Emme oikeastaan tarvitse eristäytymistä palstalla

Nyt helteellä ollessani sisätiloissa, lueskelin aamulla näitä palstakirjoitusten aiheita lähemmin. Paljon kantaa, kiivastakin ollaan otettu noihin terveyteemme liittyviin aloituksiin.
Tulin pidempää harkittuani ajatelleeksi osaa meistä iäkkäistä, jotka koronan aikana joutuvat sopeutumaan lääkärikäyntien odottamiseen, miten epätietoisuus on ahdistavaa monella yksinäisellä.

Ehkä ei olekaan hyvä lisätä rajoituksia tänne, kyllähän palstalla on paperia yllin kyllin,...5.000 kirjainta myöten 😎 )) Ajatuksia mahtuu maailmaan laidasta laitaan,... vaikka ensin pidinkin "tautituntemusten villiä länttä" jotenkin sekavana.
Jos palstakirjoittelu omista tuntemuksistakin voi olla kuin ulospääsykanava hankaluuksissa, voisiko sen paremmin olla ? 🏀

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi pitäisi rajata yksi aihe ulos ?
      Loogista olisi sitten rajata kaikki muutkin aiheet saman tien "omille" palstoilleen, mutta mistä sitten keskusteltaisiin ?
      Ruoasta kirjoittavia voisi saman kaavan mukaan kehottaa menemään
      suomi24/ravinto ja ruokaosioon.
      Musiikkiaiheiset aloitukset ja kommentit suomi24/musiikkiosioon.
      Laiturin rakentamiset ja ikkunaremontit suomi24/koti ja remonttiosioon.
      Kirjallisuus ja runot suomi24/kirjallisuusosioon
      Jne.
      Ei kannata yhden ihmisen henkilökohtaisista pakkomielteistä hermostua.

      Tämähän on kaiketi kuitenkin 80 keskustelupalsta
      ja kaikki 80 henkilöitä kiinnostavat aiheet sallittuja.
      Oman ikäisen kanssa on mukava kirjoitella aiheista,
      jotka saattavat koskettaa omaa ikäluokkaa.

      • Anonyymi

        Tottahan tuo on, ja niin on palsta saanut ollakin koko sen ajan jolloin olen kirjoitellut. Aina on myös ollut vilkasta polemikkiä, mistä pidetään ja mistä ei.

        Tärkeintä nähdäkseni kuitenkin olis kyetä loukkaamatta kertoa oma mielipiteensä, vaikka se tuohtuneena ri aina onnistu.
        Samoin olisi pitkävihaisuus syytä jättää, ei kukaan onnellistu päättämällä kostosta, jos nokkiinsa sanan säilästä on saanut. Nämä kärhämät ei sadan vuoden kuluttua merkitse edes hevon p....tä
        Reipasta yritystä jahka helteestä tokenemme taas. 🍀

      • Anonyymi

        On käynyt ilmi, että kun 70 palstan kahvipirttiin tuli 60:stä hätistelijöitä , nyt samat norkoilee täällä 80:n nojatuolissa. Olivat olevinaan niin eri ikäluokkaa ja nuorekkaita , miten tämä 80 nyt kelpaakin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräät epätoivotut ylimieliset ilkeilijät pakenevat uusille palstoille,
        kun heitä ei entisillä siedetä enää.

    • Anonyymi

      Yksi on yli muiden pahuudessaan.

      • Anonyymi

        Kas, siinäkö nyt ne, jotka kylvää pahaa
        eivät ymmärrä mikä heitä ärsyttää!
        Täällä taipuisat ollaan kuin sulaa vahaa
        ei juorut voi mieltämme pimentää.

        Ei juoruista sieluumme jälkiä jää
        hyvä aurinko nouseehan kohta.
        Pieni tuuli niin raikkaasti virkistää
        tänään päivällä syömme me lohta.

        Antaa palstalle tulla ken tahtoo vaan
        kukaan epäile ei tarkoitusperää.
        Me tiedämme tunnemme ainoastaan
        ilo rinnnassa läikähtäin herää.

