Kunnallinen päätöksenteko? Onko realismia? Holtitonta menoa!

Anonyymi

2 miljoonan uusi päiväkoti rakennetaan Konnevedelle. Olikos se niin että viimevuonna syntyi yhdeksän lasta kuntaan? Tietysti muuttoliike voi tuoda pari lasta lisää... Aikamoiset kulut tulee/lapsi jo tuosta rakennuksesta. Pikkulapseton kuitenkin eka perhepäivähoidossa ja eskarille on tilat Lapunmäen koululla.

Koulu rakennettiin kalliisti ja nyt samaan tapaan toteutuu päiväkotikin. Kunta alistuu rakennusbisneksen armoille. Maksetaan, mutta se ei ole takuu siitä että hyvää tulisi... Olisiko vaihtoehtoista mallia?

Tuleeko päiväkodista samanlainen rakennus kuin sairaalasta että sitä ei oikeasti tarvita. Sairaalahan pian lopetettiin ja nyt on vaan varmasti Suomen kalleimmat palveluasunnot.

Kunta on Suomen velkaisin, tai velkaisimpia. Väestörakenne vanha. Työpaikkoja ei ole liiaksi... Teollinen toiminta hyvin vähäistä. Tuulivoimaloita tms. Ei hyväksytä alueelle eikä niitä siten maakuntakaavassa ole.

Kuntaliitos lienee ainut ratkaisu kunnan taloushuoliin, vaikka köyhää on naapureissakin. Sillä kuitenkin päästään esim. koulutoimenjohtajalle annetusta 5600 euron kuukausipalkasta. Silloin kunnantalon tiloille pitäisi etsiä käyttöä ja niistä tulisi päiväkotikin.

Milloinkahan valtio katsoo kriisikunniksi ja lähettää omat selvitysmiehensä?

Nimeä ei tähän alle uskolla laittaa...

31

1966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      5500000 taisi noin olla viimevuoden alijäämä eli tappio kunnassa. Kunnan kokoon nähden isoja lukuja.

    • Anonyymi

      Koskien osto 6 milj.€, uusi koulu 13 milj.€, verkkoholding-sekoilut 3,8 milj.€ ja lisää tulossa ainakin osakesijoituksen verran eli 0,9 milj.€ ja nyt tämä 2 milj.€:n päiväkoti liki lapsettomaan pitäjään!!!! On täysi oikeus kysyä, mikä on virkajohdon ja luottamushenkilöiden vastuu tällaisessa sekoilussa? Kuntaliitos lienee ainoa ratkaisu sille, että edes minimaaliset terveyspalvelut voidaan taata vanhenevalle väestölle. Mutta kuka naapurikunta huolii edellä kerrottujen päätösten aiheuttamat mammuttivelat vastuulleen jatkossa? Velkaahan on tämän vuoden lopussa jo lähes 13.000 € per jokainen Konneveden asukas!!!! Mutta ei se näytä Konneveden päättäjiä huolestuttavan - hyvinhän meillä menee!!!

      • Anonyymi

        Totta puhut! Koskista maksettiin 6 miljoonaa kun peloteltiin ilmeisesti olemattomalla??? venäläisellä ostajalla. Koulun 13. miljoonaan taisi lisäksi tulla kalusto jota silloinen rehtori ilman päätöksiä tilaili.

        Tuntuu vaan kahden miljoonan päiväkotiin verraten että voisiko perhepäivähoito ja kerhotoiminta olla halvempi ratkaisu pienen syntyvyyden kunnassa?

        Aloittaja joka ei edelleenkään uskolla kirjoittaa nimeään, koska pelkää jonkun pahastuvan.


      • Anonyymi

        Keskimäärinhän kunnilla on velkaa vain noin 3000 euroa/asukas. Mielenkiintoista on ettei paikallislehdelläkään ole tutkivaa journalismia...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskimäärinhän kunnilla on velkaa vain noin 3000 euroa/asukas. Mielenkiintoista on ettei paikallislehdelläkään ole tutkivaa journalismia...

        Olisiko kunnan syytä kääntyä pankin puoleen ja kysyä lainaa?Olisihan kunnallla varmaan joitain vanhoja kiinteistöjä joita voisi käyttää vakuutena..olisiko hyvä vaihtoehto paikkaamaan taloutta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kunnan syytä kääntyä pankin puoleen ja kysyä lainaa?Olisihan kunnallla varmaan joitain vanhoja kiinteistöjä joita voisi käyttää vakuutena..olisiko hyvä vaihtoehto paikkaamaan taloutta?

        Kunnat toki saa lainaa hyvin edullisesti, eikä vakuuksia tarvita. Lainaahan on paljon ja sitä saa kunta kyllä lisää.

