Olin Thaimaassa lomalla ja minuakin oli pitkaan kiinnostanut kokeilla milta tuntuisi olla dominan alistamana. Varasin internetin kautta eraasta escort servicesta itselleni hotelliini neljan tunnin session. Edellisena iltana sieltä soitettiin ja vahvistettiin että domina on tulossa. Voit arvata nukuinko tuon yon huonosti...
Seuraavana iltana tuo domina sitten tuli, hän oli nuori, pitka kaunis nainen (noin 180cm), isot silikonirinnat ja muutenkin ihan mukiinmeneva paikallinen. Hän meni kylppariin vaihtamaan itselleen nahkakorsetin ja saappaat ja kaski minun riisua edessaan. Kun olin alasti han kaski minun nuolla saappaansa puhtaaksi, samalla han hiukan roimi minua pienella ruoskalla hartioille kaskien minua tekemaan tarkempaa tyota. Kun saappaat olivat puhtaat han kaski minun kontata sangylle ja jaada odottamaan kontilleni. Han istui sangyn viereen tuolille ja sytytti tupakan, katseli vain siina. Kun tupakka oli poltettu han alkoi ruoskimaan takapuoltani, ensin hellasti sitten hieman kovemmin, aina valilla ruoska osui myos palleihini tehden kipeaa. Huomatessaan kyrpani jo seisovan nainen nauroi ja loi ruoskalla muutaman kerran myos siihen. Kun takapuoleni oli punainen ja hella han lopetti, ja kaivoi kassistaan mustan hieromasauvan ja liukastetta, ja tuli taakseni. Hän ruiskutti paljon liukastetta takamuksilleni, ja painoi sormen sisaan peraaukkooni. Sitten han veti sen ulos ja painoi sauvan sinne hitaasti, samalla pakaroitani kadellaan laimaytellen. Se tuntui hurjalta, huohotin ja se sattui mutta domina painoi sauvaa kunnes se oli kokonaan suolessani. Hän alkoi vedella sauvaa edestakaisin anuksessani, minä uikutin kun se tuntui niin hurjalta. Hän jatkoi tata jonkin aikaa kunnes painoi sauvan syvälle sisaan ja kaski minun kaantya selalleni makaamaan. Se oli vaikeaa kun minulla oli sauva anuksessani koko ajan, ja han kielsi minua paastamasta sita ulos.
Kun makasin selallani, han tuli hajareisin seisomaan naamani ylle, ja laskeutui hitaasti naamani paalle ja kaski minun nuuskia hanen jalkovaliaan oikein kunnolla. Nuuskin mutten ilmeisesti tarpeeksi hyvin koska han naurahti ja istui naamani paalle, hanen jalkovalinsa painautui niin kovasti paalleni etten meinannut saada henkea vedettya, hanen jalkovalinsa tuoksu taytti keuhkoni, kun han viela hieroi sita naamaani vasten. Sitten han kohottautui hieman ja kaski minun nuolla hanen reisiaan, mutta jalkovaliin en saisi viela kielellani koskea. Nuolin hanen reisiaan innokkaasti ja tottelevaisesti, samalla han otti poydalta kannykkansa ja soitti johonkin, puhui kovasti paikallista kielta. Puhelun jalkeen han nousi pois paaltani ja meni nojatuoliin istumaan ja kaski minun itse painella sauvaa anuksessani. Hetken paasta oveen koputettiin, han kaski minun laittaa aamutakin paalleni ja menna avaamaan ovi, sauva koko ajan suolessani. Menin avaamaan oven, ja sisaan astui toinen pitka tytto, joka ilmeisesti oli odotellut aulassa ja jolle domina soitti. Han katsoi minua ja antoi minulle oikein kuuman kielisuudelman ja meni sitten ja suuteli myos dominaa kuumasti. Domina kaski minut taas sangylle kontilleni, ja tytot katselivat minua naureskellen kun yritin pitaa sauvaa sisallani.
