Kansa voi valita ne, joiden päälle syyt pannaan !
Eikö demokratia olekin hyvä yhteiskuntamalli ?
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hahhah. Hauskasti ajateltu, mutta niin totta. Joka ikisensä hallituskautena
syyllinen löytyy ja itse olemme ne äänestäneet. Kuitenkin Suomi on kehittynyt
huippumaaksi, vaikka aina vastuussa ovat olleet "syylliset".
Historiaa tv1 par'aikaa: Harlemin sotasankarit.
Demokratia valkoiset salli mustat sotimaan demokratian puolesta.
Suomalaiset eivät ole mihinkään tyytyväisiä koskaan.
Hallitus on aina ihan peestä oli mikä kokoonpano vain.
Yksikään hallitus ei ole saanut mitään hyvää koskaan aikaiseksi,
jos yleistä mielipidettä seuraa.
Hallitus on riippuvainen mitä muualla tapahtuu, elinkeinoelämään ei juuri vaikuta, hallitus voi pilata asioita harvoin, kilpalukykyyn voi, sekin vaatii työmarkkinoiden apua, julkinen talous on ongelma jatkossa, rakenteelliset uudistukset näitä vaikea hoitaa ilman rahaa, rahaa saadaan verottamalla kansaa.
Hallitusta vaihtamalla ei juuri mikään muutu.
Sanotaan niin, että esim. EUta pitää kritisoida mutta myös käyttää hyväksi
Lojaali suhtautuminen eliittiin ja nuoleminen ei merkitse onnellisuutta, vaan velttoa tekopyhää alistumista. Mikä kokoomuksessa on menossa
https://www.pscp.tv/w/1MnGndqpWdjxO
Mikä ihmeen eliitti ? Persu on niin alemmuudentuntoinen (syystä), että sille on mikä vaan eliittiä, vaikka koppalakkinen paskakuski.
Monet heikkokykyiset alistetut kuten YYA-vanhukset samaistuvat eliittiin, kun näkevät sitä esim. televisiosta. Kirjoitellaan Marinista Mulkunista Charlesista Dianasta ikäänkuin oltaisiin tasa-arvossa näiden kanssa. Tätä voi tietenkin pitää psyykettä hoitavana ajankuluna
Vakavampi puoli on, jos jää vain päivittelemään harhaisesti eikä pysty hyödyntämään eliitin rakentamia järjestelmiä
Silloin vain maksaa sosiaalietuja metsästävien matujen passittoman matkailun EU-maissa mitta ei itse hyödy vapaasta matkailusta, kun ei osaa, ei ole varaa ... mutta on veroja ja velvotteita
Silloin ei hyödy EU-tuesta Italialle mutta maksaa sen heikentyvinä palveluina Suomessa, kun ei ole tahaa vaikka verot nousevat ja rahat kipataan Ranskan pankkeihin, joita ei itse pysty hyödyntämään ja jotka tekevät bisnestä Länsi- Afrikassa eikä Suomella ole siirtomaasuhteita
Esim. EUta pitää kritisoida mutta myös käyttää hyväksi. Lojaali suhtautuminen ja samaistuminen eliittiin ja nuoleminen ei merkitse onnellisuutta, vaan velttoa alistumista
Demokratiassa asiat tehdään siten että kukaan ei ole tyytyväinen.
Diktatuurissa on edes yksi tyytyväinen;)
Jees ;)))
Ja kapitalismissa ihminen riistää ihmistä.
Sosialismissa asiat ovat päinvastoin.
(Puolalainen sananparsi)
"Eikö demokratia olekin hyvä yhteiskuntamalli ?"
Onko sellainen jossain , että voisi tutustua siihen.
Suomessa on joku demokratian muoto ?
Venäjällä voi tutustua "suvereeniin demokratiaan".
Se on Putinin muotoilema virallinen ilmaisu Venäjän demokratiasta.
Tarkoittaakohan se, että Putin suvereenisti päättää mitä demokratia milloinkin on ?
Käytännössähän Putin päättää kaikesta, suvereeni heppu.
Tuli mieleen toisessa aloituksessa kirjoittamani juttu.
Neuvostoliitossa aloitettiin aivopesu jo tarhaikäisille.
Opettaja kehui maasta taivaaseen kuinka ihana maa Neuvostoliitto on.
Siellä on kaikki asiat hyvin, ruokakin on hyvää ja sitä on paljon.
Kesken opettajan kehumisen purskahti pikku-Miska itkuun:
"Voi kun pääsis Neuvostoliittoon !"
Mä oon liberaali, ei kiinnosta vasen eikä oikea. Eikä oikeestaan politiikka ollenkaan.
Ai ei kiinnosta vasen eikä oikea ? Liberaali on oikeistolainen politiikassa.
Yksiselitteisesti ON!
"On" ihan muista syistä, kuin aloittaja vitsailee, turha väheksyä demokratiaamme millään mukavitsillä.
Pirre