        Pois tuuletin itsestäin pahuuden jutut
        jätin taaksein ne turhuuden suihin.
        Miksi kylvää toraa kuin haisevat kutut
        ne jo huitaistiin "hevonkuusi"puihin!

        Kivasti sanailtu. Miksi ujostelet panna allekirjoitusta noin sujuvaan runoon!

        Onko aiheena tälle ketjulle mietintä siitä, että palstalaiset käsittelevät terveydentilaansa ja valittelevat vaivojaan? Olin ymmärtävinäni, että joku on asiasta hermostunut.

        Minä taas olen sitä mieltä, että me olemme onnistuneet kirjoittelemaan sujuvasti monista muista aiheista, harvoin täällä mitään sairaskertomuksia on tavattu.
        Jokaisella on kremppansa tässä iässä, joten mitäpä niitä luettelemaan.
        Mielenvirkistystähän on kirjoittelu itsekullekin. kyllä tiedämme sanomattakin, että tämä maallinen hahmomme on käytetty monin tavoin äärirajoilleen. Se natisee ja palkeet pihisevät.
        Se on luonnon laki, ei kannata marista. Ajankohtaisia aiheita on maailma täynnä.

        Mkr.

        Kiitos kysymyksestä ? Viime päivinä ei kirjautuminen ole onnistunut, eikä edes firefox selain ole vakaa. Hyppää heti avoimelle sivulle, niin kirjoitanpa Safarilla. Ei tullut laitettua sini.sirkkua loppuun. Nukahdin uudelleen ja nyt heräsin J.Uotisen haastatteluun 😊))

        Eipä tässä kuin heräilla uudelleen ja hörppästä pienet påtoori kahvit, heippa! sini.s

        Seurasin eduskunnan äänestys-sessiota. Unohtavatko edustajammekin, että elämme demokratiassa?
        Joku sanoo pahasti ja loukkaa sanoillaan, ehkä mukahuumorin varjolla, kokonaista ihmisryhmää, ja eduskunta toimii demokratian mukaisesti. Se vaatii sanojaa tilille. Asiasta äänestetään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ja tulos on pätevä. Miksi siitä nyt edelleen haastatellaan edustajia ja kysytään mielipiteitä.
        Vanhoilla valtiomiehillämme on ollut ohjenuoria, joita ovat seuraajilleen jättäneet, kannattaisi ottaa opiksi.

        Johannes Virolainen sanoi aikanaan, kun hänet pudotettiin äänestyksessä pois puolueensa puheenjohtajuudesta: "Pulinat pois!" - Ne sanat ovat jääneet elämään, ja kannattaisi nykypäivän poliitikkojenkin se muistaa.
        Mielipiteensähän jokainen saa säilyttää.

        Mkr.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta, joskus ihmettelee miten karkeaksi on mennyt joidenkin sanavarasto eduskunnassa. Ymmärrään kiivastumisen, mutta en tahallista loukkausta, sillä kun ei asiat etene.
        Matti Vanhasessa olen ihaillut aikanani sitä synnynnäistä hienotunteisuutta, joka hänessä ilmenee,..muuten ei ole tullut nyt seurattua kuin koronatiedotuksia.

        Aamulla mietin kyllä,..mitenkähän maailma nyt makaa, Brasiliankin tilanne on hirvittävä! Se lohtu on kuitenkin, ettei pandemia juuri surmaa pikkulapsia, vaan vähentää eniten vanhuksista, jotka jo olemme saaneet pitkään elää !🌵 Jokin järjestyshän pitää kuolemallakin olla.

        Ei niitä huolia viitsi turhaan ottaa, suremalla ei tee kuin ikäväksi elämän, niin itselleen kuin muillekin 😋))
        Lounasaikakin lupaavasti jo häämöttää,...

    • Olet oikeassa sini-sirkku. Kyllä palstakirjoittelu tässä eristyksessä on varmasti ollut oivallinen henkireikä monelle meistä.

