Kaipaisin neuvoja toisten koirien ohittamiseen. Koiramme on nyt 8 kuukautta vanha ja tokon alkeiskurssi on juuri päättynyt. Siellä treenattiin koiraohituksia ja hyvin meni, myös muuten ulkoillessa sujui hyvin. Mutta nyt ei onnistu sitten millään. koira jää paikoilleen tuijottamaan jo kaukaa vastaantulevaa koiraa, menee sellaiseen vaanimisasentoon (takapuoli pystyssä). Nameja ei edes huomaa vaikka heiluttelen siinä nenän edessä. Sitten kun koira on mennyt ohi niin sitten kyllä namit kelpaisi. Todella ärsyttävää, kun koira oikein tuijottaa ja välillä tulee vastaan niin vihaisia koiria jotka varmasti söisivät meidän hauvan elävältä niin tuijottaminen ei ainakaan ole hyvästä.
Mietin, että onko koiralla nyt niin kova uhmaikä vai johtuuko keväästä. Liikkuminen ulkona on nyt muutenkin niiiiiin hidasta, kun joka paikkaan täytyy pysähtyä useammaks minuutiks haistelemaan ja mitään kiirettä koiralla ei kotiin päin ole. Selvästi nauttii keväästä, mutta voisko toi ohitus-ongelma johtua myös siitä?
Mietin, että onko koiralla nyt niin kova uhmaikä vai johtuuko keväästä. Liikkuminen ulkona on nyt muutenkin niiiiiin hidasta, kun joka paikkaan täytyy pysähtyä useammaks minuutiks haistelemaan ja mitään kiirettä koiralla ei kotiin päin ole. Selvästi nauttii keväästä, mutta voisko toi ohitus-ongelma johtua myös siitä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
koirasi on 8kk alkaa sillä uhma ;)
Ohitukseen en viitsi vastata mitään koska täällä palstalla kaikki muut neuvojat ovat "väärässä" paitsi Snadi ;)
...Taitaa tosiaan olla uhma niinku aikasempi kirjottaja totes. Ooksä kokeillu motivointipatukkaa, monet käyttää niitä tokossa ja mulla on erinomaisia kokemuksia :)Ja kontaktia kannattaa harjoitella ja paljon, varsinki kun on uhmaa havaittavissa.
Jos sulla on jo motivointipatukka niin ok. Jos ei oo niin voit halutessasi osta eläinkaupasta sellasen kestävän & kunnon patukan jota käytät esim. vaan lenkillä, ja aina ku koira suoriutuu ohitusksesta hyvin niin palkkaa leikkimällä patukalla, koira saa retuuttaa ja repiä hetken. Ja sitten patukka piiloon.
Se voisi motivoida enemmän kuin namu. Namuihin se ehkä kyllästyy ku on mielekkäämpää tuijottaa toista koiraa...:) Patukka vois olla uus juttu, ja varsinki ku se ei saa sitä muuta ku silloin ku sen on ansainnu, ei mikään peruslelu...
Tärkee on ettet anna muulloin koiran peuhata patukan kans ku reeneissä tai lenkillä. Sen pitää ansaita se. Eli kun vastaan tulee joku toinen koira niin pidät koirasi sivulla ja motivoit sitä seuraamaan sua patukan avulla ja kehut hulluna. Jos ei auta niin sun täytyy virittää se jo ennen lenkkiä tai lenkin aikana. Riehu patukan kans niin et se tekee kaikkensa saadakseen leikkiä lisää. Näin mä tekisin. On varmaan muitaki tapoja, sen takia tä onki keskustelupalsta :)
Oiken hyvää keväänjatkoo....itselläni pieni ja tosi äkänen ja ittepäinen terrieri jossa ollaan vasta alkuteiköissä. Voi huh huh sanon vaan enneku tuo edes tulee kun huutaa...noh, maltti on valttia :)