Koska Työpöytä-Linux on vuosikymmenten mittainen vitsi, koska kukaan ei saa potkuja jos se ei toimi. "Työpöytä-Linuxin vuosi" on jo 1990-luvulta asti toistettu hokema, joka on vuosien varrella saanut yhä ironisemman sävyn. Alkuaikoina monet Linuxista innostuneet povasivat aivan tosissaan, että vapaasta käyttöjärjestelmästä tulisi aivan pian Windowsin kova kilpailija.
Miksi linux ei kelpaa?
Anonyymi
54177
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Toisin kävi. Pari vuosikymmentä myöhemmin Windows on edelleen työpöytäkäyttöjärjestelmien ehdoton ykkönen, macOS tuttuun tapaan kakkonen. Linux paistattelee vielä reilun prosentin osuudella kolmostilalla, mutta Googlen suosiotaan etenkin oppilaitoksissa kasvattava Chrome OS ohittaa sen hetkenä minä hyvänsä. Linuxin osuus käyttäjistä ei ole vuosikausiin muuttunut käytännössä lainkaan.
Juuri kukaan tuskin enää uskoo tosissaan, että Linuxin läpimurto työpöydällä olisi tulossa.
Niinpä "tämä vuosi on Linux-työpöydän vuosi" on enää väsähtänyt sisäpiirin vitsi, jota harrastajapiireissä kenties sävyttää pieni katkeruuden vivahde.
Myös muut Linux-aiheiset vitsit kuten äänien krooninen toimimattomuus tai Linux-pelaamisen saavutusten kulminoituminen vuonna 2000 julkaistuun Tux Racer -peliin ovat saavuttaneet kuolemattoman meemistatuksen jo kauan sitten.
Miksi ilmaiseksi jaettava, vaikka minkälaisella raudalla pyörivä käyttöjärjestelmä ei sitten kelpaa? Ilmeisin selitys on tietenkin se, ettei Linuxilla varustettuja tietokoneita käytännössä myydä missään, joten ihmiset eivät voi niitä ostaakaan.
Hah hah haa norppa taas Trölläää..
On se melkoinen sälli.
Ainoo elämä sillä on trollaus suomi24:ssä.
Linux, Ubuntu, Firefox mollamiinen Valheillaan ja perätön w10 kehu ja vakoilun kieltäminen. sekä w10 ongelmien kieltäminen.
Tuntuupa Linux kelpaavan Puolustusvoimille ja Yrityskäyttöön hyvin. eikä millä prosentin osuudella.
Avaustrollaaja vaan on pudonnut kärryiltä ajat sitten.
Se mikä ei tunne kelpaavan kuin kaupan yleisöpääteisiin, on windows 10, koska se vakoilee kaiken,
Esimerkiksi Dell on jo vuosia myynyt Linux-koneita Windows-koneidensa ohella, mutta niiden menekki on myynnin kokonaismäärissä pyöristysvirheen luokkaa.
Miksi kirjoitat noin huonosti?
Win 10 tuhoo koneen bioksen
w10 korrutoi heti ssd aseman
W10 kadottaa jatkuvasti tulostinta.
Toisin kävi.
Ohjelmien kehittäminen "työpöytäkäyttöjärjestelmille" loppui lähes täysin ja lähes kaikki ohjelmat tomivat Linuxin varassa. Ketään ei kiinnosta mikään työpöytä.
Joo, fanittakaa vaan Windowsia niin Billy voi hyvin.
Sinnehän tuo Microsoft tunkee Opensourceen vauhdilla.
Microsoft voisi palkata Torvaldsin Redmondiin siivoojaksi. Se kun ei ole oikeissa töissä ollut Transmetan (sai sen konkurssiin...)jälkeen.
Microsoft yritti palkata Torvaldsin aikoinaan mutta hän kieltäytyi.
Fanittakaa vaan Windowsia niin bille rikastuu.
W10 helvetiin raskas os kuin kivireki.
W10 päivitykset on beta luokaa, enemmän reikiä kuin mitä ne korjaa.