Domina sanoi tytolle jotain ja han tuli taakseni ja alkoi painaa sauvaa hitaasti edestakaisin suolessani, samalla pakaroitani nuollen. Sitten han alkoi riisumaan vaatteitaan takanani, ja tuli naamani eteen. Olin aivan puulla paahan lyoty kun nain hanen seisovan kyrpansa, han olikin transsu. Han painoi kyrpansa suuhuni ja kaski minun imea sita. Oli elamani ensimmainen kerta kun otin miehelta suihin, mutta se oli jotenkin kiihoittavaa. Nuolin ja imin tuon miehen kyrpaa jonkin aikaa, kunnes han vetaisi kyrpansa pois suustani ja meni taakseni. Tunsin kuinka han veti sauvan oikein hitaasti ulos suolestani ja antoi sen minulle puhdistettavaksi. Otin sauvan ja aloin nuolla sita puhtaaksi, vilkaisin dominaa joka istui tuolilla jalkovaliaan hivellen ja meita katsellen. Mies levitti pakaroitani ja asetti kyrpansa anukselleni ja painoi sen sisalle. Se upposi suoleeni suhteelisen helposti tuon sauvan jalkeen. Han otti kiinni lanteistani ja alkoi nussia minua rajummin. Tuntui itse asiassa kivalta olla siina nussittavana, mies puuskutti painaessaan kyrpaansa sisalleni, ja tunsin kosketuksen olkapaallani, domina oli tullut viereemme, ja kaski minun siirtya hieman jotta han paasee alleni. Han asettui niin etta hanen jalkovalinsa oli naamani alla, han avasi korsetista haaruista napit ja paljasti pillunsa ja kaski minun nuolla hanta samalla kun minua nussiittiin.
Nuolin hanen limaista pilluaan samalla kun mies painoi kyrpaansa sisalleni. Domina nousi hieman ja nipisteli nannejani niin etta sattui, sitten han taas nosti lanteitaan ja kaski minun painaa kieleni hanen sisalleen. Hurja litina kuului perseestani kun tuo transsu nussi minua, dominan pillu oli ihan limainen, luultavasti hekin pitivat hommasta. Hetkisen kuluttua mies karjahti ja veti kyrpansa ulos peraaukostani, ja laski kuuman spermasuihkun lattialle. Han meni tuolille istumaan ja huohottamaan, domina kaski minun viela nuolla hanen pilluaan. Hetkisen kuluttua domina kaski minun lopettaa, nousi kontilleen ja kaski minun nyt nuolla hanen peraaukkoaan, nuolin innolla hanen koloaan kuin koira, kunnes han jonkin ajan kuluttua nousi ylos ja meni miehen viereen istumaan. He sytyttivat tupakat, mina lojuin sangylla ja odotin kaskyja. He juttelivat paikallisella kielella ja naureskelivat, minun katsellessa vieressa ihan hiljaa.
Hetken kuluttua domina kaski minun kontata miehen eteen, ja ottaa taas hanen kyrpansa suuhuni. Tein niin ja aloin taas nuolla ja imea tuota perseessani kaynytta kyrpaa, mies suuteli samalla dominaa kuumasti, ja hänen kyrpansa seisoi taas kivikovana minun imiessa ja nuollessa sita. Domina kaski minun imea ja runkata miesta niin etta han laukeaisi taas kerran. Tein taas niinkuin kaskettiin ja olin siina miehen jalkovalissa ja runkkasin ja imin hanen kyrpaansa kunnes han laukesi ja ruiskutti spermansa rinnalleni. Sitten mies meni suihkuun ja domina kaski minun menna taas kontilleni sangylle, ja alkoi taas ruoskimaan pakaroitani ja pallejani. Mies tuli suihkusta, puki taas hameen paallensa ja lahti. Domina jai ruoskimaan minua, ja taas kun pakaroitani kuumotti ja kirveli han meni tuoliin istumaan jalat levallaan ja kaski minun tulla hanen eteensa nuuskimaan hanen pilluaan. Han kaski minun taas nuolla pillua hetkisen, ja kun olin taas saanut pillun nuoltua han kaski minun nousta seisomaan, ja runkata kyrpaani hanen edessaan. Runkkasin himoissani kyrpaani ja katselin dominan jalkovalia, runkkasin kunnes spermalastini lensi (vahingossa ) hanen saappailleen, jolloin han kaski minun nuolla spermat pois. Kun saappaat oli puhtaat han meni vessaan ja vaihtoi vaatteet, antoi minulle suudelman ja puhelinnumeronsa ja poistui.
Pakaroitani kihelmoi, perseestani valui jotain ja kyrpani oli hella pitkasta seisokista, olin vasynyt mutta tyydytetty.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ikaankuin, kirjoittaisit jostain ameriikasta tai thaimaasta jossa ei nappaimistossa ole aeaekkoesiae. Kuitenkin välillä laitst sinne ä-kirjaimia joten et oikeasti kirjoita amerikkalaisella näppiksellä.
No kyllä Arska heti huomasi mistä tässä on kyse: tämähän onkin oikeinkirjoituspalsta !!! Tänne ei tulla kirjoitusvirheitä tekemään, tai Arska suuttuu !!!!
Jos et tajunnut, niin pointtihan ei olut oikeinkirjoitus, vaan se, että miksi pitää väkisin yrittää olla kirjoittamatta ääkkösiä vaikka ne näemmä omassa näppiksessä kuitenkin on olemassa. jonkinlaista feikkailua. Eikä ollenkaan niin kivaa luettavaa. Eikö olekin eroa jos kirjoittaa NÄIN taikka NAIN.