      Samaa mieltä olen myös aiheiden rajaamisesta. Kaikelle ja kaikille on tilaa. Valinta on meidän. Jos ei jotkut jutut kiinnosta, voi hypätä yli. Väittävät, että voi myös itse valita oman suhtautumisensa muiden kirjoituksiin.
      Tuosta en ole ihan samaa mieltä. Ehkä se asennoitumisen valinta on hiukan kiinni omasta turhautumisen asteesta. Jos tympii jo valmiiksi, lukiessa ikäänkuin hakee muiden kirjoituksista lisää tympimisen aihetta..)) Vai puhunko vain itsestäni taas?..))

      Vähän näyttäisi siltä, että jos muilla ikäpalstoilla menee huonommin, täällä kirjoittajia ja ennen kaikkea lukijoita riittää. Suurin ansio on mielestäni heillä, jotka ovat pitkään kirjoitelleet ja sillä tavoin vahvistaneet palstan jatkuvuutta ja erityisesti 80 :ien kohdalla jakaneet itseään alleviivaamatta omaa elämänkokemustaan ja osoittaneet sellaista avarasydämisyyttä, joka ei ole sulkenut muita pois. Se on mielestäni iso saavutus tässä ajassa ja näillä reunaehdoilla, mitkä palstakirjoittelu voi meille tarjota. Hyvä 80 , hyvä me, perässähiihtäjät..))

    • Anonyymi

      Olisit demeter1 sanonut vain suoraan että vasta SkillaN sai tällekin palstalle eloa kun siirsi entisen Kahvipirtin tänne Noja-tuoli osastolle, joten kiitos kuuluu hänelle.

      Olihan siellä 70 palstalla jo häiriköitä, kun tajusivat, että SkillaN on jo yli sen iän, mutta niinpä`vain tuli häiriköt perässä, jopa Tellukkakin, jonka on pakko seurata Ploman touhuja.

      Korppiksenkin vihaajat ovat löytäneet hänet istuskelemassa Noja-tuolissa vaihteeksi sieltä ranta terassilta.

      Nyt olisi mielenkiintoista tietää, kuinka siellä Kajaanin Nuaks järven mökillä menee, koska aika lohduttomia kuvia oli noissa lehdissä. Puita oli kaatunut valtavasti.

      • Varmasti on noin kuin sanot, Anonyymi 13.51. Kahvipirtti/Nojatuoli on ollut se, mikä vetää väkeä. Luetuista viesteistäkin sen näkee ja SkillaN on Nojatuolinkin sydän.
        En silti väheksyisi muitakaan kirjoittajia, heitäkään, jotka helposti nimetään häiriköiksi..))

        Sama tuli mieleeni kun uutisista kuulin tuosta Kajaanin rajuilmasta. Toivottavasti oli vain paikallinen eikä osunut kohdalle.

      • demeter1 kirjoitti:

        Varmasti on noin kuin sanot, Anonyymi 13.51. Kahvipirtti/Nojatuoli on ollut se, mikä vetää väkeä. Luetuista viesteistäkin sen näkee ja SkillaN on Nojatuolinkin sydän.

        Niin, taisi olla ankara ukonilma siellä, luin Facebookissa. Eräs tuttavani kuvataiteilija asuu kesäisin Oulunjärven rannalla, mutta tuli nyt 4 kk korona eristyksen jälkeen ihmisten ilmoille.
        Kyllä se on laaja järvi kuvista päätellen tuo Oulun järvi, Nuas on kai pieni Kajaaniin kuuluva vesistöalue. Lämpimiä on uimavedet nyt silläkin korkeudella 20° kehui tuttuni loiskiessaan kauas rantaviivasta hiki otsalla, päästäkseen syvemmille vesille

        Kutsui tuttujaan mökilleen, mutta kun ei tulijoita ilmaantunut tuli itse vaihteeksi etelään, ja ihmettelee parvekkeeltaan nyt alhaalla kulkevia junia 🤣))

        Äkkiä ihminen metsistyy, muistan kesien jälkeen tullessani saaresta kotiin, oudoksuin sähkölankoja ja s.pylväitä rumentamassa joka taholla taivasnäkymää.