        Kunnan kiinteistöt ei kyllä kelvollista valuutta pankille isolta osin olisikaan. Metsällä on myyntiarvo mutta kukapa isoja kouluja tarvitsee..

        Kunnan maksama lainakorko on todella pieni, paljon pienempi kuin yksityisellä. Joskus vaan velatkin olisi maksettava.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnat toki saa lainaa hyvin edullisesti, eikä vakuuksia tarvita. Lainaahan on paljon ja sitä saa kunta kyllä lisää.

        Kunnan kiinteistöt ei kyllä kelvollista valuutta pankille isolta osin olisikaan. Metsällä on myyntiarvo mutta kukapa isoja kouluja tarvitsee..

        Kunnan maksama lainakorko on todella pieni, paljon pienempi kuin yksityisellä. Joskus vaan velatkin olisi maksettava.

        Edellinen aloittajan kommentti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kunnan syytä kääntyä pankin puoleen ja kysyä lainaa?Olisihan kunnallla varmaan joitain vanhoja kiinteistöjä joita voisi käyttää vakuutena..olisiko hyvä vaihtoehto paikkaamaan taloutta?

        2 milj. päiväkotiin,epäilen ei riitä, Yleensä kustannusarvio ylittyy
        kunnan rakentaessa.Edelleen onko tutkittu tarkkaan entiset
        rakennukset ja tyhjät tilat ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kunnan syytä kääntyä pankin puoleen ja kysyä lainaa?Olisihan kunnallla varmaan joitain vanhoja kiinteistöjä joita voisi käyttää vakuutena..olisiko hyvä vaihtoehto paikkaamaan taloutta?

        Ei olisi, näistä kyllä selvitään ilman vauhkoontunutta vouhkaamistasikin. No panic.


    • Anonyymi

      Huoli pois aloittajaveliseni sillä lainalla nämä asiat hoituu, älä vertaa omaa henkilökohtaista velkakuormaasi kunnalliseen lainanottoon joka on eri asia.
      Eikä se niin paha olisi jos meistä tulisi joskus laukaalaisia. Zemppiä!

      • Anonyymi

        Kohta on Konnevedellä puolityhjä päiväkoti ja tyhjä kunnantalo. Tietysti seurakunta ennen liitosta pykää vielä tyhjän seurakuntatalon.

        Kirkollisvero 1,9 ei riitä, mutta onneksi jokainen järkevä voi kirkosta erota. Kunnallisverossa päästään Suomen kärkeen. Velassa/kuntalainen myös.

        Hätää ei kuitenkaan Konnevedellä ole kun otetaan lisää lainaa... Näin saadaan myös muutaman oppilaan lukio pysymään hengissä.

        Ei sillä väliä mitä maksaa kun kunta maksaa!

        Päätöksentekijöillä ei tunnu olevan vastuuta kunnassa eikä seurakunnassa.


      • Anonyymi

        Niin, silleehän se on ettei tulottoman ja varattoman tartte kunnan velkoja maksaa... Veroina ne kerätään, niiltä joilla tuloja on tai omistaa kiinteistöjä tms.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, silleehän se on ettei tulottoman ja varattoman tartte kunnan velkoja maksaa... Veroina ne kerätään, niiltä joilla tuloja on tai omistaa kiinteistöjä tms.

        Unohditko vallan että myös valtiovalta kompensoi kuntien taloutta vai meinaatko heittäy-
        tyä hassuksi marttyyriksi jonka niskaan kunnan velat muka kaadetaan henkilökohtaisesti?
        -Hupsutuksistasi huolimatta me kyllä selvitään ilon kautta pikku nahnikoistamma.


    • Anonyymi

      Mutta alkaahan jo suurten ikäluokkien luonnollinen poistumakin ihan vängällä hel-
      pottaa pian kunnan rasitusta sosiaalipuolella ja jos saamme vielä nuoria yrittäviä maahanmuuttajia tänne, ei meillä ole huolta ei kuura-aamua!

    • Anonyymi

      Märkä pipo päässä helpottaa näissä helteissä oivallisesti ihmisen oloa ja eloa. Kannattaa kokeilla, toimii!

      • Anonyymi

        Kannattaa ajaa mopolla se pipo päässä.


    • Anonyymi

      Ongelma on siinä ettei päättäjät ota minkäänlaista taloudellista vastuuta mistään, aina voi erota ja lähteä helvettiin kun elintila rupee supistumaan jossain kunnassa. Eiväthän nekään omia rahoja törsäile. Lainan otot ja velkautuminen on iso ongelma ihan jokapaikassa. Tässä tapauksessa vaan se ero että oikeasti rahaa painetaan lisää ja koko maailma on veloissa. Ei Suomikaan pysty ikinä velkoja maksamaan. Tämmöinen ajattelu tulisi kitkeä pois ja yrittää pyörittää kuntaa niinkuin esimerkiksi yritystä, tulosvastuu kannetaan ja seistään rehellisesti päätöksien takana. Näin saataisiin jotain järkeä päätöksiin ja tempauksiin. Sama juttu valtion tai kaupunkien alaiset yritykset, kilpailevat valtion rahoilla kaikkea rehellistä yrittämistä vastaan.