On niitä paikkoja joihin Linux kelpaa. Esimerkiksi NASA, CERN, NSA...
Organisaatiot joissa tarvitaan luotettavia järjestelmiä tuntuvat suosivan Linuxia. Noissa organisaatioissa on tietysti palkattuna kovalla liksalla ihmisiä, jotka osaavat niitä tietojärjestelmiä myös käyttää muuhunkin kuin someen ja pornoon. Kyllä, tietokoneilla voi tehtä muutakin, vaikka se voi tuntua uskomattomalta.
Jonne Jokapäiväsomettaja tietysti käynnistää mielummin windowssin tai jos isä on rikas niin ehkä mäkin. Sillä saa tsekattua kavereiden selfiet tältäkin päivältä ja sitten vain pornhubiin.
Itse veikkaan, että Linux tulee kasvattamaan osuuttaan työpöytäkäytössä koska ysä isompi osa yhteiskunnasta pyörii tietotekniikan päällä ja kun kasvua ja vakautta on haettava jostain, on vain loogista että mennään kohti parempia järjestelmiä.
Työpöytä-Linuxin kanssa voi kuitenkin olla koko lailla varma siitä, että ennemmin tai myöhemmin jotakin hajoaa, tai jokin yksinkertainen asia kuten yleisen mediatiedostoformaatin avaaminen osoittautuu kohtuuttoman hankalaksi.
Windows koneita tuhoutuu/romutetaan vuosittan n. 200 000 000 kpl joten tuhooo se.
No eipä ole kyllä 20 vuoden linuxkäytön aikana käynnyt tuolla tavalla kertaakaan.
Tällä hetkellä vanhin käytössä oleva asennus taitaa olla minulla vuodelta 2017 (mint) ja sekin toimii edelleen ihan loistavasti.
En tiedä mihin ongelmiin olet sattunut törmäämään mutta enemmän kuulostaa perättömiltä ennakkoluuloilta nuo "ongelmat". Oletko edes käyttänyt Linuxia?
Ubuntu sentään toimii, w10 ei!
Myös tulostaminen, skannaaminen, 3d-grafiikkakiihdytys, bluetooth, läppärien valmiustilat, pienet tarkat näytöt ja monet muut asiat ovat Linuxissa erityisiä murheenkryynejä.
Tulostimia minulla on kaksi, Epson ja Brother. Toimivat täydellisesti Linuxin kanssa.
Läppäreitä on 3, Lenovo, HP ja Acer. Kaikissa Linux. Valmiustilat ja bluetoothit toimii.
3D-kiihottimia on Acerin läppärissä sekä tässä pöytäkoneessa (2080Ti) ja hyvin toimii pelit. Ja tietysti Linuxin alla, Steamista ostettuina.
Pientä näyttöä en voi kommentoida koska oma 4K-näyttö on kooltaan 43 tuumaa. Hyvin toimii Linuxin kanssa.
Se niistä murheenkryyneistä.
eihän kuin w10 murheenryynejä. vääristelet asiat norppa trölli
W10 ei toimi tulostimet ja ohieslaiteet.
Reilu 15 v Linuxilla toimittu. Aina toimii.
Käytetään mm yrityksen käytössä jossa käytetään suht paljon skannausta, erilaisia tulostimia , ja kaikkea muuta, Aina toimii. Skannerit ja kirjoittimet ovat aina toimineet erittäin hyvin.
Mm skannaaminen erittäin helppoa ja nopeaa ja meillä käytetään siihen mm läppäriä joka siirretään paikalle tarvittaessa ja käytös sit kirjoitin joka sattuu olemaan vapaana. Että sillä lailla. Jos ei tosiasioita kerran tiedä niin ei kannata täällä niitä koettaa esiin tuoda koska osittaa vaan oman tietämättömyytensä. Windowasista en sano mitään koska emme sitä käytä mm sen vakoilun, tahmaisuuden ja kaikenlaisten ongelmien takia.
