastuu housut monta kertaa
päivässä. Samoin seksi/seisokki on loppu, en tiedä onko fyysistä vai psyykkistä.- Anonyymi
Minulle urologi suositteli jo yli viisi vuotta sitten höyläystä. Söin vuoden verran lääkettä, jonka nimeä en muista. Ei ollut sanottavaa vaikutusta. Nyt olen sinnitellyt ilman mitään lääkettä. Päivisin pitää virtsata noin kahden tunnin välein, öisin joskus sama juttu, joskus menee kuusikin tuntia ilman. Olen huomannut, että esimerkiksi mansikat aiheuttavat kovan virtsaamistarpeen, joten vältän niitä. Edellisten kommenttien perusteella en aio mennä höyläykseen. Umpea minulla ei ole ollut.
- Anonyymi
On se vain hyväksyttävä, että jäljellä ei ole kuin muistot kun penis seisoi ja voi rakastella kaksikin kertaa yössä, ja että pidätyskyky mahdollisti elokuvissa käynnit.
Nyt tarvii mennä vaippahousut jalassa pornoleffaan. Nuoruus mennyt ja vaivat tekevät tuloaan. Onneksi on kehitetty tuotteita meille varttuneille. - Anonyymi
Siemensyöksy tuhoutuu lähes varmasti. Orgasmi tuhoutuu tutkimusten mukaan osittain tai kokonaan n. 50% miehistä. Pidätyskyky voi kadota - vaipat loppuiäksi. Höyläys vaurioittaa peniksen kudoksia - siitä seuraa helposti Peyronien tauti. Höyläys voi joskus myös onnistua, mutta kaiken kaikkiaan se on hyvin huonosti hallinnassa oleva toimenpide ja komplikaatiot ovat pahoja ja lopun ikää kestäviä.
Kannattaa miettiä hyväksyykö nämä riskit ja sen, että ainakin joku osuu lähes varmasti kohdalle.
Rezum on yksi vaihtoehto. Ei auta niin hyvin virtsankulkuun, mutta sillä ei käytännössä ole mitään höyläykseen verrattavia komplikaatioita. - Anonyymi
On selvästi nähtävissä tässäkin tapauksessa,että terveyskeskuksen lääkärit
suosivat höyläystä.Yksityispuolen uroloogit ovat valmiit kokeilemaan kaikkea
mahdollista lääkehoitoa ennenkuin höylätään. - Anonyymi
Tiedän neljä miestä, joille on tehty höyläys. Kenelläkään se ei ole onnistunut. Yhdellä tulee kuset vaippoihin. Kaksi on tuttavapariskunnan miehen veljiä. Kumpikaan ei ole edes omalle veljelleen suostunut kertomaan höyläyksen lopputulosta - niin pahasti se oli mennyt pieleen. Jos jotain voisi puhumattomuudesta päätellä, niin seksuaaliset toiminnot on tuhottu. Neljäs mies kertoi suoraan, että seksi tuhoutui kokonaan.
- Anonyymi
Läkärithän sano,että höyläys sitten,kun sexsielämä loppunut! Toiset yrittää saada vahingon kiertämään...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k422918Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471169
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7976Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58961Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78931