Hölmöilyille nauraminen

Anonyymi

Miten menetellä seuraavassa tilanteessa. Kohta 6 v. poika hölmöilee tai käyttäytyy huonosti, tekee jotain kiellettyä tai häseltää ympäriinsä. 9 v. sisko nauraa päälle jos veli tekee jotain kiellettyä, välillä lähtee mukaankin hölmöilyyn. Huomaa, että 6v oikein nauttii kun saa "showlleen" yleisön ja joku nauraa hänen jutuilleen. Tällöin siskon käytös tilanteessa siis ruokkii pojan huonoa käytöstä, kun hän saa siten haluamaansa huomiota siskoltaan. Tämä tietysti ärsyttää minua.

Mielestäni 9 v. on kuitenki jo sen verran vanha että häneltä voisi odottaa tilanteessa jo fiksumpaakin käytöstä. Huomaa kyllä välillä, että tyttöä ärsyttää kun poikaan kuluu vanhempien aikaa ja energiaa kun yrittää käytöksellään pompottaa aikuisia. Joten luulisi olevan tytöllekin kivempi jos poika käyttäytyisi paremmin. Jos poika siis pelleilee, käyttäytyy huonosti ja saa jotain seuraamuksia siitä niin olen alkanut ohjaamaan tyttöä olemaan nauramatta tilanteelle ja kertonut, että ei tuo ole hauska juttu eikä sille kannata nauraa. Vähän yrittänyt myös selittää tilannetta, että jos tyttö lähtee nauramaan pojan hölmöilyille niin se vain edesauttaa sitä, että poika käyttäytyy vastaisuudessakin yhtä hölmösti. Eikä se ole tytönkään etu että poika hölmöilee.

Ite oon sen järkeilly näin. Onks tuo järkevä toimintatapa tuossa tilanteessa?

2

212

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taitaa olla ihan kuollut koko palsta ku täällä ei kukaan vastaa mihinkään.
      -ap

    • Anonyymi

      9 vee on aika pieni. Sun pitää vaan olla molempien lasten kanssa paljon ja ohjata rakkaudella oikeaan käytökseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      77
      2356
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      935
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      786
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      731
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      714
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      644
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      595
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      584
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      566
    Aihe