Sitä paitsi linuxilla pystyy mm skanneria käyttämään vaikka olisi käynnistänyt läppärin usb tikulta tai cd.ltä. Myös kotiverkon yli onnistuu kirjoittimen käyttö erittäin hyvin. Sattuu olemaan kaksi erilaista kirjoitinta toimistokäytössä ja molemmat todella toimii ilman mitään turhanpäiväisiä säätöjä. Windows koneita on tossa käynyt silloin tällöin siivottavina ja uudelleen asennettavina kun ovat olleet jumissa, tai virusten saastuttamia.
Mielessä oli että kokeilisin jotain linuxia mutta tämä kirjoitus muutti mieleni. Kyllä Windows on parempi. Kiitokset aloittajalle.
Mikäli Linuxin asentaa uuteen läppäriin ja kaikki toimii heti asennuksen jälkeen moitteetta, kannattaa saman tien laittaa myös lottorivi vetämään, sillä kyseessä on selvästi onnenpäivä.
Ubuntu toimii ainna. Uuteen koneeseen esi käynsistyksellä, ettei w10 kerkiä halkaiseen biosta
Linux Mailman yleisin os. se on tosi.
Mikä on mailma?
Osta vokaali, kaali.
Pyrin itse käyttämään Linuxia säännöllisesti testimielessä ja pysyäkseni kärryillä sen kehityksestä, ja erilaisten, usein hyvin kiharaisesti ratkaistavien ongelmatilanteiden määrä on kiistatta moninkertainen Windowsiin verrattuna.
Kiistele vaan keskenäs äläkä yleistä.
Ehkä kannattaa kokeilla jotain aloittelijoille suunnattua jakeluversiota. Esimerkiksi Ubuntu tai Linux Mint. Noita ongelmia tulee vastaan jos lähtee testailemaan sellaisia versioita, joilla on rajatumpi käyttäjäkunta tai jakelu on mahdollisesti tarkoitettu ihmisille, joilla on jo kokemusta ja osaamista ongelmien ratkaisemiseen tilanteissa, joissa esim. joku ajuri puuttuu vakiopaketista.
Erityisen raivostuttavaa on se, miten usein käyttöjärjestelmän ja sovellusten pienetkin päivitykset rikkovat asioita ilman mitään etäisestikään järkevää selitystä. Näiden ongelmien ratkaiseminen vaatii omatoimista selvittelyä, jota ei peruskäyttäjiltä voi odottaa.
Yleensä menee niin, että ohjelman päivittäjä korjaa itse.
Esimerkiksi kun käytän Facebookkia niin ei minun ole tarvinnut Facebookin päivitysongelmia itse korjata. Kyllä ne ihan itse korjaavat.
Hyvä keino jolla vältät päivitysten sisältämän riskin: älä päivitä heti kun päivityksiä on saatavilla! Jos kone on kriittisessä tuotantokäytössä, voi olla järkevää odottaa esim. kuukausi ennen päivittämistä. Jos päivitys on sisältänyt jonkin uuden ongelman, on se ehtinyt tulla jo huomatuksi muiden toimesta.
Tässä ei ole isoa ongelmaa. Kestäähän esim. windowssin kanssa tyypillisesti vähintään puoli vuotta että päivitys johonkin ongelmaan ylipäätänsä tulee saataville. Linuxin kanssa sentäs voi itse päättää milloin se asentuu.
On myös jakeluversioita, joissa päivitykset tarkastetaan huolellisesti. Kannattaa ottaa sellainen käyttöön jos omat taidot loppuu kesken.
Sanoisinko näin, että jos tietokoneen käyttö olisi jotain taskulaskimen tasoista eli kohtuullisen helppoa, kyllä linukskin saataisi tulla kysymykseen.
Mutta koska nyt ei niin ole, linuks on tehnyt itsensä vieläkin vaikeammaksi jo pelkällä perustoiminnoillaan.
Osa edellä mainituista ongelmista johtuu siitä, etteivät laitevalmistajat tue Linuxia tai tukevat sitä vain suljetuilla laiteajureilla, jotka vaikeuttavat kehitystyötä.
Suurin osa ongelmista johtuu trollauksesta.
