Joo vähän alkoi huolestuttamaan kun äitini tuli huoneeseen yhden jälkeen yöllä kysymään että eikö <minun nimestäni> ole kuulunut mitään ja kysyin että mitä sekoilet ja hän toisti kysymyksen että eikö minusta ole kuulunut mitään, luulin että hän vain sekotti sanansa tai jotain, mutta sitten hän kysyi että missä minä olen vaikka asumme kahdestaan. Silloin sanoin että mikä sua vaivaa mä oon tässä, johon äitini vastasi että oho mä sekosin sori. Jotenkin vaikutti oudolta, oli humalassa illalla mutta meni kyllä petiin jo 10 jälkeen, en huomannu että olisi valvonut enää sen jälkeen. Tässähän on toki useita vaihtoehtoja. Mutta epäilen ettei 3 tuntia sitten juodut lonkerot enää heräämisen jälkeen tuollaista sekoilua aiheuta, toki en tiedä onko juonut jotain vahvempaa tässä muutaman tunnin sisällä kun on ollut "nukkumassa" valot kiinni huoneessaan. Huumeet ovat aikalailla pois suljettu vaihtoehto äitini tuntien mutta en vaan keksi tähän mitään järkevää selitystä.
Äiti kysyi minulta keskellä yötä omassa huoneessani että missä olen
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668104Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672345Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332313- 1471880
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291423Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1171264Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511256Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.76968Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65865Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7809