tutustuttaminen

tälläistä olisi asia että meillä on nyt 1-vuotias tyttökissa jolle oltaisiin ottamassa kaveria. mummolaan syntyi pentuja joista olisi tarkoitus ottaa toinen. ne molemmat pennut on poikia. harmittaa kun ei tullut otettua kahta pentua silloin kun ensimmäinen hankittiin. kysymyksiä oli nyt monta: suositteletteko edes toisen pennun ottamista kaveriksi?onko kissojen sukupuolella väliä?olisiko jotain konstia millä kissat saisivat parhaiten toistensa hyväksynnän?mitä jos ne vain tappelevat?pitääkö pentu viedä takaisin?
meidän kissa on luultavasti vähän sellainen että se ärhentelee..kerran meillä kävin sen äiti ja mummu mutta ei se niitä enää tuntenu ja vaan sähisi niille. kiitos jos joku vastaa!:)
4301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä on tällä hetkellä n. 8kk ikäinen tyttökisu ja olemme myös ajatelleet ottaa sille kaverin. Alkuun sillä oli seurana sen sisko, mutta se jouduttiin lopettamaan, joten tyttömme on ollut sen jälkeen yksin.

Meillä olisi siis myös sama ongelma, uskallanko ottaa tytölle kaverin (ajattelin melko pientä poikaa), kun tyttömme on kovasti äksyillyt muille meillä vierailleille kissoille (olivat sen muita siskoja)? Voiko tämä johtua sukupuolesta, vai olisikohan siskon poismeno vaikuttanut neitiin?

Olisi mukavaa, jos joku osaisi kertoa ratkaisua tai omia kokemuksia asiasta minulle ja "vilperille". Hyvää kevättä kaikille kissaronteille ja omistajille :)

Äänestä

Sanovat, että sukupuolella ei ole väliä, mutta poika ja tyttö olisivat minun mielestä hyvä, koska tyttö on poikaa aina korkeammalla arvojärjestyksessä. Molemopia toimivia pareja on.

Meille otettiin aralle tytölle kaveriksi puoli vuotias poika. Aluksi tyttö ei meinannut hyväksyä. Viikon kuluttua loppuivat suhinat. Antaa ensimmäisen näyttää kaapin paikka. Kumpaakaan ei pidä rankaista. Mennä vain väliin, jos on kunnon tappelu. Aluksi voisi tehdä hajujen vaihdon liinalla tai antaa toisen haistella toista kulj.kopperosta. Katso haulla "tutustuttaminen". Voi mennä parikin kk kun sietävät toisiaan. Pennun yleensä hyväksyy helpommin. Erottaa aluksi silloin kissat toisistaan, kun ei ole kotona itse tai nukkuu.

Meillä voisi nyt yli kk yhteiselon jälkeen sanoa, että sietävät toisiaan. Mutta poika on välillä aika härkkivä. Ajattelin kolmatta kisua niin, että poika ei kiinnittäisi tyttöön niin paljon huomiota.

Onnea kisun hankintaa. Toivottavasti oli jotain apua :)

Äänestä

Laitapa hakuun tuo otsikkosi "tutustuttaminen", löytyy pilvin pimein juttuja.

Äänestä

Ilman muuta kannattaa ottaa pentu kaveriksi. Nuorihan tuo 1-vuotiaskin vielä on. Sukupuolella ei ole väliä, kunhan molemmat kissat leikkautetaan. Kissanpennun täytyy myös olla luovutusiässä eli väh. 12-viikkoinen.

Kissat tutustuvat toisiinsa hajun perusteella. Kannattaa ottaa mummolasta mukaan jotain pennulle tuttua, jokin peite tai liina tmv. ja vastaavasti hieroa pentuun omalla liinalla hajuja. Pentu hyväksytään yleensä siinä vaiheessa kun se ei enää tuoksu vanhalta kodilta. ;)

Tilanteessa, jossa kissat eivät kertakaikkiaan sopeudu keskenään on mahdollisuus saada ne sietämään toisiaan viemällä ne aivan uuteen ympäristöön, joka ei ole kummankaan reviiri. Esim. mökille tai tutuille kylään. Tiedän perheitä, joissa aikuiset kissat ovat riidelleet keskenään, mutta muuton jälkeen kaikki on hyväksyneet toisensa. Mutta uskon että nuoren kissan ja pennun tutustuminen sujuu hyvin ilman minnekään viemistä. :) Ainakin meillä on kaikki tutustumiset sujuneet. On selvää, että pari päivää kyräillään ja sähistään eikä siitä kannata huolestua. Voi mennä myös viikko ja joskus kuukausiakin. Tärkeää on muistaa huomioida vanhaa kissaa yhtä paljon kuin ennenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vilperi kirjoitti:

tälläistä olisi asia että meillä on nyt 1-vuotias tyttökissa jolle oltaisiin ottamassa kaveria. mummolaan syntyi pentuja joista olisi tarkoitus ottaa toinen. ne molemmat pennut on poikia. harmittaa kun ei tullut otettua kahta pentua silloin kun ensimmäinen hankittiin. kysymyksiä oli nyt monta: suositteletteko edes toisen pennun ottamista kaveriksi?onko kissojen sukupuolella väliä?olisiko jotain konstia millä kissat saisivat parhaiten toistensa hyväksynnän?mitä jos ne vain tappelevat?pitääkö pentu viedä takaisin?
meidän kissa on luultavasti vähän sellainen että se ärhentelee..kerran meillä kävin sen äiti ja mummu mutta ei se niitä enää tuntenu ja vaan sähisi niille. kiitos jos joku vastaa!:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu