Humppilassa nämä uimavedet ovat vähissä. Mutta Venäjänlammi on ainoa paikka, missä on hyvä uida. Ainoa vaan, ettei kukaan huolehdi rannasta. Aikoinaan Karjalainen Marttayhdistys järjesti siivoustalkoot lammilla keväisin. Nyt on yhdistys hiipunut ja rannan valtaavat pusikot. Hiekkaranta-aluekin on jäänyt pusikkoon.
Aikoinaan Venäjänlammi oli oikea keidas. Paikat olivat asianmukaisessa kunnossa
pukukoppeineen, aurinkoinen lastenalue ja jopa jäätelökioski.
Aikoinaan Venäjänlammi oli oikea keidas. Paikat olivat asianmukaisessa kunnossa
pukukoppeineen, aurinkoinen lastenalue ja jopa jäätelökioski.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei talkoonteko vieläkään oo laitonta.
No ei ko talkoisiin. Ja ensin lammin ja tie 2 väliltä kaadettava puut rinteestä. Aurinko pääsee siten paistamaan rannalle. Samoin ihan rannasta kaadettava puut roskaamasta vettä. Lasten altaan aitaus uusittava. Joku metsänomistaja voisi siihen lahjoittaa tarvittavan puutavaran. Ja sitten hienoa hiekkaa altaan pohjalle. Kyllä kelpaa pienokaisten polskia.