    • Anonyymi

      Kuntamme alasajo on alkanut. Vanhukset kuolee ei tarvita hoitajia muuttavat pois verotulot pienenee entisestään. Velkataakka kasvaa kunnallisvero nousee pois muuttoliike kasvaa verotulot pienenee ja taas velkataakka ja verot nousee. Viimeinen niitti on terveyskeskustoimintojen siirtäminen Laukaaseen. Päättäjät tekee päätöksiä pää pilvissä ilman realismia.

    • Anonyymi

      Hyvä Riitta Huikari. Mihinkä sinun mielestäsi pitäisi nämä 98 varhaiskasvatuksessa tällä hetkellä olevaa lasta pitäisi laittaa? Sanoa vanhemmille että ei onnistu töihin lähtö hoida lapsesi kotona? Vaihtoehtoisia tiloja ei ole, eikä myöskään enempää perhepäivä hoitajiakaan. Niitäkin on kunta yrittänyt rekrytoida nyt jo olemassa olevien lisäksi. Tuon 98 lapsen lisäksi Tulevaisuudessa nuo viimevuonna syntyneet 9 lasta ja tänävuonna syntyvät 17 Lasta.
      Päiväkodin ja tenholan tilat ovat tiensä päässä j jos niitä ruvetaan remontoimaan saa siihen menemään tuon saman 2milj.

      • Anonyymi

        Täytyy oikaista ettei millään menisi 2 milj em. kiinteistöjen remontointiin. Höpö- ja valepu-
        hetta.


      • Anonyymi

        Ei niitä kannata remontoida. Se on tosi. Hytölän Matti esitti kunnantalon alakertaa.... Kunnan toimintoja olisi syytä supistaa... Siitäpä tilaa... Perhepäivähoitajille säädyllinen palkka niin jo olisi kiinnostusta hommaan. Perhepäivähoito on pienille hyvä!


    • Anonyymi

      Ihmistä syntyy ja ihmistä kuolee tässä Maailmassa tasaisen tappavaan tahtiin, ei siinä
      mitään. Kaikki syntyvät ja poistuvat samanarvoisina joten miksi valittaa kustannuksista kun se elämäkin on sinniteltävä siinä välissä. Mitä?

    • Anonyymi

      Konnevesi on kuoleva kunta. Kahdella miljoonalla palkattaisiin monta perhepäivähoitajaa. Tulee suotta yksi tyhjä tila lisää, koska syntyvyys vähenee.

      • Anonyymi

        Ja ne perhepäivähoitajat voitaisiin ottaa jostain pieneltä Aasian saarelta..


    • Anonyymi

      Kiitos kaikille luottamushenkilöille tässä kunnassa. Jaksatte puurtaa vaikka teitä haukutaan jatkuvasti. Ja näille muka viisaille täällä toivon, että asetutte ehdolle seuraavissa vaaleissa ja näytätte miten hyvin osaatte asiat hoitaa. En usko että mitenkään. Vali vali vali.

      • Anonyymi

        Ala pidätä hengitystäsi odottaessa, että nämä palstan "viisaat" pyrkisivät itse päättäjiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ala pidätä hengitystäsi odottaessa, että nämä palstan "viisaat" pyrkisivät itse päättäjiksi.

        Konneveden kuntaan en ikinä lähtisi päättäjäksi, kuntaliitosta tekemään... Kytöläläiseen politikointiin en myöskään ole valmis.


    • Anonyymi

      Höpömiesten ja autonkuljettajien tietotoimiston uutisia koko juttu. Tuollaista aa-
      tosta se sitten synnyttää kun alemmalla päällään elonsa hankkii ja ajattelee.

    • Anonyymi

      Kun ei vaan tässäkin päiväkotihankkeessa kävisi samalla tavalla kuin valokuituverkko hankkeessa. Sinisilmäisesti uskotaan suuria lupauksia tuesta ilman allekirjoitettuja sopimuksia.
      Suomen valtiohan ei ole enää monessakaan asiassa itsenäinen tekemään päätöksiä vaan EU määrittelee lait ja asetukset.
      Onko kunnan virkavastuussa oleva koneisto tarkistanut EU:n kannan. Jälkikäteen on turha itkeä.

    • Anonyymi

      Miksi valittaa, jos ei miellytä, muuttakaa kaikki pois ja jättäkää koko roska siihen. Minä tein niin.

      • Anonyymi

        Hyvä ratkaisu. Verojen noustessa voin siirtyä tai siirtää osoitteensa muualle...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe