Paineita nostamiseen.

Anonyymi

Kirkollisverossa on paineita nostamiseen, papit haluavat isompia tiliä.

Mutta, kun kolikolla on aina kaksipuolta, jos näin käy, ihmiset alkavat eroamaan kirkosta joukolla, koska eihän tuohon rahaa saa mitään palveluja.

Kaiken joutuu kuiteskin maksamaan ihan itse. Ainut on kun avioliittoon aikoo, silloin pappi tulee paikalle verorahoilla, muuten maksat joka naksahduksesta.
Siis plus-miinus nolla. Aivan sama maksatko veroa vai maksatko kun tarvitset palvelua.
Kirkollisveromaksajana vain maksat sen ns, kahteenkertaan ; / kun/jos satut tarvitsemaan.

14

75

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei se ole tyhmä joka pyytää. Suomessahan toki ollaan jo pitkään totuttu siihen että maksetaan helvetisti veroja, mutta ne palvelut ovatkin sitten itäblokin maiden tasolla. Ei oo korruptiota Suomessa nääs.

      :D

    • Anonyymi

      Kirkon pointti on aina ollut tyhmän kansan kurissa ja nuhteessa pitäminen. Jumala on kirkon porkkana ja papit toimii keppeinä. - Ei jatkoon.

    • Anonyymi

      Tiedättekö te kirjoittelijat mitään siitä työstä, jota kirkon diakonia on esimerkiksi tämän koronakevään aikana tehnyt niiden ihmisten hyväksi, jotka eivät enää yksin ole selviytyneet? Siis niiden, joiden auttamiseksi kaupunkien ja kuntienkin keinot ovat loppuneet. Ilmastako se raha tähän auttamiseen tulee.

      • Anonyymi

        Jos näin on, niin miksi kirkko ota yhteiskunnallista roolia. Vaadi ja vaikuta. Tuhatvuotiset opit ja saarnat ei köyhää lämmitä. Mutta minkä voi, kun kirkko on ollut aina rikkaan vallan puolella ja vaatinut köyhiltä kymmenyksiä.


    • Anonyymi

      Vielä viime vuosisadalla ei maksanut esim. arkku, hautapaikka, hautojen hoito, ja hautaaminen mitään. Kirkko maksoi nämä kaikki itse verosta.

      Kovin on käynyt ahneeksi nykypäivänä.

      • Anonyymi

        Tietosi näyttävät olevan edelliseltä vuosisadalta.


    • Anonyymi

      No ei se mitään jos laskee, kyllä se tappio otetaan takaisin nostamalla hautaustoiminnan hintaa. Kun on monopoli.

      Ja jos omaisilla ei ole varaa, niin valtio maksaa. Ihan yleisistä veroista. Reilua, eikös joo.

    • Anonyymi

      Aikansa elänyt laitos toi kirkko. Ei kai nyt kukaan enää tällä vuosituhannella usko että pilvissä asustelee joku parrakas mies joka on kaikkivaltias, mutta ei kuitenkaan voi mitään isolle pahalle Saatanalle.

      lel

      • Anonyymi

        Ei uskota. Kyllä ne purralliset saatanat asuu täällä maan päällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei uskota. Kyllä ne purralliset saatanat asuu täällä maan päällä.

        Esimerkiksi papit, jotka panevat lapsia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi papit, jotka panevat lapsia.

        Suomalaiset papit suomalaisia lapsia ja vaasalainen kirkkoherra sai lähteä.


    • Anonyymi

      En tiedä Vaasan tilannetta mutta Seinäjoella kirkko omistaa sadoilla miljoonilla kiinteistöjä ja hamstraa lisää rahaa. Ruokapankkitoimintakin lopetettiin ja vähävaraisten perheiden tukeminne. Mutta Afrikkaan kyllä lähetetään miljoonittain rahaa.

      • Anonyymi

        Tämä. Kirkolla on miljardiomaisuus ja jemmaavat täällä rikollisesti maassa oleskelevia mamuja ja lähettävät rahaa ulkomaille. Kunnon vastinetta rahoillemme. 🥂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä. Kirkolla on miljardiomaisuus ja jemmaavat täällä rikollisesti maassa oleskelevia mamuja ja lähettävät rahaa ulkomaille. Kunnon vastinetta rahoillemme. 🥂

        Ulkomaalaiset yritykset tuovat ja myyvät meille halpatyövoimalla tuotettua ruokaa ja kamaa, ja me niitä iloiten niitä ostamme. Kirkon apuihin verrattuna rahaa valuu ulkomaille miljoonakertaiset määrät, eikä nämä meidän ”aatut” sano mitään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      674
      8161
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2392
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2380
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1924
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1515
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1307
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1263
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1059
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      870
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      840
    Aihe