        Ei ihme, että ihan urbaanit kaupunkilaiset, on maalla aika toheloita selviämään, kun puuttuu asvaltin sileydet ja mukavuudet talvipakkasilla. Samoin hämmentyvät ikäihmiset varsinkin oudokseltaan vieraissa kaupungeissa, ilman älykännyköitä ja internettiä apunaan.
        Luonnollista elinympäristömme muovaamia,..Minustakin Skillan'in Noja-tuoli palsta toi monet vakikirjoittajat mukanaan, oli täällä ikävähkö hiljaisuus, väen puutteesta ilmeisesti.
        Nyt onkin jo sisäänajettu kotoisan viihtyisä meininki 😊))

      • sini.s kirjoitti:

        Ehkä voimme todeta, että Korppis on tehnyt ansiokasta kotiseututyötä kirjoittaessaan ja kuvatessaan kotimaisemiaan..))
        Ainakin muutama kymmenen vuotta sitten (!) kaupunki ja maaseutu olivat kuin eri maailmasta. Minäkin muistan, oltuani pari kesää Lapissa ja tultuani sieltä Helsinkiin sain melkoisen kulttuurisokin kun pääkaupunki meluineen ja tapahtumineen hyppäsi silmille.
        Silloin huomasi, miten kuluttava/rauhoittava ympäristö ja maisema voivat olla...

        Juu. Hyvä meininki ..)) Yritetään pitää sitä yllä, yhteisvoimin...
        demeter1

      • Huomentapäivää Nuaksen rannalta@

        Olen siirtynyt kirjoittamaan Noja-tuoliin, siellä saan kirjoittaa samoja arjen aiheita, joita muutkin kirjoittavat.

        En kirjoita enää juuri lainkaan muualle. Ei kiinnosta, päivä kerrallaan korven auringon alla. Matkailu jäi koronan vuoksi ja elämä kulkee tavan arkea. Itseasiassa olen kiertänyt oman osuuteni, korpi tuntuu parhaalta paikalta elää ja Päiväpuoli tilani parhaalta asua.

        Uunoksi ristitty ukkosmyrsky ravisteli kovin ottein Kainuuta, pahin koskaan itse läheltä kokemani. Yksi myrskynsilmä sivuutti mökkini vajaan sadan metrin päästä kaataen puita mennessään pitkin mökkitietä. Onneksi ei osunut niemen mökkeihin. Näin luonto pitää huolen, että opimme kunnioittamaan sen moninaisuutta, kauneutta ja lempeyttä ja julmuutta.

        Oulujärvi on ns. Kainuun meri.

        Nuasjärvi on järvi Kainuun Sotkamossa. Leveä Rimpilänsalmi yhdistää sen samassa tasossa olevaan Rehjaan, joka ulottuu länsipäässään Kajaanin puolelle.

        Nuasjärvestä Oulujärveen virtaa Kajaaninjoki. Se on Sotkamon reitin laskujoki. Kajaaninjoessa on neljä koskea: Petäjäkoski, Kuurnakoski eli Kalliokoski, Koivukoski ja Ämmäkoski.

        Ei ikä estä keskustelemasta.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Huomentapäivää Nuaksen rannalta@

        Aiotko jäädä talveksikin sinne ”tilalle” , nyt kun ovet ja ikkunat pitää tuulta ? Kivasti piristää juosta pakkasessa huussiin ja hakata avannosta vesi. On kirjotuksia näkynyt, että se Talvivaara saastutti Nuasjärven, kalastajatkin raivoissaan.

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Hienoa tekstiä, Korppis. Sopisi vaikka matkailuesitteeseen...))
        Toisen ihmisen kuvaamana, hänen kokemustensa kautta, se "kotomaan koko kuva" voi avartua ja täsmentyä...
        Vielä kun liittäisit "esitteeseen" kuvia, niin johan nousisi Kajaani/Kainuu maailmankartalle..))
        Tekstissäsi on poikkeuksellista ilmaisuvoimaa. On aina ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiotko jäädä talveksikin sinne ”tilalle” , nyt kun ovet ja ikkunat pitää tuulta ? Kivasti piristää juosta pakkasessa huussiin ja hakata avannosta vesi. On kirjotuksia näkynyt, että se Talvivaara saastutti Nuasjärven, kalastajatkin raivoissaan.