Pysykää ihmeessä Windowsissa jos taidot riittävät ainosataan isipapan rahapussin käyttöön.
Laitevalmistajat eivät tue linuksia koska heillä on tärkeämpääkin tekemistä.
Laitevalmistajat tukevat Windowsia täysillä.
Siksipä Microsoft varmaankin tuntee täysillä opensourceen.
Tuntee?
Täytyy aina pistää joku että sinulla on osaamisalueellasi jotain hommelia.
Linux yhteisöei edes halua että heidän käyttöjärjestelmästä tulisi windowsin tapainen tavallisten käyttäjien tuote. Sehän tarkoittaisi että rikoliset kiinnostuisi tehtailemaan sille hakkeroituja tiedostoja ja etsimään sen tietoturva-aukkoja.
Hullua tuoda esiin jotain NASA tai Cernin käyttöä kun heillä on siellä omat koodarit jotka rakentaa koko systeemin omien tarpeiden mukaan.
Nasalla ja Cernillä nyt kuitenkin on Linux työpäytäkäytössä. Niinkuin on monissa paikoissa Euroopan maita koulutuksen ja kunnanhallinnon sektorilla (mm. Espania ja Saksa).
Kyllä, noilla tieteeseen keskittyvill tahoilla on käytössään omia koodareita. Mutta ei ne koodarit niitä käyttöjärjestelmän peruspalikoita koodaa. Tekevät niitä ohjelmia mitä siellä tarvitaan. Alustava voisi siis periaatteessa olla windows, mutta ovat valinneet alustaksi Linuxin sen avoimuuden ja luotettavuuden johdosta.
Minä olen itse Linux-käyttäjä, mutta minulle on ihan sama mitä käyttöjärjestelmiä muut käyttävät. Näin, vaikka luonnollisesti ihmettelen, miksi kukaan haluaa käyttää niin vaikeaa käyttöjärjestelmää kuin windows, kun helpompiakin on.
Se taas olisi ihan kaikkien etu, jos tiedostoissa ja laitteiden rajapinnoissa käytettäisiin avoimia standardeja tai edes yleensä avoimuutta ja ns. reilua peliä. Silloin laitteet ja tiedostot toimisivat helpommin eri järjestelmissä. Nyt kilpailu on sellaista että yritetään saada markkinajohtajuutta lähinnä mainonnan avulla jotta voidaan sitten laskuttaa muita kilpailijoi lisensoimalla omia suljettuja rajapintoja. Epäreilua ja kuluttajan edun vastaista.
Ja Linux sitten lopulta voitti tämän väännön ylivoimaisena voittajana.
Linux ohjelmat ja "työpöytä" kurkkii jokaisessa laitteessa sellaisen ikkunan tai sovelluksen kautta kuin "selain".
Monet, elleivät jopa useimmat, Linuxin ongelmista ovat kuitenkin jäljitettävissä avoimen koodin kehitystyön luonteeseen. Koska ehdoton valtaosa avoimen koodin kehittäjistä tekee työtään vapaaehtoisena ilman sen enempää rahallista korvausta kuin työsuhteen tuomia velvoitteitakaan, kehittäjiä ei voi pakottaa mihinkään. Jokainen kehittäjä valitsee itse suosikkiprojektinsa, johon käyttää aikansa, ja voi koska tahansa heittää hanskat tiskiin – ja usein jossakin vaiheessa tekee juuri näin.
Ja+miten+jotkut+hylätyt+marginaaliprojektit+liittyvät+siihen+että+monet+Linux-jakelut+tarjoavat+monipuolisen,+vakaan+ja+helppokäyttöisen+käyttöjärjestelmän+jossa+on+joko+valmiina+tai+paketinhallinnassa+mukana+kaikki+mitä+90%+tietokoneenkäyttäjistä+tarvitsee?
Jos+on+pakkomielle+ostaa+joku+muu+järjestelmä+niin+siihenhän+tämä+ei+tietenkään+auta+ja+jotenkin+se+on+pakko+selitellä+itselleen+parhain+päin.+Vaikka+sitten+niillä+"linuxin+ongelmilla".