Millaisia aborttikokemuksia?

En tiedä saisinko vastata tähän, mutta vastaan kuitenkin.

Tärkeää on minusta huomioida tilanne kokonaisuutena. Vaikka päätös on naisen, niin miehen mielipiteelle täytyy antaa suuri arvo. Oma maailmankatsomus ja moraalinen katsomus ratkaissee, näkeekö sikiön ihmisenä vai ei. Taloudellista apua saa yhteiskunnaltakin, jos niikseen on. Paljosta joutuu toki luopumaan.

En ole tavannut tähän ikään mennessä äitiä tai isää, joka olisi katunut lapsen tekoa. Toisaalta tiedän, että heitäkin on. Valitettavan paljon on kuitenkin myös sellaisia ihmisiä, jotka katuvat syvästi aborttiaan. Erityisen inhottavaa se on tilanteessa, jossa lasta on yritetty abortin jälkeen, mutta häntä ei kuulu.

Abortin lisäksi lienee muitakin vaihtoehtoja, jotka eivät ole yhtä lopullisia. En pidä moraalittomana sitäkään ratkaisua, että synnyttää lapsen, yrittää pärjätä tämän kanssa, mutta jos syystä tai toisesta ei halua lapsen kanssa jatkaa, niin luovuttaa hänet pois. Ottajia kyllä riittää.

Koin abortin parikymppisenä. "Isä" oli mua vanhempi täysin renttu alkoholisti, naistennaurattaja.

Tämä oli mun renttukokemukseni, enkä samanlaista kokemusta enää tahdo kokea ikinä.

Hän vei neitsyyteni, ja eihän siinä kortsua käytetty. Jälkiehkäisypillerit menivät liian myöhään, ja tuloksena oli raskaus. En vakavissani ajatellut pitää lasta, koska tiesin ettei miehestä ole isäksi, eikä minusta vielä äidiksi.

Mies olisi halunnut pitää lapsen, mutta sanoi että minä päätän. Minähän päätin. Juttelin kyllä asiasta parhaan ystäväni kanssa, joka oli synnyttänyt lapsen 18-vuotiaana.

Hoidin itse aborttiin liittyvät asiat. Kävin itse kokeissa, yksin toimenpiteessä, ja klinikalta ajoin yksin pois vaikka olin vielä nukutusaineita hiukan pöllyssä. Vanhemmille en ole kertonut vieläkään, enkä aio.

En enää ajattele asiaa nyt kuuden vuoden päästä, eikä se vaivaa minua. Tyhmyydestä sakotetaan, kyllä olen itkuni itkenyt.

Jos olet liian nuori tekemään lapsia, niin asia on ymmärrettävää, mutta jos olet jo täysikäinen niin sanoisin että minulla on 4 lasta ja kaikki vahinkoja mutta yhtäkään en vaihtaisi pois.

Sillon ku mulle tehtiin niin oli vasta 15 ja en ole katunut, koska en silloin ymmärtänyt lapsenteosta tai elämästä mitään. Olin vielä lapsi ja voin kiittää luojaa että tein abortin, mutta silloin ei ollut mitään muuta mahdollisuutta eikä voinut edes ajatella. En ole abortin kannattaja mutta elämäntilanne sanelee sen mikä on järkevää sekä se että mikä on terveydentila, päätös on sinun. Ei ole omantunnon tuskia ollenkaan.