        Talvivaara on korjaamaton katastrofi ympäristölle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talvivaara on korjaamaton katastrofi ympäristölle.

        Rantatontit menettäneet arvonsa Nuaksella.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Varmasti on noin kuin sanot, Anonyymi 13.51. Kahvipirtti/Nojatuoli on ollut se, mikä vetää väkeä. Luetuista viesteistäkin sen näkee ja SkillaN on Nojatuolinkin sydän.
        En silti väheksyisi muitakaan kirjoittajia, heitäkään, jotka helposti nimetään häiriköiksi..))

        Sama tuli mieleeni kun uutisista kuulin tuosta Kajaanin rajuilmasta. Toivottavasti oli vain paikallinen eikä osunut kohdalle.

        Nojatuolilaisilla, jotta sinne hyväksytään, pitää olla sos.dem jäsenkirja, kuten pomottarella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nojatuolilaisilla, jotta sinne hyväksytään, pitää olla sos.dem jäsenkirja, kuten pomottarella.

        Se on keskinäisen kehumisen kerho, jossa osallistujat ovat tulleet immuuniksi
        realismille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on keskinäisen kehumisen kerho, jossa osallistujat ovat tulleet immuuniksi
        realismille.

        Saa siellä ihtiääki kehua . Ja omia jälkeläisiää tietty myös.

    • Anonyymi

      Joitakin Talvivaara on ihana. Ikä ei estä olemasta nuija.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Terno Hedman Oy

      Onko kokemuksia tästä yrityksestä?
      Tampere
      28
      3267
    2. Mä koin helpompana

      Kun emme nähneet. Vaikka ensimmäinen ero repi sydäntä. Pakotat mut tuntemaan tunteita joita en saisi ja tiedät miten syv
      Ikävä
      16
      2320
    3. Pettymys faneille? Lisätietoa Katri Helena vierailusta Vain elämää -ohjelmassa: "Nytten..."

      Katri Helena - tuo sinivalkoinen suomalainen ääni ja laulajalegenda - on tällä kaudella mukana yllätysvieraana Vain eläm
      Vain elämää
      20
      2140
    4. Trump ei aio enää osallistua vaaliväittelyyn Kamala Harrisia vastaan

      Trump ei aio enää osallistua vaaliväittelyyn Kamala Harrisia vastaan Jopa konservatiivisen uutiskanava Fox Newsin kommen
      Maailman menoa
      186
      1973
    5. Mahtava huomata

      Sinusta nainen että pystyt suodattamaan palstalla paljon asioita. Olet täysin minun tyyppiä. Kahdestaan unohdettaisiin k
      Ikävä
      31
      1895
    6. Mitä ajattelet tästä kaikesta

      Palstailusta ylipäätään ja se miten asiat menee?
      Ikävä
      33
      1496
    7. Tappelen mielelläni palstalla

      Itseäni älyllisesti päätä lyhyempien kanssa, ei nukuta ja telkkarissa ei ole mitään. Riidellään vaan.
      Ikävä
      50
      1471
    8. Parkanolainen tappoi Tampereella Hämeenkadulla

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ampumiskahakasta-ruovedella-vuosien-vankeustuomio-rivitalon-pihalle-ilmestyi-hauliko
      Parkano
      21
      1404
    9. Luovutitko jo nainen?

      En ole itse päässyt vielä kunnolla edes alkuun. Oikeasti sä oot hyvä nainen ja hyvällä asenteella varustettu. Tykkään ja
      Ikävä
      55
      1228
    10. Peltotien ammuskelu

      Mitähän välien selvittelyä siellä käytiin?
      Jämsä
      43
      1184
    Aihe